Herbacraftin ensimmäisen suuren Koivulandian historia toisin kerrottuna

Esipuhe

Koivulandian pian kolmivuotinen historia, jonka olen tätä aloittaessani jo lähes valmiiksi kirjoittanut, on suuri ja kattava teos, muttei missään mielessä mikään täydellinen esitys, lopullinen sana kaikkeen Koivulandiassa tapahtuneeseen. Se käsittelee lopulta Koivulandian vain yhdestä näkökulmasta: systemaattisesti tapahtumia läpikäyden. Tuollaisessa tarkastelussa uskon keskeisten aatteellisten virtauksien ja suurten rakennemuutosten jäävän piiloon yksityiskohtien hyöyn alle. Ehkäpä se tärkein jää useassa kohtaa kertomatta.

Tämä on historia toisin sanoin kerrottuna - lyhyemmin, mutta pyrkien eksaktimpaan kuvaukseen kaikkein olennaisimmasta. Tässä en pyri siihen, että jokainen hauska pikku juhla, jokainen dramaattinen käänne tai jokainen merkittävä uusi rakentaja tulisi mainituksi. Pidempi historiani vastannee ainakin jotenkuten kysymyksiin siitä, kuka, miten ja milloin. Tämän historian on sen sijaan tarkoitus käsitellä aivan toista kysymystä: miksi? niin, miksi? Miksi Koivulandia syntyi uudelleen lokakuussa 2022? Miksi se pysyi pystyssä halki kuukausien, halki lähes täysin toimettomien aikojen? Pyrin tässä Koivulandian historian osassa jotenkuten erottelemaan keskeiset kysymykset ja vastaamaan niihin, häpeämättä paikoin henkilökohtaista otetta - onhan tämä lopulta yhtä lailla minun historiastani kuin tämän kiehtovan kylän historiasta.

Tähän osaan en ole panostanut yhtä paljon kuin muuhun historiaan, mikä saattaa näkyä esimerkiksi hätäisessä ilmaisussa ja paikoittaisissa kirjoitusvirheissä. Ottakaa alla sanomani varauksella vastaan

  • teksti saattaa sisältää runsaasti mielipiteitä ja yleistyksiä. Jos jokin kohta on tekstissä epäselvä, kannattaa katsoa, mitä pidempi historia ajankohdalta kertoo.

Luku 1: Nouseva Koivulandia

(1-12.10.2022) Loin Herbacraftin Koivulandia lokakuun ensimmäisen iltapäivänä vuonna 2022. Seuraavat päivät olivat nopean kasvun aikaa. Vaikka nimitimme johtajia ja ministereitä, todellisuudessa kylä tuossa vaiheessa oli täysin minun johdossani.

Koivulandian perustaminen ei ollut vääjäämätön historiallinen seuraamus aikaisemmista Minecraftin tapahtumista, kuten VarjojenVarjon palvelimen lyhyestä kaudesta, vaikka niilläkin toki oma osansa lienee ollut. Ensisijaisesti kaikki johtui asioista, joita tuona aikana todellisessa elämässä kohtasin.*** 260 *** Lukiossa oli suhteellisen vasta alkanut uusi vuosi. Lähtevien kaverien mukana kiinnostus moneen asiaan katosi, eivätkä uusien tyyppien jutut enää samalla tavalla kiehtoneet. Minulla ei ollut mielekästä päämäärää, ei projektia, jonka toteutumista olisin voinut ilolla odottaa. Elämäni tuntui tyhjältä.

Siksi päätin kokeilla Koivulandian perustamista uudelleen. Valitsin Herbacraftin, koska se oli ainoa tuntemani suuri palvelin.

Ensimmäinen päivä oli semmoinen leppoisa aloituspäivä, jollaista saatoin ehkä odottaakin. Kylään liittyi alkuun ihan mukava, mutta normaali määrä jäseniä, toki suurin osa näistä vielä Preforian muistajia. Tuolloin lähinnä rakentelimme talojamme ja aloimme viljellä ruokaa. Saatoin jo asukaskylttiä vähän aloitella.

Uusi ja tuntematon maailma oli edessä. Kaikki ihmiset olivat uusia: moderaattorit olivat tuntemattomia puolijumalia tavallisen kansan yläpuolella ja jokainen netheriittipanassarein varustettu pelaaja tuntui lähes äärettömän rikkaalta. Varsinkin Liukkonen, jonka pyyteettömät lahjoitukset olivat alkavalle kylälle äärettömän arvokkaita.

Mistä se sitten lähti, Koivulandian räjähdysmäinen nousu seuraavien päivien aikana - sitä voi vain arvailla. Ehkäpä Koivulandian synty osui juuri oikeaan kohtaan: palvelimella oli paljon köyhiä, kotia ja yhteisöä etsiviä pelaajia. Valtavan aktiivinen, aamusta iltaan pyörivä kylä monipuolisine ja ajatuksella kirjoitettuine mainoksineen ehkä vetosi heihin. Ilmaiset timanttikamat, joita varsinkin tuohon aikaan jaettiin varsin runsaasti, taatusti myös auttoivat, vaikka yleensä asukas sai tietää niistä vasta liittymisensä jälkeen. Samalla myös rikkaammat pelaajat huomasivat hälinän ja kävivät ainakin paikan päällä katsomassa, mistä mahtoi olla kyse.

Ensimmäisinä päivinä Koivulandia oli vielä hyvin keskeneräinen: esimerkiksi myöhempää monipuolista hallintoa ei vielä ollut, joten kylä oli käytännössä ideoita täynnä olevan minun ja vähemmän aloitteellisen Jussin johdossa. Päästimme kaikki halukkaat mukaan ja annoimme uusille kansalaisille vapaat kädet rakentaa itsensä näköinen talo. Hallittua kaaosta oli kaunis katsella. Elävänä kuhertavan kylän laitamilla rakentui yhtäaikaisesti talo jos toinenkin, ja kymmenien pienten pelaajien tarinat nivoutuivat yhteen.

Tunnistin uusien asukkaiden rakennusvimmassa kuitenkin ongelman: Koivulandia tarvitsi näyttävän keskustan, jotta sisällissotaan Preforiassa johtaneiden jännitteiden ei tarvitsisi enää koskaan nousta mittoihinsa. Tiesin kuitenkin, ettei minulla olisi vaativan homman alullepanemiseksi intoa eikä osaamista. Yritin integroida homman Liukkoselle - huonoin tuloksin. Auttajana ja mesenaattina Liukkonen kyllä loisti, mutta hänestä ei oikein ollut johtamaan sellaista suurprojektia. Rakennusylipäällikön roolissakin hän yhä vain kyseli minulta toimintasuunnitelmia.

Vain muutamassa päivässä Koivulandia saavutti 50 asukkaan rajan saavuttaen sen, mihin Preforiassa tarvittiin kaksi kuukautta. Paljon työtä tämän tavoitteen saavuttamiseksi me varhaiskoivulandialaiset teimme - minä ja muut. Ensimmäiset kokoukset uudessa ja hulppeassa kaupungintalossa olivat ennennäkemättömän kaunis tapahtuma. Niiden jälkeen oli Koivulandian kylän peruspohja valmis - kysymys vain kuului, mitä ihmettä seuraavaksi tulisi tehdä

Luku 2: Ensimmäiset ongelmat

(13.10-20.11.2022) Pian keskiviikon 12.10. jälkeen, jolloin suuren kaupungintaloni avajaiset järjestettiin, minun tuli lähteä muutamiksi päiviksi syyslomareissailemaan, enkä halunnut ottaa konetta mukaan. Tilanne oli vaikea: mitä ihmettä tekisin vastaperustamani kylän suhteen?

Tuolloin Koivulandia oli jo suuri paikka, kuten edellisessä luvussa jo mainitsin. Sitä paitsi tiesin, etten pystyisi pyörittämään sitä härdelliä ikuisesti samaan tahtiin kuin lokakuun alkupuolella. Vallan hajauttaminen oli pitkällä tähtäimellä joka tapauksessa välttämätöntä, jos mielin säilyttää sekä nuoren ja leiskuvan Koivulandian, että oman mielenterveyteni. Päätin, että Koivulandia saisi nyt hetkeksi jäädä: kokeilisin, mitä rakennusylipäällikkö Liukkonen ja nimeämäni kansalaisavustajat saisivat aikaan.

Pettymykseni palatessani oli suuri. Kylää oli kyllä pidetty jotenkuten elossa, mutta mitään suurempaa uutta ei ollut tapahtunut. Uusia kansalaisiakin oli liittynyt varsin pieni joukko. Koivulandia oli pitkälti sellainen, miksi sen olin jättänyt - paitsi hiukkasen epäaktiivisempi. Moni tärkeä pelaaja oli tuon viikonlopun aikana lähtenyt teilleen, palaamatta ehkä enää koskaan.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa Koivulandia sai näin huomata, kuinka vaarallista hiljaisuus sille saattoi olla. Kylä, jossa mitään ei tapahtunut eikä kellään näin olisi motivaatiota tehdä mitään, olisi hyvin nopeasti kuollut kylä. Mikä tuli siis saattaisi pitää Koivulandian liekkiä palamassa? Jonkinlaisen vastauksen vaikeaan kysymykseen antoi Kuusilandian ensimmäinen sota, joka kokosi paljon väkeä yhteen. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään pitkäaikaisia vaikutuksia, ja sodan jälkeen Koivulandia vaipui yhä kroonisempaan tekemisen puutteeseen. Kaikesta päätellen olin itse edelleen kylässä vahva henkinen johtaja, eikä ideapankkini ollut riittänyt luomisvaihetta pidemmälle. Eräänä päivänä marraskuun loppupuolella sitten heräsin. Hiillos paloi enää himmeänä ja Koivulandian vielä hetki sitten niin vilkkaat kadut ammottivat tyhjyyttään. Täydellinen, nöyryyttävä kuolema näytti vain ajan kysymykseltä.

Juuri sen samaisen päivän iltana jotain tapahtui.

Luku 3: Marras-Joulukuun käänne

(21.11.–29.12.) Marras-Joulukuun vaihteessa Koivulandiassa tapahtui suuri käänne. Kylä kävi äkkiä epäaktiivisesta erittäin aktiiviseksi, kuolonkalpeasta vereväksi ja väkeväksi. Mutta mistä tämä oikeastaan johtui? Haluaisin sanoa, että kaikki juontaa juurensa 21.11. käymääni upeaan ja inspiroivaan keskusteluun Euroodin kanssa. Minun on kuitenkin pakko myöntää, että tuo selitys yksinään on suorastaan totuudenvastainen. Se ei mitenkään voinut aiheuttaa kaikkea.

Minuun itseeni tuo keskustelu joka tapauksessa vaikutti. Kissajoen tarina inspiroi minua aloittamaan Koivulandian toimet taas uudella vimmalla. Samanaikaisesti kun eduskuntatalo rakentui kovalla vauhdilla, aloittelin jo historian kirjoittelua. Sitä kautta sitten saimme kaupungintalon juhlakuntoon ennennäkemättömän kaunista itsenäisyyspäivää varten.

Enemmän osaa kyllä uskon olleen uusien pelaajien aktivoitumisella kylän toimiin. Tuona aikana esimerkiksi Finlanddia, Eloviina ja Captain_Omena alkoivat kukin pikkuhiljaa ottaa kylän toimissa yhä suurempaa roolia. Koivulandian toinen pelaajasukupolvi pelasti kylän ennenaikaiselta hiipumiselta. Joka tapauksessa suunnilleen itsenäisyyspäivän 2022 kohdalla Koivulandialla meni parhaiten ehkä koskaan siihenastisessa historiassa. Varsinkin suuria rakennuksia oli viimeisten päivien aikana noussut useita. Armeijakin alkoi tuolloin kehittyä, joskin vielä hitaasti. Ainakin monia hyvin perusteellisia keskusteluja käytiin.

Loppujoulukuu oli melko hiljaista, mutta vakaata aikaa. Varsinkin jouluaaton aikaan juuri kukaan ei halunnut käyttää laadukasta loma-aikaansa Herbacraftia hakaten. Eloviinan merkitys kylässä alkoi tuolloin ensimmäistä kertaa korostua. Tuore johtaja hankki aktiivisesti kylään uusia jäseniä ja rakenteli kaikenlaista - jopa silloinkin, kun mitään kummempaa ei kylässä tapahtunut. Eloviinan työn tuloksena joulukuun Koivulandia ei kohdannut marraskuun ongelmia.

Luku 4: Koivuloren kultakausi

(30.12.2022.-8.2.2023) Jos minulta kysyttäisiin koko Koivulandian historian parasta kuukautta (toistaiseksi!), vastaisin tammikuun 2023. En valitsisi kyseistä ajanjaksoa siksi, että silloin kylä olisi ollut aktiivisimmillaan, en siksi, että jotain poikkeuksellisen hienoa olisi tuossa kuussa luotu. Perusteena olisi se, että tuolloin oli Koivulandia lähimpänä kunnollista roolipelikylää.

“Koivuloreksi” kutsutun ilmiön alkamisajankohdasta voi esittää monia teorioita. Itse katsoisin alun sijoittuneen tammikuun alkuun erääseen itsessään melko merkityksettömään tapahtumaan. Koivulandian Discordissa oltiin juuri käymässä polttavaa keskustelua Preforia.netin mahdollisesta uudesta tulemisesta. Tärkeän debatin vielä käynnissä ollessa Karupoika avasi Fnaf-teemaisen ravintolan, jonka avajaisten yhteydessä kahden armeijan johtajat, Captain_Omena ja Mafiapeikko, tapasivat toisensa.

Harikasen johtama uusi Shirakawan kaupunginosa nousi 6.1. vahvasti Saksan ja Koivulandian välistä liittosopimusta vastaan; historian pisimmässä kokouksessa se julistautui itsenäiseksi ja aloitti keisarikunnan vastaisen sodan. Vaikka tilanne tuolloin saatiin soviteltua niin, ettei mitään taisteluja tarvittu, kunnollinen roolipelaaminen Koivulandian puitteissa oli todistettu mahdolliseksi.

Tammikuun alku oli Koivulandialle jo muutenkin hyvää aikaa. Uusia, myöhemmin merkittäviä pelaajia liittyi joukkoon niin paljon, että jo kolmannesta pelaajasukupolvesta voidaan puhua. Koivulandian sadannen päivän juhla kokosi yhteen ennennäkemättömän ihmisjoukon, yhteensä ainakin 50 henkeä. Ehkäpä kaikkein tärkeimpänä armeijan suunnitteluvaihe tuli päätökseensä ja varsinaiset harjoitukset*** 263 *** voitiin aloittaa. Captain_Omenan armeija avasi Koivulandian jo valmiiksi rikkaaseen kulttuuriin aivan uuden ulottuvuuden.

Eräänä päivänä Eloviina ja Harikase päättivät, että Koivulandian vanha kaupungintalo tarvitsisi remonttia. Suuri rupeama houkutteli keskustan kulmille paljon kansaa. Rakennustyön sivussa luotiin tulevan “huumeloren” puitteet: uusi sali, salainen filosofiakerhon huone SkyblockCampfiren tuolin takana - ja kahvila, jonka arkusta ensimmäiset aineet löydettiin.

Vaikka roolipeliä on Koivulandiassa aina ajoittain esiintynyt lähestulkoon sen synnystä kuolemaan, ei se koskaan ole yltänyt sille tasolle, jolle sen TohtoriJ huumekerhonsa kautta vei. Ajoitus oli täydellinen, kun asioiden kulkuun pystyivät osaltaan puuttumaan myös Koivulandian esivalta, SkyblockCampfiren filosofiakerho, Shirakawan puoli-itsenäinen asuinalue, vallankumousta ajava Poopypoop13 sekä pieneltä osin monet muut, kuten Daandanx ja Koivulandian armeija. Vaikutusta saattoi olla myös sillä, että kasuaalimpaa linjaa ajava Herbacraftin ylläpito tiesi tapahtumien kulusta tuskin mitään.

Oikeussalissa ja sen alapuolella räjähtelevät ankkurit yhdistettynä lopulta yllättävänkin monipuoliseen ja hyvin soljuvaan tarinaan loivat hetkeksi aivan uuden Koivulandian. Tämä miellytti suuresti monia, kuten minua ja Tohtoria, muttei sopinut kaikille. Varsinkin Eloviinan ja Captain_Omenan, jotka jo tuolloin olivat selkeästi ohellani Koivulandian kaksi keskeisintä johtajaa, näkemys oli eri. He eivät juuri osallistuneet “huumeloren” kulkuun, ellei se ollut heille välttämätöntä. Heidän pohjimmainen kuvansa siitä, mitä Koivulandian tulisi olla, selkeästi erosi meistä roolipelaajista. He kaipasivat rauhaa, kun me kaipasimme hallittua taistelua. Nähdäkseni tällä ristiriidalla oli hyvin suuri merkitys Koivulandian hieman myöhemmässä historiassa.

“Huumelore” ja samalla Koivulandialaisen roolipelin kultakausi päättyi varsin loogisessa pisteessä. Tohtorin kanonisesti kuoltua kolmannen oikeudenkäynnin päätteeksi oli tarina loogisessa päätepisteessään, jossa useimmat juonikuviot olivat saavuttaneet tavoitteensa. Muutamat olivat innostuneet survivalin tapahtumista hieman liikaa, ja jokaisella tuntui olevan jokin oma kielletty aine, jota heittää jokaiselle vastaantulijalle. Koivulandian johtajisto päätti yhdessä pistää koko hommalle stopin, eikä suurimuotoista huumekauppaa ole Koivulandiassa sittemmin nähty.

Luku 5: Koivulandia vailla suuntaa

(9.2.-12.3.2023) “Huumeloren” jälkeen helmikuussa Koivulandia ajautui vastaavaan tilanteeseen kuin marraskuussa aiemmin. Kylä kyllä pyöri normaaliin tahtiinsa, mutta mitään tavallisesta poikkeavaa ei tapahtunut. Koivulandia oli vailla suuntaa, vailla suurta tarkoitusta vaeltava kylä. Pelko hiipumisesta alkoi jälleen nousta ajankohtaiseksi - ainakin minulla.

Alkoi näyttää siltä, että Koivulandia oli tietyllä tapaa valmis kylä. Pitkähkön historian kautta se oli saavuttanut tilan, jossa sen ainoa tehtävä oli silkka hengissä säilyminen, eikä sillä enää ollut mitään suurta tehtävää edessään. Koko kylän kokouksia ei enää juuri järjestetty, koska mitään käsiteltävää ei ollut. Moni vanha aktiivinen koivulandialainen siirtyi uusille teille.

Itse koetin ratkaista ongelmaa asettumalla rakennusylipäälliköksi ja johtamalla valmiiksi suuren kirkon, suuremman kuin mikään Koivulandiassa ennen nähty rakennus. Halusin, että mahdollisimman moni ottaisi osaa projektin edetessä kaikin osin ja että kirkosta näin tulisi koko kylän yhteinen temppeli. Rakennus kyllä alkoi valmistua, mutta varsinaista tehtäväänsä se ei täyttänyt, paitsi ehkä kuukausia myöhemmin. Lopulta suunnittelin kirkon ulkoa kokonaan itse.

Aikakaudella erityiseen merkitykseen nousivat Koivulandian Discordista käsin johdetut tapahtumat, joissa yhteisövastaaviksi kutsutut kansalaiset järjestivät erillisillä palvelimilla esimerkiksi piilosta ja kapteeni käskee -pelejä. Toiminnassa ei kyllä ollut mitään vikaa, mutta pidemmän päälle se ei Koivulandian elossa pysymistä edistänyt. Jossain vaiheessa yhteistyövastaavista aktiivisin, TohtoriJ, huomasi, ettei tarvitsisi Koivulandiaa niitä varten. Kaikki sujui vähintäänkin yhtä hyvin Tohtorin omalta palvelimelta käsin.

Loka-Tammikuu jäi lopulta myöhempiä aikoja aktiivisemmaksi kaudeksi Koivulandiassa. Vaikka uusia kansalaisia aina ajoittain liittyi lisää ja lisää, helmikuun taantuma jäi jossain määrin pysyväksi aina Herbacraftin toisen survivalin loppuun asti. Täydellisen lopun uhka oli kuitenkin enimmäkseen melko pieni: Koivulandia oli onnistunut hankkimaan taakseen suuren ja uskollisen pelaajakunnan, jonka jäsenistöä aina palasi takaisin, kun jotain tapahtui. Omistautuneimmat elivät kylän rinnalla loppuun asti, vaikka jokainen lienee pitänyt aina ajoittain jonkinlaista taukoa.

Luku 6: Moderaattori Eloviina

(13.3.2023-14.4.2023) Eloviinan valinta Herbacraftin moderaattoriksi 13.3.2023 on nähdäkseni Herbacraftin toisen survivalin historian kulkuun kolmanneksi eniten vaikuttanut yksittäinen tapahtuma; sitä merkittävämpiä lienevät vain Koivulandian synty ja HcHc3:n alku, jota käsitellään seuraavassa luvussa. Selkeitä konkreettisia muutoksia tapahtui ainakin kolme: Julkisten toimien helpottuminen Koivulandiassa, muun ylläpidon aktivoituminen ja Koivulandian sitoutuminen lähemmäs Herbacraftia.

Moderaattoriksi Eloviina sopi vallan hyvin, eikä valinta yleensä epäaktiivisen Herbacraftin puolelta ollut laisinkaan huono. Eloviina tunnettiin aina aktiivisena pelaajana, joka mieluiten kohensi yleishyödyllisiä asioita ympäri Koivulandiaa, kuten kunnosti teitä ja poisti turhia palikoita. Tavallisten pelaajien ahkeraa auttelua tuskin pidettiin kovin huonona puolena.

Moderaattoriksi tullessaan sisäministerinä toiminut Eloviina kantoi suurta huolta Koivulandian, varsinkin sen keskustan, siisteydestä. Tässä ja esimerkiksi tulevan Koivulandian metron rakentamisesta oli suureksi hyödyksi, että claimien rajat pystyttiin aina tarpeen tullen ylittämään. Lisäksi moderaattorin oikeudet tarjosivat monia pienempiä etuja, kuten rakennusten helpon tarkastelun lintuperspektiivistä ja häirikköjen tehokkaan poistamisen kokouksista.

Koko Herbacraftin ylläpito aktivoitui uuden moderaattorin valinnan myötä huomattavasti. Kontulantia perustettiin, Juetue lähetti väärinymmärretyn viestinsä, ja niin oltiin jälleen tarinallisesti jännän äärellä. Sota kahden suuren kylän välillä ei tuntunut olevan kaukana. Jopa itse Herbalisti oli mukana maaliskuun loppupuoliskon vaiherikkaissa kuohuissa, jotka lopulta päättyivät ylläpidon pistäessä sekavalle ja monia hämmentävälle puuhalle stopin. Koivulandiaa käskettiin selkeämmin erottamaan tavallinen pelailu roolipelistä. (Omasta mielestäni maailman ärsyttävintä) Lausetta “Herbacraft ei ole roolipalvelin” alettiin käyttää.

Eloviina oli yhtä aikaa Koivulandian tärkeimpiä johtajia ja Herbacraftin tärkeimpiä moderaattoreita. Siksi Koivulandia ajautui, halusi se sitä tai ei, lähemmäs Herbacraftia. Aikaisemmin kylä oli kyennyt toimimaan lähes täysin vapaasti, koska Herbacraftin epäaktiivista johtajistoa eivät survivalin touhuilut juuri kiinnostaneet. Nyt kun Eloviinan kautta kaikki Koivulandian tekoset olivat automaattisesti hyvin julkista tietoa myös ylläpidon piirissä, Koivulandian tuli mukautua Herbacraftin paikoin tiukkojen sääntöjen alaisuuteen. Esimerkiksi seuraavassa perustuslakiuudistuksessa, joka kylläkin tapahtui vasta kuukausia myöhemmin, kuninkaalle hyökkäysoikeuden antava erittäin ikoninen pykälä poistettiin, koska sitä ei voitu yhteensovittaa palvelimen sääntöihin. Kaikenlaisesta roolipelaamisesta tuli vaikeampaa, kuten myöhemmin nähdään.

Kun Kontulantian kriisin myllerrykset olivat maaliskuun loppupuolella jo ohi, Koivulandiassa vallitsi hetken ajan hyvä kausi. Tuona aikana rakennettiin Captain_Omenan linna ja SkyblockCampfiren ja Eloviinan suuria syntymäpäiviä juhlittiin.

Luku 7: Tuho ja nousu

(15.4.-30.5.2023) 15.4.2023 Herbacraftiin julkaistiin uusi pelimuoto nimeltä HcHc3. (HerbaCraft HardCore 3) Ensimmäisinä päivinään se saavutti suuren suosion - ikävä kyllä hiljentäen survivalin viikoiksi. Koivulandia yritti laajentua HcHc:hen, valitettavasti huonolla menestyksellä. Kylä oli lyhyessä ajassa saavuttanut ehkä vaikeimman ahdinkonsa Herbacraftin-aikanaan.

Johtajiston hätäkokouksessa pari viikkoa kylän oltua lähes kuollut useat olivat kuitenkin toiveikkaita. He jaksoivat vielä uskoa, että Koivulandia nousisi alhostaan, kun vain pelaajat palaisivat takaisin survivaliin. Positiivinen ennustus, johon itse en jaksanut uskoa, kävi kaikeksi onneksi toteen. Hiljaisen huhtikuun jälkeen koitti nousun ja uudelleensyntymän toukokuu.

Uutta nousua oli johtamassa Vaskivedenlomaltaan palaileva rakennusylipäällikkö Eloviina keskustan reformeineen, mutta monien uusien nimien voimin. ItsLeev1, Beartso ja B4s1 muiden muassa eivät olleet juuri Koivulandiasta kaudella ennen HcHc:ta tienneet, mutta tekivät nyt kylästä kokonaan uutta, modernia asuinpaikkaa itselleen ja muille. Neljäs merkittävä pelaajasukupolvi seurasi vasta kauan kolmen ensimmäisen jälkeen.

Erityisesti Koivulandian keskusta- ja esikaupunkialueet kehittyivät kovasti toukokuun aikana. Ydinkeskustaa oli luultu jo täyteen ahdetuksi, mutta jotenkin vain sitä onnistui Eloviina tovereineen somistamaan korkeilla keskieurooppalaistaloilla. Kauppatorin ympäristöön nousi B4s1n esimerkistä kerrostaloja.

Luku 8: Pitkä sota

(31.5.-9.7.2023) 31.5. Alkoi Koivulandian historian pisin sota. TohtoriJ:n johdolla Kuusilandia käynnisti vihanpidon Koivulandian kanssa, joka johti suurtaisteluun DaanDanxin tukikohdalla saman päivän iltana. Sotatila oli käynnissä lopulta peräti puolitoista kuukautta.

Enimmäkseen Koivulandian-Kuusilandian toinen sota oli Koivulandiassa melko lailla tavallista aikaa. Kokouksia järjestettiin tavallista enemmän, mutta muuten kylä ei elänyt mitään poikkeuksellista kultakautta. Itse asiassa aktiivinen sotatila näkyi kylän arjessa vain hyvin harvoin. Sitä peräti yritettiin tietoisesti hiljentää.

Ensimmäinen taistelu oli herättänyt ristiriitaisia tunteita. Osan mielestä oli hyvä asia, että passiivisessa Herbacraftissa tapahtui jotain jännittävää. Toiset kuitenkin näkivät Koivulandian tavallisten kansalaisten, melko nuortenkin lasten, pelon liian vakavaksi ongelmaksi. Etenkin Eloviina alkoi vetää linjaa, jossa kaikki sotaan liittyväkin kylmästi sivuutettiin. Tarinallisesti siirto - vihollisen huomiotta jättäminen - ei ollut kiva, mutta sen avulla sota tehokkaasti hiljennettiin. Historian hienoin trilleri, joka sodasta parhaassa tapauksessa olisi saattanut kehkeytyä, jäi kirjoittamatta, mutta ainakaan tavallisten pelaajien ei tarvinnut kärsiä vähän erikoisemmista vaiheista.

Tohtorin porukan toiminta toisaalta antoi koville keinoille aihetta. Näytti siltä, että sota otettiin jonkinlaisena kilpailuna siitä, kumpi armeija on vahvempi. Sekin olisi voinut johtaa hienoihin vaiheisiin, mutta reilumpi lähestymiskulma olisi ollut puoliksi näytelty, perusteelliseen keskusteluun mahdollisista haitoista roolipelin ulkopuolella pohjautuva loresodankäynti. Jos Kuusilandian joukot vaikka olisivat voineet ottaa huomioon Koivulandian tavallisen kansan näkökulman, monilta turhilta yhteenotoilta olisi vältytty.

Pientä toimeliaisuutta sotaan antoi Norppalan hetkellinen nousu. Uuden kylän tuoma geopoliittinen muutostila johti lopulta uuteen taisteluun heinäkuun alkupuolella N.O.R.P.P.A. -hotellin katolla ja mahdollisesti myös rauhansopimuksen kirjaamiseen.

Sopimuksen perimmäinen syy lienee kyllä ollut, ettei TohtoriJ halunnut ylläpitää vihamielisiä välejä koivulandialaisiin. Tähän on varmasti monia syitä, mutta yksi merkittävimmistä lienee uusi sarja, jota Tohtori oli valmistelemassa. tarvittiin paljon keskustelua, joka oli sitä helpompaa, mitä helpommin osapuolet tulivat toimeen.

Luku 9: Resettiä odottelemassa

(10.7.–11.9.) Kuusilandian sodan päätyttyä Koivulandiassa ei enää tapahtunut mitään todella suurta. Kun muutenkin kaikki tiesivät, että resetti saattoi olla ihan kulman takana, jaksoi harva enää suuremmin panostaa puuhiinsa. Koivulandia hiljeni, mutta ainakaan minun tietääkseni tilanne ei juuri ketään haitannut.

Voisi olettaa, että tapahtumaa, joka pyyhkii kaiken pois ja aloittaa koko maailman uudestaan alusta kaikkine hienouksineen, odotettaisiin pelolla. Resetin tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut. Useimmat, oikeastaan ehkä jokainen mielipiteensä ilmaissut henkilö minua lukuun ottamatta, näki sen enemmän mahdollisuutena, Uusi survival tarjoaisi mahdollisuuden uudelle startille. Lähes vuoden vanha Koivulandia oli raskas kylä, jossa kaikki alkoi jo olla tehtynä.

Ilmoitus resetistä tuli sitten viimein syyskuun alussa. Loppu oli ylevä ja Koivulandian arvoinen. Eloviina järjesti Koivun Päivän, minä pidin arvokkaan mutta ehkä hieman turhan pönöttävän juhlatilaisuuden. Moni yllättäväkin vanha pelaaja saapui paikalle vielä viimeisen kerran. Sitten kaikki päättyi. Uusi aika uuden survivalin puolella sai alkaa.