Herbacraftin Ensimmäisen Koivulandian historia

Luku 1: Uusi alku

(29.9-1.10.2022) 1.10.2022 kaikki Koivulandian suhteen muuttui. Aikaisemmin lähes kaksi vuotta kuolleena ollut kylä alkoi kaikkien yllätykseksi heräillä jälleen eloon. Kuin Feeniks-lintu se nousi Preforian hiiltyneiltä raunioilta kohoten korkeuksiin, joita ei sen uuden kasvualustan, Herbacraftin, mailla ollut ennen nähty.

Syntyä edeltäneet vaiheet

Vuoden 2022 alkuvaiheessa ei Koivulandian ja Preforian kaunis aate vielä suinkaan ollut täysin sammunut. Tärkein esimerkki tästä on toukokuussa syntynyt, myöhemmin äärimmäisen keskeinen asiakirja nimeltä Koivulandian perustuslaki.

Perustuslain SkyblockCampfire kirjoitti alun perin huhtikuussa erään tavallista lupaavamman Preforian uudelleensynnyttämisprojektin yhteyteen. Se julkaistiin ensimmäistä kertaa 18.4.2022.

Lakiteksti oli pitkähkö, ja siinä monia pitkään merkittävästi kylän toimintoja ohjanneita määräyksiä, kuten johtajien määrän rajoittaminen seitsemään istuvaan tai liittymisvapaus kylään, ensimmäistä kertaa esitettiin. Kaiken kylän toiminnan kivijalkana se on tavalla tai toisella toiminut kirjoittamisestaan lähtien, käskyvallassaan ylittäen jopa kuningas Jussin auktoriteetin.

Ennen syyskuun-lokakuun vaihdetta koki Koivulandia erään lyhyen, muutamia Discordviestejä kattaneen edes hiukan aktiivisen kauden heinäkuun aikana. Tuo kausi alkoi erään tuntemattomaksi jääneen pelaajan, Sensei_jeban, kirjoitettua Discord-palvelimen pääkanavalle viestin “pääsisinkö johonkin serverille koska mulla ei ole pelikavereita”. Tähän SkyblockCampfire vastasi toteamalla Koivulandian toiminnan olevan alamaissa. Jo samassa viestissä hän heitti kuitenkin jo niin monta kertaa vaihtelevalla menestyksellä kokeillun idean: entä jos Koivulandia perustettaisiin uudelleen jollekin suurelle suomalaiselle palvelimelle?

Joku ehdotti Xenoa. Sillä kertaa keskustelu sai jäädä siihen. Xenon avautuminenkin viivästyi ja viivästyi, ja pian koko idea oli unohdettu.

29.9.2022 Oli SkyblockCampfire rennon koodiviikon käynnistyttyä lukiossa päättänyt hetkeksi palata nostalgisoimaan menneitä yläasteaikoja katsomalla, mitä hänen pitkäaikainen suosikkitubettajansa Tubu nykyään puuhaili. Pian sai Koivulandian vanha veteraani tietää tämän perustaneen oman palvelimen, Tubucraftin, josta innostui välittömästi. Koivulandian Discordiinkin ehti hän ehdottelemaan toiminnan uudelleenaloittamista, kunhan palvelimen huoltokatko vain päättyisi.

Keskustelu virisi tällä kertaa paljon vuolaammin. Preforian Koivulandiassa pienessä roolissa olleen Finsane4000:n, kuningas Jussi88Takanasin ja sisäministeri SkyblockCampfiren keskustelussa potentiaalisiksi vaihtoehdoiksi nousivat Tubucraft sekä Herbacraft, Suomiminecraftin suuri ja vakaa, vaikkakin vanhahko, jättiläinen.

1.10 kello 11.17 se sitten tapahtui: SkyblockCampfire, jota ei huvittanut Tubucraftin huoltokatkon päättymisen odottelu, kirjoitti Koivulandian ilmoituskanavalle pitkän ja tunteisiin vetoamaan pyrkivän viestin. Siinä hän kyseli pelaajien kiinnostusta perustaa Koivulandia uudelleen Herbacraftiin. Myöhemmin samana päivänä hän ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan kirjautui sisään tuolle palvelimelle ja aloitti kaiken alusta.

Ensimmäiset vaiheet

Ensimmäisinä Koivulandian nykyiselle alueelle saapuivat SkyblockCampfire ja Fishing_Fire027, kylän ensiasukas. Satunnaisteleportti vei pelaajat jonnekin nykyisen Porvarinkulman alueelle, josta siirryttiin läheltä onnekkaasti löytyneeseen koivumetsään. SkyblockCampfire rakensi alkutalonsa kukkulan laelle, Fishing_Fire sen juurelle.

Kolmaskin asukas liittyi pian kylään. Valitettavasti hän ei tiettävästi koskaan jatkanut pelailujaan, eikä hänen talostansakaan, joka ilman tonttia rakennettiin Jussinkylän rajamaille, ole löydettävissä jäännöksiä Koivulandian katukuvassa.

Ensimmäisenä päivänä kylään liittyneistä jäsenistä yksi, 9000, ei tahtonut rakentaa asumustaan liian lähelle muita. Niinpä hän pioneerin elkein alkoi luoda itselleen ainutlaatuista rantahuvilaa paikkaan, johon myöhemmin oli kasvava Porvarinkulma, merkittävä läpikulkualue. Jo ensimmäisenä päivänä kaksi myöhempää asuinaluetta, Jussinkylä ja Porvarinkulma, oli siis syntynyt.

Muutamia Preforian Koivulandian muistajia aloitti Herbacraftissa jo ensimmäisenä päivänä: Jussi88Takanasi, kylän perustaja ja kuningas; Mu55e, Jussin silloinen puoliso; Finsane4000, yksi Preforian Koivulandian loppukauden jäsenistä. Näiden lisäksi oli vielä eräs Preforian puolella tuntematon mutta Herbacraftissa hyvinkin tunnettu pelaaja, jonka myöhempi vaikutus kylässä tulisi olemaan todella, todella suuri. Hänen nimensä oli Liukkonen8.

Liukkonen

Liukkonen8 ei ollut asunut Preforiassa Koivulandian kylässä. Vieraillut hän siellä kuitenkin noina aikoina oli, ja muisti lämminhenkistä yhteisöä hyvällä. Ei hän kylään taloa rakentaa halunnut nytkään, mutta taloudellista tukea hän sille mielellään antoi - ja paljon antoikin!

Koivulandian varhainen suuri tukija sattui olemaan yksi koko palvelimen rikkaimmista pelaajista, mahdollisesti jopa kolmanneksi rikkain. Hän kuului aikansa ehkä keskeisimpään kyläyhteisöön, joka myöhemmin vaihtoi nimensä Kuusilandiaksi.

Liukkosen kustantamana sai Koivulandia jo toisena päivänä käyntiin merkittävän hyvinvointipalvelun, ilmaisten timanttivarusteiden toimittamisen asukkaille, joilla ei sellaisia ennestään ollut. Tämä tarjosi mukavan aloitusedun kaikille uusille kansalaisille. Samalla se todennäköisesti vauhditti kylän kasvua, vaikkei varoja vaativaa palvelua kovin voimakkaasti kylän ulkopuolelle mainostettu.

Tuki tuleva rakennusylipäällikkö Koivulandiaa muutenkin monella tapaa. Esimerkiksi alkuperäisen kaupungintalon rakentamiseen käytetyistä materiaaleista ja työkaluista suuri osa kustannettiin juuri Liukkosen lompakosta.

Luku 2: Pikavauhtia palvelimen huipulle

(2-4.10.2022) Ensimmäisinä päivinä Herbacraftissa kasvoi Koivulandian jäsenmäärä nopeammin kuin koskaan ennen. Tämän ansiosta kylä pystyi ottamaan käyttöön kehittyneitäkin toimintoja jo varhaisessa vaiheessa; näihin kuuluivat rautatieyhteys, valtava kaupungintalo ja moniportainen hallinto.

Vanhoja tuttuja

Vaikka myöhemmissä vaiheissa Herbacraftin Koivulandian historiaa olivat lähes kaikki kylän aktiiviset jäsenet kirjautuneet kansalaislistoille uudessa kylässä, aivan alussa siellä pelasi monia Preforian veteraaneja.

Finsane4000 pelaili Liukkosen tavoin liittyessään jo valmiiksi Herbacraftissa. Saatuaan ylennyksen 3.10.2022 tämä kokenut pelaaja pysytteli pitkään aktiivisena Koivulandian johtajistossa. Vaikkei Finsanen vaikutus Minecraftkylässä ole ollut vallankumouksellinen, oli hän monessa mukana aina ensimmäisistä päivistä lähtien. Discordissa hän teki uraauurtavaa uudistustyötä esimerkiksi luomalla valtavan määrän uusia kanavia.

Erityisesti Finsane muistetaan graniittiseinäisistä kellareistaan, joita Koivulandiasta ja sen ulkopuolelta, jopa toisilta palvelimilta, on löydetty useita. Koivulandian ensimmäinen valioyksilö luotiin luonnollisesti pitkäaikaisen johtajan talon alle.

Kuningas Jussi88Takanasi lähti alussa innolla mukaan Herbacraftin Koivulandian toimintaan, mutta kiinnostus uutta kylää kohtaan ei kestänyt loputtomiin. Jussi tunsi voimakasta kaipuuta vanhaan Preforiaan, jonka rentoa meininkiä, asemaa kylän synnyinseutuna ja Koivulandialaismielistä ylläpitoa hän piti suuremmassa arvossa kuin Herbacraftin tarjoamia mahdollisuuksia. Ajan kuluessa kirjautumiset palvelimelle kävivät yhä harvemmiksi. Kuninkaan päätösvaltakin pääsi näkymään vain harvoissa tilanteissa.

Kartsakartsa kuului myös Herbacraftin puolen ensimmäisiin kansalaisiin. Hän kuitenkin teki sen hirvittävän valinnan, että päätti alun jälkeen jatkaa senaikuisessa kylässään Kuusilandiassa. Ei Kartsan merkitys lyhyestä kansalaisuudesta huolimatta olemattomaksi jäänyt: Hän ehti rakentaa Koivulandiaan baarin ja suuren kartanon.

Myös vanhassa kylässä hetken aikaa viettänyt Jimbonator12 pelaili muutamia päiviä. Hän ei kaivannut suuria tilaisuuksia tai viihtynyt kokouksissa, luovuttipa johtajanpaikkansakin Pätkis09:lle myöhemmissä vaaleissa ilomielin. Jimbon pelien hiljaisen loppumisen jälkeen jäi hänen muistonsa elämään erään hevosen muodossa. Tuo tunnettu eläin ehti häiritä monien kokousrauhaa Koivulandian kaupungintalolla aina rakennuksen remonttiin asti 12.1.2023.

Uusia tulokkaita Neljännen päivän iltaan mennessä oli Koivulandiaan liittynyt jo ainakin 30 jäsentä. Suurin osa näistä kansalaisista oli normaaleja pelaajia, jotka liittyivät kylään, rakensivat talon, keräsivät hieman omaisuutta, ehkä heittivät yhden idean ilmaan jossakin kokouksessa ja lopettivat pelaamisen palvelimella lopullisesti. Oli kuitenkin monia, jotka pitivät kylästä ja jäivät sinne asumaan pidemmäksi aikaa, laajentaen yhteisöä omalla tavallaan.

Fishing_Fire027n, Herbacraftin Koivulandian perustajäsenen, tarina oli suurin piirtein samanlainen kuin Kimmo_Kippin Preforiassa; hän asusteli kylässä jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa motivaatio hiipui. Hänen tärkein tekonsa lienee kylän historian toisen myyntikojun pystyttäminen Liukkosen torikojun viereen keskustan alueelle. Kojutoiminta on jatkunut Koivulandian alueella pitkään, yleensä vain melko heikoin tuloksin.

Unohdetulla, aidatulla asuinalueella nimeltä Teollisuuskylä asui ennen muinoin pelaaja nimeltä Tokunya kaukana muusta asutuksesta. Tukikohtaansa hän alkoi rakentaa jo varhain paikalla tuona aikana sijainneen kylän päälle. Sinne hän rakensi useita tuotantolaitoksia, joiden avulla hän hankki runsaasti erilaisia tuotteita, kuten paperia itsensä ja kylän käyttöön.

Koivulandian teollisuusalue oli yksi niistä monista projekteista, jotka alkoivat erittäin lupaavasti päättyen lopulta kesken rakentajien lopettaessa työt syystä tai toisesta. Kun Tokunyan lyhyt mutta merkittävän aktiivinen kausi parin viikon kuluttua päättyi, näivettyi kerran niin eloisa kaupunginosa kylmäksi raunioksi.

Kuolematonenkeli muutti Koivulandiaan ensimmäisen kerran jossakin vaiheessa sen syntypäiviä. Hänen ensimmäinen talonsa, Kartsalaan tehty maanalainen kodikas luola, ei suinkaan jäänyt viimeiseksi; tulevina kuukausina jätti hän vanhan asuntonsa useita kertoja, muuttaen kuitenkin aina jonkin ajan kuluttua toisille kulmille. Kuolemattomanenkelin koteja on löydetty Kartsalan lisäksi ainakin Shirakawasta, Valistuslahdelta ja Kauppalan takaa. Hänen merkittävin asumuksensa, Arcane, on useita rakennuksia sisältävä tyylinsä vuoksi näkemisen arvoinen saari Koivulandian maaseudulla. Liukkonen oli Koivulandian ensimmäinen rikas kansalainen, muttei suinkaan viimeinen. Pian kylään liittyi sellaisia pelaajia kuin Arziboi ja S15u (myöhemmin S1pulikeitt0), jotka aktiivisuudellaan ja suurella varallisuudellaan tukivat kylää suuresti.

Kaupungintalon rakentaminen alkaa

Preforiassa kaupungintalo ollut koko Koivulandian ehdottomasti tärkein rakennus. Sen rakentaminen oli ensimmäinen suuri projekti, jonka käynnissä ollessa vastasyntynyt kylä vielä etsi identiteettiään. Siellä istuttiin monia kokouksia juhlavine puheineen ja merkittävine visioineen. Mutta tärkein oli sen symbolinen rooli, kuvastihan se kylänväelle kehitystä, veljeyttä ja sivistystä- arvoja, joihin Koivulandia oli aina vahvasti nojannut.

Kaiken tämän SkyblockCampfire halusi uudelleen luoda Herbacraftiin. Hän katsoi myös pystyvänsä tällä kertaa rakentamisen jalossa taidossa kehityttyään parempaan kuin viime kerralla. Mielessään näki tuo veteraani pyöreän ja avaran puoliympyräsalin keskipisteeseen asetetun arvokkaan puhujankorokkeen, jonka takana olevasta majesteetillisesta ikkunasta saattoi nähdä Koivulandian kauniille maille.

Alkusuunnittelu sujui nopeasti. Muodon oli oltava poikkeuksellinen, ja riittävän omaperäisenä vaihtoehtona Sky valitsi ylhäältä palloksi kaareutuvan ympyrän, jonka toisesta puoliskosta ikään kuin olisi leikattu osia pois taittuvaa viivaa noudatellen. Lisäksi keskelle sijoitettiin suuri aukko aina ympyrän keskipisteeseen saakka, jotta kokoussalin ikkunasta voisi nähdä helposti ulos. Kun käyttöön oli otettu tekninen apukuva ympyrämuodon luomista varten, voitiin työt aloittaa.

Ensiksi täytyi luoda geometrisen rakennuksen ulkokuori. Sky päätti käyttää alustavasti pelkkiä koivulankkuja, koska materiaali oli halpaa ja käyttökelpoista, eikä yksityiskohtien lisäily varhaisessa vaiheessa tuntunut mielekkäältä. Pian kuitenkin osoittautui, että valtavan, lähes pallomaisen rakennuksen, josta suoraa seinäpintaa sai etsiä, tyydyttävä koristelu olisi toivoton urakka selviytymispelimuodossa. Niinpä muutamien johtavien kylän jäsenten hyväksynnällä päädyttiin siihen funktionaaliseen muotoon, jota rakennus noudatteli aina myöhempään korjaustyöhön asti.

Kaupungintalon rakentamiseen tarvittiin runsaasti koivua. Vaikka Sky paljon puuta projektia varten hakkasikin, oli monien kyläläisten, etenkin Liukkonen8:n, panos rakennustyössä merkittävä. Palikat Sky pitkälti asetti itse, koska päässä olevan monimutkaisen vision selittäminen muille olisi ollut vaivalloista.

Keskustan vaikea tilanne

Koivulandian perustuslain ensimmäisessä versiossa oli monia kohtia, joiden idea oli hieno, mutta jotka eivät sopineet kylän jokapäiväiseen käytännön elämään. Yksi erityisen hyvä esimerkki tästä oli määräys, jonka mukaan kylästä olisi eroteltava erillinen keskusta-alue, jolle kukaan ei saisi rakentaa.

Keskusta päätettiin hieman kiistellysti sijoittaa kaupungintalolta itään. Alue aidattiin, ja pelaajia kiellettiin rakentamasta mitään aidan taakse. Suunnitelmat sen laatoittamisesta alkoivat Arziboin toimesta.

Alue osoittautui kylälle melko suureksi taakaksi jo ensimmäisinä päivinä. Uusille asukkaille olisi ilman sitä voinut helposti antaa oikeuksia rakentaa minne vain tahtoivat, mutta nyt heille täytyi joka kerta erikseen koettaa informoida kielletystä alueesta. Sen sisäistäminen osoittautui joillekin hyvin vaikeaksi tehtäväksi: yksittäisiä taloja aidan väärälle puolelle nousi jatkuvasti.

Kirvesniityn nousu etelässä

Koivulandian keskustoria, josta ulospäin kylän kasvu suuntautuu, ympäröi alun perin kolme kasvillisuusaluetta: meri, niitty ja rakentamiselle otollisin puurikas koivumetsä. Ensimmäinen asutus Koivulandiassa syntyi kaupungintalon eteen tasaiseen metsään Jussinkylään ja Kartsalaan. Jo päivissä tuo keskusalue kuitenkin täyttyi, ja uudisasukkaiden täytyi etsiä tilaa muualta.

Suurin metsäalue, joka ei jäänyt keskustalle varatulle alueelle, sijaitsi siitä etelään ja kaakkoon pienen kukkularivin takana. Rakennusmateriaaleja ja tilaa riitti ahkerille pioneereille, jotka raivasivat metsää pois tieltä aina tonttiinsa tarvitun määrän. Näin nousi ankaralla työllä Koivulandian suurin työväenkaupunginosa, Kirvesniitty. Alue ei ehkä ollut kylän tyylikkäintä, mutta sen rehti sekasortoisuus antoi parrasvalon tavallisen keskivertopelaajan työn hedelmille.

Ensimmäinen kokous

Herbacraftin Koivulandian ensimmäinen kokous pidettiin pääosin johtajiston kesken kuningas Jussin talon yläkerrassa. Paikalla olivat ainakin SkyblockCampfire, Jussi88Takanasi, Finsane4000, Liukkonen8 ja TeeZombi.

Kokous oli pieni ja lyhyt, eikä siellä juuri päätetty mitään keskeistä. Perustuslain ratifiointia, joka tultaisiin myöhemmin suorittamaan kaupungintalon salissa, pohdittiin.

Kolmannen päivän raidi

Kolmantena lokakuuta koki Koivulandia ensimmäisen taistelunsa. Tällä kertaa vihollinen ei vielä onneksi ollut joukko ihmisiä, muttei taistelu silti helppo ollut.

Liukkonen oli alkanut kuljettaa Koivulandiaan kyläläisiä luodakseen suuren kaupan yleiseen käyttöön. Pian kuitenkin selvisi, että jollakulla oli pillagerien vihat niskoillaan. Hyökkäys oli alkanut. Harmaiden kyläläisten laumat rynnivät kylään varustettujen Koivulandialaisten urheasti taistellessa vastaan.

Hyökkäysaallot lyötiin takaisin kerta toisensa jälkeen, mutta lopulta vihollisia oli liikaa. Toinen kylään kuljetetuista peruskyläläisistä kuoli.

Uusikin taistelu käytiin ja sillä kertaa Koivulandian joukot voittivat. Yksi suuri tragedia kuitenkin tapahtui: S15u kuoli ja menetti kaikki tavaransa. Hänet voidaan muistaa Koivulandian ensimmäisenä sankarivainajana.

Rautatie

4.10.2022 Oli niitä harvinaisia päiviä, jolloin useampi palvelimen ylläpitäjä oli käynnillä survivalin puolella. Yksi heistä, Kittyartisti, kiinnostui uudesta ja nousevasta Koivulandiasta. Hän päätti tulla sinne vierailulle.

Keskustaan rakennetulla nuotiopaikalla alkoi kehittyä visio Koivulandian liittämisestä palvelimen suureen rautatiehen. Ongelmaksi muodostui, että tuo tie kulki satojen palikoiden päässä kylästä, eikä suoranaista pysäkkiä pääradan varrelle näin ollen voitu luoda.

Rataan päätettiin rakentaa sivuväylä, joka veisi Koivulandian alueelle. Kiskot vedettiin nopeasti Worldeditillä, ja Kittyartisti rakensi risteykseen kodikkaan pikkupysäkin. Koivulandian puolelle alettiin suunnitella rautatieasemaa. Projekti annettiin Tokunyalle, jonka aktiivisuuden pian laskiessa jäi se pitkäksi aikaa jäihin, kunnes Eloviina myöhemmin otti homman hoitaakseen.

Koivulandian rautatie ei ole varsinaisena kulkureittinä spawnilta kylään tai takaisin juuri ole ollut käytössä. Se on kuitenkin ollut osaltaan asettamassa suuntailemassa kylän kehitystä luomalla laajalle niitylle ympärillään useita suuria kaupunginosia, kuten valtavan Rautatienvarren. Myös periaatteellista merkitystä on; ainutlaatuinen yhteys osoittaa, kuinka poikkeuksellinen paikka Koivulandia Herbacraftin survivalissa on.

Muita merkkirakennuksia

Koivulandiaan on tasaisesti noussut huomionarvoisia julkisia rakennuksia ja asuntoja. Ensimmäisinä syntyivät Kartsalan pienelle välialueella Liukkosen lentokenttä ja Kartsakartsan baari.

Kolmannen päivän aamuna oli silloin tyhjälle paikalle, jonka vieressä nykyään seisovat rautatieasema ja kirkko, ilmestynyt suuri lentokenttä. Sen hienot turvatarkastuslaitteet ja laakeat kiitoradat olivat jotain, jota ei Preforian Koivulandiassa ollut nähty. Lentokenttä on seisonut alkuperäisellä paikallaan kylän syntyhetkistä aina tähän päivään asti komeana koristerakennuksena.

Liityttyään hetkeksi kylään teki Kartsakartsa jotain luonteelleen äärimmäisen tyypillistä: rakensi baarin keskeiselle paikalle. Rakennus on normaalikokoinen, tasapainoinen kivimökki, jossa oli erityisen hienot sisätilat - ikävä vain, ettei sen sisälle ole ollut juuri koskaan mahdollista päästä Kartsan epäaktiivisuuden vuoksi. monia pelaajia on myös kismittänyt baariin valtavan suuri tontti, joka estää kaiken rakentamisen myös kaukana itse rakennuksesta.

Jo aivan alussa alettiin Koivulandian asukkaiden nimiä koota suurelle taululle kylän ytimeen. Taulu on noussut ja noussut yhä korkeammaksi Koivulandian saadessa uusia asukkaita. Se kuvastaa hyvin Koivulandialaista tasa-arvoa: Osa nimistä kuuluu kaikkien muistamille merkkihenkilöille, joita ilman Koivulandia ei olisi mitä se on. Osa nimistä on auttamattomasti painunut historian hämäriin jättäen jälkeensä yhden pienen, huonosti claimatun tönön jossain päin Kirvesniittyä tai Rautatienvartta, jos sitäkään. Kaikki saavat kuitenkin kyltissä saman tilan; Koivulandiaan on jokainen pelaaja tervetullut riippumatta siitä, mitä kylälle tarjoaa.

Luku 3: Koivulandia kokoontuu

(5-12.10.2022) Ensimmäisten päivien jäätyä taakse alkoi kylän hallinto kokousjärjestelmineen muotoutua. Ennen lokakuun puoltaväliä oli kaupungintalo viimein valmis, mitä juhlistamaan järjestettiin Herbacraftin Koivulandian ensimmäinen juhlatilaisuus. Jo ennen tätä kuitenkin ehdittiin ratifioida perustuslaki ja valita ensimmäinen ministeriö. Muutamia myöhempiä avainjäseniäkin liittyi kylään.

Pätkis09 ja TohtoriJ - suurmiehet Herbacraftin vanhoista kylistä

6.10. ilmestyi Koivulandian Porvarinkulmalle uusi rakennus, Kartsakartsan massiivinen kartano. hulppea rakennus ei kuitenkaan ollut Kartsan yksin rakentama, vaan hommassa oli auttanut Pätkis09, Jokilaakson pienen mutta kauniin kylän johtaja.

Pätkiskellä oli Koivulandiaan ensimmäistä kertaa vieraisille tullessa jo pitkä historia Herbacraftin kyläyhteisössä. Ennen Jokilaakson perustamista oli hän pyörinyt Ragnarogissa, mahtavassa kylässä rautatien varrella, joka traagisesti oli tuhoutunut. Jokilaaksosta hän oli yhdessä MrToukkiksen kanssa tehnyt Preforian Indiaa perusmalliltaan vastaavan pienen kyläyhteisön, jossa rakentamalla talot valmiiksi saavutettiin siisti ja tasapainoinen ympäristö. Paikasta todella merkittävän tekivät Mr_Harikasen sinne rakentamat kaksi japanilaistyylistä tornia.

Koivulandiaan ei Pätkis kovin nopeasti virallisesti taloa rakentamalla muuttanut, vaan Liukkosen tavoin aluksi puuhasteli kylän seuduilla sitä sun tätä; vasta joulukuussa rakensivat hän ja J0ni123 talonsa tulevan Shirakawan alueelle. Rautatienvarren areena ja keskustan jukeboksi kuuluvat Pätkiksen tärkeimpiin panoksiin Koivulandian hyväksi.

TohtoriJ päätti liittyä kylään kesken sen ensimmäisen julkisen kokouksen Liukkonen8:n teleportattua hänet sattumalta kaupungintalon saliin. Tästä lähtien Tohtori kuului Koivulandian räväkimpiin persooniin pitkillä ajoilla.

Tohtori oli hyvän ystävänsä Liukkosen tavoin aina sekä Kuusilandian että Koivulandian jäseniä. Ei tämä johtajiston jäsen lojaalisuudestaan huolimatta ole Koivulandiassa toimettomaksi jäänyt. Erityisesti hänet muistetaan kahdesta asiasta: Koivuniemen megakokoisesta sairaalarakennuksesta, joka lopulta keskeneräisenä purettiin ja näyttävästä aviosäätyyn astumisesta marraskuun puolessa välissä. Tammikuun alussa nousi Tohtorin rooli kylässä huippuunsa, kun hän merkittävän huumeliigan johtajana näytteli suurta osaa kylän tarinallisella puolella.

Tärkeät rakentajat OnskuThe, Blade93 ja Monnifortuna

Alkuviikkoina Koivulandiassa pelaili pelaaja, joka asemansa puolesta hyvin paljon muistutti Preforian AarneIsoa. OnskuThe pystytti kaupungintalon takaiselle tyhjälle metsäalueelle kodikkaan pikku mökin - harmi vain, että tönö jouduttiin purkamaan luvattoman rakennuspaikan vuoksi. Toisen mökin rakensi Onsku vielä hieman kauemmas. Tällä kertaa se sai jäädä paikoilleen, vaikkei uusi purkuoperaatio ollut kaukana.

Monnifortuna rakensi ensimmäisen asuntonsa, valtavan puukartanon, Kirvesniityn eteläreunalle. Puuhailtuaan ensin kylässä sitä sun tätä, muun muassa aiheutettuaan lyhyen miehitystilanteen keskustassa ja taiteiltuaan Koivulandian lipun seinälle asetettavan version, rakensi hän toisen talonsa, yhden vielä nykyisenkin Koivulandian tyylikkäimmistä rakennuksista silloisen kylän etelärajoille.

Upperpath766303:n muutettua alueelle syntyi uusi kaupunginosa, Preforian suurkylän mukaan nimetty Uusi-India, jota Monnifortuna puolivirallisesti johti. Odotukset alueen kehityksestä Koivulandian rakentajaeliitin asuinpaikaksi olivat suuria, mutta Uusi-India ei täyttänyt niitä kovin hyvin; kylän laajetessa keskivertopelaajien muuttoliikenne teki Uudesta-Indiasta Kirvesniityn kaltaisen melko sotkuisen ja slummiutuneen alueen.

Ensimmäisten suurten kokousten aikakaudella liittyi Koivulandiaan yksi vauraampi tukija, Blade93. Moni alkuvaiheessa kylän toimintaa huomattavasti helpottanut beacon maksettiin juuri hänen lompakostaan. Blade oli myös voimakkaasti kehittämässä alkuaikojen kaupankäyntijärjestelmää.

UrpoPahvi - ensimmäisen kansallislaulun luoja

Ensimmäisten kokousten aikakauden lopulla liittyi Koivulandiaan vielä yksi myöhemmin merkittäväksi osoittautuva jäsen, UrpoPahvi. Hänen talonsa rautatienvarressa oli omaperäinen, ja sen alle rakennettu suuri hotelli veti vertoja mille tahansa kellarille Herbacraftissa.

UrpoPahvi Rakensi Koivulandian kirjaston uudelle alueelle, Valistuslahdelle, marraskuun keskivaiheilla. Samassa paketissa syntyi Koivulandian Sävel, pitkä taiteellinen runoelma runsain koivusymbolioin. Sitä pidettiin kylän johtavan porukan kesken pitkään Koivulandian epävirallisena kansallisrunona, mistä huolimatta se sai vain vähän roolia arkisessa pelailussa. Koivulandian sanataiteellisen kruununjalokiven asemassa SkyblockCampfiren Ode ad Koivulandia syrjäytti myöhemmin Koivulandian sävelen, mutta tuota varsin mainiota runoa voi edelleen hyvällä syyllä pitää tärkeänä palasena Koivulandian kulttuurihistoriaa.

Monipuolinen puuhailija Karupoika

Karupoika oli yksi niistä Koivulandian jäsenistä, jotka jo kylään liittyessään olivat Herbacraftissa rikkaita ja kokeneita; Sansavipillä varustettu pelaaja oli hyvä lisä yleisesti melko köyhään koivukansaan.

Karu on puuhaillut Koivulandian parissa ja hieman sen ulkopuolella monipuolisten projektien parissa; hän on johtanut ainakin kahta omaa Discord-palvelinta, pientä kylää, muutamaa tapahtumaa ja Five nights at Freddy’s -teemaista ravintolaa. Tunnetuksi on hän tullut myös sotaisasta asenteestaan ollessaan aina valmis hyökkäämään vihollisen kimppuun, oli eskalaation uhka kuinka pieni tahansa.

Kaupungintalo valmistuu

Kun Kaupungintalon ulkokuori oli saatu heti ensipäivien aikana lähes valmiiksi, oli aika aloittaa kokoussalin suunnittelu. Perusrakenne, puhujanpönttöön suuntaava puoliympyräkatsomo, oli alusta asti selvä. Ongelmia tuotti penkkien luominen: miten muodoltaan vaihteleville, niukkatilaisille paikoille oli mahdollista luoda kelvollisia istuinpaikkoja vieläpä siten, että niiltä esteettä näkisi pääkallonpaikalle? Pienen hahmottelun jälkeen päätyi SkyblockCampfire kompaktiin malliin, jossa selkänojat ujutettiin osaksi ylemmän penkkirivin seinämää tilan säästämiseksi. Kalliita kirjatelineitä varten lahjoittivat Tokunya ja Liukkonen8 anteliaasti resurssejaan.

Lisää hankaluuksia, toisaalta myös luovia vapauksia, salin suunnittelussa tuottivat sen avarat seinät, ne kun oli koristeltava jollain. Ensimmäisenä päätti Sky lisätä liput keskusikkunan kummallekin puolelle; tämän päätöksen tuloksena syntyi myös Koivulandian virallinen lippu, kun se salin seinään ensimmäistä kertaa ripustettiin. Myöhemmin suunnitteli Sky vieraiden aition, Koivulandia- tekstimuraalin ja näiden yläpuolelle neljän suurimman päättäjän kasvokuvat. Lopuksi koristelu täydennettiin yksityiskohdin.

Sivuhuoneiden kanssa noudatettiin melko käytännöllistä linjaa: vasempaan siipeen syntyivät kylän yleinen varasto, ruoankasvatuslaitos ja työpaja oikean puolen jäädessä lähes tyhjäksi. Erikoinen ratkaisu oli rakentaa kulkureitit maanalaisiksi tunneleiksi suoraviivaisemman ovijärjestelmän sijaan. Tämä antoi vanhalle kaupungintalolle oman vivahteensa.

Ensimmäinen julkinen kokous

Herbacraftin Koivulandia kokoontui koko kylän voimin ensimmäisen kerran 7.10.2023. Väkeä oli paljon, enemmän kuin yhdessäkään Preforian ajan kokouksista lähes kaikkien ajan merkittävien pelaajien Jussista Tokunyan ollessa paikalla. Ei tämä kokous myöskään merkityksettömimpiin kuulunut: siinä ratifioitiin perustuslaki ja valittiin kylälle ensimmäiset ministerit.

Kokouksen varhaisesta ajankohdasta kertoo paljon, että sitä pidettäessä ei kokoussali ollut vielä läheskään valmis. luonnonvalo valaisi avaraa mutta toistaiseksi melko korutonta salia, kun kattoa ei vielä ollut tilkitty umpeen. Liput sentään seisoivat jo paikoillaan yhtä arvokkaina kuin aina myöhemminkin.

Koivulandian perustuslaki, Minecraftissa yhteensä yli 60-sivuinen dokumenttijärkäle, oli kirjoitettu kirjaksi, kopioitu runsaassa määrin ja valmiina hyväksyttäväksi. SkyblockCampfiren puheen saattelemana astui se voimaan ensimmäiseksi jopa kuningasta rajoittavaksi auktoriteetiksi yleisellä hyväksynnällä 7.10.2022 kello 19.44.

Sitten tuli ministeriön luomisen aika. Ensimmäiset ministerit eli kenraali, sisäministeri ja rakennusylipäällikkö valittiin seuraavasti: kokouksessa äänestettiin huutoäänestyksellä yksi ehdokas kuhunkin rooliin, jonka jälkeen Discordissa äänestettiin, hyväksyttäisiinkö kyseinen henkilö tehtävään. Kokouksessa valituista ehdokkaista SkyblockCampfire (sisäministeri) ja Liukkonen8 (rakennusylipäällikkö) hyväksyttiin. Yllättäen paikalla ollut vanha Herbacraftin legenda Aatista puolestaan hävisi äänestyksen kenraaliroolista peräti äänin 10–1, ja Liukkonen valittiin toisella kierroksella tähänkin pestiin.

Myös pientä johtajaäänestyksen tapaista tehtiin. Kokous valitsi ehdolle kaksi jäsentä, Finsane400:n ja Liukkonen8:n. Näistä Liukkonen sai hyvin ansaitun johtajuuden pitkään epäaktiivisen Naalizin tilalle.

Paljon pienempiä asioita ja tulevaisuudessa kukoistukseen nousevia visioita nostettiin esille. Tärkeimpinä varusteiden käyttöä eri julkisissa tilanteissa koetettiin rajoittaa ja Liukkonen esitti idean kaupasta perustarpeiden myymiseen. Sittemmin tuo kauppa on ollut kuin Koivulandian länsimetro, jota ainakin kolme kertaa on tuloksetta yritetty saada pystyyn.

Koivulandian kokousten yksi ikävä ominaispiirre ovat häiriköt, joita lähes joka tilaisuudessa ilmestyy seisomaan puhujan eteen tai luovemmilla keinoin rikkomaan muuten niin arvokasta kokousrauhaa. Ensimmäinen kokoontuminen ei tehnyt sääntöön poikkeusta; Ankkazz ja Tinkotsa tullaan muistamaan ensimmäisinä muttei missään nimessä viimeisinä, jotka keksivät idean hyppiä kokouksessa paikasta toiseen epätoivoisen puhujan yrittäessä saada viestiään perille.

Seitsemännen lokakuuta kokous oli suurmenestys, jossa Koivulandia todella näytti olevansa jotain. Tästä iloisina alettiin kaavailla seuraavaa vastaavaa tapahtumaa keskiviikoksi 12.10. Kaupungintalon avajaisten merkeissä.

Kaupungintalon avajaiset

lokakuun kahdenteentoista päivään mennessä oli Kaupungintalo saavuttanut perusmallin, jota se pienen neuvotteluhuoneen ja rautatiepysäkin lisäystä lukuun ottamatta noudatti aina myöhempään remonttiinsa saakka. Hulppean kokoustilan lisäksi tarjosi se kansalaisille varastointimahdollisuuden, ruokaa ja työkaluja. Lupa näiden käyttöön myönnettiin grieffaamattomuuden takaamiseksi kunniakansalaisille ja tätä korkeammille.

Tätä uutta rakennusta juhlistavaan kokoukseen ei tullut aivan yhtä paljon väkeä kuin aikaisempaan, mutta kymmenen osallistujan raja murtui helposti. todennäköisesti suurin syy pienemmälle väkimäärälle oli ajankohta keskellä viikkoa, jonka vuoksi moni muuten halukas pelaaja ei päässyt paikalle.

Kokouksen aloitti SkyblockCampfire pitkällä ja juhlavalla puheella. Siinä hän muun muassa vertasi Koivulandiaa tuhkasta nousevaan Feeniks-lintuun ja antoi erityiskiitokset Liukkoselle. Puheessa esiintyi myös runoutta Skyn lausuessa pätkän eräästä Eino Leinon pidemmästä runoelmasta sekä oman luomuksensa, yksinkertaisen Koivu ja Tähti - symboliikalla leikittelevän pikkuteoksen.

Kokous itsessään ei ollut yhtä tapahtumarikas kuin edeltäjänsä. Siinä lähinnä päätettiin alkaa parantamaan kylän yleistä siisteyttä esimerkiksi luomalla teitä ja leikkaamalla alas puunrunkoja. Oli selvää, että kaikki merkittävä oli esitetty viisi päivää sitten.

Muita tapahtumia kokousten aikakaudelta

Yhtä aikaa Koivulandian kanssa nousi Herbacraftissa toinenkin hyvin samankaltainen kylä, epäviralliselta ja myöhemmin viralliselta, nimeltään Tammilandia. Tuo Pandanaaton ja Laterootin johtama huomattavasti pienempi yhteisö nähtiin mahdollisena tulevaisuuden kilpailijana tai jopa vihollisena. Myöhemmin osoittautui, ettei se uhannut Koivulandiaa millään tavalla, vaan päinvastoin pyrki suurkylän kanssa mitä ystävällisimpiin suhteisiin.

Alkuviikkoina pyöri timanttitavaroiden lahjoittaminen aloittelijoille mallikkaasti. Anteliasta järjestelmää koetettiin hyväksikäyttää lopulta yllättävän vähän: ainoa yrittäjä oli Valtanen, joka rakensi tiedon kuultuaan alle minuutissa itselleen sotkuisen multaluolan. Tavaroita ei tietenkään annettu, minkä takia rakensi Gigachad-skininen pelaaja muutaman epäsovinnaisen symbolin keskelle kylää ja poistui palvelimelta tiettävästi palaamatta enää koskaan.

Luku 4: Koivulandian hääkausi

(13-24.10.2022) Ensimmäisten kokousten jälkeen Koivulandiassa alkoi hieman hiljaisempi kausi. Esimerkiksi uusia rakennuksia ja jäseniä syntyi hitaammin kuin ennen. Yksi syy tähän oli SkyblockCampfiren, jonka aktiivisuuteen kylä vielä tuohon aikaan voimakkaasti nojasi, syysloma. Toisaalta kun perusasiat oli nyt saatu kuntoon, oli Koivulandia tietyllä tapaa valmis, eikä tahdin siksi enää tarvinnut olla yhtä kova kuin ennen. Tämä välikausi kahden suuren tapahtumaketjun välillä muistetaan erityisesti kaksista häistä, joita sen aikana juhlittiin; parit olivat TohtoriJ ja Liukkonen8 sekä Jussi88Takanasi ja Mu55e.

Keskustan rakentaminen alkaa ja loppuu

Keskustan laatoitus Kaupungintalon takana aloitettiin. Ideoita oli paljon, ja erityisesti kauppakeskuksen rakentamista alueelle kaavailtiin voimakkaasti. Tuoreelle rakennusylipäällikkö Liukkonen8:lle annettiin koko homman johtaminen.

Projekti alkoi vahvasti Blade93:n tuodessa mukaan automaattiset myyntikoneet, jotka otettiin alustavaan käyttöön Kauppatorilla. Myöhemmin kaikkien rakentajien kiinnostus kauppakeskusta ja koko keskustaa kohtaan kuitenkin hiipui täysin, ja autiolle laatoitetulle alueelle syntyi lopulta vain Liukkosen rakentama yksinäinen tyhjä talo.

Yksityiskohtaisen rakentamisen mestari J0N7U

Hääkaudella Koivulandian aktiivinen väkiluku oli suurimmassa syöksyssä kylän historian aikana. Kansalaisavustajan roolin luomisesta huolimatta oli muuttoprosessi edelleen lähes täydellisesti estyneen sisäministeri SkyblockCampfiren vastuulla. Siksipä kylään liittyikin ainoastaan kaksi merkittävää jäsentä, toinen heistä suhteidensa kautta.

Kuningatar Mu55en isoveli J0N7Un ensimmäinen merkkiteko kylässä oli kuninkaan talon uusiminen. Vanha perushökkeli sai väistyä väripaletiltaan miellyttävän ja sisätiloiltaan taidokkaan modernin taideteoksen tieltä. Jussi oli saanut arvolleen sopivan asunnon.

18-vuotias lukiolainen päätti jäädä auttelemaan kylän rakennushankkeissa. Myöhemmin on tämä hiljainen työmyyrä rakentanut muun muassa hienon armeijateltan, talon itselleen Kirvesniityn laitamille, Keskustan Starbucksin ja Porvarinkulman käyttöönottamattoman suuren kellotornillisen rakennuksen, jonka käyttötarkoituksesta ei ole tietoa. Hän myös johti eduskuntatalon sisustusprojektia. Onpa tämän kaiken lisäksi tehnyt Koivulandiasta maailmalatauksenkin!

Voidaan hyvällä syyllä sanoa J0N7Un kuuluvan Koivulandian kaikkien aikojen taitavimpiin rakentajiin. Häntä on kiittäminen monista Herbacraftin kylän korvaamattomista arkkitehtonisista aarteista.

Tuleva johtaja J0ni123

J0ni123 oli rakentelemassa taloaan, kun kuuli chatissa puhuttavan Koivulandiasta. Hän teleporttasi Fishing_fire027:n tutustuakseen kylään. Siitä alkoi hänen tarinansa Koivussa.

Joni oli pidetty pelaaja, joka enimmäkseen puuhaili kaikkea pientä ja suurta siellä täällä. Varsin hyvien rakennustaitojensa ja suuren aktiivisuutensa ansiosta pystyi hän auttamaan monia. Myöhemmin Joni onnistui pääsemään Koivulandian johtajistoon ylittäen vaalien äänimäärässä jopa Patkis09:n.

Karupojan PvP-tapahtuma

Ensimmäisen merkittävän tekonsa Karupoika teki järjestämällä suuren PvP-turnauksen Pätkis09:n areenalla. Voittajalle oli luvassa suuri potti, peräti 20 timanttipalikkaa. Kymmenen osallistujaa taisteli ankarasti tuosta hulppeasta palkinnosta. Finaalissa toisensa kohtasivat paikan rakentaja Pätkis09 ja tunnettu PvP-mestari Combonaattori. Tuolla kertaa kotikenttäedulla ilmeisesti oli merkitystä, ja Pätkis voitti turnauksen.

Kittyartistin ja Frediii_n linna

Hankittuaan Koivulandialle rautatieyhteyden oli Kittyartisti tehnyt kylälle suuren palveluksen. Hän kuitenkin halusi tehdä vielä enemmän: asettua asumaan kylään ensimmäisenä minkään palvelimen ylläpitäjänä koskaan.

Yhdessä toisen ylläpitäjän ja maineikkaan rakentajan, Frediii_:n, kanssa alkoi Kitty suunnitella valtavaa koivulinnaa. Projekti eteni suhteellisen nopeasti, ja pian oli Rautatienvarren laitamille noussut kaunein rakennus, mitä Koivulandiassa oli koskaan nähty. Vasta MR_HARIKASEN Todai-Ji ja S1me0nin Orthanc tammikuussa nousivat sen haastajiksi.

Asukkaidensa epäaktiivisuuden vuoksi on koivulinna enimmäkseen joutunut homehtumaan tyhjillään eläväisen ympäristönsä keskellä. Viimeksi siellä tapahtui 16.12, kun Koivulandian juhlagaala päätettiin vaihtelun vuoksi järjestää linnassa.

Eduskuntatalon rakentaminen alkaa

SkyblockCampfire oli saanut kaupungintalon valmiiksi. Onnistuneesta kylänkeskuksesta iloisena hän alkoi heti suunnitella seuraavaa suurta projektia.

Vaihtoehtoja oli neljä: Preforialaisten hautausmaa, tulevan puolueen toimisto, joku suuri patsas ja valtava katedraali. Pienellä Discord-äänestyksellä valittiin puoluetoimisto, jonka koristelussa Sky päätti käyttää apuna aikaisemmin Hypixel Skyblockiin rakentamansa suuren kerrostalon peruselementtejä. Kun projektin todellinen laajuus kävi selväksi, muuttui puoluetoimisto nopeasti eduskuntataloksi.

Työsarkaa oli valtavan paljon, eikä Koivumielisen veteraaninkaan tuolloin hyvin vahva motivaatio jaksanut riittää. Työmaa eteni pitkään hyvin verkkaisesti, kunnes myöhemmin pari onnekasta sattumaa antoi sille uutta puhtia.

Tupen jättämä kyltti

Jossain vaiheessa lokakuun toista puoliskoa kävi Herbacraftin moderaattori Tupe_2000 kirjoittamassa Koivulandian asukaskyltin taakse tekstin “Tupe was here”. Teksti on edelleen nähtävissä. Myöhemmin samankaltaisia tekstejä ilmaantui aina silloin tällöin keskeisille paikoille Koivulandiassa.

Kenraalinvaihdos

21.10. tapahtui perin erikoinen episodi. xPeikko, Preforian omistaja ja Koivulandian kenraali vuodelta 2020, palasi kaikkien yllätykseksi Discordiin ja alkoi vaatia arvoasemaa itselleen. Peikko esitti asiansa vakuuttavasti saaden nopeasti paljon kannatusta johtajistossa. Tilanteen ratkaisi kuningas Jussi88Takanasi, jonka tuohon aikaan lähes rajattoman päätösvallan kautta myönnettiin Peikolle merkittävä rooli.

Peikko ei kuitenkaan pystynyt täyttämään kovia vaalilupauksiaan, todennäköisesti reaalielämän esteiden vuoksi. Ei vaihdos toisaalta Liukkonen8:nkaan näkökulmasta mikään maailmanloppu ollut, saihan hän säilyttää toisen ministeripestinsä. Tilanne jäi siis paikoilleen, eikä mitään radikaalia tapahtunut.

Vaikka hääkaudella siis tapahtui jonkin verran muutakin, muistetaan ajanjakso erityisesti kaavailluista kolmista hääjuhlista.

Ensimmäiset häät - TohtoriJ ja Liukkonen8

15.10. oli Koivulandiassa käynnissä normaali pelipuhelu. Rupattelun lomassa heitti joku vitsin, että Tohtori ja Liukkonen voisivat mennä naimisiin. Koska kuuntelijoita siihen aikaan sattui olemaan paljon, päätettiin homma oikeasti toteuttaa, ja pian kokoontui iloinen hääkansa Koivulandian kaupungintalolle kuulemaan pappi Finsanen liturgiaa. Juhlan jatkot pidettiin klassisessa sekoilupaikassa, Finsanen kellarissa.

Alun perin Tohtorin oli tarkoitus tehdä tapahtumasta merkittävä YouTube-video. Hän oli kuitenkin unohtanut laittaa kuvauksen päälle, eikä materiaalia sellaiseen siksi ollut.

Toiset häät - Jussi88Takanasi ja Mu55e

Kuningas Jussin tärkein rakennus Koivulandiassa oli Kartsalan pienehkö kirkko. Siellä hän päätti häänsä Mu55en (tunnettu myös nimellä Ipa) kanssa pitää 22.10.

Tilaisuus oli arvokas suuren osan pienestä yhdeksänpäisestä yleisöstä ollessa pukeutunut parhaimpiinsa. Juuri aviosäätyyn astuneen TohtoriJ:n sanojen saattelemana saivat Koivulandian monarkit vihdoin toisensa. Raketteja ammuttiin ja riisiä heitettiin.

Kolmannet häät - Patkis09 ja Mr_Harikase

Koivulandiassa oli tarkoitus järjestää vielä kolmannet häät Patkis09:n ja Mr_Harikasen, joka myöhemmin tulisi nousemaan yhdeksi Koivulandian tärkeimmistä pelaajista, ollessa vihkipari. Juhlaa ei kuitenkaan saatu aikaan Pätkiksen pitkäaikaisen pelitoverin estyttyä pääsemästä palvelimelle.

Tähän päättyi Koivulandian suurten häiden kausi. Kyseessä oli kuitenkin enemmän alku kuin loppu: alku uudelle, mullistavalle ajalle, joka huipentuisi mitä luultavimmin koko Herbacraftin historian suurimpaan taisteluun.

Luku 5: Kuusilandian sota

(25-30.10.2022) Lokakuun lopulla koki Koivulandia armeijasektorinsa osalta yhden vaiherikkaimmista ajanjaksoistaan. Tällä kertaa tarina ei kuitenkaan alkanut Koivulandiasta, vaan kahdesta muusta suuresta Herbacraftin kylästä; Kuusilandiasta ja Tammilandiasta.

Kuusilandian synty

Aikaisemmin Pohjoisnavan valtakuntana tunnettu Kuusilandia on muutaman pelaajan pienehkö kylä, jonka jäsenistä useimmat, TohtoriJ ja Liukkonen8 mukaan lukien, ovat pitkäaikaisia ja aktiivisia. Kuusilandian jäsenistö muodostaa hyvin keskeisen porukan Herbacraftin historiassa.

Koivulandian nousun aikoihin ei Pohjoisnavan valtakunta ollut kaikista kuhisevin asutuskeskus. Liukkosen kerrottua uudesta kaupungista kylänjohtaja Eliftelle alkoi kylä kuitenkin suunnitella jotain. Sen nimi vaihtui Kuusilandiaksi ja sen vanhat jäsenet ilmestyivät palvelimen pelaajaluetteloon yhä useammin ja useammin.

Laterootin ehdotus

Tammilandia oli jatkanut olemassaoloaan palvelimella normaalisti, vaikka se kärsikin pelaajapulan kantaisista ongelmista huomattavasti enemmän kuin suurin kilpakumppaninsa. Toinen kylän johtajista, Laterootti, näki, ettei kilpailuasema suuremman Koivulandian kanssa ollut suotava. Niinpä hän päätti alkaa toimimaan kylien yhteistyön puolesta aikaisemmin näkemättömällä tavalla.

Eduskuntatalon rakennusprojektin ollessa alkuvaiheissaan lähestyi Laterootti SkyblockCampfirea seuraavan varsin hyvän tarjouksen kera: Tammilandia liitettäisiin osaksi Koivulandiaa samaan tapaan kuin Ranskan Guayana Etelä-Amerikassa: alue saisi päättää enimmäkseen itse omista asioistaan, mutta kuuluisi virallisesti Koivulandiaan siirtokylänä. Sisäministeri suhtautui tarjoukseen hyvin myönteisesti, ja kokous aiheesta sovittiin pidettäväksi 25. lokakuuta.

Koivulandian kolmas kokous

Sovitun aikataulun mukaisesti kokoontui Koivulandia jälleen 25.10.2022. Aiheena ollut Tammilandian liittäminen osaksi kylää ratkesi helposti, olihan sopimus varsin hyvä molemmille osapuolille. Tarkalleen ottaen sovittiin, että Koivulandian hallinto saisi 30 % kokoisen päätösvallan Tammilandian asioissa.

Kesken kokoukseen liittyi palvelimelle kokonaan uusi pelaaja. Hän kirjoitti chattiin pitkän viestin, jossa ilmaisi halukkuutensa hoitaa paperitöitä jossain kyläyhteisössä. SkyblockCampfire teleporttasi hänet kokoukseen, jossa lyhyen msg-keskustelun jälkeen selvisi, että häntä kiinnosti erityisesti Koivulandian armeijan parissa toimiminen.

Sky viestitti Jussille uuden kansalaisen halukkuudesta toimia armeijan hyväksi ilmaisten tämän vaikuttavan pätevältä kaverilta johtotehtäviin. Jussi vastasi yllättävällä siirrolla: Hän nimitti kuninkaan oikeudella Captain_Omenan suoraan armeijan ylipäälliköksi xPeikon tilalle.

Tämä yllätti kaikkia, eikä vähiten uutta ylipäällikköä itseään. Hän ei tiennyt, kuinka aktiivinen tulisi palvelimella olemaan, eikä siksi halunnut ottaa kovin suurta vastuuta kylän kehityksestä. Jonkin aikaa hän pohti tehtävästä eroamista, mutta päätti lopulta pysyä kaikkien onneksi, niin itsensä kuin kylänkin.

Arvon kenraali Captain_Omena

Ennen kenraalinvaihdosta ei Koivulandian armeija ollut parhaalla mahdollisella tolalla: Minkäänlaista sotilaskoulutusta ei ollut, ainoa päällystörooli kenraalin lisäksi oli täysin väärällä tavalla perustuslaissa määritelty amiraali ja koko armeijan historiassa olivat sotilaat päässeet jotain tekemään ainoastaan yhden kerran suuressa imperialistisessa sodassa joulukuussa 2020.

Toimittuaan aikaisemmin Slinkoncraftissa useiden projektien, tärkeimpänä suurisuuntaisen tylypahkaroolipelin, parissa oli Captain_Omena vanha konkari Minecraft-roolipelaamisen saralla. Tämä antoi hänelle hyvät pohjat lähteä kehittämään Koivulandian armeijaa roolipelilliseksi armeijalarppauspaikaksi.

Omena ei kuitenkaan pistänyt toimintaa välittömästi käyntiin palvelimella: ensin oli varmistettava, että systeemit olivat kunnossa. Ennen armeijan avaamista halusi uusi kenraali luoda ainakin sotilaslain, toimivan harjoitusjärjestelmän ja kunnon rakennukset. Koska aluksi innokkaita auttajia ja kommentoijia ei juuri ollut, eteni työ hitaasti. Lopulta vasta vuoden 2023 tammikuun alussa oli hommat saatu niin valmiiksi, että varsinainen larppaus voitiin aloittaa.

Jussi88Takanasin olemassa olevan mutta passiivisen armeijan aika oli nyt ohi. Omenan armeija oli suuri, aktiivinen ja hyvin toimiva kokonaisuus, jota jatkuvasti kehitettiin paremmaksi ja paremmaksi. Tästä meidän on kiittäminen sekä sen ahkeraa komentajaa että hänen tärkeintä tukijaansa Eloviinaa ja muita erityisesti armeija-alueen rakentamisessa apuna olleita.

Arvon kenraalin toiminta Koivulandiassa keskittyi enimmäkseen paperitöihin ja johtamiseen, eikä hän juurikaan esimerkiksi rakentanut tai haalinut omaisuutta. Omena toimi Discordissa ajoittain puhkeavien pienten riitojen kanssa tärkeässä sovittelijan roolissa.

Armeijan tukikohdan rakentaminen alkaa

Hyvin pian kenraalin vaihduttua alettiin Koivulandian armeijalle hankkia toimitiloja. paikaksi valittiin tyhjä Tankkirannan niittyalue kaukana kylän keskustan eteläpuolella.

Ensimmäisenä Projektin hoitaakseen ottivat Liukkonen8 ja SkyblockCampfire; Liukkonen alkoi rakentaa maanalaista huonetta, Sky telttoja sotilaille. Ongelmia kuitenkin aiheutti se, ettei kummankaan pelaajan innostus Koivulandian rakentamista kohtaan ollut tuossa vaiheessa korkeimmillaan - Työt kyllä etenivät, mutta kovin hitaasti. Vasta infotalon rakentaminen muiden muassa Eloviinan, Finlanddian ja Liukkosen toimesta toi hommaan uutta puhtia.

Huhu sodasta jo hääkauden lopulla alkoi tietämättömien Koivulandialaisten korviin kuulua huhuja Kuusilandian suunnitelmista Tuntemattomia, korkean VIP-arvon omaavia pelaajia alkoi näkyä pelaajalistalla. Kansalaiselta kansalaiselle kiiri myös viesti, joka teki tilanteesta valtavan uhkaavan; Kuusilandia tahtoi sotaa.

Tuoreen armeijan ylipäällikön Captain_Omenan liittyessä Koivulandian Discord-palvelimelle oli tilanne jo hyvin kireä. Hieman kello kahdeksan iltapäivällä jälkeen vahvisti TohtoriJ tiedon, jonka mukaan Kuusilandia hyökkäisi Koivulandiaan, eikä taistelun estäminen enää ollut mahdollista. Syntyi kaaos kaikkien koettaessa kuumeisesti keksiä, mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Koivulandialle vain löyhästi lojaalit TohtoriJ ja Patkis09 pohtivat, kummalle puolelle asettuisivat. Vahvat soturit päätyivät eri tuloksiin: Pätkis liittyi Koivulandian suureen mutta heikosti varustettuun rintamaan Tohtorin valitessa Kuusilandian eliittijoukon.

Vaikkei koko sodan estäminen ollut enää mahdollista, olivat yksityiskohdat vielä neuvoteltavissa. Kuusilandian johtaja Elifte kutsuttiin Discordiin, ja Liukkonen8 organisoi kokouksen asiasta keskustelua varten.

Vielä ennen kokousta otti Omena asian Eliften kanssa puheeksi. Voimakkaasti hän sotaa vastaan puhui, vedoten Koivulandian armeijan järjestäytymättömyyteen ja varusteiden puutteeseen. Kuusilandian hallitsija oli kuitenkin taipumaton.

Kokous, joka räjähti käsiin

Puoli tuntia Kuusilandian sotaa koskevan kokouksen alettua juoksi myöhästynyt SkyblockCampfire kaupungintalolle. Näky, jonka hän kohtasi, ei ollut miellyttävä: kaikki kokouksen osallistujat juoksivat ympäri salia täydet taisteluvarusteet päällä, paikkoja oli joiltain osin hajotettu eikä järkipuhe saanut Kuusilandialaisten neuvottelijoiden joukkoa rauhoittumaan. Myöhemmin TohtoriJ vielä kertoi, että osallistujista kolme oli kuollut ja yksi loukkaantunut vakavasti. Samalla oli Koivulandian suuri karttakin kadonnut kaupungintalon oikean siiven sivuhuoneesta, tosin vielä tänäkään päivänä ei tiedetä, tapahtuiko tämä katoaminen kokouksessa vai ennen sitä.

Kokousrauhan vakavasta loukkauksesta huolimatta saavutettiin kokoontumisessa joitain merkittäviä neuvotteluvoittoja. Päätettiin, ettei Kuusilandia hyökkäisi Koivulandian maaperälle, vaan sota käytäisiin puolueettomalla alueella kaukana asutuskeskuksista. Lisäksi sovittiin sen jäävän yhteen taisteluun, jossa panoksena olisi lähinnä voiton tuoma kunnia.

Suuri taistelu

Sunnuntai 30.10. kello 18.00 oli sovittu hetki. Tuolloin kohtaisivat Herbacraftin kaksi mahtavinta sotajoukkoa, miesvahvuudeltaan suurempi mutta kokematon ja varustukseltaan heikko Koivulandia sekä pieni mutta kokenut ja vahva Kuusilandia. Taistelu käytäisiin viimeiseen mieheen, ellei jompikumpi osapuoli päättäisi kunniansa hyläten antautua. Tätä ei kuitenkaan tulisi tapahtumaan, sen tunsi jokainen sotilas kummallakin puolella sydämessään.

Koivulandian komentaja oli päättänyt jättäytyä homman ulkopuolelle, koska hänen kantansa mukaan armeija tulisi kehittää kuntoon ennen tällaisia hyökkäyksiä. Kaikeksi onneksi oli itse kuningas Jussi88Takanasi päässyt paikalle sotajoukkonsa henkiseksi johtajaksi.

Koivulandian armeija kokoontui pieneen huoneeseen lähellä sovittua paikkaa valmistautumaan parhaan kykynsä mukaan. Liukkosella oli tarjota jollain tapaa lumottuja timanttitavaroita ja toteemeja varustautumattomille, mutta juuri muuta ei ollut. Hyvä oli lopulta varustus vain pienellä osalla tuota kirjavaa joukkoa.

Kuudelta kävi taistelukäsky. PvP laitettiin päälle, sovittuun paikkaan juostiin, ja mähinä saattoi alkaa. Kuusilandia otti alun kaaoksessa kohteekseen Koivulandian vahvimmat soturit, Patkis09:n ja Combonaattorin, jotka tuhottiin tappioitta. Tämän jälkeen lopputulos olikin jo melko selvä: Koivulandian heikosta loppujoukosta ei ollut mitään vastusta Pohjoisnavan valtakunnan äärikristalleille ja uudelleensyntymisankkureille.

Koivulandia oli lähtenyt sotaan tukeutuen suureen väkimääräänsä. Harvinaisen selväksi kuitenkin kävi, että sodankäynnissä strategialla ja kokemuksella on enemmän merkitystä kuin materiaalisella vahvuudella.

Jälkipuinnit

Kuusilandia ei kärsinyt sodassa minkäänlaisia materiaalisia tai inhimillisiä tappioitta, jos menetettyjä äärikristalleja ei oteta lukuun. Koivulandia sen sijaan sai kärsiä jonkin verran: muutamat taistelussa mukana olleet, muun muassa SkyblockCampfire ja Daddula, menettivät suuren osan silloisesta omaisuudestaan. Tämä aiheutti osassa eripuraa, jota jouduttiin selvittelemään jopa Herbacraftin ylläpidon kanssa.

Taistelun jälkeen yrittivät Patkis09 ja Combonaattori vielä salamurhata Eliften. Tämä epäonnistui, ja Pätkis menetti varusteensa.

Koivulandian puolueet

Sodan jälkeisenä iltana tilanteen rauhoituttua tapahtui vielä yksi käänne, jonka merkitys ei tosin ollut läheskään juuri käydyn suurtaistelun tasolla; SkyblockCampfire julkisti Koivulandian puoluejärjestelmän, jossa kansalaiset pystyivät luomaan tiettyä aatetta kannattavan ryhmittymän itselleen.

Puoluejärjestelmä osoittautui lopulta melko turhaksi erikoisominaisuudeksi Koivulandian toiminnassa. Enimmäkseen puoluekenttää passiivisesti mitään valtansa lujittamiseksi tekemättä dominoi SkyblockCampfiren Koivulandian perustuslaillinen konservatiivipuolue. Systeemi oli kuitenkin tärkeä askel, joskin haparoiva sellainen, tiellä kohti Koivulandian tarinallista roolipeliä.

Luku 6: Historian haamuja

(31.10-4.11.2022) Kuusilandian nöyryyttävän sodan jälkeen esiintyi Herbacraftissa hetken aikaa mustaan pukuun ja kravattiin pynttäytynyt pelaaja, joka ehdotti Koivulandialle ystävällismielistä sopimusta. Aiheesta päätettiin järjestää yksi kokouskin. Pian kuitenkin kävi selväksi, ettei kaikki ollut niin kuin piti.

Juokse tai kuole -tapahtuma 31.10.

31.10. Järjestettiin Herbacraftissa ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin suurempi tapahtuma, Juokse tai kuole -kilpailu. Kilpailussa itsessään ei tapahtunut Koivulandian kannalta mitään erityistä lukuun ottamatta ehkä TohtoriJ:n hyvää menestystä. Tärkeää kuitenkin oli, kuinka se kokosi suuren määrän porukkaa yhteen.

SkyblockCampfire teki ennen pelin alkua sen, mikä luonnollista oli: Mainosti Koivulandiaa pelaajia tulvivassa odotusaulassa. Mainoksen huomasi sattumoisin eräs pelaaja nimeltä Mafiapeikko. Hän otti Skyblockiin yhteyttä yksityisviestillä kertoen, kuinka hänkin aikoinaan oli Herbacraftissa johtanut suurta valtiota.

Autioitunut Saksan Keisarikunta

Tapahtuman päätyttyä tarjosi Mafiapeikko Skylle pientä valtiovierailua vanhaan Saksan Keisarikuntaan, mihin sisäministeri ilomielin suostui. Pelaajat kulkivat halki kylän, vieraillen muun muassa pienellä kaupungintalolla ja yhteistyön sillalla. Keskustelussa kävi ilmi, että tuo melko koruton suurasutuskeskus, joka koostui Saksan vanhojen kaupunkien mukaan nimetyistä “osavaltioista”, oli jo pitkään ollut vailla aktiviteettia.

Kesken vierailun ehdotti Mafiapeikko SkyblockCampfirelle kylien välistä liittoa. Ehdot olivat kuitenkin varsin omituiset: Koivulandia liitettäisiin osaksi kaikin tavoin huomattavasti heikommalta vaikuttavaa Saksan Keisarikuntaa. Sky ajatteli, että vaikka ehdotus tuskin sellaisenaan juuri kenellekään sopisi, olisi kokous aiheesta hyvä siksi pitää.

Koivulandian viides kokous

2.11. kokoontui Koivulandia jo kolmatta kertaa melkein viikon sisään. Alun perin oli kokoontuminen tarkoitus järjestää jo 1.11, mutta tilaisuus peruuntui SkyblockCampfiren unohdettua sen.

Ennen kokousta oli yleinen kiinnostuksen väheneminen Koivulandiaa kohtaan selkeästi nähtävissä, kun porukkaa ensimmäisen kerran piti huudella paikalle. Ongelmat saattoivat toisaalta vielä tässä vaiheessa johtua myös yksinkertaisesti siitä, että kokouksia oli viime päivien aikana järjestetty liikaa, eikä niiden seuraaminen siksi enää kiinnostanut samalla tavalla.

Ennen tilaisuuden alkua ilmestyi paikalle aikaisemmasta Kuusilandian kokouksesta tuttu hahmo PeetuPi. Muistaessaan tapahtumat ennen Kuusilandian sotaa pelkäsi moni saman sekasorron toistuvan nyt. Aluksi Peetu käyttäytyi kuitenkin normaalisti ja kunnioittavasti ottamalla tyhjän paikan eturivistä ja poistamalla varusteensa. Aluksi.

Kaikki alkoi kypärän vaihtelulla päähän ja pois. Siitä tilanne eteni ihmisten tielle pomppimiseen. Lopulta PeetuPi iloisten toveriensa Conkun ja Tipit11:n kanssa hyppi, pomppi, löi, ampui ja huusi ympäri salia - totta kai välistä täydessä taisteluvarustuksessa. Mitään ei asialle voitu tehdä niin kauan kuin häiriköt eivät järkipuhetta kuunnelleet.

Törkeästä häirinnästä huolimatta eteni kokous ainakin lähes normaalisti. Mafiapeikko esitti ehdotuksensa ja vastaili kysymyksiin sopimuksen yksityiskohdista. Koivulandialaiset ottivat väitteet Keisarikunnasta Herbacraftin vanhimpana ja vahvimpana kylänä vastaan varauksella. Suuri osa kokouksesta koostuikin ankarasta väittelystä, jossa Mafiapeikko joissain kohdissa vaikutti kiertävän kysymyksiä. Luottamus tuntematonta hahmoa kohtaan ei ollut kovin korkealla. Kokouksen jälkeen äänestettiin aiheesta Discordissa. Äänin 16-3-3-0-0 päädyttiin vaihtoehtoon, jossa jonkinlainen sopimus Saksan ja Koivulandian välillä olisi mahdollinen, mutta ensin olisi Keisarikunnan muutettava ehtojaan ja vastattava moniin kokouksessa auki jääneisiin kysymyksiin.

Muisto Ragnarogista

Patkis09 ei ollut päässyt kokoukseen. Saman päivän iltana alkoi hän kuitenkin puhua aiheesta Discordissa voimakkain sanakääntein. Mafiapeikon nimi oli tuonut vanhan pelaajan mieleen muistoja aina maaliskuulta asti, ja nämä muistot hän nyt näki tarpeellisiksi jakaa.

Tuohon aikaan puhalsivat palvelimella aivan eri tuulet. Koivulandialaisista Pätkis ja Mr_Harikase puuhailivat toisen kylän, Ragnarogin, parissa. Palvelimen suuren rautatien varrella edelleen sijaitseva tunnelmallinen pikku viikinkikylä kuuluu Herbacraftin historian suurimpiin ja etenkin historiallisesti merkittävimpiin.

Eräänä päivänä sitten Mafiapeikko joukkoineen hyökkäsi Ragnarogiin aikeenaan valloittaa se. Tuhot olivat valtavat: Monia rakennuksia ja paljon arvokasta tavaraa hajotettiin. Surullisin mielin päättivät kylän silloiset johtajat jättää kauniin Ragnaroginsa, joka kauheaa hävitystä kärsittyään ei enää asuttavalta tuntunut.

Pätkiksen kertomus oli järisyttävä, ja olisi varmasti vaikuttanut neuvottelujen kulkuun, jos ne vain olisivat jatkuneet. Kuitenkin kun Mafiapeikolle kerrottiin, ettei Koivulandia todennäköisesti suostuisi ehdotetun kaltaiseen liitokseen, jäätyi kaikki pitkäksi aikaa. Vasta tammikuussa neuvottelupöytään jälleen palattiin uuden sopimuksen kera.

Luku 7: Hidastumisen aika

(5-21.11.2022) Koivulandian noustua täyteen mahtiinsa yli Preforiankin ja koettua jännittäviä vaiheita lokakuun aikana alkoi se näyttää epäaktivoitumisen merkkejä; rakennusprojektit laahasivat, kokoontumisiin oli vaikeampi saada väkeä ja merkittävien käänteiden määrä laski. Karmiva kysymys kuului: Oliko Koivulandian lopullinen huippukohta ollut taannoinen Kuusilandian sota? Oliko kylän kohtalo nyt hitaasti hiljentyä lopulta kuollen kokonaan? Tilanne ei kuitenkaan ollut vielä kovin vakava; edelleen uusia jäseniä liittyi, taloja rakennettiin ja silloin tällöin kokoonnuttiin yhteen kokoustamaan ja juhlimaan.

Avulias Koivumieli Eloviina

Jossain vaiheessa marraskuuta liittyi pelaaja nimeltä Eloviina Koivulandiaan. Hänen tarinansa kylässä alkoi uudella kulmalla Tokunyan teollisuuskylän lähellä, joka melko pian myöhemmin sai perustajansa mukaan nimen Viinaniemi. Siitä hän pikkuhiljaa rakensi yhden Koivulandian miellyttävimmistä pienemmistä kaupunginosista. Erittäin pitkäkestoista Koivulandia-aikaansa Eloviina kulutti milloin missäkin projekteissa, aina Glacivien vanhastakaupungista uuteen rautatieasemaan ja Shirakawan suureen lajittelukoneeseen. Hän oli yksi niistä harvoista pelaajista, jotka eivät ole lopettaneet kaikkea muutaman päivän, viikon tai kuukauden jälkeen, vaan ovat jatkaneet Koivulandiassa päivästä ja viikosta toiseen tehden korvaamatonta työtä kylän eteen.

Voi vain arvailla, kuinka suuri vaikutus sillä valtavalla panoksella, jonka Eloviina täysin vapaaehtoisesti kylän eteen marraskuussa ja erityisesti myöhemmin antoi, oli vaikutusta kylän eloonjäämiseksi hiljaisempina aikoina.

Varmaa ainakin on, ettei se ole ollut mitätöntä: Ensimmäistä kertaa sai kylä uuden jäsenen, joka oikeasti hankki sille lisää kansalaisia, opasti näitä alkuun ja toisinaan jopa rakenteli omin käsin näille taloja!

Myös Discordin hallinnollisessa keskustelussa on Eloviina toiminut tärkeänä uudistajana. Hän johti Koivulandian ensimmäistä perustuslakiuudistusta, jossa ennen kylän syntyä luotu vanha asiakirja päivitettiin tietyiltä osin vastaamaan nykykylän tarpeita. Armeijapuolella on hän vanhana larppaajana toiminut Captain_Omenan henkilökohtaisena adjutanttina, mikä ylipäällikön omien sanojen mukaan “todellakin nopeutti hommia, kun en ollut enää yksin suunnittelemassa kaikkea”. Mainittakoon vielä, että Eloviina oli eniten viestejä Koivulandian Discordiin lähettänyt pelaaja koko historian kattamalta ajalta.

Monnifortunan hyökkäys

6.1. Päätti Monnifortuna aiempien aikakausien sotaisten tapahtumien inspiroimana miehittää Koivulandian keskustan. Sotilaita ei hänellä tukenaan ollut, joten uhka ei ollut kovin vakavasti otettava. Ongelma vain oli, ettei Koivulandian armeijan johtoa sattunut olemaan paikalla juuri tuona hetkenä. Sisäministeri SkyblockCampfiren kanssa yritettiin käydä pikaisia rauhanneuvotteluja, jotka eivät johtaneet minkäänlaisiin tuloksiin. Miehitys päättyi Monnin kyllästyttyä touhuun.

Koivulandian kuudes kokous ja ensimmäiset suuret johtajistovaalit

Pian puolitoista kuukautta täyttävällä Koivulandialla oli yksi selkeä ongelma ratkaistavana; vain kaksi sen seitsemästä johtajasta, SkyblockCampfire ja Liukkonen8, seurasi aktiivisesti kylän tapahtumia. Johtajistovaaleille oli huutava tarve, jotta tulevissa äänestyksissä päätöksiä voitaisiin saada läpi.

Jälkeenpäin katsottuna oli käytetty vaalitapa melko ongelmallinen. Ensinnäkin ainoa tapa päästä ehdokkaaksi oli osallistua aihetta käsittelevään kokoukseen, johon kaikki halukkaat luonnollisesti eivät voineet päästä. Toisekseen itse äänestysmuotokaan ei monimutkaisuudessaan ollut täysin reilu, mistä kärsi erityisesti varsin vahvoilla ollut Karupoika joutuessaan huonoa onneaan toisella kierroksella itseään Liukkosta vastaan.

Joka tapauksessa oli muutos erittäin hyvä. Uuden johtajiston kaikki jäsenet KartsaKartsaa lukuun ottamatta (TohtoriJ, Fisnane4000, Captain_Omena, Pätkis09, Liukkonen8, ja SkyblockCampfire) kuuluivat kylän aktiivisiin jäseniin. Kartsankin paikasta käytiin tiukkaa taistelua, kun hän voitti tulevan rakennusmestari J0N7Un vain yhdellä äänellä.

Tohtorin kauan kaivattu häävideo

Pian naimisiin mentyään oli TohtoriJ luvannut tehdä tapahtumasta videon. Oli kuitenkin käynyt niin, että hän oli unohtanut laittaa kuvauksen päälle, eikä materiaalia ollut. Myyttistä Koivulandiavideota saatiin siis odottaa pitkään, kunnes viimein teki Tohtori loogisimman mahdollisen päätöksen: Meni uudelleen naimisiin PeetuPin kanssa, tällä kertaa huolehtien, että kaikki tallentuisi kameralle; 12.11. oli se kaunis päivä, jolloin nuoret rakastavaiset jälleen Finsane4000:n saattelemina aloittivat yhteisen matkansa.

Tohtorin varsin mainio häävideo kuuluu kylän merkittävimpiin taideaarteisiin, ja sillä on satoja näyttökertoja YouTubessa.

Jälleen järjestettiin Hääjuhlan hieman käsistä lähteneet jatkot Finsanen kellarissa. Jo ennestään vallan merkittävä koppi nousi entistä suurempaan suosioon Tohtorin toisteltua sen nimeä ikonisella tavalla juostessaan joukon etunenässä kohti yhden Koivulandian ensimmäisistä rakennuksista maanalaisia tiloja.

Urpopahvin kirjaston avajaiset

Mafiapeikon ehdotuksesta seuraava koko kylän kokoontuminen pidettiin, kun halukkaat kokoontuivat Koivulandian kirjaston avajaisiin. Urpo_Pahvin Valistuslahdessa sijaitsevaan rakennukseen tehty tervetuliaisvierailu toi mukavaa vaihtelua Koivulandian muuten niin hiljaiseen arkeen.

Tilaisuus ei ollut liian monimutkainen; kaupungintalolta käveltiin yhdessä uudelle rakennukselle, sitä ihasteltiin jonkin aikaa ja lopuksi käytiin heittämässä kunnon löylyt pikavauhtia rakennetussa mustatiilisessä saunassa. Sauna ei valitettavasti claimaamattomana kestänyt historian kuohuja.

Joulukuun patriootit Finlanddia ja Munkki3000

Kirjaston avajaisissa liittyi Koivulandiaan yksi uusi pelaaja, Finlanddia. Jotenkin sai tämä varsin mainion nimen omaava kissojen ystävä hankittua itselleen tontin täyteen ahdetusta Jussinkylästä, rakentaen sinne kodikkaan mökin luonnonkauniin rannanjyrkänteen vierelle. Kuten samoihin aikoihin jäseneksi tullut Eloviina, ansioitui hän merkittävästi seuraavien kuukausien aikana tuoden kylälle uutta puhtia, jota se monien vanhojen pelaajien lopetettua todellakin tarvitsi.

Finlanddia on ollut pääosassa kahdessa suuressa rakennusprojektissa, armeijan tukikohdassa ja Glacivien jääradassa. Lisäksi hän on muun muassa luonut Koivulandiaan jouluista tunnelmaa, ideoinut ja vetänyt palkintogaalan sekä kuuluttanut Koivulandian ilosanomaa useissa chateissa. Erityisesti joulukuun aikana tekemänsä työn perusteella voidaan Finlanddian sanoa kuuluneen kylän keskeisimpiin suurmiehiin.

Munkki3000 oli liittymisestään kirjaston avajaisten tienoilla lähtien pitkään Koivulandian aktiivisimpia pelaajia. Hieman samaan tapaan kuin Finsane ei hän tehnyt kovin monia vallankumouksellisia tekoja, mutta oli mukana monessa.

Tie ulos taantumasta

On epäselvää, mikä lopulta käänsi Koivulandian uuteen nousuun joulukuun aikana. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat ainakin Eloviinan, Finlanddian ja muun muassa Munkki3000:n muodostaman uuden pelaajasukupolven nousun siivittämä kasvu sekä pelaajien koulutaakan yleinen keventyminen joululomalla ja ennen sitä.

Oli myös kolmas tekijä; suuret ja onnistuneet itsenäisyyspäiväjuhlat joulukuun alussa Koivulandian eduskuntatalolla. Tie kyseisiin juhliin ei kuitenkaan ollut helppo; Eduskuntatalon päärakentaja SkyblockCampfiren motivaatio palvelinta kohtaan alkoi olla jo niin alamaissa, ettei hän marraskuun keskivaiheen tahtiaan mitenkään olisi voinut saada juhlataloa pystyyn suureen päivään mennessä. 22.11. tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai tämän vanhan veteraanin roikkumaan jälleen Koivulandian touhuissa yhtä aktiivisesti kuin aivan alussa.

Luku 8: Taru Kissajoesta

(22-27.11.2022) 22.11. huomasi SkyblockCampfire kylän heikon tilan viimein ongelmaksi; Discordin yleisessä keskusteluchatissakin hän otti aiheen puheeksi kysäisten, voitaisiinko palvelimella tulevaisuudessa esimerkiksi järjestää jonkinlaisia tapahtumia. Ajatus ei saanut merkillepantavaa kannatusta.

Kaikki oli kuitenkin kääntymässä jälleen hyväksi. Saman päivän iltana tapahtui jotain poikkeuksellista. On ihmeellistä, kuinka juuri tuona ankeahkona marraskuun loppupuolen päivänä päätti eräs vanha matkamies nimeltä Eurood viimein suunnata polulle kohti Herbacraftin hiljaisia maita.

Muukalainen historian hämäristä

Marraskuun 22. kirjautui harvan tuntema moderaattori Eurood Herbacraftiin. Muutamia velvollisuuksia hoidettuaan kuuli hän paikalla sattumoisin olleen Patkis09 kysymyksen siitä, haluaisiko hän tulla katsomaan Jokilaakson kauniita kaksoistorneja. Tornit ihastuttivat moderaattoria, mistä iloisena pyysi SkyblockCampfire Euroodin katsomaan Koivulandian kaupungintalon suurta kokoussalia. salin nähdessään lausui tuo tuntematon hahmo: “Vähän niin kuin Kissajoen sauna.”

Sky ei tuoreena kasvona Herbacraftissa ollut kuullut paljoakaan sen historiallisista asutuskeskuksista. Aihe kiinnosti häntä kovasti, ja matkalaista pyydettiin kertomaan lisää vanhasta kotikylästään. Lähellä olleet Pätkis ja J0N7U kerääntyivät kuuntelemaan, mitä tuon salaperäinen viittaan pukeutunut hahmo mahtoi tietää. Ja niin alkoi kertomus.

Kauan, kauan sitten, kun Herbacraftin moderaattorit ja rakentajat vielä palvelimella useammin kuin kerran kuussa pelasivat, syntyi siellä eräs kylä nimeltä Kissajoki. Se alkoi vain parin kaverin asuinpaikkana, kasvaen kuitenkin ajan kuluessa koko palvelimen keskukseksi. Moni sittemmin maankuuluksi tullut historian muinainen suurmies vietti siellä palvelimen nuoruuden suurta sankariaikaa.

Eurood kertoi Kissajoen monista merkkirakennuksista; oli saunaa, kirkkoa ja kaupungintaloa. Tärkeimpänä kaikista mainitsi hän suuren monumentin, jonka rakentamiseksi kerättiin valtavasti kvartsia. Mikään tästä ei kuitenkaan ollut niin keskeistä kuin eräät häät, joihin koko kylän taru lopulta kiteytyi.

Nuo häät olivat koko Herbacraftin kaunein hetki. Kaksi suurta kissajokelaista, mies ja nainen, astuivat avioon juhlavin menoin Kissajoen kirkolla. Tuossa tilaisuudessa tapahtui kuitenkin myös jotain hyvin traagista; Pariskunnan rakas kana kuoli.

Kun puhe tuli pariskunnan myöhemmistä vaiheista, kävi muukalainen kovin salaperäiseksi. Hän lopetti tarinansa toteamalla synkästi, että vanha sulhanen saattaa näyttäytyä näillä kulmilla vielä näinäkin aikoina. Kerrottuaan tämän hän katosi.

Salin tunnelma kävi kovin levottomaksi. Pian Eurood tuli onneksi takaisin rauhoittaen mieliä. Pätkis ei kuitenkaan uskonut, että kaikki olisi normaalia. Niinpä hän yritti räjäyttää Euroodin tämän puhuessa, mistä tuo yhä oudommaksi käyvä hahmo ei kärsinyt lainkaan. Epäily oli osunut oikeaan: jotain outoa oli tekeillä. Kukaan ei kuitenkaan oikein saanut selville, mitä.

Nyt oli matkalaisen kuitenkin aika ottaa sauvansa ja aloittaa taivalluksensa kohti tuntemattomia maita. Kaikista kehotuksista jäädä Koivulandiaan vähäksi aikaa hän kieltäytyi, heilautti kättään ja käveli hiljaa pois. Euroodia tummansinisine viittoineen ei sen koommin ole Herbacraftissa nähty.

Koivulandian historia

Tuon kummallisen tapaamisen aikana oli SkyblockCampfire huomannut jotain outoa: Koivulandian ja Kissajoen välillä näytti olevan selvä yhteys. Kumpikin kylä oli aikansa palvelimen suurin, ja niissä oli hyvin samoja rakennuksia: kirkko, kaupungintalo ja sauna. Sky tunsi, että tämä yhteys voisi tarkoittaa jotain, ja alkoi tarkemmin tutkia Koivulandian historiaa.

Preforiankauden Koivulandian historian kirjoittaminen alkoi jo saman päivän iltana. Sky aloitti yli kaksi vuotta vanhojen Discord-viestien lueskelun nostalgisin mielin. Vanhan kuningas Jussin muistoista kylän syntyhetkiin liittyen oli alkuvaiheessa suuri apu, mutta muuten sai kirjoittaja melko lailla pärjätä sillä, mitä muisti ja vanhat viestiketjut mieleen palauttivat.

Eräs veteraani täydentää aukkoja

Eräänä iltana noin viikko Euroodin salaperäisen käynnin jälkeen sattui SkyblockCampfire erään vanhan ja kokeneen veteraanin kanssa olemaan kahdestaan Herbacraftin aulassa. Hetken mielijohteesta kysyi Sisäministeri, haluaisiko tämä kuulla juuri tapahtuneen tarinan. Tämä halusi ja sai pian ihmetellä kuulemaansa. Sitten Sky ehdotti, huvittaisiko tuota vanhusta vaihtokauppana hiukan kertoa omia muistojaan Euroodin kuvaamista tapahtumista. Ja Daandanxhan kertoi.

DaanDanx: Tarinoita kissakylistä ja häistä kyllä riittää kylliksi. SkyblockCampfire: Mitä niissä häissä sitten todella tapahtui? DaanD*anx: Nämä häät, oi niitä kauniita. Tulin tuhansien metrien päästä katsomaan niitä. Tapahtuma oli kaunis, vieraita oli paljon. Vaimo ei kuitenkaan näyttänyt ottavan niitä erityisen vakavasti. Koki ne enemmänkin hupaisana vitsinä. Tämä vitsi muuttui kylläkin nopeasti riidaksi, kun pariskunnan rakkaan kanan, Samin, murhasi itse vaimo. Ymmärrettyään tilanteen vakavuuden, pariskunta päätti ottaa hieman etäisyyttä toisistaan, jättäen suhteensa laajalti taakseen. Enempää en muista.

(Tätä kohtaa keskustelusta ei ole saatu tallennettua)

SkyblockCampfire: …asioita. DaanDanx: On ilo auttaa. SkyblockCampfire: Osaatko ollenkaan sanoa, keitä nämä mies ja nainen oikein olivat, mistä he tulivat, ja miksi heidän suuri päivänsä oli niin merkittävä tapaus? DaanDanx: Saattaapi vaeltajamme tässä entisessä tarinassa olla kyseisten häiden mies. Naisena, jos en väärin muista, taisi olla tämän asuttamamme maan hallitsija. SkyblockCampfire: Mitä! M-miten on mahdollista, että nämä kaksi ovat yksi ja sama henkilö? Voiko se olla niin? DaanDanx: Hänestä ei paljoa häiden jälkeen kuultu. Voipi hyvinkin olla, että hänen matkansa jatkui uusiin suuntiin. Voipi hyvinkin olla, että tämä Eurood-vaeltaja, jonka täällä tapasitte, oli sama näiltä entisiltä ajoilta. SkyblockCampfire: Voi kiitos! Tämä tieto… Olisimmepa tienneet sen jo silloin! DaanDanx: Nytpähän tiedätte. ;) SkyblockCampfire: Mutta olikohan se todella hän? Tästä tapauksesta on kulunut jo kauan aikaa, ja jos kaikki olisi käynyt niin kuin piti, hän tällä hetkellä istuisi rauhassa nojatuolissa kutomassa sukkaa lapsenlapsiensa ympäröimänä. Entä jos… Jotain tapahtui, joka särki avioliiton? Miksi vakaa aviomies joutuisi vaeltelemaan yksin keskellä Herbacraftin korpia? DaanDanx: Tuntemani Eurood oli mysteerinen mies… jos häntä ihmiseksi voidaan kutsua. Hänellä oli ällistyttäviä voimia, joita itsekin pääsin aikanaan kokemaan. Hänen iästään ei voida varmoja olla. Avioliiton lopusta emme voi olla varmoja. Oliko se kanan kuolema vai jokin muu…Totuus on, tarkkoja tapahtumia en enää vuosien jälkeen muista. SkyblockCampfire: Ällistyttävä oli tuo tapaaminenkin! Ne katoamistemput… Eikä dynamiittikaan tehnyt häneen vahinkoa! Mutta minun varmaan pitää nyt mennä levolle, ellei sinulla, rakas keskustelukumppanini, ole vielä jotain sanottavaa. DaanDanx: Oi, hänellä temppuja riittää, usko minua, tänään en niitä kaikkia ehtisikään selittää - Oi, sama, veteraaninkin täytyy levätä. Oli mukava tavata, kiitos! SkyblockCampfire: Kiitoksia tästä, toivottavasti tapaamme myöhemminkin! DaanDanx: Asia näin, adios!

Kissajoen tarinan vaikutukset

Kissajoen mysteeri inspiroi SkyblockCampfirea ottamaan kylän toiminnan tarmokkaammin. Hän alkoi yhtä aikaa rakentaa kaupungintaloa ja kirjoittaa Koivulandian Historian ensimmäistä osaa, ja molemmat olivat lopulta valmiita itsenäisyyspäivään mennessä. Tämä osaltaan vaikutti siihen, kuinka valtavan hyvin tuo juhla onnistui.

Vaikka päivien 22–27.11. ehkä mielenkiintoisimmat tapahtumat linkittyivät Kissajoen tarinaan, kehittyi niiden aikana kylä monilla muillakin tavoin eteenpäin. Ehkäpä tärkein yksittäinen tapahtuma oli Karupojan siirtokylän perustaminen.

Koivulandian kansallispuistokokeilu

Se tosiasia, että Koivulandia tarvitsi uutta toimintaa, alkoi olla monille selvä. TohtoriJ ehdotti, että kylään voitaisiin perustaa kansallispuisto. Tämä idea otettiin innokkaasti vastaan.

Jonkin ajan kuluttua oli Koivulandiaan noussut jo kolme pientä ja mukavaa puistoa: J0ni123:n Uuden-Indian ja tulevan Koivuniemen välimaastoon, Upperpath766303:n Uuteen-Indiaan sekä Munkki3000:n Rautatienvarteen. Valitettavasti puistojen rooli jäi kylässä lopulta melko pieneksi, ja osa niitä sai kärsiä claimaamisen puutteesta.

Pieniä tapahtumia

Kun Koivulandian ilmoituskanava oli pitkään ollut kovin hiljainen suuremmista ilmoituksista, päätettiin kylää vähän piristää leikkimielisellä taloäänestyksellä. Kuvat kylän parhaista taloista ladattiin Discordin ilmoituskanavalle, ja kansalaisia pyydettiin äänestämään. Tuskin on mikään ihme, että Kittyartistin ja Frediii_:n linna voitti äänestyksen täysin ylivoimaisesti.

Koivulandia oli aikojen saatossa kasvanut siihen malliin, että 27.11. päätettiin sen asuinalueet virallistaa. Moni pienikin alue, kuten Nestonurkaksi nimetty Nestosami78:n claimilla pitkälti sijaitseva parin talon kasa keskellä erämaata, sai itselleen kaupunginosan arvonimen.

Koivulandian seitsemäs kokous ja Karupojan siirtokylä

Karupoika oli Koivulandian pitkäaikainen jäsen, joka kaipasi omanlaistaan toimintaa. Niinpä hän päätti perusta siirtokylän Koivulandian alaisuuteen, minkä kanssa ei kylän johdolla ollut suurtakaan ongelmaa.

Koivulandian seitsemäs kokous 27.11. käsitteli pitkälti tätä teemaa. Kylän perustaminen hyväksyttiin, ja yksityiskohdat sovittiin pitkälti samaan tapaan kuin Tammilandian tapauksessa. Kokouksen jälkeen luotiin Koivulandian Discordiin ensimmäiset armeijan omat kanavat.

Karun kylä ei koskaan menestynyt kovin hyvin, mikä todennäköisesti johtui pääkylän suuremmasta vetovoimasta. Muutamia asukkaita saatuaan ja hieman tapahtumia pidettyään päätti Karupoika lopettaa koko homman ja keskittyä muihin asioihin.

Luku 9: Rakentamisen riemujuhlasta itsenäisyyspäivän vastaanotolle

(28.11-5.12.2022) Preforian Koivulandiassa oli itsenäisyyspäivä ollut yksi kylän historian suurimmista kohokohdista. Tällöin oli ajan suurin Koivulandialaisjoukko kokoontunut yhteen juhlistamaan isänmaan juhlapäivää saunoen ja ilotulitteita ampuen. Kun tuo päivä nyt alkoi jälleen lähestyä, alkoi Herbacraftinkin Koivulandia kaikeksi onneksi viimein näyttää uuden aktivoitumisen merkkejä. Tämä näkyi erityisesti tuon aikakauden merkillepantavan tiuhassa julkisessa rakentamisessa.

Koivulandian talvi

28.11, kun joulukuun alkuun oli enää pari päivää, päättivät muutamat Koivulandialaiset vähän koristella kyläänsä talviseen tunnelmaan. Finlanddian, Patkis09:n J0ni123:n ja Munkki3000:n joulumieltä henkivä yhteistyö loihti kaikkialle nopeasti paksun lumipeitteen ja keskelle kylän toria korkean joulukuusen lahjoineen. Koivulandian ilmeen muuttaminen talviseksi ei ollut projektina suuri. Suuri se kuitenkin oli osoituksena siitä yhteishengestä, jolla kylää pian alettaisiin rakentaa uudelleen.

Herbalistin käynti kylässä

Herbacraftin hallitsijaa, Herbalistia, harvoin on nähty palvelimella pelailemassa. Hänen ensimmäinen käyntinsä Koivulandiassa tapahtui 30.11.2022.

Tuona marraskuun lopun muuten melko pitkästyttävänä päivänä kävivät sen korkea-arvoisimmat moderaattorit paikalla ilmeisesti pohtimassa jotain liittyen Koivulandian junarataosuuteen. Tuon lyhyen tapauksen aikana nähtiin itse pääjehun lentävän Koivulandian yllä paikkoja katsellen; teleporttasipa hän erääseen pelaajaankin tämän pyynnöstä tulla vierailulle, sanoen sanat “Juu ei :D” ja poistuen heti. Paikka, jossa viimeksi mainittu tapahtui, sijaitsee Teollisuuskylän muurin vieressä Patkis09:n areenan kohdalla.

Eduskuntatalon sisustus

Kissajoen tarinan tuoman uuden motivaation voimin sai SkyblockCampfire Eduskuntatalonsa ulkokuoren ennätysajassa valmiiksi; osaltaan tässä auttoi kyllä myös se, että työläs julkisivu päätettiin täyttää Patkis09:n uuden villafarmin rahoittamalla valtavalla kuningas Jussin naamakuvalla. Näin voitiin aloittaa sisätilojen suunnittelu.

Sisustusurakalle luotiin Discordiin oma kanava, ja J0N7U taitavana yksityiskohtien kanssa pyydettiin johtamaan sitä; hän tekikin suurimman työn suunnittelemalla päälinjat ja leijonanosan yksityiskohdista. Kattokruunu oli Finlanddian luomus, karttaseinät SkyblockCampfiren ja yläkerran rakennustöiden keskeydyttyä vähälle käytölle jäänyt kahvihuone Eloviinan. Myös lahjoituksia tehtiin runsain määrin; tärkeimpinä mainittakoon Liukkonen8:n antamat resurssit karttoihin ja ulkopuolen kultapalikat, jotka kustannettiin Finsane4000:n lompakosta.

Kun todella moni pelaaja yhdisti voimansa, saatiin itsenäisyyspäiväksi Herbacraftin Koivukylälle uusi, hyvin keskeinen kokoontumispaikka. Koivulandian eduskuntatalo on sittemmin palvellut kaikkein arvokkaimpien tilaisuuksien, kuten sadannen päivän juhlien, tapahtumapaikkana.

Tohtorin sairaala

Eduskuntatalon rakennusprojektin käydessä kuumana aloitti TohtoriJ kokonaan uuden projektin, Koivulandian sairaalan. Valtava eräästä todellisen elämän keskussairaalasta paljon vaikutteita saanut valkoinen betonimöhkäle alkoi pikkuhiljaa nousta Tohtorinniemeksi vihitylle uudelle alueelle kylän kaakkoisäärilaidalle; myöhemmin vaihdettiin alueen nimeksi Tohtorin tahdosta Koivuniemi.

Tohtorin projekti oli suuri; onnistuessaan se olisi ollut ehkä suurin koko Koivulandian pitkässä historiassa siihen asti. Sairaalaan ehdittiin suunnitella jo piilosleikkejä ennen kuin sen rakentaminen havaittiin aivan liian isoksi urakaksi. Pitkään työmaa odotti muuttumattomana Koivulandian nousevalla laidalla, kunnes Tohtori viimein tammikuussa päätti myydä tontin vastasyntyneelle Shirakawalle ja purattaa koko roskan.

Pääsyy tähän oli tarvitun valkoisen betonin järjetön määrä: Betonin valmistamiseen tarvitaan savea, jota on pakko manuaalisesti poimia käsin vesialueiden pohjasta. Aluksi Liukkonen8 hyvine työkaluineen jaksoi auttaa Tohtoria urakassaan, mutta hänen lahjoitustensa päätyttyä ei betonia saatu tehokkaasti enää mistään.

Armeijan infotalo

Yhtenä tärkeimmistä edellytyksistä Koivulandian armeijan toiminnan kunnolliselle aloittamiselle oli toimiva päärakennus. Se oli muun armeijan tukikohdan ohessa ollut rakenteilla paperilla jo lokakuun lopulta, mutta vasta Captain_Omenan itse ryhdyttyä hommiin saatiin rakentajat innokkaiksi. Suunnittelun apuna oli tarkoitus käyttää Herbacraftin Creative-pelimuotoa. Suurimman osan ajasta tästä ei kuitenkaan tullut mitään, koska pelimuodon palvelimet sattuivat olemaan juuri tuona aikana kiinni. Ongelma onneksi korjaantui jossain vaiheessa, ja Captain_Omenan tekemät suunnitelmat aulaa ja infosalia koskien saatiin rakentajien nähtäville.

Suurimman työn infotalon parissa teki Eloviina muun muassa rakentamalla ja suunnittelemalla rakennuksen katon. Muita tärkeitä työläisiä olivat itse kenraali sekä tyylikkään sivuhuoneen ja pienet WC-tilat loihtinut Finlanddia. Liukkonen8 oli, kuten niin usein muulloinkin, tärkein rahoittaja lahjoittamalla muun muassa runsaasti kivitiiltä.

Infotalon rakentamisen myötä aktivoitui muuten niin hiljainen Tankkirannan tukikohta huomattavasti. Tämä aloitti aikaisempaa paljon touhukkaamman aikakauden Koivulandian armeijassa, jonka ansiosta harjoittelutoiminta voitiin lopulta tammikuussa vihdoin ja viimein aloittaa.

Koivulandian satama

Eloviinan päätyö ennen itsenäisyspäiväjuhlia oli armeijan infotalo. Ehti hän kuitenkin rakentaa vielä jotain muutakin: Koivulandian sataman. Valistuslahden itäreunalla sijaitsevalle laivalaiturille alun perin suunniteltiin armeijan merivoimien toimintaa, mutta sittemmin se melko unohdettuna muistona marraskuun-joulukuun taitteen aktiivisista ajoista vartioi Koivulandian merellistä rajaa aina kesän 2023 alkuun asti.

Preforian Koivulandian historia

30.11. lähetti SkyblockCampfire kuningas Jussi88Takanasille valmiin käsikirjoituksensa ensimmäisestä Koivulandialaisesta tietokirjasta. Tuo yli 15-liuskainen järkäle siirrettiin vielä erikseen pelinsisäiseksi, kolme nidettä kattavaksi suurteokseksi seuraavien päivien aikana.

Preforian Koivulandian historia kokoaa yhteen koivukylän ensimmäisen, noin kaksi ja puoli kuukautta kestäneen olemassaolokauden tärkeimmät tapahtumat ja henkilöt. Se tarjoaa, totta kai joissain kohdissa hieman totuutta suurennellen, uudemmille koivulandialaisille edes jonkinlaisen portin tutustua kylänsä esihistoriaan.

Kirja ei toki missään nimessä ole täydellinen, vaan sisältää monia puutteita. Tärkein ongelmia aiheuttava tekijä oli, että vain hyvin harva edelleen tavoitettavissa oleva Preforialainen muisti noita aikoja kovin tarkasti. Tämän vuoksi esimerkiksi Imperialistista sotaa (6.12.2020 lähtien) käsittelevä osuus jäi taisteluiden osalta hyvin suppeaksi.

Koivulandian itsenäisyyspäiväjuhlat 5.12.2022

Suuren juhlapäivän lähestyessä päätettiin h-hetki siirtää yhtä päivää aiottua aikaisemmaksi, jotta mahdollisimman moni pääsisi järkevästi paikalle. Kutsu lähetettiin Herbacordin asiaankuuluvalle kanavalle. Muutamat suunnittelivat päivälle ohjelmaa.

Tapahtuma alkoi kaikkien pelaajien suurella kokoontumisella punaiselle matolle Eduskuntatalon eteen odottamaan siistissä jonossa seremonian vuoksi vierailulle tulevan kuningas Jussi88Takanasin saapumista. Vain hieman myöhässä saapunutta kuningasta kätellen astui arvokkaasti pukeutunut ja suurilukuinen juhlakansa uutuuttaan kiiltävään saliin, jonka pöydät oli katettu kukkuroilleen herkullisia kakkuja. Kaikki ottivat tahdikkaasti paikkansa ja hiljentyivät seuraamaan ohjelmaa.

Ensimmäisenä lavalle nousi SkyblockCampfire, joka kaupungintalon avajaisista tuttuun tapaan avasi juhlan puheellaan. Puhe vertautuu hyvin avajaisten yksilöön; tällä kertaa kaikki aloitettiin siteeraamalla Sakari Topeliuksen klassista Koivu ja tähti -satua, mutta ydinviesti oli pitkälti sama: Koivulandia oli noussut kaikkien todennäköisyyksien vastaiseksi, ja siitä oli kiittäminen jokaista kansalaista.

Puheen jälkeen seurasi muutamia ylennyksiä: J0N7U, Eloviina ja Finlanddia ylennettiin sekä apulaisjohtajiksi että Rakennusmestareiksi ja J0ni123 apulaisjohtajaksi. Kuningas antoi hyväksyntänsä rakennusmestarien nimityksille, joiden antamiseen SkyblockCampfiren oma arvo ei riittänyt.

Nimitysten päätyttyä oli paikoillaan istuttu jo pitkiä aikoja, joten onneksi luvassa oli seuraavaksi toiminnallisempaa osuutta. Liukkonen8 oli tapahtumaa varten valmistellut erityisen ilotulituksen, jota juhlakansa kerääntyi ulos katsomaan. Kansalaisten palattua saliin seurasi Koivulandian historian ensimmäisen osan virallinen julkistaminen. SkyblockCampfire jakoi Liukkosen resurssein luodut kopiot kaikille haluaville. Alkuperäisteoksen hän kuitenkin säilytti kokoussalin eturivin kirjatelineitä varten.

Ohjelmassa tämän jälkeen seurasivat ainakin Captain_Omenan tietovisa Suomen historiasta, Finlanddian kylän perustajistoon kohdistuva kiitospuhe ja TohtoriJ:n sairaalaprojektin julkinen esittely. Kun puhuttavaa ei enää löytynyt, päätettiin käynnistää viimeinen ohjelmannumero: perinteinen suomalainen saunareissu. Koko kylä tunki parissa minuutissa rakennettuun neljän neliön tammiseen saunaan eduskuntatalon takana. Kiuasta ei kiireessä ollut ehditty hankkia, mutta tämä ei varsinaisesti tuntunut haittaavan ketään.

Itsenäisyyspäivän juhla oli Koivulandian ensimmäinen suuri juhlatilaisuus. Ilotulitusrakettien paukahdellessa viimeisillekin alkoi käydä selväksi, ettei Koivulandia olisikaan kuolemassa vielä pitkään, pitkään aikaan; sen jo osoittivat ne suuret rakennusurakat, jotka eduskuntatalon luomisen aikaan olivat olleet yhtäaikaisesti vireillä - ja joista moni jatkui edelleen. Koivulandia oli yhteistyön voimalla lujittanut epävarman asemansa.

Luku 10: Vakaa ja tasainen joulukuu

(6-29.12.2022) Koko tulevan joulukuun säilyi Koivulandia vakaana kalliona Herbacraftin huipulla vailla riskiä kuolla yhtäkkiä olemattomiin; tapahtumia järjestettiin ja uutta syntyi, mutta mitään vallankumouksellista ei tapahtunut. Uuden, marras-joulukuussa liittyneen pelaajasukupolven työ piti kylää elossa. Uusia ja aktiivisiakin pelaajia liittyi, mutta harva heistä ylsi suurempiin urotekoihin.

Armeijan roolituksen ongelmat

Eräänä kauniina joulukuun päivänä, tarkkaan ottaen 6.12, nosti apulaisjohtajaksi ylennetty Eloviina esille pitkään huomaamatta jääneen epäkohdan: Armeijan arvoasteikossa oli rooli nimeltä amiraali, joka vastasi suunnilleen todellisen maailman upseeria. Merkittävä virhe oli säilynyt korjaamattomana ehkä aina Koivulandian armeijan perustamishetkistä saakka, siis noin kaksi vuotta.

Epäkohdan korjaamista vaikeutti, että Amiraali oli määritelty aina perustuslaissa asti kenraalia alemmaksi armeijan yleiseksi komentajaksi. Koivulandian muuttumattomaksi suunniteltua perustuslakia olisi siis uudistettava muutoksen saamiseksi aikaan. Vielä pitkään jatkumaan tuleva ensimmäisen perustuslakiuudistuksen suunnittelutyö aloitettiin.

Samalla kertaa puheeksi tulivat myös kaksi Jussi88Takanasin aikoinaan luomaa roolia, Kenraalin ja amiraalin apuri. Näistä rooleista ei puhuttu perustuslaissa mitään, joten ne pystyttiin aiheesta käydyn keskustelun takia pikaisesti poistamaan soveltuvampien sotilasarvojen tieltä.

Eloviina kenraalin adjutantiksi

Armeijan roolituksessa tapahtuneissa uudistuksissa oli Eloviinalla ollut merkittävä rooli. Samaan aikaan hänellä oli jo visiota armeijan arvojärjestelmän perusteellisemmasta kehittämisestä. Tämän vuoksi Captain_Omena päätti ottaa armeijalarppauksen parissa jo ennestään kokeneen Eloviinan adjutantikseen.

Päätös ei todellakaan ole osoittautunut huonoksi. Kaksikon välisissä hyvin pitkissä keskusteluissa joulukuun aikana muokkautui Koivulandian armeijan roolijärjestelmä suurin piirtein nykymuotoonsa. Myös monet muut asiat, kuten raportointisysteemi, sulkeisten peruskäskyt ja koulutusoppaat, syntyivät ja jalostuivat nopeammin, kun Koivulandian armeijan kehittämiselle aikaansa antoi yhden sijaan kaksi kyvykästä pelaajaa.

Koivulandian kahdeksas kokous ja toiset suuret johtajistovaalit

Koivulandia kokoontui jo tutuksi tulleeseen tapaan jälleen 11.12. Aiheena olivat uudet vaalit, joissa kuukausi sitten valittu johtajisto valittaisiin vastaamaan paremmin aikaansa: Muutamat uudemmista keskeisistä kylän jäsenistä olivat joko liittyneet tai aloittaneet merkittävän toimintansa vasta viime vaalien jälkeen joidenkin istuvista johtajista menetettyä motivaatiotaan. Erityisenä ongelmana nähtiin, että Kartsakartsa edelleen piti johtajan paikkaa itsellään, vaikka oli käytännössä jo lopettanut pelaamisen.

Kokous kuuluu Koivulandian historian pienimpiin ja merkityksettömimpiin; yksi syy tähän saattoi olla se, ettei johtajaehdokkaaksi asettumiseen enää vaadittu kokoukseen osallistumista. Ainoa yllätys oli puhujanpöntön keskelle ilkivaltamielessä kaivettu kuoppa, johon pudottuaan J0N7U kuoli. Puheenvuoroista Laterootin kommentti vanhankaupungin perustamisesta johti myöhemmin jonkinlaiseen toimintaan, josta lisää myöhemmin tässä luvussa.

Johtajanvaaleissa käytettiin nyt Captain_Omenan ideasta syntynyttä yksinkertaisempaa vaalitapaa, jossa kaikki ehdokkaat, jatkokaudelle pyrkivät ja uudet, asetettiin pitkälle listalle. Useampaa ehdokasta sai äänestää, mikä tasoitti jakaumaa tavallisten mutta pidettyjen ehdokkaiden hyväksi. Kaikkien Koivulandian Discordissa olleiden sallittiin antaa vaaleissa äänensä kansallisuudesta riippumatta, mikä toi myös Kuusilandiassa asuville ehdokkaille TohtoriJ:lle ja Liukkonen8:lle muutamia lisä-ääniä.

Vaalien suurin ääniharava oli Liukkonen8, jota seurasivat SkyblockCampfire ja TohtoriJ; istuvista johtajista myös Captain_Omena ja Finsane4000 pääsivät ainakin melko selkeästi jatkokaudelle. Uusina johtajistoon muutamien äänien erolla Kartsakartsan ja liian pitkälle menneen pelaajien ärsyttämisen vuoksi joitain aikoja jäähyllä Herbacraftista olleen Patkis09:n tilalle nousivat Eloviina ja J0ni123; tuolloin vielä yleisesti hieman tuntemattomamman Eloviinan valintaa edesauttoi onnistunut vaalipuhe.

Johtajistovaalien jälkeen seuraava joulukuun suuri tapahtuma koitti jo kuudentenatoista päivänä suuren Pikkujoulugaalan muodossa. Ennen sitä ehdittiin kuitenkin saada valmiiksi tai aloittaa muutama mainittavampi rakennusprojekti.

Sininen tie

Tankkirannan armeijan tukikohdassa oli selkeä ongelma: Se sijaitsi niin kaukana kylän keskustasta, että sinne löytäminen saattoi olla monelle pelaajalle hyvin vaikeaa. Tämän ongelman yritti SkyblockCampfire ratkaista luomalla yhden Koivulandian suurimmista teistä, joka edelleen kulkee hänen talonsa edustalta aina infotalon ovelle saakka. Apuna käytettiin eduskuntatalon edustan punaisen maton onnistunutta mallia maton värin vaihtuessa isänmaallisen siniseen. Toinen muutos oli sijoittaa Tankkirannasta jonkin matkaa keskustaan päin soihtupylväille ristejä muistoksi Preforian ajan kaatuneille urhoille.

Rautatieaseman uudistus

Eloviinan ensimmäinen suurempi uusi projekti rakennusmestarina oli Koivulandian ikuisesti keskeneräisen rautatieaseman uudistaminen. Kun tontit oli Tokunyan kanssa säädetty kuntoon, suurensi innokas rakentaja asemalaiturin kokoa. Yhdessä muun muassa mukaan kylätoimintaan palanneiden Patkis09:n ja Blade93:n kanssa suunnitteli hän kylän halki kiskojen päällä kulkevaa jää- ja rautatietä, joka nopeuttaisi ja helpottaisi paikasta toiseen kulkemista.

Sittemmin aseman lupaavasti alkanut uudelleensuunnittelu jälleen keskeytyi Eloviinan siirryttyä muiden projektien pariin. Koivulandian lopullisen rautatieaseman rakensi Kittyartisti kuukausia myöhemmin.

Starbucks-ravintola

Samaan aikaan kun muu kylä puursi rautatieaseman parissa, pystytti J0N7U Jussinkylästä jotenkin löytäneelleen tontille ravintolan. Keskustan Starbucks oli tiiliseinineen Koivulandian ehkäpä keskeisintä asuinaluetta, Jussinkylää, merkittävällä tavalla kaunistava pikku rakennus.

Koivulandian suuri Joulugaala 16.12.

Koivulandian pikkujouluja oli kyselty itse kuningas Jussi88Takanasin toimesta jo marraskuun lopulla. Aluksi näytti siltä, ettei Jussin hieno toive oikein ottanut tuulta alleen. Finlanddialla kuitenkin oli idea, jota hän uutterasti alkoi kehitellä eteenpäin: gaala, jossa jaettaisiin palkintoja eri tavoin ansioituneille Koivulandialaisille.

Tuumasta toimeen, ja hetken säätämisen jälkeen oli piilotetulla viestihistorialla varustettu äänestyskanava valmis. Palkinnot jaettaisiin eniten ääniä saaneille yhteensä kahdessatoista kategoriassa: Vuoden rakentaja, sotilas, johtaja, diplomaatti, skinivelho, pahis, kansalaisavustaja, kunniajäsen, aktiivisin, kuningas, ei-koivulandialainen ja koivulandialainen. Kaikille annettavan kivan Discord-roolin lisäksi oli pääpalkinnon, vuoden koivulandialaisuuden, voittajalle luvassa 64 timanttia.

Gaala oli alun perin tarkoitus järjestää eduskuntatalolla, mutta Frediii_:n sattumalta käydessä palvelimella vähän aikaa ennen juhlaa syntyi uusi suunnitelma. Ylläpitäjä saatiin ylipuhuttua, ja niin juoksi äänekäs juhlakansa sisään Kittyartistin ja Frediii_:n vanhan koivulinnan avatusta portista perjantaina 16.12.

Ruokasalissa aloitti Finlanddia tulosten julkistamisen. Innolla kuunneltiin, kun aikansa suuri Koivumieli jännitystä taitavasti ylläpitäen ilmoitti voittajat yksi kerrallaan.

Vuoden rakentajaksi valittiin monien hyvien joukosta Eloviina, jonka väsymättömän työn jäljet jo kuukauden kylässä olon jälkeen alkoivat näkyä joka puolella Koivulandiaa; Kategoriat vuoden sotilas ja vuoden johtaja olivat selviä voittajinaan Captain_Omena ja SkyblockCampfire; Diplomaattikategorian voitti Elifte Koivulandian ja Kuusilandian suhteiden ansiokkaasta hoitamisesta ja kuusilandialaisten pitämisestä kurissa, skinivelhon TohtoriJ tyylikästä ja monipuolisista asuistaan ja pahiksen PeetuPi, vakiokasvo Koivulandian kokousten häiritsemisessä; Eloviinan kansalaisavustaja - palkinto selitti jo tuossa pisteessä itsensä; Parhaalle kunniajäsenelle annettava palkinto meni kaikkien yllätykseksi ja riemuksi Monnifortunalle, merkittävälle mutta näkymättömälle pelaajalle; Vuoden aktiivisimmaksi äänestettiin SkyblockCampfire ja kuninkaista parhain, tottahan toki, oli ainoa ehdokas Jussi88Takanasi.

Kategoriassa vuoden ei-koivulandialainen nähtiin yllätys: Eurood voitti palkinnon. Ne ehkä noin puolitoista tuntia, jotka tuo salaperäinen moderaattori oli kylässä viettänyt, olivat selvästi olleet hyvin käytetyt. “Tietäjät tietää ja muille ei kerrota vai miten se meni”, kommentoi Eurood itse voittoaan Herbacordissa.

Tärkeimmän palkinnoista, vuoden koivulandialainen - palkinnon, voitti Herbacraftin Koivulandian perustaja ja ehkäpä suurin visionääri SkyblockCampfire, jonka intohimoisella työllä oli kylä saavuttanut aikansa korkean kehitysasteen. Vaikka rahapalkinnon vanha veteraani pian menetti palvelimen lagisuuden vuoksi, ei tämä juuri häntä haitannut: Oli todella suuri kunnia saavuttaa jotain tällaista.

Kun palkinnot oli jaettu, katsottiin Joulugaala päättyneeksi, suurin osa osallistujista poistui arkensa pariin. Ovia ei kuitenkaan vielä suljettu, joten paikalle jääneet koivulandialaiset päättivät pelata muutaman kierroksen piilosta tarkoitukseen loistavasti soveltuvassa tyhjässä koivulinnassa.

Pandthor - juhlien järjestäjä ja kuninkaan adoptiolapsi

Muutamia päiviä suuren gaalan jälkeen päätti eräs Koivulandian uudempi jäsen, Pandthor, pitää omat juhlansa talollaan kylän laitamilla. Tilaisuudesta ei tullut samanlaista kansanjuhlaa kuin itsenäisyyspäivän vastaanotosta tai joulugaalasta, mutta juhla se oli yhtä kaikki, ja sellaisena piristi kansalaisten työntäyteistä arkea.

Juhlan jälkeen pohti sama kaveri, että haluaisi saada ylennyksen. Hivenen huvitusta äänessään joku ehdotti, että hän voisi hakea kuninkaalliseksi arvoasteikon huipulle. Nykyisen kuninkaan valtaa uhkaamaton menetelmäkin löytyi: kuningasperheen adoptiolapseksi ryhtyminen. Tämä onnistui, ja näin lisättiin Pandthor Koivulandian kuningasperheeseen. Roolissaan hän jaksoi pysyä hetken, kunnes veti adoption takaisin. Valtaa Pandthorille ei harmi kyllä juuri siunaantunut, mutta on erityisasema yhtä kaikki saavutus, johon kukaan toinen Herbacraftissa aloittanut ei ole yltänyt.

Preforia yllättää

19.12. tapahtui ensimmäisen kerran jotain, mitä Koivulandialaiset vielä tuolloin hyvin vähän olisivat voineet odottaa: Preforian ylläpitäjät xPeikko ja Nutuu toverinaan Koivulandian kannalta aikoinaan vähemmän historiallinen moderaattori Rosvoroni osallistuivat keskusteluun Koivulandian Discordissa. Jo tuohon aikaan ylivoimaisesti suurin osa Koivulandian väestä oli tuskin kuullutkaan Preforiasta, joten vastaanotto oli melko sekava.

Ensimmäisen, muttei missään nimessä viimeisen, vierailun aikana kävi ilmi häkellyttävä totuus: Preforian ylläpito oli aikoinaan seuraillut Koivulandian menoa paljon enemmän kuin mitä oli luultu. Itse Zounaaskin oli silloin tällöin seuraillut autuaan tietämättömien esikoivulandialaisten uljaan sankariajan tapahtumia.

Yhdessä kohtaa huomasi Peikko jotain: hänen kenraalinarvonsa oli kadonnut. Vasta nyt sai ilmeisesti todellisen maailman armeijan kertausharjoitusten vuoksi sivussa ollut vanha Koivulandian tukija tietää, kuinka karusti kuningas hänet oli 25.10. heittänyt syrjään tehtävästään. Tällaista ei xPeikko sallinut. Oli aika aloittaa taistelu.

Taistelu kenraalin roolista

Kun xPeikko oli lähinnä vasta saanut asemansa selville ja alkanut vaatia rooliaan takaisin, nimitti kuningas Jussi88Takanasi hänet suoraan kenraaliksi. Harkitsematon ja nopea päätös lamautti kaikki, ja aluksi koko kylä, Captain_Omena mukaan lukien, näytti taipuvan kuninkaan mahtikäskyn alla. Peikkoa alettiin jo neuvoa perusasioiden kanssa.

Ääni kuitenkin muuttui kellossa, kun kävi ilmi, ettei Peikko aikonut jäädä johtamaan armeijaa pidemmäksi aikaa, vaan autella vain hoitamaan joitain perusasioita mielestään parempaan kuntoon. Omenakin ilmaisi harminsa siitä, että hänen yli puolentoista kuukauden työnsä armeijan hyväksi nyt joutuisi yllättäen päättymään.

Jussin mieli muuttui, ja SkyblockCampfiren välityksellä hän päätti ylentää Omenan takaisin rooliinsa, tarjoten Peikolle Eloviinaa vastaavaa mahdollisimman korkeaa adjutanttiroolia. Valitettavasti tämä ei vain hetki sitten valitulle kenraalille sopinut: Hänen omien sanojensa mukaan “Teidän pitää nyt ymmärtää mun pointti: Se on kenraali tai ei mitään! En mä hyväntekeväisyyttä tullu tekemään vaan luomaa teille toimivan armeijan!”.

Peikon antamat vaihtoehdot olivat jyrkkiä; joko hänet valittaisiin armeijan täysivaltaiseksi ylipäälliköksi tai sitten mitään ei tapahtuisi ja hän poistuisi kylästä. Tilanne ei ollut kylän johdolle helpoin. Toisaalta Peikon selkeä ammattitaito haluttiin käyttöön armeijan hyväksi. Toisaalta äkkinäinen vaihdos oli valintana sekä epävarma ja vaarallinen että epäreilu yleisesti hyvin pidetylle vanhalle kenraalille, joka joutuisi aloittamaan rivisotilaana.

Jonkin aikaa kestäneen tuloksettoman riitelyn jälkeen päätettiin konflikti ratkaista yksinkertaisella armeijan kesken toteutettavalla äänestyksellä: Peikko vai Omena? Kuningaskin suostui tähän vaihtoehtoon tajutessaan, kuinka monimutkaisesta ongelmasta nyt oli kyse.

Koivulandian kansan tahto oli selvä, ja Omena voitti äänestyksen ylivoimaisesti kahdeksalla äänellä, kun Peikko sai vain kolme ääntä - nekin vaihtoehdolle, jossa joutuisi antamaan joissain ehdoissaan periksi kenraaliksi päästäkseen. 21.12. kuumottava tilanne päättyi kaiken palatessa täysin ennalleen; Omena nimitettiin jälleen kenraaliksi ja Peikko poistui näyttämöltä.

Tankkirannan suuri mukulakivimöhkäle

muutamia päiviä ennen joululoman alkua ilmestyi armeijan tukikohdan lähistölle valtava laavaa ja kiveä yhdistelemällä luotu kivimöhkäle. Selkeästi ilkivaltatarkoituksessa kasatun möykyn tekijäksi paljastui pelaaja nimeltä Halloweenhintti, ja Upperpath766303 oli tehnyt siitä tontin varaamalla mahdottoman rikkoa; myöhemmin tämä kuitenkin kaikeksi onneksi poisti claimin. Möykky joutui odottamaan purkajaansa yllättävän kauan, koska vaikka palvelimen ylläpidolle tuotiin tieto grieffistä, ei mitään syystä tai toisesta tehty. Vasta tammikuun puolella se vihdoin saatiin purettua Shirakawalaispartion voimin.

Fratun talo

21.12. yllättäen huomattiin, että tuntematon pelaaja nimeltä BusterKeaton2k oli rakentanut Koivuniemeen valtavan kartanon kaikessa hiljaisuudessa. Vaikka asunto eittämättä kuuluu koko Koivulandian hienoimpiin, jäi se jäänyt vähälle käytölle kaukaisen sijaintinsa ja myöhemmin nimeä Fratu kantaneen melko tuntemattoman omistajansa kiinnostuksen puutteen johdosta.

SkyblockCampfiren loma

Juhlagaalassa ilmoitti SkyblockCampfire henkilökohtaisista syistä jäävänsä korkeintaan joululoman kattavalle lomalle sisäministerin tehtävästään. Tuuraajakseen hän valitsi Captain_Omenan, joka huolehtisi, ettei katastrofeja loman aikana tapahtuisi.

Sisäministerin tauko alkoi 22.12. ja kesti noin viikon verran. Tuona aikana pyöri kylä ongelmitta, kuten odottaa saattoikin. Toiminta luonnollisesti oli vähän hiljaisempaa monien muidenkin pelaajien ottaessa suuren juhlan takia kylän kanssa vähän rauhallisemmin.

Uusi alue

On erikoista, kuinka harvalla Koivulandian keskeisellä johtohenkilöllä joulukuussa 2023 oli talo kylässä. Omalta osaltaan tätä pientä epäkohtaa alkoivat joulukuun loppupuolella paikata J0ni123 ja Patkis09 toverinaan monessa mukana oleva Munkki3000.

Pätkiksen ja Jonin tamminen talo päätettiin rakentaa Uuden-Indian rajajoen taakse kokonaan uudelle alueelle koskemattoman sekametsän laidalle. J0nin taidot mukavien pienten yksityiskohtien kanssa tekivät alueesta nopeasti erityislaatuisen valioyksilön, vaikkei sen asukasmäärä ollutkaan suuri. Kaupunginosalle kyseltiin nimeä, mutta kenelläkään ei ollut hyvää ideaa.

Koivulandian vanhakaupunki Glaciviessä

Samaan aikaan aivan toisella puolella kylää useiden minuuttien juoksumatkan päässä suunniteltiin Koivulandian vanhaakaupunkia. Eloviinan johtamalle projektille oli ladattu suuria toiveita, ja kiinnostuneita vaikuttivat olevan ainakin Captain_Omena, SkyblockCampfire ja Finlanddia.

Nopeasti rakennettiin varatulle alueelle joen ylittävä silta, kaksi talonalkua, pieni hautausmaa ja jäljennös yhdestä Preforian ensimmäisistä taloista. SkyblockCampfire aloitteli suurta museota.

Valitettavasti suuri ja lupaava kaupunginosahanke jäätyi yhtäkkisesti, kun kaikkien kolmen rakentajan, Eloviinan, Finlanddian ja Skyn, kiinnostus sitä kohtaan tyssäsi kuin seinään. Pysähtymiselle oli varmasti monia syitä. Vähiten tärkeän niistä tuskin muodostavat ne joulukuun- tammikuun vaihteen suuret vaiheet, joissa moni pienempi projekti unohtui.

Finlanddian jäärata

Samassa kaupunginosassa epäonnistuneen vanhankaupungin kanssa, Glaciviessä, päätettiin joulukuun lopulla eräs pitkäaikaisempi ja selvästi paremmin onnistunut projekti: Koivulandian jäärata pääarkkitehtinään Finlanddia. Kyseessä oli parhaiten toimiva minipeli, jonka Koivulandiasta, ehkäpä koko Herbacraftista, pystyi löytämään.

Radan toimintamalli oli yksinkertainen: Vene asetettiin radalle, kyytiin hypättiin ja painettiin kaasua. Vaikeuksia aiheutti veneen huono ohjattavuus varsinkin korkeissa vauhdeissa. Koivulandian jääradalla ajelu saattaa vaikutti aluksi helpolta puuhalta, mutta veneen täydellinen hallitseminen oli lähes mahdotonta.

Glacivien jäärata todella oli yksi niistä asioista, jotka jokaisen Koivulandialaisen kannatti käydä ainakin kerran kokeilemassa.

Naaliz - tuttu kasvo Preforian ajoilta

Aivan joulukuun lopulla tapahtui jotain, jonka hyvällä syyllä voidaan katsoa aloittaneen uuden luvun Koivulandian historiassa, kuvainnollisesti ja todellisuudessa. Päivää ennen tuota tapahtumaa ehti vielä tapahtua yksi toinen merkittävä asia Naalizin palatessa mukaan.

Aikaisemmin nimellä Osipzinaali tunnettu SkyblockCampfiren pikkuveli oli Preforian Koivulandiassa ollut peräti johtaja, mutta menettänyt pelaamattomana nopeasti roolinsa Herbacraftin puolella Liukkonen8:lle. Mennyttä johtajuuttaan hän nyt lähti tavoittelemaan takaisin. Naaliz toi Koivulandiaan monia uusia pelaajia oikean elämän kavereistaan. Heidän kanssaan hän perusti oman kaupunginosan, Järvikylän, johon runsaasti panosti. Samalla oli hän ahkera, mukava ja avulias kaveri, voittaen monien kansalaisten luottamuksen.

YouTubeenkin hän teki muutamia Koivulandia-aiheisia videoita, mitä aina on katsottu hyvällä. Tammikuun lopun vaaleissa Naaliz sitten valittiin suurella äänienemmistöllä johtajistoon ylitse monen ennakkosuosikin Liukkosesta S1me0niin. Vanha veteraani oli nyt ansaitusti palannut vanhaan asemaansa, jonka pohjalta uusia suunnitelmia oli helpompi pistää alulle.

Luku 11: Japani, Saksa ja palvelin nimeltä Preforia

(30.12.2022- 6.1.2023) Joulukuun kolmannenkymmenennen päivän iltana lausui Koivulandian ensimmäisen kotipalvelimen omistaja Zounaas katsojilleen sivumenneen suuren uutisen: Preforia saattaisi olla palaamassa lähiaikoina. Kysymykseen siitä, miten Koivulandia tämän tapahtuessa jatkaisi, vaikutti olevan yhtä monta vastausta kuin kylällä aktiivisia pelaajia, eivätkä itse kuninkaan Preforianostalgiat ainakaan helpottaneet tilannetta.

Sallimuksen voitiin todella nähdä pelaavan erikoista peliä, kun samoihin aikoihin Herbacraftissa päättivät aloittaa uudelleen Mafiapeikko ja Mr_Harikase, kaksi toisilleen hyvin vihamielistä suurmiestä. Kaikki laajamittaisen sodan ainekset olivat nyt keittokulhossa; yksi kauhan oikeansuuntainen heilautus saattaisi käynnistää räjähtävän reaktion.

Preforian paluu kuvioihin

Keskustelu Preforian uudesta tulemisesta avattiin ilmoituksella kylän Discord-palvelimella. 24 minuuttia ilmoituksen jälkeen Zounaaksen pelipalvelinen toinen omistaja, xPeikko, vahvisti tiedon. Suunnitelmissa oli Peikon mukaan avata Preforia tulevassa Zounaaksen kahdenkymmenenneljän tunnin suoratoistolähetyksessä, pitää sitä auki muutamia päiviä ja päättää tulevaisuudesta pelaajien kiinnostuksen perusteella.

Kun Koivulandia alun perin uudelleen luotiin, tehtiin se ajatellen, ettei sen nostalgista aloituspalvelinta Preforiaa tulla enää koskaan näkemään; Herbacraft valittiin palvelimeksi lähinnä siksi, että se oli aikansa vaihtoehdoista suurimpia ja vakaimpia. Jos Herbacraft Ja Preforia olisivat molemmat olleet avoinna 1.10.2022, olisi valinta ollut selvästi toinen. Mitä siis tulisi tehdä, jos Preforia avautuisi? Moni halusi kylän palaavan takaisin juurilleen. Pätevä vasta-argumentti kuitenkin oli, ettei kukaan halunnut jättää Herbacraftin hienoa ja suurella vaivalla luotua kylää taakseen.

Aiheesta koetettiin kokoustaa 31.12. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään: Koko homma kesti vain 33 minuuttia, osallistujia oli erittäin vähän eikä oikeastaan mitään uutta esitetty, jos vierailulla olleen Haamutohtorin pientä lentotemppua ei lasketa. Keskustelu painottui siis täysin Discordiin, mikä sopi tämäntyyppisestä aiheesta debatoitaessa varsin hyvin.

Koivulandialaisten eri kannat

Preforian avautuminen, Koivulandialle yhtä aikaa suuri mahdollisuus ja uhka, synnytti paljon erilaisia näkökantoja siitä, miten tulisi toimia. Harva Koivulandian johtavampi jäsen tuntui olevan aiheesta täysin samaa mieltä.

TohtoriJ ilmoitti nopeasti, että jos Preforia avautuisi, hän siirtyisi sinne täydellisesti. Kyseessä ei tässä tapauksessa ollut koko kylää koskeva näkökanta, vaan hänen henkilökohtainen valintansa: Johtaja toimisi näin riippumatta kylän yleisestä päätöksestä.

Naaliz oli vielä tuossa vaiheessa Herbacraftin suhteen niin alkuvaiheessa, että olisi todennäköisesti seurannut Tohtorin jalanjälkiä; Finlanddia peilasi varmasti monen hiljaisemman kansalaisen näkökulmaa toteamalla, että vierailisi Preforiassa, mutta jäisi pysyvämmin Herbacraftiin; Karupojan mukaan parasta olisi perustaa suuret kylät molemmille palvelimille.

Kuningas Jussi88Takanasilla oli erittäin jyrkkä kanta: Hän määräsi, että Preforian avautuessa koko kylä siirtyisi sinne täysin. Hänen tunnesiteensä Herbacraftin Koivulandiaa kohtaan olivat hatarat, mutta Preforiaa hän rakasti ja paljon.

Captain_Omena ei ollut samaa mieltä. Hänen mukaansa täydellisessä siirtymässä oli monia ongelmia, kuten pakko aloittaa kaikki alusta ja todella suuren osan kansasta jääminen kunnon kylättä, kun Preforiaan ei kaikkien osalta haluttaisi siirtyä. Samoin jos Preforia ei saisi tuulta alleen, olisi Herbacraftiin takaisin palaaminen vaikeampaa.

Samoin SkyblockCampfire näki täydellisen siirtymän huonona, mutta myöskään vaihtoehto, jossa kahta samanlaista kylää eri palvelimilla koetettaisiin aktiivisesti ylläpitää, ei häntä miellyttänyt. Sky ehdotti, että Herbacraftissa jatkettaisiin täysin normaalisti, ja Preforiassa tehtäisiin pienemmällä porukalla jotain aivan muuta. Tarkkaa konseptia tämän “muun” luonteesta ei annettu, mutta Dream SMP -tyylinen tarinallisempi roolipeli oli yhtenä mahdollisena suuntana. Pääasia oli, että vain silloin, kun kylien toiminta selkeästi eroaisi toisistaan ja vaatisi pelaajilta erityyppistä osallistumista, sekä Preforian että Herbacraftin Koivulandia voisi pyöriä terveenä.

Eloviina halusi aluksi jatkaa Finlanddian tavoin suurimmilta osin Herbacraftissa, jossa omisti paljon arvokkaita resursseja ja työkaluja. Mieli kuitenkin hieman muuttui myöhemmin, kun Herbacraft kohdisti välinpitämättömyyttä ja sensuuria valituksiin palvelimensa pyörimisessä. xPeikko, joka keskusteluun oli päättänyt osallistua, kertoi Preforian hyvistä puolista: Siellä Koivulandialle voitaisiin kylänä antaa ennennäkemättömiä erikoisetuja, joiden tarkempaa sisältöäkin hieman avattiin. Samalla skannaustekniikan avulla saisi kylä valmiina sekä Herbacraftin että Preforian aikaiset rakennuksensa, unohtamatta SkyblockCampfiren välikaudella Hypixel Skyblockiin rakentamia kunnianosoituksia. Jos Preforia vain avautuisi, olisi palvelin todella ainakin kokeilemisen arvoinen.

Zounaaksen striimi ja tapahtumat Discordissa sitä ennen

Kun mullistava uutinen oli saatu sulateltua, asettui koko kylä odottamaan tammikuun kolmannelle päivälle suunniteltua tärkeää livelähetystä. Muutaman välipäivän aikana ehti Koivulandian suurella keskustelufoorumilla tapahtua joitain mainitsemisen arvoisia asioita.

1.1. nostatti pelaaja nimeltä Laani8 Koivulandian Discordia jo toisen kerran; ensimmäisen nostatuksen oli tehnyt Karupoika. Tärkein uusista eduista oli palvelimen omien emojien aikaisempaa suurempi mahdollinen määrä, jonka ansiosta Finlanddia pystyi luomaan kylälle emojikanavan. Hymiöt ovat tuoneet Koivulandian toimintaan omaa väriään.

Pidettyään pienen Discordtauon keksi Eloviina loistavan idean tehdä Koivulandian asukaslistasta sähköinen versio. Tämä auttoi virheiden minimoinnissa asukaslistaa päiviteltäessä. Samalla luotiin Discordiin kanava, jonne uusien asukkaiden nimet saattoi kirjoittaa.

Pitkään valmisteltu, pääosin Eloviinan luoma Koivulandian ensimmäinen perustuslakimuokkaus ratifioitiin 2.1.2023. Muokkauksia oli paljon, mutta ne olivat pääosin melko merkityksettömiä; tärkein yksittäinen vaihdos oli turhan ja väärin nimetyn Amiraalin roolin täydellinen poistaminen perustuslailla virallistettujen arvojen joukosta.

Kuninkaan valta-asema herätti uudessa tilanteessa aikaisempaa enemmän huolta: Jos Jussi todella päättäisi siirtää koko kylän radikaalisti Preforiaan, voitaisiinko häntä perustuslain puitteissa vastustaa? Vaikka asettelu ei lopulta johtanut täydelliseen katastrofiin, alettiin jo tässä vaiheessa valmistella perustuslain toiseen muokkaukseen lisättyä pykälää kuninkaan käskyvallan rajallisuudesta.

xPeikko halusi Koivulandian jatkavan kuninkaan tahdon tiellä kohti Preforiaa. Aatettaan ja muita hyvänä näkemiään uudistuksia ajamaan hän muutaman kaverinsa kanssa perusti oman puolueensa, KKTÖVÄE:n (Koivulandian Kansallissosialistinen työväenpuolue). Historiallisesti arveluttava nimi herätti monissa epäilyksiä, mutta puolueen toiminta alkoi rauhallisesti. Sitten koitti suuren striimin aika. Valitettavasti lähetys ei lunastanut odotuksia: Preforiaa ei avattu ja koko aiheesta tuskin puhuttiin. Sitä mukaa kun vanhan palvelimen suunnilta on kuulunut yhä vähemmän, on teema menettänyt enemmän ja enemmän merkitystään poliittisessa keskustelussa. Vaikka Preforia ei kaikesta huolimatta lopulta avautunutkaan, jäi Peikon puolue elämään omaa elämäänsä Koivulandiassa. Aikansa puolueista oli se ainoa aktiivinen, mikä yhdistettynä pätevästi hoidettuun byrokratiaan toi sille paljon suosiota.

Pohjoisen S1me0n ja etelän Mr_Harikase - Koivulandian rakentajalegendat

Tammikuun alkupäivinä alkoi olla jo hyvin kauan aikaa siitä, kun Koivulandiaan viimeksi oli muuttanut erityisen taitava rakentaja. Tämä epäkohta tuli ratkaistuksi täydellistäkin paremmin, kun S1me0n ja Mr_Harikase liittyivät kylään - mestarirakentajia peräti kaksin kappalein!

S1me0n, alkuperäiseltä nimeltään Simeon010, vaikutti aluksi aivan tavalliselta kansalaiselta. Kuitenkin sen jälkeen, kun hän oli rakentanut Glacivieen upean kreikkalaista tyyliä jäljittelevän ensiasuntonsa, muuttui tämä näkemys. Kun Kittyn linnan kylän hienoimman rakennuksen tittelin suhteen haastava Sarumanin torni rautapihoineen oli syntynyt kylän pohjoislaitaan, ei S1me0nin rakennustaidoista ollut epäilystäkään.

Tulevien viikkojen aikana kyhäili tuo tuore mutta pian erittäin tärkeä koivulandialainen monia, monia rakennuksia perustamansa kaupunginosan, Myllyniityn, lähiympäristöön. Monien tavallisempien talojen lisäksi on hän rakentanut hobitinkoloja, valtavia viikinkikartanoita, saunoja, laivoja, pikaruokaloita ja paljon muuta. S1me0nin voitaisiin ehkä jopa sanoa olevan Koivulandiaan eniten asioita rakentanut pelaaja - onhan hänen työnsä ansiosta pitkälle rautatien vartta syntynyt kokonaan uusi ja varsin miellyttävä alue!

Jos eniten rakentaneen tittelistä järjestettäisiin kilpailu, nousisi S1me0nin ainoaksi vastustajaksi Herbacraftiin samoihin aikoihin paluun tehnyt Mr_Harikase. Muutettuaan asumaan lähelle ystävänsä Patkis09:n uutta taloa nimeämättömällä alueella alkoi hän pian suunnitella suuren, Jokilaaksossa jo mahdissaan nähdyn Todai-Ji-tornin rakentamista. Tuosta valtavasta, muun muassa kylpylä- ja saunapalveluita tarjoavasta tornista oli tuleva yleinen virkistäytymiskohde juhlien yhteydessä ja yksi Koivulandian tärkeimmistä nähtävyyksistä.

Tornin ympärille alettiin Harin johdolla rakentaa hienointa asuinaluetta, jota Koivulandiassa koskaan oli nähty. Shirakawaksi kansanäänestyksellä nimetystä alueesta luotiin pikaisesti etelän Japani-teemainen paratiisi, jonne vain rajatusti otettiin kansaa asumaan esteettisen tasapainon suojelemiseksi; Shirakawan asujaimistoon kuuluivat ainakin Blade93, Patkis09, J0ni123 alueelle jääneen talonsa puolesta, Munkki3000, Tokunya - ja Eloviina, joka Harin kanssa muodosti Koivulandian Minecraftpuolen tammikuun ehkä tärkeimmän kaksikon.

Saksan keisarikunnan tuhoama historiallinen Ragnarog, jonka johtajia Hari Pätkis09:n ohella oli aikoinaan ollut, siinteli edelleen katkerana muistona mestarirakentajan mielessä tämän liittyessä Koivulandiaan. Yllättävän piakkoin nousi tämä aihe jälleen pintaan.

Karupojan Five Nights at Freddy’s -ravintola

2.1. Päätti Karupoika järjestää jotain hauskaa Herbacraftin väelle. Tällä kertaa suunnitelmissa oli tunnetusta mobiilikauhupelistä mallia ottava ravintola. Avajaisiin pyydettiin väkeä, ja sitähän tuli. Paljon tuossa pienessä tilaisuudessa ehti sattua ja tapahtua. Avajaisten jälkeen ravintola jäi hetkeksi elämään omaa elämäänsä, kun siellä pariin otteeseen järjestettiin Fnaf-teemaisia roolipelejä.

Jostain kumman syystä sattui juuri tuona päivänä Herbacraftissa vierailemaan yhtäaikaisesti todella suuri määrä viime aikojen merkkihenkilöitä; harvoin oli Pandanaattoa, Captain_Omenaa, ja itseään kuningas Jussia nähty palvelimella samaan aikaan. Yksi tuolloin paluunsa tehnyt pelaaja oli kuitenkin kaikkia heitä merkittävämpi. Hänen uusi aktivoitumisensa tulisi mitä suurimmin ohjaamaan niitä myrskyisiä aaltoja, joissa Koivulandia seuraavat päivät seilaisi.

Hänen nimensä oli Mafiapeikko, ja hänellä oli esittää uusi tarjous.

Toinen sopimus

Mafiapeikon uusi sopimus, josta ylipäällikkö Captain_Omenan kanssa alustavasti keskusteltiin, oli aikaisempaa paljon vakuuttavampi. Nyt Koivulandian ei tarvitsisi liittyä osaksi Saksan keisarikuntaa, vaan kyseessä olisi tasapuolinen puolustusliitto armeijoiden välillä.

Alkoi näyttää siltä, että yleinen hyväksyntä tällä kertaa olisi oikeasti mahdollinen; eihän nyt kaikkia hyödyttävä sotilasliitto kovin monia voisi haitata? Koivulandian kymmenes kokous päätettiin järjestää 6.1.

Ensimmäiset armeijan harjoitukset

4.1.2023 lähetti armeijan ylipäällikkö alaisilleen tärkeän viestin: Koivulandian armeijan ensimmäiset harjoitukset olivat alkaneet. Kuukausien työn tulos päästiin nyt viimein näkemään käytännön toiminnassa. Onnistuisiko pelaajien kurissa ja järjestyksessä pitäminen käytännössä?

Onnistuihan se, vieläpä vallan mainiosti! Kaikki sujui pääosin niin kuin suunniteltu oli; toki pientä pelleilyä ja kurittomuutta voitiin ajoittain havaita, mutta harjoituksen kulkua ei se merkittävästi päässyt häiritsemään. Ensimmäisenä toiminnallisena päivänä Koivulandian armeijaan liittyi väkeä niin paljon, että muutamassa tunnissa oli sen jäsenmäärä noussut 39:ään.

xPeikon ja Nutuun vierailu

xPeikko sattui vierailemaan Herbacraftin Koivulandiassa ensimmäistä kertaa eräässä striimissä juuri armeijan ensiharjoituksien aikaan. Hän seikkaili kylässä muutamia minuutteja ihmetellen sen suurta kokoa ja tehdyn rakennustyön määrää.

Seuraavana päivänä palasi Peikko takaisin mukanaan vanha toveri Nutuu. Klassinen koivufiilikaksikko käveli ympäri kylää tutustuen uuden sivilisaation luomuksiin. Kesken vierailun paljasti Nutuu erään traagisen totuuden: Koivulandian ja Indian yhdistänyt tunneli Preforiassa oli luotu käyttäen komentoja, ei kaivettu käsin.

Kuudennen päivän kokous alkoi lähestyä. Mafiapeikon Saksa odotti innolla, saisiko sen ehdottama sopimus tällä kertaa kansan hyväksynnän. Matkassa oli vain pieni mutta: Koko asiasta ei ollut kerrottu Patkis09:lle ja Mr_Harikaselle.

Koivulandian kymmenes kokous 6.1.

Tavallista pienemmäksi tarkoitettu kokoontuminen alkoi suunnitellusti keskipäivän tienoilla; väki saatiin paikalle ajoissa, eikä häiriköintiäkään näyttänyt esiintyvän tavallista muutaman pelaajan sähläystä enemmän. Aluksi Captain_Omena ja Mafiapeikko avasivat käsityksiään käsitteillä olevasta sopimuksesta. Nämä yhtenivät. Omena huomautti puheenvuoronsa lopulla, että jos huomionarvoisia epämiellyttäviä yksityiskohtia Saksan Keisarikunnan historiassa esiintyisi, olisi ne hyvä käydä läpi ennen allekirjoittamista. Mafiapeikon puheenvuoron aikana tietoja Ragnarogin tapauksesta kyseltiin välihuudoin runsaasti, mutta Keisarikunnan johtohenkilö päätti siirtää aiheen myöhemmälle.

Alun jälkeen puhumaan nousi Patkis09. Voimakkaassa puheessaan hän vankkojen todisteiden kera jälleen kuvasi Saksan tehneen tuhoisan hyökkäyksen historialliseen Ragnarogiin, minkä perusteella hänen mielestään sopimusta ei tulisi tehdä.

Väitettä asettui tukemaan Mr_Harikase, joka uhkasi, että jos Mafiapeikko liittyisi Koivulandiaan, eroaisi Shirakawa kylästä väkisin. Japanikaupunginosan eroaminen emäkylästä olisi Koivulandialle valtava isku, mikä tarjosi sen puoliviralliselle pormestarille valtavan neuvotteluvaltin. Ei Saksan johtajalla aikomusta muuttamiseen ollut, joten tilanne rauhoittui - toistaiseksi.

Keskustelua koetettiin jatkaa, mutta siitä ei enää tuntunut tulevan mitään: Vastakkainasettelu osapuolten välillä kasvoi kasvamistaan, ja keskustelu kävi yhä kaoottisemmaksi. Tämän huomattuaan päätettiin Koivulandian ja Keisarikunnan yhteisestä toiveesta päättää kokous ja jatkaa keskustelua yksityisissä tiloissa.

Muutaman minuutin sota

Jatkokeskustelun paikaksi määräytyi armeijan pieni neuvottelusali. Siihen osallistuivat Mafiapeikko, Captain_Omena, SkyblockCampfire, Liukkonen8, Mr_Harikase, Patkis09, Finsane4000, Munkki3000, Blade93, J0ni123, TohtoriJ ja Karupoika. (Keskustelu on onnistuttu tallentamaan suurimmilta osin, joten seuraava osuus sisältää runsaasti kirjoitus- ja kielioppivirhekorjattuja sitaatteja.)

Aluksi painottui keskustelu konfliktin yksityiskohtien puimiseen; Mafiapeikko esimerkiksi kysyi, sujuisivatko neuvottelut paremmin, jos Saksan puolelta niistä vastaisi joku muu kuin juuri hän. Ilmapiiri ylikuumeni kuitenkin nopeasti.

… Mafiapeikko: “Minulla on kysyttävää Pätkiskelle ja Harikaselle.” Patkis09: “Sano vain.” Mafiapeikko: “Onko se vain minä, miksi ette halua liittoa?” SkyblockCampfire: ”Sanoisin, että voimme ihan hyvin keskustella asiasta myös valtakunnankanslerin kanssa.” Mafiapeikko: “Onko se minä, miksi ette halua liittoa, vai onko siihen jokin muu syy?” Mr_Harikase: “KOKO KEISARIKUNTA!” Patkis09: “Jep.” SkyblockCampfire: “Käsittääkseni Pätkiksen ja Harikasen kylä kuukausia aiemmin teki kanssanne käytännössä täysin saman sopimuksen, ja petitte heidät. Moraalisista syistä he haluavat olla tekemättä kanssanne yhteistyötä” Mafiapeikko: “Emme tehneet läheskään samaa sopimusta.” Patkis09: “Silti. Petit sen. Seurasin joukkojanne raiteilla, kun hyökkäsitte Ragnarogiin” Mr_Harikase: ”Jos toimintaa halutaan niin selvä.”

Yhdessä ensimmäisistä puheenvuoroistaan teki Hari jotain, jota kukaan ei osannut odottaa; jotain niin radikaalia, ettei vastaavaan oltu yletytty vielä kertaakaan Koivulandian historiassa; jotain, joka hyvin todennäköisesti tulisi lopettamaan koko Herbacraftin toistaiseksi niin leppoisan aikakauden. Hän julisti täysimittaisen sodan Saksan Keisarikunnan ja Shirakawan välille.

Mr_Harikase: “Shirakawa on sodassa Keisarikunnan kanssa tästä päivästä lähtien 6.1.2023. Samurait poistukaa.”

Captain_Omena yritti epätoivoisesti säilyttää keskusteluyhteyden sotivien osapuolten välillä. Mr_Harikase ei vaikuttanut antavan periksi.

Captain_Omena: “Haluaisivatkohan samurait kenties käsitellä asian loppuun asti? Tämän kokouksen tarkoitus ei ole aiheuttaa sotaa, vaan neuvotella. Kuten sanoin, Shirakawan mielipidettä vastaan ei tulla tekemään mitään, Ideana kuitenkin on neuvotella, jos nyt asia saadaan käsitellyksi. Se, että samurait poistuvat paikalta, ei varsinaisesti auta tässä neuvottelussa.” Mr_Harikase: “Sanoin jo, että emme tule olemaan missään tekemisissä keisarikunnan kanssa.” Captain_Omena: “Voisivatko nyt samurait ystävällisesti tulla neuvottelemaan asian loppuun, täällä kun alkaa olemaan mukava määrä porukkaa?” TohtoriJ: “Sota? Nice.”

Tämän jälkeen sai keskustelu vielä uuden erittäin huonon käänteen: Shirakawa päätti erota Koivulandiasta väkisin sotansa mahdollistamiseksi.

Pahin mahdollinen skenaario alkoi olla todellisuutta.

Captain_Omena: “Onko Shirakawalla teknisesti mahdollista olla sodassa ilman, että koko kylä on?” Mr_Harikase: “No sitten Shirakawa eroaa Koivulandiasta.” Captain_Omena: “Eli mikäli Koivulandia ei tue Shirakawaa sodassa, eroaako Shirakawa Koivulandiasta?” Mr_Harikase: “Kyllä.” Captain_Omena: “Vai tarkoititteko, että jos Shirakawa ei saa olla sodassa keisarikuntaa vastaan, eroatte?” Mr_Harikase: “Shirakawa eroaa Koivulandiasta, jos Koivulandia ei tue heitä sodassa.” Captain_Omena: “Ja oletko tästä nyt aivan varma?”*** 126 *** Mr_Harikase: “Shirakawa eroaa Koivulandiasta.”

Hirvittävän käänteen yllättämänä Captain_Omena tukenaan SkyblockCampfire alkoi ehdottaa uudenlaista vaihtoehtoa: Shirakawa saisi käydä sotaansa osana Koivulandiaa emäkylän katsoessa hurjan suojattinsa toimintaa läpi sormien, mutta ainakaan valtiollista tukea ei Japanikylä saisi. Kompromissi olisi eettisesti katsoen katkera, mutta parempiakaan vaihtoehtoja ei näyttänyt olevan.

SkyblockCampfire: “Tehkäämme kompromissi: Koivulandia sallii Shirakawan käydä sotaa.” Captain_Omena: “Ehdottaisin, että Shirakawa voi käydä sotaa, mutta erillään Koivulandiasta. Koivulandia ei toistaiseksi ota vielä kantaa, eikä Shirakawa eroa Koivulandiasta.” Finsane4000: “Kannatan Omenan ehdotusta.” Captain_Omena: “Sota olisi siis Shirakawa vastaan Saksan Keisarikunta, ei Koivulandia vastaan Saksan Keisarikunta. Tämä sen vuoksi, että yksittäinen pelaaja ei voi mielestäni päättää 200 pelaajan kylän sodasta sellaista valtiota vastaan, joka ei ole kyseiselle kylälle mitään tehnyt.” SkyblockCampfire: “Koivulandia sallii sodan Shirakawan ja Saksan Keisarikunnan välillä. Valtiona Koivulandia ei tue Shirakawaa, muttei estä yksityishenkilöitä tätä tekemästä.” Captain_Omena: “Koivulandian armeija pysyy toistaiseksi puolueettomana. Käykö tämä järjestely nyt Shirakawalle, Mr_Harikase?”

Kaikeksi onneksi Mr_Harikase suostui ehdotettuun kompromissiin sanoin “Shirakawa käy”. Suurin vahinko Koivulandian suhteen oli siis nyt vältetty. Keskustelun saama sovittelevampi vire vieläpä muutti Harin mieltä niin, että hän oli valmis vetämään hirvittävän julistuksensa takaisin.

Captain_Omena: “Hienoa.” Finsane4000: “Noniin.” Captain_Omena: “Vältettiin isoin vahinko.” Finsane4000: “Huhhuh.” Mafiapeikko: “Mutta siis onko nyt Shirakawa sodassa Saksan kanssa?” Captain_Omena: “Ilmeisesti.” Mafiapeikko: “Okei.” Mr_Harikase: “Shirakawa ei ole vielä sodassa, mutta tulee olemaan, jos sopimus [Saksan Keisarikunnan ja Koivulandian välillä] tulee täytäntöön tai Pätkis ja minä emme saa korvauksia keisarikunnalta.” Mafiapeikko: “Voimme antaa korvauksia.” Mr_Harikase: “Shirakawa hyväksyy Keisarikunnan, jos korvaukset ovat asianmukaisia.” Mafiapeikko: “Korvaukset ovat asianmukaisia.” Mr_Harikase: “Palaan asiaan.”

Tähän Koivulandian kymmenennen ja kaikista tapahtumarikkaimman kokouksen yksityinen puoli sitten päättyi. Asiat olivat menneet yksinomaan huonompaan suuntaan: Sopimusta ei ollut saatu tehtyä, ja sodan mahdollisuus Koivulandiassa oli noussut olemattomasta melko todennäköiseen. Neuvottelusalista poistuttiin kuitenkin iloisina, olihan pahin vältetty juuri ja juuri.

Jälkipuinnit

Kokouksen jälkeen päätettiin, että Shirakawa olisi Koivulandiaan kuuluva itsehallintoalue, jolla pääosin olisi päätösvalta omiin asioihinsa. Lisäksi sille annettaisiin oikeus pitää omaa Koivulandian armeijaan kuuluvaa kaartia; tähän kaartiin kuuluivat ainakin samuraisoturit Mr_Harikase, Patkis09 ja Blade93.

Myöhemmin illalla julkaisi Hari Saksan Keisarikunnalta vaadittavat korvaukset. Pitkän listan kokonaissumma oli peräti 134 timanttia ja 50 kultaa. Aika yksin näyttäisi, olisiko köyhältä vaikuttava Saksa valmis mittavan korvaussumman toimittamiseen. Lainaajia sentään näytti löytyvän sodan välttämistä toivovien kansalaisten joukosta.

Shirakawa julisti eroavansa Koivulandiasta, mikäli sota syttyisi. Syyksi sanottiin, että tällä menettelyllä parhaiten turvattaisiin suuremman kylän turvallisuus.

Käynti englanninkielisellä roolipelipalvelimella

Kymmenen aikoihin 6.1. lähetti kuningas Jussi88Takanasi Koivulandian ilmoituskanavalle erikoisen viestin; koko kylän olisi liityttävä pienehkölle kansainväliselle Minecraft-palvelimelle nimeltä Mineraze laajentamaan Koivulandiaa. Lisäksi pelinsisäistä rahaa tuli kerätä xPeikolle.

Koko operaation tarkoitus jäi lopulta hieman epäselväksi. Tiedetään, että sen oli jollain tapaa tarkoitus edistää Preforian aukeamista aikaisemmin. Minerazeen liittyi ilmoituksen myötä muutamia koivulandialaisia. Kaikkien kiinnostus tätä uutta ideaa kohtaan kuitenkin loppui varsin nopeasti, eikä juuri ketään palvelimella seuraavana päivänä enää nähty.

Koivulandian meemikanava

Vain kolme minuuttia Jussin ilmoituksen jälkeen syntyi idea Koivulandian omasta meeminurkkauksesta. Tuumasta toimeen: Discordin Koivumeemit-kanavalle lähetettiin ensimmäisen päivän aikana kuusi humoristista kuvaa tekstillä.

SkyblockCampfire aloitti kanavalla päivän meemi -projektin, jossa hän kymmeniä ja kymmeniä päiviä etsi kylän toimista aina uusia huumorin aiheita. Muita ahkeria meemeilijöitä olivat esimerkiksi Finsane4000, Captain_Omena ja Mr_Harikase.

6.1.2023 Oli tässä vaiheessa jo ollut selvästi koko Koivulandian yli kaksivuotisen historian tapahtumarikkain päivä. Lisää oli kaikesta huolimatta edelleen luvassa; tänään levottomana päivänä Koivulandia ei tohtinut antaa kansalaisilleen edes unirauhaa.

Shirakawan kriisi

Tasan kello yksitoista ilmoitti eräs KKTÖVÄE:n johtajiston jäsen Discordissa, että Koivulandian kuningas Jussi88Takanasi oli liittynyt puolueeseen. Samassa viestissä viittasi lähettäjä itse olevansa seuraavien vaalien jälkeen todennäköinen sisäministeri. Viesti koettiin provokatiivisena; epäilykset KKTÖVÄE:tä kohtaan olivat sen synnystä lähtien olleet suuria, mutta nyt se todella alettiin nähdä uhkana kylän tulevaisuudelle.

Mr_Harikase ei tämmöistä sietänyt alkuunkaan, ja teki jo aikaisemmin uhkaillun päätöksen erottaa Shirakawa Koivulandiasta. Tuosta hetkestä lähtien tarkoitti Patkis09:n ilmoituksen mukaan Japanikylän rajajoen ylittäminen sotatilan alkua. Kun vielä muutamia viestejä Koivulandian keskustelukanavalla syyttä poistettiin, syntyi Discordissa hetkellisesti kaaos. Samaan aikaan Minecraftissa kirjautuivat Peikko ja Jussi Herbacraftiin tilannetta tarkastelemaan. Jussi teleporttasi eksyneeseen xPeikkoon Koivulandian rajamailla. Ongelma vain oli se, etteivät he tienneet, missä olivat.

Hetken juostuaan löysivät he joen, jonka toisella puolella shirakawalainen Patkis09 heille joen ylittämisestä huusi. Aluksi he luulivat Pätkiksen huutavan Shirakawan puolelta, ettei rajajokea tulisi ylittää. Pian kävi kuitenkin ilmi kaamea totuus: Pätkis oli Koivulandian puolella. Täysi sota oli alkanut.

Tässä kohtaa huomasi xPeikko, kuinka suuren uhan hänen puolueensa oli koko Koivulandialle aiheuttanut. Niinpä teki Peikko sankarillisen päätöksen lopettaa koko homma pelastaakseen rakkaan kylänsä raskaalta sodalta. KKTÖVÄE poistettiin puolueluettelosta. Kuultuaan suuren uutisen lopetti Shirakawa tämänkin sodan heti alkuunsa. Tällä kertaa se kuitenkin teki päätöksen jäädä vielä toistaiseksi itsenäiseksi, toisaalta kyetäkseen paremmin päättämään sotatoimista Saksan Keisarikuntaa vastaa, toisaalta ihan vain pysyäkseen erossa juuri tapahtuneen kaltaisista konflikteista.

Yksi riita oli siis nyt soviteltu, toinen vielä sovittelematta. Koivulandialaisten oli nyt kuitenkin viimein aika vaipua suloiseen uneen, jossa päivän raskaiden tapahtumien paino viimein hellittäisi. Kuten Finsane4000 Discordissa totesi, “Tässä illassa on ollut jo ihan tarpeeksi draamaa:D”

Juhlavalmistelut

Eivät kaikki tuon myrskyisän aikakauden 30.12.–6.1. tapahtumat olleet synkkiä ja järkyttäviä, vaan myös iloisia asioita tapahtui. Eräänä päivänä uudenvuoden tienoilla oli SkyblockCampfire huomannut, että Koivulandia täyttäisi sata päivää 9.1.2023. Tälle päivämäärälle alettiin heti suunnitella suurta juhlaa.

Samaan aikaan Shirakawan synnyn, Zounaaksen lähetyksen ja Keisarikunnan kanssa tehtyjen neuvottelujen kanssa äänestettiin Koivulandian Discordissa juhlan tarkasta paikasta ja ajasta. Suunnitelmaksi tuli pitää varsinainen tilaisuus Eduskuntatalolla ja siirtyä sen päätyttyä Shirakawan uuteen kylpylään saunomaan vielä joksikin aikaa; kaupunginosan itsenäistyminen näytti hetken aikaa olevan estämässä tätä, mutta Mr_Harikase päätti sallia vierailun poikkeuksena.

Tähän juhlaan SkyblockCampfire oli päättänyt panostaa tavallista enemmän. Julkaistavaksi siellä hän suunnitteli juhlapuheidensa lisäksi peräti kolmea taideteosta: Piirrosta Koivulandian johtajistosta, pientä YouTube-videota - ja mikä merkittävintä, uutta kansallislaulua.

Luku 12: Auringonnousu myrsky-yön jälkeen

(7.1-15.1.2023) Noin viikon ajan sai Koivulandia levätä rauhassa paikkaillen tammikuun kuudennen haavoja. Tärkein tapahtuma oli sadannen päivän juhla, joka kokosi yhteen ennennäkemättömän määrän väkeä. Tänä aikana ja tämän jälkeisellä tarinallisemmalla kaudella eli Koivulandia suurta kulta-aikaa.

Koivulandian uusi sukupolvi

Pikkuhiljaa alettiin Koivulandiassa jälleen nähdä uusia kasvoja. Herbacraftin kolmannen pelaajasukupolven aktiivisimpiin pelaajiin kuuluviat muun muassa PikkuDoggo, Aksu217, KanaNakki, VaEeAl2000, aikaisemmin toisessa suuressa kylässä Norppalassa pelannut EmppuMc, Myllyniityllä varsin tyylikkäästi asusteleva Viltsuks ja myöhemmin tarinallisemmalla puolella merkittäväksi noussut Poopypoop13.

Shirakawan eristäytyminen

Koivulandiasta eronnut Japani-kaupunginosa alkoi kehittyä valtiona yhä itsenäisempään suuntaan. Valtionrajalle rakennettiin ylitsepääsemätön muuri, joka vielä korosti käskyä olla ylittämättä jokea. Samalla haastoi Shirakawa sotaan erään juuri syntyneen kylän, Sopulandian. Kyseinen sota oli kuitenkin ilmeisesti vain vitsi, eikä mitään toimia kummaltakaan puolelta nähty.

Uuden-Indian pyrkimys itsenäiseksi

7.1. Laittoi Mr_Harikase Discordiin viestiä jostain uhkaavasta: Toinenkin Koivulandian kaupunginosa, Uusi-India, vaikutti vaativan itsenäisyyttä. Uhkaus oli pelottava, sillä toinen ennakkotapaus saattaisi lietsoa vastaavia yrityksiä myös muiden alueiden toimesta.

Paineet kuitenkin purkautuivat pian, kun kävi selväksi, ettei vaatimus ollut kovin vahva. Sen takana oli suuresta mukulakivimöhkäleestä tunnettu Upperpath766303, jolla ilmeisesti ei ollut alueen virallisemman pormestarin, Monnifortunan, suostumusta hankkeelleen. Sitä paitsi itsenäistymisvaatimuksen oikeutus perustui sisäministeri SkyblockCampfiren viestille, joka kuului suunnilleen “Olettepa te hienon kaupunginosan rakentaneet”; tästä oli vedetty se johtopäätös, että Monnifortunalla ja Upperpathilla oli päätösvalta Uuteen-Indiaan, mikä suinkaan ei pitänyt paikkansa.

On sanomattakin selvää, ettei Uuden-Indian itsenäistymispyrkimys edistynyt. Melko kokeilullinen yritys todennäköisesti vain unohdettiin nopeasti.

Pimeiden kävelijöiden uhka

Muutamia päiviä Shirakawan itsenäistymisestä alkoi ympäri Koivulandiaa ilmestyä outoja kylttejä, joissa luki teksti “DARK WALKERS ARE HERE!!!” Pimeistä kävelijöistä kukaan ei tiennyt mitään, ja juttu sai paljon ihmettelevää huomiota.

Ympäri kylää jaettiin myös kummallista kirjaa nimeltä DARK WALKERS. Siinä kerrottiin kummallisella kielellä pimeiden kävelijöiden olevan jonkinlaisen julman kultin kannattajia. Lukijoita kehotettiin liittymään tähän kulttiin kuoleman uhalla.

On edelleen hämärän peitossa, ketkä tarkalleen olivat Dark Walkereita ja miksi heistä ei lyhyen vaiheen jälkeen koskaan kuultu mitään. Ennen sadan päivän juhlaa ympäri kylää kiersi huhuja tulevista pommiattentaateista tilaisuuden aikana, mikä saattoi liittyä saman porukan toimiin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Armeijan suuri aika

Roolipelilliset koulutukset Koivulandian armeijassa alkoivat. Alkuvaiheessa niitä järjestettiin lähes päivittäin. Pitäjiä oli useita, ja kaikesta raportoitiin järjestelmällisesti armeijan monipuolisille Discord- kanaville.

Toiminta armeijassa avasi tavallisille kansalaisille kokonaan uuden tavan pelata Koivulandiassa. Nyt kaikkien oli halutessaan mahdollista tulla kokeilemaan kurinalaista sotilastoimintaa suurissa harjoituksissa, parhaassa tapauksessa edeten samalla monipuolisessa hierarkiassa ja vetäen koulutuksia raportteineen. Eloviinan, Captain_Omenan ja Finlanddian vetämä toiminta oli monipuolista. Se kattoi sulkeisia yksinkertaisine käskyineen, leiri-, taistelu-, esterata-, ammunta- ja aluevaltausharjoituksia sekä monenlaisia luentoja ja yksityistunteja.

Lopetettuaan puolueensa KKTÖVÄE:n päätti xPeikko korvaukseksi aiheuttamastaan vahingosta toimia apuna armeijan kehittämisessä. Vanhan ja kokeneen pelaajan tietotaito vakavasta ja realistisesta armeijalarppauksesta oli suurta, ja hänen kokemuksestaan oli runsaasti apua. Kuitenkin armeijan perusolemus pysytteli Captain_Omenan suunnitelmien mukaisella, Peikon käsityksiä rennommalla linjalla.

Tankkirantaan rakennettiin myös jonkin verran uusia armeijan rakennuksia. Tärkein oli sotilaskoti, jossa silloin tällöin suoritettiin tupatarkastuksia.

Myöhemmin armeijan suureksi rakenteelliseksi ongelmaksi nousi aktiivisen upseeriston puute: vaikka kiinnostusta osallistua harjoituksiin oli kovastikin, ei vastaavaa niiden itse vetämistä kohtaan juuri nähty. Kun samalla kaikilla armeijan johtohenkilöillä oli kylässä paljon muitakin puuhia, kohtasi toiminta vaikeuksia.

Koivulandian sadannen päivän juhlat

9.1.2023 koitti suuri päivä, jolloin Koivulandian taipale Herbacraftissa oli kestänyt sata päivää. Tapahtuman kunniaksi järjestetyistä juhlista oli puhuttu jo suunnilleen vuodenvaihteesta 2022–2023 lähtien. Selvää oli, että tulossa oli kylän historian suurin juhlatilaisuus.

Kaikki alkoi Discord-ilmoituksella, joka julkaistiin minuutilleen sata päivää SkyblockCampfiren ensimmäisestä pelaajatiedustelusta 1.10.2022. Juhlaviesti sisälsi muutaman kappaleen mittaisen kiitospuheen, Koivulandia-aiheisen piirroksen ja pienen YouTube-videon, jossa Koivulandian senastinen taival käytiin läpi lähes sadan historiallisen valokuvan avulla.

Juhlan oli määrä alkaa kello 18.00. Ennen tätä kerääntyivät paikalle ajoissa ehtineet yhteiskuvaan Finsane4000:n talon katolle. Paras useista tuolloin otetuista kuvista on Eliften kaukaa varjostintekstuureilla ottama kuva, jossa peräti 20 Koivulandialaista hymyilee kameralle.

Eduskuntatalolle siirryttiin arvokkaassa järjestyksessä: Ensin juhlavieraat yksi kerrallaan, sitten armeijan edustusryhmä määrättyä muodostelmaa noudattaen. Kun aloituspuhekin oli hukassa, päästiin juhla kunnolla aloittamaan vasta kymmenen minuuttia virallisen aloitusajan jälkeen.

“Hyvät Koivulandian kansalaiset ja vieraat, olemme yhdessä tehneet Koivulandiasta mahtavan paikan, mahtavan kaupungin, miksei jopa valtion, asua ja elää”, aloitti ensimmäinen Koivulandian ministereistä, SkyblockCampfire. Sisäministerin puheenvuorossaan hän kävi tiiviisti läpi koko kylän siihenastisen historian sen syntypäivistä viimeisimpien aikain kriiseihin. Lopuksi halusi hän tuoda julkisuuteen jotain suurta: Koivulandian uuden kansallislaulun.

Ode ad Koivulandia, 56-säkeinen pitkälti Eino Leinon runouden inspiroima suurteos, ylisti niin monen Herbacraftilaisen rakasta kotimaata monin tavoin. Teos kertoi, kuinka halki historian Koivulandia vankkana seisoi muiden kaatuessa symboloiden veljeyttä, tasa-arvoa ja edistystä. Yksittäisissä pelaajista runon viidennessä säkeistössä viitattiin Skyhyn, Liukkonen8:n, Eloviinaan, Captain_Omenaan, J0N7Uun, Finlanddiaan, Patkis09:n, TohtoriJ:hin - ja Elifteen, joka oli hieman virheellisesti koskaan Koivulandiaan liittymättömänä otettu mukaan riimin takia. SkyblockCampfiren puheen jälkeen vuorossa olivat seuraavat ministerit Liukkonen8 ja Captain_Omena. Liukkonen kuittasi oman osuutensa lyhyesti, minkä jälkeen Omena sai vuoron. Puhujanpönttöön kiivettyään piti hän Skyn tavoin pitkän kiitospuheen Koivulandian kansalle.

Omenan puhetta oli kuitenkin vaikea seurata, sillä juhlaväkeä alkoi tässä vaiheessa tapahtumaa olla hieman liikaa; koko survival oli täynnä ja riehunta oli hallitsematonta. Tilannetta rauhoittivat paikalle kutsutut moderaattorit, joita saapui peräti kolme: Frediii_, Tuomi ja Mikkihiiri135. Heitä seurasi myös Herbacraftin vanha legenda Aatista.

Saadakseen kaikki halukkaat Koivulandian juhliin keksivät jotkut hauskan idean: He alkoivat huutaa itse Herbalistin olevan palvelimen aulassa. Näin muutamat hyväuskoiset menivät lankaan poistuen survivalista, ja tilaa jäi muille. Hulluttelu katkesi moderaattorien pistäessä sille lopun. Kun ministerien puheet oli pidetty, kerääntyivät juhlijat takaisin Finsanen katolle, tällä kertaa ilotulitusta seuraamaan. Häiriöitä aiheutti suuresta pelaajamäärästä johtuva aaveiden suurhyökkäys yön pimetessään antaen raketeille tunnelmallisen taustan.

Ohjelmassa oli vielä yksi suunniteltu tapahtuma, joulukuun puolenvälin gaalan pienempi versio, jossa palkittiin kansan äänestämät pelaajat kategorioissa hienoin talo, arvostettavin projekti ja isänmaallisin pelaaja. Järjestyksessä ensimmäisen voitti J0N7U yhteensä kolmen hänen taloistaan saadessa ääniä, toisen Mr_Harikase Shirakawan projektin johtamisesta ja kolmannen SkyblockCampfire gaalan tiukimman äänestyksen jälkeen monien pienempien tapausten takia.

Kun suunniteltu ohjelma oli päättynyt, seurasi vapaamuotoinen osuus. Tässä vaiheessa jäsenet Koivulandian joka kolkalta koettivat pitää kiitospuheitaan samalla, kun salissa sattui ja tapahtui. Esimerkiksi jossakin vaiheessa Viltsuksin puheenvuoroa salin keskelle ilmestyi kummallinen valotaideteos. Lähes puolentoista tunnin kuluttua ohjelman alkaessa toistaa itseään päätettiin, että oli oikea aika siirtyä Shirakawan puolelle. Siellä juhlinta jatkui rennommin vielä puolisen tuntia saunoen ja kylpien.

Koivulandian sadannen päivän juhlien kokoluokassa olevaa tapahtumaa on ennen tai jälkeen tammikuun yhdeksännen Herbacraftissa hyvin, hyvin harvoin nähty. Pelaajia, Koivulandialaisia ja vieraita, osallistui niihin yhteensä ainakin 50. Tämä toi esille ennenkokemattoman ongelman: Kun riittävän paljon ihmisiä oli koolla yhdessä paikassa samaan aikaan, alkoi peli pätkiä ja heittää väkeä ulos. Vaikeuksista huolimatta juhla ehdottomasti oli juhlimisen arvoinen.

Juhlan jo loputtua piti Harikase kylpylätorninsa yläkerran baarissa pienen kiitospuheen. Siinä hän määräsi kaikkien suureksi helpotukseksi, että tuosta riemun ja juhlan päivästä lähtien olisivat Shirakawan ovet avoinna vierailijoille. Raskaat jännitteet purkautuivat kokonaan, kun Shirakawa muutamaa päivää myöhemmin ilmoitti yksityisessä kokouksessa palaavansa autonomisena alueena takaisin osaksi Koivulandiaa.

Uusia suurrakennuksia

Tammikuun alkupuoliskolla, kun Shirakawan suuri torni oli saatu valmiiksi, aloitettiin Koivulandiassa poikkeuksellisen paljon suuria rakennushankkeita. Varmasti suurin syy ilmiölle oli erittäin aktiivisten S1me0nin ja Mr_Harikasen kylään liittyminen.

Tammikuun alussa rakenteli Liukkonen8 Peikonluolan avaraan kaupunginosaan kartanoa itselleen ja kavereilleen Finsane4000:lle ja J0ni123:lle. Valtavan, suorakulmion mallisen kuusirakennuksen mukanaan tuoman työtaakan kanssa ei hän onneksi ollut yksin; mukana olivat Liukkosen vanhat Kuusilandialaistoverit Eliftestä Conkkuun.

S1me0n alkoi lähes heti Koivulandiaan liittymisensä jälkeen pohtia megatukikohdan rakentamista. Ensimmäisenä suunnitelmissa oli valtava linna kukkulalle Myllyniityn yllä; tämän S1me0n kuitenkin pian hylkäsi liian kunnianhimoisena antaen Viltsuksille mahdollisuuden jatkaa muotoiltua kehikkoa halutessaan. parempi idea oli J.R.R. Tolkienin fantasiamaailmasta tuttu Sarumanin torni, jota hän sitten lähti toteuttamaan.

Tontti, jonka S1me0n käyttöönsä tahtoi, oli valtava; itse Harikasenkaan pelitunnit eivät meinanneet riittää tarpeeksi suuren claimin luomiseen. Tornikin oli varsin suuri saavuttaessaan koko Koivulandian korkeimman rakennuksen tittelin kevyesti. Tummista kivimateriaaleista rakennettu jättiläinen on taitavasti suunniteltuine ja monipuolisisine yksityiskohtineen todellinen mestariteos, niin ulkoa kuin sisältä.

Mr_Harikase aloitti tammikuun keskivaiheilla toisen suuren rakennusprojektinsa, Shirakawan suuren kauppakeskuksen. Se aiottiin puretuksi määrätyn sairaalan päälle, mikä sijainti tarjosi varsin hyvät mahdollisuudet luoda suurikokoinen mutta keskeinen rakennelma.

Siinä missä S1me0nin torni on kiistatta Koivulandian rakennuksista korkein, ei yksikään toinen kyhäelmä kukista Harikasen kauppakeskusta pinta-alassa. Tuolle megaluokan projektille oli lisäksi runsaasti kysyntää: Jo aivan ensimmäisistä kokouksista lähtien on Koivulandiaan kyselty suurta kauppaa, jossa perustarvikkeita voisi ostaa.

Pienempiä tapahtumia Discordissa

Tärkein yksittäinen uudistus Koivulandiassa Discordin puolella sadannen päivän juhlien aikoihin oli uuden vaalilain, Lex Electionisin, ratifiointi. Lyhyen tekstin avulla pystyttiin virallistamaan suunnitelmissa ollut johtajisto- ja ministerivaalien entistä parempi organisointi. Nyt molemmat vaalit järjestettäisiin peräjälkeen joka toisen kuukauden lopulla, eikä niitä tarvitsisi alkaa erikseen organisoimaan aina tarpeen mukaan.

Kaksi uutta roolia lisättiin kylän järjestelmään. Toinen oli käytännössä Discord-moderaattoria vastaava poliisi, joka sai järjestelmänvalvojan oikeudet. Rakennusjohtaja syntyi paikkaamaan rakennusmestarin ja rakennusylipäällikön suurta hierarkkista välimatkaa. Koska Koivulandia oli paisunut hyvin merkittäväksi toimijaksi Herbacraftissa, päätettiin linkki Discordiin laittaa jakoon Minecraft-palvelimen ylläpitäjille. Muutamia kavereita, kuten Tupe_2000, Fiksumuksu ja xProve, liittyi seurailemaan toimintaa.

Kaupungintalon remontti

Herbacraftin Koivulandian vanha kaupungintalo oli sisältä hieno, mutta sen ulkomuoto ei pelkistettyydessään miellyttänyt kaikkia. Eloviina ja Mr_Harikase päättivät siksi aloittaa rakennuksen suuren remontin 12.1. Rakennuksen merkityksen vuoksi herätti projekti paljon huomiota ja jännitteitä.

Suuri ja ikoninen sali päätettiin säilyttää alkuperäisessä asussaan lukuun ottamatta ikkunaa, joka uuden ulkomuodon vuoksi oli pakko purkaa. Liput siirrettiin lähemmäs toisiaan, minkä jälkeen SkyblockCampfire rikasti syntynyttä tyhjää tilaa ornamentein.

Muutokset keskittyivät rakennuksen julkisivuun ja muihin sisätiloihin. Etuosa tasoitettiin, jolloin siihen paremmin voitiin lisäillä pienempiä ikkunoita ja muita yksityiskohtia.

Sisäänkäynti muutettiin maanalaisesta maanpäälliseksi ja siihen lisättiin antiikin kreikkalaista tyyliä. Rakennukseen saapujat näkivät nyt ensimmäisenä suuren aulan, josta voitiin siirtyä joko saliin tai yläkerran toimistotiloihin.

Purkuvaiheessa ongelmia tuotti Jimbonatorin hevosen karkaaminen. Se onneksi jäi jumiin pieneen kuoppaan Kartsalassa, mistä se voitiin myöhemmin palauttaa oikeaan paikkaansa salissa Jimbon itsensä sattumalta tultua käymään.

Eloviina huomasi, että salin portaiden alle oli jäämässä paljon tyhjää tilaa. Niinpä hän ehdotti SkyblockCampfirelle, että kyseiseen paikkaan voisi rakentaa jonkinlaisen salahuoneen. Pian oli talon vasempaan päätyyn syntynyt vaatimaton pieni kellari, johon pystyi pääsemään paikkoja rikkomatta ainoastaan ahtautumalla pimeään salatunneliin Skyn tuolin takana.

Salahuoneen avulla toteutti Sky asian, joka hänellä oli jo pitkään ollut suunnitteilla: perusti filosofisen salaseuran. Huoneeseen hän rakensi pöydän, pari lippua ja seuran ilmoitustaulun, jonne kirjoitti kaiken olennaisen: kerhon toiminta oli äärimmäisen salaista, ja siellä keskusteltaisiin erinäisistä sivistyneistä, vanhakantaisista ja mysteerinomaisista aiheista, muun muassa matematiikasta ja salatieteistä.

Tämän tehtyään päätti Sky vain katsoa, mihin tulevaisuus johtaisi, ehkä kysellen muutamia valittuja henkilöitä mukaan. Ilmoitustaulun loppuun Sky lisäsi lauseen “Päätavoitteemme on syrjäyttää Herbalisti.” - miksikäs ei? Ainakin se voisi tehdä kerhon mahdollisesta toiminnasta huomattavasti mielenkiintoisempaa.

Rakennusylipäällikkö vaihtuu

Aivan alusta lähtien oli Liukkonen8 pysytellyt rakennusylipäällikön arvokkaassa roolissa. Lokakuun jälkeen oli hänen kiinnostuksensa Koivulandia kohtaan kuitenkin ollut muutamia poikkeusaikoja lukuun ottamatta melko vähäistä. Sitä paitsi ei hänellä ollut juuri intoa suurempien rakennusprojektien vetämistä kohti.

Toisaalta ei parempiakaan vaihtoehtoja vastuullisen roolin haltijaksi pitkään ollut; vaikka kylässä toimi monia taitaviakin rakentajia, halusivat he harvemmin ottaa hoitaakseen mitään kovin suurta. Tämä kaikki oli muuttunut Mr_Harikasen liityttyä Koivulandiaan, ja nyt monet toivoivat Harikasea uudeksi ylipäälliköksi.

Kysyttyään kansanäänestyksellä, sopiko muutos kaikille, erosi Liukkonen tehtävästään omasta aloitteestaan 14.1. Harikase nimitettiin uudeksi rakennusylipäälliköksi ja Liukkoselle suotiin rakennusjohtajan rooli.

Megarapu ja Koivulandian kasinokulttuurin synty

14.1. Päätti Megarapu, joka aikaisemmin oli Herbacraftia aktiivisesti pelannut hieman ennen Koivulandian syntyä pitkän pohdinnan tuloksena muuttaa pois Melon1_0:n pikku maaseutukylästä keskelle suurkaupungin menoa ja melskettä. Heti Koivulandiaan liittyessään oli hän mainion rakennustaitonsa vuoksi kylälle arvokas jäsen.

Megarapu alkoi pyörittää aavalla Glacivien tasangolla pientä uhkapeliluolaa. Systeemi oli suosittu ja hyvin toimiva. Moni muukin innostui ideasta, ja helmikuun puoleenväliin mennessä toimi Koivulandiassa jo ainakin kolme merkillepantavaa kasinoa.

Uuden aikakauden alku

Tammikuun viidentenätoista päivänä oli kaupungintalon uuteen ja tilavaan aulaan, yhteen Koivulandian merkittävistä keskuksista, perustettu mukava pieni kahvila. Asiakkaita oli paljon ja kauppa kulki. Pian alkoi kuitenkin kiertää huhu, että kahvilan takimmaisesta varastotynnyristä löytyisi jotain kyseenalaista.

SkyblockCampfire ja Mr_Harikase yrittivät päästä sisään pieneen kojuun, minkä sen työntekijät Patkis09 ja J0ni123 estivät. Yön laskeuduttua tehtiin uusi tarkastus. Se, mitä löydettiin, oli kääntävä Koivulandian koko historian aivan uusille raiteille.

Luku 13: Koivulandian huumeskandaali

(16.-21.1.2023) 16.11. löytyi kaupungintalon kahvilan varaston takaa 62 kappaletta ainetta nimeltä mysteerinen jauhe. Tätä eivät SkyblockCampfire ja Mr_Harikase suvainneet, ja aiheesta päätettiin järjestää oikeudenkäynti heti huomiselle. Tuon tapauksen voidaan nähdä aloittaneen Koivulandialoren kultakauden.

Oikeudenkäynnin taustoja

Huumeet arkkuun olivat välittäneet kaksi merkittävää Koivulandialaista, johtajat Finsane4000 ja J0ni123. Kahvilan työntekijä Patkis09 ei tiennyt jutusta mitään, ja hänet asetettiin syytteen alle viattomana. Finsane lisättiin syytettyjen joukkoon voimakkaiden huhupuheiden takia.

TohtoriJ:llä ei vielä tässä vaiheessa ollut yhteyksiä Koivulandian pimeään alamaailmaan. Hän päätti lähteä oikeudenkäyntiin puolustajaksi lähinnä auttaakseen kavereitaan hurjia syytöksiä vastaan. Myöskään ei hän anarkismiin usein taipuvaisena radikaalina pitänyt huumekaupan rangaistavuutta oikeudenmukaisena.

Käytännön ongelmia oli aiheuttaa Koivulandian kehittymätön oikeusjärjestelmä. Siinä tuomarin ja puolustajan roolista ei puhuttu lainkaan, ja päätöksestä vastasi epämääräisesti valittava valamiehistö, johon tuon käsittelyn osalta katsottiin kuuluvan Liukkonen8 ja Discordin puolella oikeudenkäyntiin osallistuva kuningas Jussi88Takanasi.

Koivulandian ensimmäinen oikeudenkäynti

Koivulandian historian ensimmäinen oikeudenkäynti avattiin kaupungintalon remontoidussa salissa vähän jälkeen kello kuuden syyttäjien toimesta tuomarin puuttuessa. Tapaus esiteltiin: Patkis09:ää, J0ni123:a ja Finsane4000:ta syytettiin laittomien aineiden valmistuksesta ja hallussapidosta Koivulandian alueella. Todistuskappaleet, näytteet cocaiinista ja mysteerisestä jauheesta, asetettiin puhujanpöntön eteen.

Syytettyjen puheenvuoron piti Finsane4000. Siinä hän myönsi syyllistyneensä kavereidensa kanssa pieniin rikoksiin. Sävy oli anteeksipyytävä, mikä valoi toivoa sovinnollisesta ratkaisusta kiperähköön tilanteeseen.

Sitten tuli puolustaja TohtoriJ:n puheenvuoron aika.

“Ensinnäkin”, hän aloitti, “Puhutaanko Koivulandian perustuslaissa huumeiden valmistamisesta?”. Tohtori ilmaisi sen unohtumaan päässeen perusasian, ettei mikään Koivulandian sisäinen laki tosiaankaan suoraan kieltänyt mitään huumausaineisiin liittyvää rikosta. Tämä ei kuitenkaan vielä muuttanut mitään, sillä perustuslaissa ei myöskään sanottu, etteikö määrittelemättömistä rikoksista voisi langettaa tuomioita.

Retoriikka muuttui kuitenkin nopeasti. Tohtori alkoi siirtää syytteitä laittomuuksista kohti syyttäjä Mr_Harikasea. Hän näytti kiellettyjä aineita, joita väitti Harikasen Shirakawassa valmistaneen.

Matkassa oli vain pieni mutta; moni ei vaikuttanut uskovan puolustajan väitteisiin. Tämä näytti joutuvan melkoisen koville.

Tilanne alkoi kiristyä. Syytteitä kohti Tohtoria tuli joka suunnalta: “Tohtori roviolle!”

“Lavastettu juttu!” Näytti siltä, että rohkea veto oli kääntänyt syytettyjen aseman kohtuullisen hyvästä erittäin epäsuotuisaksi. Oli vain yksi ratkaisu. TohtoriJ kääntyi kohti Liukkonen8:aa, selvästi pyytäen jotain. Liukkonen suostui pyyntöön. Tohtori asetti saamansa esineen maahan. Uteliaat Koivulandialaiset kerääntyivät katsomaan, mikä mahtoi olla kyseessä. Aivan liian myöhään huomasivat he totuuden.

Kyseessä oli uudelleensyntymisankkuri.

Koivulandian pommi-iskussa kuoli neljä ja haavoittui kuusi pelaajaa. Oikeudenkäynti jouduttiin siltä kertaa keskeyttämään kaikkien paetessa salista henkensä edestä.

Takavarikoitujen aineiden kohtalo

Kahvilan arkuista löydetyt huumeet olivat takavarikoituna SkyblockCampfiren arkussa. Hän ajatteli, että parasta olisi vain hävittää ne; siitä, oliko kahvilasta todella laittomia aineita löydetty, ei kenelläkään enää ollut epäilystäkään. Miksi siis säilyttää arkaluontoista tavaraa yhtään pidempään? Sky oli jo avaamassa arkkua sisäministerinpöytänsä oikealla laidalla, kun hänen mieleensä muistui taannoinen keskustelu DaanDanxin kanssa. Veteraani oli tuolloin puhunut Kissajoen muinaisesta hallitsijasta, Euroodin salaperäisestä morsiamesta.

Tuon tapahtuman jälkeen oli sisäministerille puhetuokioissa monien vanhojen pelaajien kanssa selvinnyt paljon uutta kyseisestä hahmosta. Tämän nimi oli Herbalisti, ja edelleen tämä valtakuntaansa hallitsi. Mutta hyvä hallitsija ei tämä ollut, ei lainkaan! Skykin oli nähdyt Herbalistin ainoastaan kaksi kertaa koko pitkähkön Herbacraftinkautensa aikana. Näytti siltä, etteivät hallitsijaa valtakunnan monet ongelmat juuri jaksaneet kiinnostaa.

Skyn mieleen muistui lause, jonka hän äskettäin salaseuransa seinälle oli puolihuumorilla kirjoittanut: “Päätavoitteemme on syrjäyttää Herbalisti.” Päätavoitteemme on syrjäyttää Herbalisti… mitä enemmän hän noita sanoja päässään toisti, mitä enemmän hän niitä mielessään puntaroi, sitä enemmän alkoi hänestä vahvistua uusi aate. Ja tuon aatteen eteenpäin vieminen alkoi tuntua tärkeämmältä kuin mikään muu, jopa itse Koivulandian laki.

Johtajiston chatissa Discordin puolella käytävien keskustelujen perusteella tiesi Sky, että Mr_Harikase mitä todennäköisimmin pian tulisi tarkistamaan, minne yli jäänyt todistusaineisto oli hukkunut. Aikaa ei siis ollut hukattavaksi, mikäli kallisarvoiset aineet haluttiin saada aseeksi taisteluun Herbalistin tyranniaa vastaan.

Sky nappasi Heroiinit, Cocaiinit ja mysteeriset jauheet syliinsä, rynnisti kaupungintalon saliin, paiskasi auki salaoven tuolinsa takana ja ryömi vimmatulla vauhdilla salahuoneeseen. Perille päästyään avasi hän huoneen lattialaudoituksen sattumanvaraisesta kohdasta ja piilotti huumausaineet huolellisesti. Juuri sopivaan aikaan hän ehti viimeistellä operaationsa, kun Harikasen kolistelu jo alkoi kuulua kellarihuoneen kattoa vasten. Sky odotti hiljaa äänten loppumiseen asti, teleporttasi pikaisesti kotiinsa ja marssi sieltä takaisi sisään kaupungintalolle kuin mitään ei juuri olisi tapahtunut.

Sisäministerin toimistossa oli Harikase huomannut kummallisen arkun, jonka kyljessä luki “Avaaminen kielletty kylästä erottamisen uhalla!”. Kun hän kysyi SkyblockCampfirelta, saisiko sen avata, oli tämä kovin esteleväisellä päällä. Avattaessa ei arkusta enää kuitenkaan löydetty muuta kuin hieman multaa. Hetken mielijohteesta tehty erikoinen huumekätkentäpäätös oli onnistunut.

Kaksi kerhoa

SkyblockCampfiren filosofiaseura, jonka toimihuoneen lattian alle huumeet piilotettiin, alkoi heti alussa saada jäseniä. Ensimmäisenä siihen liittyi Blade93 löydettyään salahuoneen sattumalta. Ennen tätä oli TohtoriJ:tä ja Monnifortunaa kyselty ensimmäisiksi jäseniksi, mutta molemmat olivat kieltäytyneet - Monni vieläpä kailottamalla salaseuran olemassaolosta isoon ääneen Herbacraftin chatissa. Itse kuningas Jussi88Takanasi liittyi Skyn kerhoon 18.1 ollessaan sattumoisin käynnillä Koivulandiassa.

Ensimmäinen oikeudenkäynti ei suinkaan ollut heikentänyt Koivulandian huumemarkkinoita päinvastoin! TohtoriJ ja Liukkonen8 olivat päättäneet liittyä J0ni123:n ja Finsane4000:n hämärään joukkoon. Näin syntyi Koivulandian suurin huumekartelli, jolla oli yhteyksiä jopa kylän ulkopuolelle Kuusilandiaan. Liukkonen8:n tuolin takaa alkavan vaikeakulkuisen tunnelin päähän rakennettiin huumeluola. Sen kompostivoimaiset laitteistot tuottivat tehokkaasti arvokkaita huumausaineita kartellin käyttöön.

aluksi kaksi Koivulandian salaista ryhmittymää elivät sulassa sovussa keskenään; itse asiassa ne tuskin tiesivät toisistaan mitään. Skyn filosofiaseuran erään kokouksen aikana muuttui tämä asetelma kuitenkin nopeasti. Salaseurojen yhteentörmäys johti maanalaiseen sotaan Koivulandian johtajien ystävällismielisen hengen kulissin takana.

Tohtorin hyökkäys

Koivulandian filosofiasalaseura kokoontui ensimmäiseen kunnolliseen kokoukseensa 21.1. Paikalle pääsivät tuohon aikaan lähistöllä ollut Blade93 ja juuri ennen kokouksen alkua mukaan liittynyt FragranceMan.

Keskustelu oli juuri alkamassa, kun paikalle pomppasi katon kautta TohtoriJ. “Anteeksi että tulin teidän ihmisten tappamis kokoukseen mukaan”, hän totesi. Tohtoria kysyttiin kerhon jäseneksi nyt vielä toistamiseen, mutta hän ei vaikuttanut tälläkään kertaa olevan kovin kiinnostunut.

Tohtori katsahti kerhon ilmoitustaululle. “Yritättekö te Jumalaa tappaa?” kysyi hän seuran päätavoitteeseen liittyen. SkyblockCampfire vastasi tähän, että kerho alkuun yrittäisi ainakin hankkia hieman mahtia. “Ahaa. Miksi tällä henkilöllä on huumeita?” jatkoi Tohtori, viitaten omia aineitaan kokoukseen tuoneeseen FragranceManiin. “Onko minun ihmepulveria? Minähän olen Koivun suurin huumeparoni.”

Tohtori poistui kohteliaasti paikalta. Kokouksen jatkaminen oli kuitenkin mahdotonta, koska vain hetken kuluttua pomppasivat huoneeseen kovaa meteliä pitävät Finsane4000 ja Liukkonen8.

Ei ollut lainkaan hyvä asia, kuinka paljon huomiota salaiseksi tarkoitettu ryhmittymä oli nyt saamassa. Sky yritti kerhon johtajana kääntää epämieluisten kuokkavieraiden tulon edes jollakin tapaa hyväksi kysymällä näitä salaseuran jäseniksi. Liukkonen oli heti mukana, mutta Finsanen mieli ei ollut yhtä helposti taivutettavissa. Koska Sky ei voinut tehdä muuta, hän tyytyi uhkaamaan istuvaa johtajaa sanoin “Jos paljastat kerhomme, sinua odottaa kaamea kohtalo, kun pääsemme valtaan”.

Samassa palasi Tohtorikin takaisin huoneeseen. Liukkosen ja Finsanen kanssa hän asettui pitkän keskustelupöydän uloskäynnin puoleiselle reunalle salaseuran jäsenten kyyristellessä epäluuloisina toisella puolella. “Te pysytte nyt siinä”, huusi hän, “Tai räjäytän teidät molemmat!” Hetkessä kävi hyvin selväksi, miksi Tohtori alun perin oli huoneesta poistunut; hakeakseen uudelleensyntymisankkurinsa. Hän oli pitkäaikaisena Herbacraftilaisena erittäin lojaali kuninkaalleen, eikä sallinut kapinointia tätä vastaan. Edes Koivulandian taholta.

Vaikkei Sky tilannetta täydellisesti hahmottanut, ymmärsi hän uhan olevan nyt suuri. Hän pyysi Bladea käymään TohtoriJ:n kimppuun ennen kuin ankkuri vihan vallassa tärisevän johtajan kädessä alkaisi aiheuttaa ongelmia. Valitettavasti vain ei Blade ollut tajunnut ottaa räjähteiden laukaisemiseen tarvittavaa hehkukiveä mukaan, eikä viimeisestä hätäsuunnitelmasta siksi tullut mitään.

Kauan ei Tohtori jaksanut kerholaisten hätäilyä katsella, ja pian Koivulandian alla räjähti. Muutamat filosofiakerhon jäsenistä saivat surmansa.

Välikohtauksen jälkeen häiriköt poistuivat murhapaikalta ja salaseuran kokous saatettiin loppuun niin kuin vain tuossa tilanteessa kyettiin. kerhohuoneessa supistiin Liukkosen epäilyttävästä jäsenyydestä, johon ei pystytty muodostamaan selvää kantaa. Yksi asia kuintenkin oli selvääkin selvempi: SkyblockCampfiren filosofiakerho oli saanut uuden vihollisen, ja tuolle viholliselle olisi annettava mojova opetus.

Luku 14: Kamppailua oikeussalissa ja vaaliuurnilla

(22.1.-8.2.2023) Koivulandian poikkeuksellisen tapahtumarikas tammikuu huipentui kuukauden lopun jännittävään johtajistovaaliin. Samalla elivät TohtoriJ:n ja kumppaneiden huumeliiga sekä SkyblockCampfiren filosofiakerho omaa elämäänsä kulissien takana.

Hyökkäys SkyblockCampfiren salahuoneelle

TohtoriJ:n pommi-iskun jälkeisenä aamuna löysi kaupungintaloa katselemaan tullut SkyblockCampfire salahuoneensa sekavassa tilassa. Katosta ammotti suuri reikä, kaikki oli tulessa ja paikkoja oli sotkettu palikoin sieltä täältä. Ilmoitustaulun eteen oli ilmestynyt kaksi kylttiä, joissa luki “TUHO FILOSOFIALLE” ja “KAATUKOOT TYRANNIT”. Sky korjasi pahimmat sotkut jättäen hyökkääjien viestin koskematta sen kerhon kokouksessa esittelemistä varten. Kyseessä oli jälleen TohtoriJ, se oli varmaa.

Suuri äänestys alkaa

Vaalilaissa oli säädetty, että Koivulandialle tulisi valita uusi johto, johtajat ja ministerit kenraalia lukuun ottamatta, tammikuun viimeisestä päivästä lähtien; ensin äänestettäisiin johtajista, sitten ministereistä. Ehdokkaaksi asettumiseen oli Lex Electionisissa varattu aikaa vuorokauden verran. Vaaleja kuitenkin odotettiin niin kärsimättömästi, että tämä päätettiin mahdollistaa jo 22.1.

Johtajistoon oli hakijoita runsaasti, kuten odottaa asukasmäärien noustua saattoi. Vaikka ehdokkuuteen nyt vaadittiin hieman aikaisempaa pidempää hakemusta, saapui tulevia Koivulandian johtajavaihtoehtoja 21, sama määrä kuin joulukuun vaaleissa. Mukana oli monia uusia, vahvoja nimiä kuten Finlanddia, Naaliz ja Munkki3000. Tulevaa kamppailua tiukentavana tekijänä toimi vielä se, että kaikki istuvat johtajat olivat ainakin melko vahvoilla.

Ministerikategoria näytti alussa selvältä: Vaikka muutamia vastaehdokkaita tuli, oli SkyblockCampfiren ja Mr_Harikasen voitto varsinkin alussa kyseenalaistamaton.

Sisäministerikategoriassa näytti yhdessä vaiheessa syntyvän tiukempikin vaalitaistelu, kun Eloviina ilmoittautui ehdokkaaksi. Hän kuitenkin perui ehdokkuutensa äänestystä edeltävänä iltana.

Pieniä tapahtumia

Kello oli suunnilleen puoli kolme tammikuun kahdentenakymmenentenäkahdentena, kun TohtoriJ huomasi Herbacraftin korkea-arvoisen moderaattorin JantsoP:n teleportanneen häneen. Pieni vierailu kaupungintalon salissa päättyi ilmeisesti nopeasti. Jantson uumoiltiin suunnittelevan jotain, mutta mistään ei oikein saatu selkoa, eikä kohtaaminen ainakaan tiedettävästi johtanut mihinkään.

Munkki3000 rakensi Koivulandiaan sen historian pienimmän asuinalueen, Linnavuoren. Tuon hiekkapohjalle rakennetun pikku alueen ainoa rakennus oli neljä neliötä kattava hiekkalinna; sanottakoon vielä, ettei jyrkkiä maanmuotoja juuri löytynyt.

Ehdokkuuspäivän iltana päätettiin Koivulandian Discordia hieman tuunailla. Näin syntyi kolme kanavaa: koirakuvia täynnä oleva Koirakannu, erityisesti Finlanddian rakastama kissakuvilla lastattu Kissakannu ja monien lempipuhekanava Musakoppi. Koko illan tykittivät kaikki sinne suosikkimusiikkiaan, jonka tyylilaji ymmärrettävästi paljon vaihteli henkilöstä toiseen. Listalle odottamaan lisätty musiikki olisi lopulta jatkunut pitkälle aamuyöhön saakka, jos sille olisi ollut kuuntelijoita aina sinne asti.

Koivulandian Musiikkikanava näki noina aikoina niin monia vaiheita, että niistä voisi kirjoittaa oman kirjansa. Sen tärkeimmän kuuntelijaporukan ovat muodostaneet TohtoriJ, DaanDanx ja Finsane4000.

Tuleviin suuriin vaaleihin liittyi paljon keskustelua. Tärkein aihe oli vaalitapa; aikaisemmissa vaaleissa käytössä olleessa äänestyksessä, jossa Discordviestiin reagoimalla sai äänestää niin montaa ehdokasta kuin halusi. Ongelmia löydettiin ainakin vaalisalaisuuden puutteessa, vaikeudessa jättää ei-koivulandialaisten äänet huomiotta ja joidenkin useampiäänisestä järjestelmästä saamasta vaaliedusta. Lopulta tultiin kuitenkin siihen lopputulokseen, että vanha järjestelmä säilytettäisiin sen yksinkertaisyyden vuoksi.

Erinäisten riitojen vuoksi päätti Mr_Harikase jättää rakennusylipäällikön tehtävän antaen sen takaisin Liukkonen8:lle. Pian hän kuitenkin tuli toisiin aatoksiin ja halusi takaisin. Päätettiin, että sekaannuksen välttämiseksi Liukkonen saisi jatkaa vaalitulokseen asti, jonka jälkeen Harikase todennäköisesti palaisi takaisin.

Poopypoopin löytö

24.1. oli Koivulandian maanalainen filosofiaseura jälleen koossa. Salahuoneen oli löytänyt eräs melko vaatimattoman ensivaikutelman tehnyt herra nimeltä Poopypoop13. Koska hän nyt ainakin oli saanut selville kerhon salaisuudet, päätettiin häntä kaikesta huolimatta pyytää jäseneksi. Poopy liittyi, ja kuten pian selvisi, oli hänen liittämisensä ollut täysin oikea valinta.

Heti kokouksen alussa sanoi Poopy, että hän oli kaupungintalon salaisuuksia tutkiessaan löytänyt myös toisen salahuoneen. Tämä yllätti suuresti SkyblockCampfiren ja FragranceManin, jotka eivät ennestään olleet kuulleet mitään tähän viittaavaakaan.

Kerho kömpi uutta jäsentään seuraten ahdasta tunnelia pitkin takaisin kokoussaliin. Ensiksi Poopy katsoi Tohtorin tuolin taakse. Kun siellä ei näkynyt mitään merkillepantavaa, huomasi hän erehtyneensä, ja kokeili Liukkosen istuinta. Nyt tärppäsi!

Löytynyttä tunnelia seuraamalla salaseuralaiset löysivät kolon, johon tippumalla huoneeseen päästiin. Ja millaiseen huoneeseen! Seinustat olivat täynnä kummallisia laitteita, joiden käyttötarkoitusta ei ollut helppo tulkita. keskellä erästä koivulankkuseinää roikkui suuri lohikäärmeen pää. Huoneessa oli myös arkkuja - arkkuja, joiden sisältö aloitti uuden aikakauden pienen kerhon tarinassa.

“Isookamaa”. Conkun järeät. Sanen villit. Tohtorin setit. Tohtorin tiivis setti.

Salaseura oli löytänyt Koivulandian suurimman huumeluolan. Ja mikä parasta, oli koston tarpeessa oleva TohtoriJ sen toiminnassa mukana. Aineet takavarikoitiin.

Lisää pieniä tapahtumia

S1me0n löysi Taru Sormusten Herrasta-aiheisen torninsa lähistöltä ilmassa leijuvan kivitiilisen superpalikan. Hän lisäsi sen suurta varovaisuutta käyttäen rakennuksen seinään. Palikan tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta lennokkaat tarinat ja huhut kertovat sen linkittyvän SkyblockCampfiren taannoiseen vierailuun tornilla.

Illemmalla 24.1. Sai Koivulandian Discord historiansa suurimman nostatuksen: Mr_Harikase päätti käyttää useita kymmeniä oikean elämän euroja sen hyväksi. Näin sai Koivulandian suurin keskustelufoorumi noin kuukauden ajaksi oikeuden valtavan suuriin puheluihin, palvelimen kuvaan ja kustomoituun linkkiin. Harikasen uhrausta arvostettiin erittäin paljon, mutta, harmi kyllä, sen riittäväksi palkitsemiseksi ei löydetty kovin paljon keinoja.

Koivulandian perustuslakia uudistettiin jälleen 25.1. Tämänkertainen uudistus oli edellistä pienempi. Tärkein muutos oli, että tulevaisuudessa johtajiston selkeä enemmistö voisi kumota kuninkaan päätöksen. Tämän toivottiin toimivan takaporttina, jos kylän oloista enimmäkseen etäinen kuningas päättäisi tehdä jotain järkyttävää.

Suurten vaalien toinen, kampanjoinnille pyhitetty vaihe, käynnistyi piinaavan odotuksen jälkeen tammikuun 26. päivänä. Pitkiä, rehellisiä ja hyviä vaalipuheita pidettiin, eikä mitään kovin mainittavaa tapahtunut. Mukava yksityiskohta oli spontaanisti alkanut puheiden kommentointi sydänemojein.

28. päivän talokiertue

Lauantaiaamulle 28.1. oli suunniteltu talokiertuetta, jossa hienoja rakennuksia ympäri Koivulandian käytäisiin läpi. Tapahtuma ei kuitenkaan ottanut oikein tuulta alleen, kun koko kylän huomio oli keskittynyt suuriin vaaleihin ja muihin aikakauden tapahtumiin, kuten Eloviinan ja Mr_Harikasen valtaviin rakennusprojekteihin. Lopulta tapahtumaan saatiin hankittua ainoastaan neljä osallistujaa: Viltsuks, J0N7U, SkyblockCampfire ja DaanDanx.

Kiertue eteni ensin Shirakawaan Munkki3000:n taloa katsomaan pysähtyen matkalla useiden hienojen talojen kohdalle. Kun Shirakawa oli läpikäyty, teleportattiin Viltsuksin talolle. Sen jälkeen matkakohteena oli S1me0nin torni, jonka luona viivytään pitkään.

Talokiertueen päätteeksi Sky kutsui paikalla yhä olevan DaanDanxin katsomaan kaupungintalon uutta ilmettä. Paikalle ilmestynyt Conkku teki hyvin yllättävän siirron: hän päätti näyttää vanhalle veteraanille Liukkosen tuolin alla sijaitsevan huumeluolan. Sky tuli mukaan tälle oudolle käynnille näytellen ilmeisistä syistä olevansa siellä ensimmäistä kertaa.

Conkun poistuttua päätti Sky, että näyttäisi DaanDanxille omankin salahuoneensa.

Vanha ja kokenut Herbacraftilainen voisi olla filosofiasalaseuralle arvokas jäsen. Vai voisiko?

DaanDanxin petos

SkyblockCampfire johdatti vieraansa ahdasta tunnelia pieneen huoneeseensa. Hän ajatteli, että vanhalle veteraanille olisi parasta selittää kerhon taustat tarkasti, jotta niinkin radikaali päätös kuin itse palvelimen johtajaa vastustavaan rintamaan liittyminen häntä varminten alkaisi kiinnostaa. Ja niin alkoi keskustelu. (kirjoitus- ja kielioppivirheitä on maltillisesti korjattu)

SkyblockCampfire: “Muistatko, kun puhuimme kerran siitä pariskunnasta? Olen vähän selvitellyt asioita. Sulhasesta en ole saanut tietoja. Morsiamesta sen sijaan paljonkin. Sain selville hänen olevan ei vain sen muinaisen valtakunnan johtaja, vaan tämän KOKO valtakunnan johtaja!” Daandanx: “Hyvä luoja.” SkyblockCampfire: “Kuten olet varmaan huomannut, vallitsee valtakunnassamme suoranainen anarkia. Kuningatar ei tee mitään! Kylä, jonka olemme luoneet, on tuonut tänne vakautta. Suuri hallinto ei kuitenkaan tunnu piittaavan mistään. He eivät välittäneet siitä hirveästä tilasta, jossa valtakunta oli ennen syntymäämme. He eivät ole nostaneet tikkua ristiin, kun olemme tämän maan tehneet suureksi ja onnelliseksi jälleen. Jos me kaadumme, kaatuu koko valtakunta. Ainoa ratkaisu on… KOIVULANDIALAINEN VALLANKUMOUS!!! Ja tätä rakentamaan olemme alkaneet. Miksi kerroin tämän kaiken sinulle? En tiedä. Muista kuitenkin, että jos tätä tietoa eteenpäin jaat, sinua odottaa kaamea kohtalo! Olemme Herbacraftin puolella Herbalisti-kuningattaren tyranniaa vastaan.”

Suunnilleen tässä vaiheessa J0N7U, DaanDanxin tapaan salaseuran olemassaolosta tietämätön, huomasi toimintaa kaupungintalon alla ja onnistui löytämään huoneeseen. Hänet liitettiin lennosta mukaan keskusteluun.

SkyblockCampfire: “J0N7U ja DaanDanx, haluatteko liittyä rintamaamme tyranniaa vastaan? Sivistynyttä keskustelua käyden, totta kai.” J0N7U: “Tyranniaa?” SkyblockCampfire: “Herbalistin tyranniaa, joka tämän palvelimen alamaissa pitää!”

Nyt oli viimein DaanDanxin vuoro kommentoida kuulemaansa. Se, mitä hän sanoi, osoitti, kuinka suuren virheen Sky oli hyväuskoisuuksiaan juuri mennyt tekemään. DaanDanx ei halunnut liittyä vallankumouksellisen aatteen puolelle, päinvastoin: Hän asettui välittömästi vastustamaan sitä pahimmalla mahdollisella tavalla.

DaanDanx: “Oi. Oi sinua. Kerroit juuri kaiken. Voi sinua hyväaatteista. Toit juuri vastustajallesi kaiken sen tarvitseman tiedon. Hyvää päivänjatkoa.” SkyblockCampfire: “Eih! Miksi lankesinkaan tähän ansaan?” J0N7U: “Olen uusi täällä, mitä juuri tapahtui?” SkyblockCampfire: “Kerroin DaanDanxille kaiken, ja hän osoittautui viholliseksi.” DaanDanx: “Veteraani ei näin alas laskeudu, kyllä sinä sen tiedät. Seison yhdessä kuntani puolesta.” SkyblockCampfire: “Minäkin olen veteraani, DaanDanx. En ole kuitenkaan tyrannian veteraani, olen demokraattisen, sivistyneen ja kaikki huomioivan kansallisvaltion veteraani!” DaanDanx: “Tässä maailmassa ei sivistystä tarvita. Hyvää mieltä uusille emme tuo. Byrokratia ja V.I.P.-arvot ne maailmaa pyörittää.”

SkyblockCampfire: “Sehän nähdään! Taistelumme voi olla epätoivoista, mutta tiedän meidän olevan oikeuden puolella.” DaanDanx: “Tässä ei oikeuksista ole kyse vaan järjestä. Onnea epäonnistumisiinne.”

Retorisen sananvaihdon päätyttyä poistui DaanDanx palvelimelta, eikä kukaan saanut tietää, mihin hän hankkimaansa informaatiota myöhemmin käytti. Samaan aikaan käytiin kuitenkin myös toista keskustelua: J0N7U päätti liittyä filosofiakerhoon.

J0N7U: “Herba ei tiedä, mikä häneen iskee, kun matemaatikot ja filosofit ovat ylimielisiä tietämyksellään. Liityn mielelläni.” SkyblockCampfire: “Kiitos! Ja on meillä uudelleensyntymisankkureitakin, jos tarve tulee.” J0N7U: “Itse sivistyksen nimissä kutsun niitä reformaatioankkureiksi.”

Mysteerejä Shirakawan suunnalta

Tammikuun 28. päivän iltana tapahtui vielä toinenkin sattumus: Mr_Harikase löysi Shirakawasta useita esineitä, jotka oli varustettu sellaisin nimin kuin “Harin jalka” ja “Harin sydän”. Hän myös löysi kaupungintalon alle sijoitetut kaksi salahuonetta. Huumeluolan seinälle oli ilmestynyt kyltti, jossa luki “Tuhoutukoon Hari ja hänen Shirakawansa.” Mistä oikein oli kyse?

Pieni oikeudenkäynti järjestettiin. Siinä Hari antoi asiasta täysin kujalla olleelle Skylle viikon aikaa selvittää asia. Jos syyllistä ei saataisi kiinni, Shirakawa voisi vastata kovin ottein.

Tehtävä oli vaikea, ja Sky tarvitsi kaiken mahdollisen avun. Hän solmi paikalla olleen TohtoriJ:n kanssa sopimuksen: kahden maanalaisen ryhmän välillä kytevän konfliktin sotakirves haudattaisiin, kunnes suurempi uhka saataisiin pois kuvioista.

Sopimuksen tehtyään kaksikko koetti kuumeisesti pohtia, kuka syyllinen voisi olla. Vaikka epäiltyjä vallankumousta suunnittelevasta Poopypoop13:sta oudosti käyttäytyneeseen Huippuun oli monia, ei mitään konkreettista tuntunut löytyvän.

Koivulandian kolmannet johtajistovaalit

31.1. koitti viimein pitkään odotettujen johtajistovaalien aika. Aamulla 24 ehdokasta asetettiin pitkäksi listaksi. Tulinen vaalipäivä käynnistyi - seitsemän parasta voittakoon!

Heti ensimmäisten kahden tunnin aikana monet ennakkosuosikit kuten Eloviina, Finlanddia, SkyblockCampfire ja Captain_Omena keräsivät odotetusti runsaasti ääniä. Kaikkien yllätykseksi myös Naaliz nousi heti alussa voimakkaasti kärkiasemille. Muutamia Kuusilandialaisten ääniä jouduttiin poistamaan TohtoriJ:ltä, mikä uhkasi, joskin vain melko lievästi, hänen asemaansa kärkiseitsikon joukossa.

Jo alussa huomattiin erikoinen yksityiskohta: Vanhat, ennen vahvoilla olleet Koivulandialaiset saivat nyt kumman vähän ääniä. Liukkonen8 ja hieman uudempaa polvea edustava J0ni123 sinnittelivät jotenkuten lähellä kärkiporukkaa, mutta Finsane4000:n tulos oli vielä hieman heitäkin huonompi. Sen sijaan sellaisten uuden polven merkkimiesten kuin Naaliz ja Blade93 asema alkoi näyttää erittäin vahvalta.

Jossakin vaiheessa ensimmäisen kolmen tunnin aikana kahdeksan ehdokkaan kärkijoukon, johon kuuluivat Blade, Naaliz, Omena, Sky, Eloviina, Finlanddia ja Tohtori, äänimäärä otti runsaasti eroa muihin. Samalla kylän uudet jäsenet osoittivat tahtonsa, kun heitä jalomielisesti auttanut ja neuvonut Eloviina nousi äänien määrässä suorastaan ylivoimaiseen asemaan.

Asetelma vaikutti raadolliselta: Eloviinan jatkoonpääsy oli jo tässä vaiheessa selvää, mutta seitsemästä muusta kärkijoukkolaisesta yksi tippuisi varmasti - kuka? Tuosta epäonnisesta paikasta pois kamppailivat vuorollaan Captain_Omena, TohtoriJ ja Finlanddia, eikä muidenkaan tippuminen ajoittain näyttänyt olevan kaukana. Lopulta tilanne ratkesi, kun eräs hyvin vahvoilla ollut ehdokas päätti jättäytyä kisasta.

Myös jälkiporukassa kamppailu äänistä oli suurta: Äänikuningas oli milloin S1me0n, milloin Liukkonen8, milloin Munkki3000. Ero kärkijoukkoon kuitenkin kasvoi kasvamistaan, ja nousu sinne alkoi näyttää mahdottomalta - mitä se lopulta olikin.

Koivulandian historian yksi jännittävimmistä päivistä kääntyi lopulta rauhalliseen yöhön. Lähes kaikki äänet oli laskettu, eikä lähes kahdenkymmenen äänen rako seitsemän eniten äänestetyn ehdokkaan ja muiden välissä uumoillut yllätyksiä.

Aamulla 24 tunnin äänestysaika oli tullut päätökseen, ja selkeääkin selkeämpi tulos julistettiin kuninkaan suostumuksella viralliseksi. Uusina johtajistoon valittiin Blade93, Naaliz ja Finlanddia Finsane4000:n, Liukkonen8:n ja J0ni123:n tilalle. Vanhoista SkyblockCampfire, Captain_Omena, Eloviina ja TohtoriJ saivat jatkaa.

Ministerinvaalit

Johtajistovaalien jälkeisenä päivänä pidettiin pienet ministerivaalit, joissa rakennusylipäällikkö ja sisäministeri valittiin. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut mitään sanottavaa SkyblockCampfirea ja Mr_Harikasea vastaan; rakennusylipäällikön virkaa pienen välikohtauksen takia kantava Liukkonen8 ei edes itse asettunut ehdolle jatkokautta varten. Tulos oli selvääkin selvempi. Vaalit olivatkin lähinnä demokratian pakosta suoritettava byrokraattinen toimenpide.

Uuden hallinnon virkaanastujaiset

Vaalit olivat olleet suuri tapahtuma, joten oli vain luonnollista niissä voittaneille järjestää suuri juhla. Koko kylä määrättiin kokoontuvaksi Eduskuntatalolle 2.2. kello 18.00.

Harvinaisen kaoottisten alkujärjestelyjen jälkeen aloitti Captain_Omena, Koivulandian korkeimman vaaleihin ei-osallisen roolin haltija, juontonsa. Korulausein hän yksi kerrallaan kutsui uudet johtajat ja ministerit lavalle esittäytymään. Pienen kiitospuheen pidettyään antoivat iloiset hallintoherrat roolin seuraavalle, ja arvokas tilaisuus eteni varsin mallikkaasti.

Tilaisuuden juhlavuutta lisäsivät juhlafanfaarit ja muu taustamusiikki. Discordin musiikkibotti mahdollisti, että tunnelmaan sopivaa musiikkia pystyttiin soittamaan vaivatta taustalla. Toimintoa kokeiltiin virkaanastujaistilaisuudessa, ja myöhemmin se otettiin laajalti käyttöön eri juhlatilaisuuksissa.

Kun puheet oli pidetty, seurasi vapaa ohjelma. Tähän sisältyi tärkeimpänä kahden uuden rakennuksen esittely: kultafarmin ja uuden kasinon. Juuri johtajaksi vihitty Blade93 oli pikkuhiljaa rakennellut Netherin katolle huipputehokasta farmia, joka tuotti kyläläisille arvokkaita kokemuspisteitä ja iloiselle rakentajalleen kultaa. Kauppalaan rakennettu uusi kasino oli J0ni123:n esittelyssä. Komea rakennus mursi Megaravun monopoliasemaa ja kovensi kilpailua uhkapelialalla.

Lopuksi siirryttiin sadannen päivän juhlien esimerkkiä noudattaen Shirakawaan saunomaan onnea uudelle hallintokaudelle. Itse kuningas Jussi88Takanasikin saapui paikalle huolehtimaan, ettei saunojen ovia pidetty tarpeettoman pitkään auki.

Uusi Ragnarog

Kun Shirakawan alue alkoi olla pääpiirteissään valmis, valtavan ahkeralla Mr_Harikasella oli heti uusi suunnitelma mielessä. Entisen rakkaan kylänsä muistoksi halusi hän rakentaa Koivulandian uuden alueen, Ragnarog v2:n Glacivien lähelle rautatien varteen. Kun halukkaita vielä kyseltiin mukaan rakennustöihin, oli kyseessä ensimmäinen rakennusylipäällikön johtama koko kylän projekti.

Ylipäällikön ja asuinalueen ahkerien rakentajien, Munkki3000:n, Eloviinan ja S1me0nin panoksella syntyi Japaniteemaiselle etelän Shirakawalle vastapainoksi pohjoisen upea viikinkialue. Hienolla projektilla oli kuitenkin myös ikävä jälkiseuraus; kun Ragnarogin parissa työskenneltiin, pääsivät Shirakawan kauppakeskustyömaan valot sammumaan. Arvokkaita ruokafarmeja pursuva halli unohdettiin uusien tuulien puhaltaessa.

Patkis09:n ja Mr_Harikasen häät

Patkis09 ja Mr_Harikase olivat suunnitelleet avioitumista jo lokakuussa, mutta tällöin ei Harikase ollut päässyt paikalle. Nyt oli aika astua alttarille uudelleen.

3.2. kokoontui hääkansa Koivulandian kirkkoon. Pappi TohtoriJ vihki pitkään tätä päivää odottaneen hääparin urkumusiikin säestyksellä. Kirkolta siirryttiin PaavoAsdn talolle Viinaniemeen jatkamaan iloista juhlaa. Lopulta homma vähän lähti käsistä, ja huhun mukaan illan aikana alkoholia jaeltiin alaikäiselle ja uudelleensyntymisankkureita räjäyteltiin.

S1me0nin ja Urpo_Pahvin häät

Häiden jälkeen Patkis09 ja Mr_Harikase ottivat kaksi adoptiolasta: Poopypoop13:n ja S1me0nin. Harikase kuitenkin käytti perheoikeuksiaan hieman erikoisella tavalla: Hän myi Poopypoopin Eloviinalle ja käski S1me0nia menemään naimisiin Herbacraftiin uuden paluun tehneen Urpo_Pahvin kanssa.

Häiden, joissa ei pientä tappovälikohtausta S1me0nin saunassa lukuun ottamatta tapahtunut mitään erikoista, jälkeen oli kaksikko sitten yhtäkkiä liitetty yhteen kuolemaan asti. Mitä tehdä? Urpopahvi ja S1me0n harkitsivat perheyrityksen perustamista, minkä kuitenkin keskeytti S1me0nin työkutsu Ragnarogia rakentamaan.

Kun mestarirakentaja oli kiireinen viikinkikylässä, liittyi UrpoPahvi Poopypoop13:n kanssa maailmankaappausta suunnittelevaan salaliiton. Kun S1me0n sitten kuuli tästä puolisoltaan pariskunnan talon leikkihuoneessa, raivostui hän Poopypoopille; vihaa lietsoi myös eräs aikaisempi tapaus, jossa samainen heppu oli tuhonnut suuren osan S1me0nin kamoista räjäyttämällä hetken mielijohteesta uudelleensyntymisankkurin tämän naaman edessä.

S1me0n koetti useita kertoja verisesti kostaa Poopylle kaiken, mutta aina tämä kuin ihmeen kaupalla onnistui pakenemaan. Poopypoop kertoi S1me0nin murhanhimosta Urpo_Pahville. Kuultuaan yllättävät uutiset päätti Urpopahvi purkaa avioliiton ja liittyä Poopyn puolelle yrittämään puolestaan murhata S1me0nia. Tulista taistelua käytiin puolin ja toisin Myllyniityn kulmilla. Aika kuitenkin paransi haavat, ja pian kolmikon välit lämpenivät. Avioliittoa Urpopahvin ja S1me0nin välillä ei kuitenkaan enää uskallettu uusia.

Koivulandian toinen oikeudenkäynti

5.2. oli viikko tullut kuluneeksi Mr_Harikasen SkyblockCampfirelle asettamasta uhkauksesta. Jotta löydöksiä voitaisiin pohtia mahdollisimman diplomaattisesti, oikeudenkäynti päätettiin järjestää. Samalla uudelleenkäsittelyyn otettiin kesken jäänyt huumetapaus. Tällä kertaa keskeisimpänä syytettynä oli TohtoriJ, jonka kytkökset maanalaiseen toimintaan alkoivat voimakkaiden huhujen perusteella näyttää selviltä.

Pääaihe käsiteltiin nopeasti, koska Harikasen kanta oli pehmentynyt viikon aikana. Uusia uhkauksia ei ollut tullut. Siispä hän päätteli, että kuka ikinä alkuperäisten syytösten takana oli ollutkin, ei hän aiheuttanut suurta uhkaa Shirakawan turvallisuudelle. Sekä Harikasen että SkyblockCampfiren suurimmat epäilykset kohdistuivat Poopypoop13:sta, mutta todisteiden puutteessa jutun käsittely lopetettiin.

Pienen Munkki3000:n ja J0ni123:n esimerkistä syntyneen kaaoksen jälkeen nousi TohtoriJ avaamaan keskustelua suuresta ja polttavasta huumekysymyksestä.

“Voin sanoa”, puhui kansan eteen noussut Tohtori, “että minä tai Skyblock emme ole ollenkaan osallisia tässä - no, se on varmaan tullut jo selväksi, ettei Sky ole tässä osallisena. Ja tuota… minulla meni äsken niin hermot teihin kaikkiin, kun leikitte täällä, että kuolette nyt kaikki.” Tämän sanottuaan ryntäsi Tohtori katsomoon, räjäytti uudelleensyntymisankkurin keskellä väkijoukkoa ja tappoi välittömästi kolme ihmistä. Metelin ja kaaoksen turvin hän kysäisi toveriltaan Storkbonesilta muutamia lisävarusteita, joilla aloitti uuden hyökkäyksen. Kaksi ankkuria hän räjäytti onnistumatta surmaamaan ketään neljännen ja viimeisen räjähteen löytäessä vielä kaksi uhria. Tämän tehtyään juoksi Tohtori hekotellen ulos kaupungintalon ovesta kadoten Koivulandian mutkaisille kaduille.

Viisi henkeä oli menetetty ja sanomattakin selvää oli, ettei yleisö istunut hiljaa penkeillään. Tilanne näytti olevan kääntymässä samaan lopputulokseen kuin tammikuun seitsemäntenätoista: kaaos ja sekasorto päättäisi oikeudenkäynnin, minkä vuoksi asian käsittely viivästyisi jälleen. Näin ei kuitenkaan käynyt tällä kertaa.

Kuin ihmeen kaupalla onnistui SkyblockCampfire saamaan äänensä kuuluviin kaiken metelin yli. “OLI MINULLA SYYTTEITÄKIN!” karjui hän. “OTTAKAA TOHTORI KIINNI. SYYTÄNHÄNTÄ USEIDEN ERI LAITTOMIEN AINEIDEN VALMISTAMISESTA JA HALLUSSAPIDOSTA!”

Tohtori oli laskenut sen varaan, että hänen ja Skyn välinen rauhansopimus kestäisi. Hän oli kuitenkin unohtanut pienen yksityiskohdan: sopimus oli määrätty kestämään Shirakawan tilanteen ratkeamiseen asti. Ja juuri muutamia minuutteja sitten Shirakawan tilanne oli rauhoittunut. TohtoriJ:n pinkoessa takaisin kohti kaupungintaloa SkyblockCampfire avasi reitin Liukkonen8:n tuolin alle julkisessa kokouksessa kaikkien nähtäville. Yllättäen ei salaoven takaa löytynytkään huumeluolaa, vaan Finsanen kellari. Hieman maata kaivelemalla tukittu reitti peitehuoneen ohi kuitenkin löydettiin.

Huumeluolaan Skyta seurasi ensin Eloviina, sitten Finlanddia ja hänen perässään suuri joukko muuta Koivulandian väkeä. Vaikka kaikki huoneessa ennen olleet arkut oli jo tyhjennetty, kertoivat seinien laitteistot ja Skyn jakelemat muutamat näytteet Tohtorin nimellä varustetuista tuotoksista aivan tarpeeksi.

Huoneeseen saapunut Tohtori huomasi tilanteen äkkiä muuttuneen. Hämmennyksen keskellä hän yritti pakoa huoneen lattian läpi, mutta ponnisteluista huolimatta monet hyvin varustautuneet Koivulandialaiset onnistuivat saartamaan hänet sen alta löydettyyn luolaan. Mikään temppu ei enää tepsinyt.

Tohtori oli vangittu.

Kolmas ja viimeinen oikeudenkäynti asetettiin käytäväksi 8.2. Silloin oli tarkoitus huolehtia, ettei juuri tapahtuneen kaltaisia yllätyksiä ilmenisi.

Koivulandian erikoisjoukot

Mr_Harikasen toimesta aloiteltiin Koivulandian armeijan uutta eliittiyksikköä, erikoisjoukkoja. Useissa yhteyksissä aikaisemmin spekuloidun joukon oli tarkoitus toimia erityisen vaativissa tehtävissä, ja sille tavoiteltiin noin kymmentä sotilasta Koivulandian PvP-taiturien parhaimmistosta.

Ennen oikeudenkäyntiä

Ennen oikeudenkäyntiä oli jännite Koivulandialaisten mielissä aistittavissa. Erityisesti SkyblockCampfire pohti kovasti, mitä sinä päivänä voisi tapahtua.

Erittäin hyvä asia oli se, että tuomarina ja yhtenä valamiehistä toimimaan asetettu Finlanddia oli muutamaa päivää aikaisemmin liittynyt filosofiaseuraan S1me0nin ja Huihai12:n tavoin. Kun ainakin yksi oikeuden päätökseen osallistuvista oli seuran jäseniä, näytti toivotunlaisen tuomion toteutuminen hyvinkin mahdollista.

Salaseuran eilisessä kokouksessa oli päätetty, että tavoitteena olisi Tohtorin teloituttaminen uudelleensyntymisankkurilla. Näin tilit saataisiin tasattua, ja vihanpito voitaisiin lopettaa. Yllätysten varalta oli Huihai12 lahjoittanut Skylle muutamia itsepuolustusräjähteitäkin.

Vaikka kaikki näytti lupailevan hyvää salaseuran suunnitelmille, oli yllätysten mahdollisuus suuri. Eniten Skytä huolettivat Tohtorin huumeporukan muut jäsenet. Conkun järeiden valmistaja tuskin jaksaisi matkata Kuusilandiasta rikostoveriaan auttamaan, mutta Sanen villien Sane… kuka hän edes oli?

Koivulandian kolmas oikeudenkäynti

Hieman ennen kuin kello löi 15.00 suoritettiin ainutkertainen varotoimenpide. SkyblockCampfire asetti TohtoriJ:n lasiseinäiseen häkkiin puhujanpöntön yläpuolelle. Häkin lattiaan oli kytketty uudelleensyntymisankkuri, joka voitaisiin ongelmien ilmetessä välittömästi laukaista. Näin ei Tohtori voinut yrittää minkäänlaisia vippaskonsteja.

Tuomarina kokouksessa toimi Finlanddia, syyttäjänä SkyblockCampfire ja puolustajana Tohtorin tehtävään valitsema Finsane4000. Alussa osapuolet vannoivat valan, jossa lupasivat puhua oikeuden edessä pelkästään totta. Keskustelu sujui rauhallisesti, vaikka monia teräviä huomautuksia puolelta toiselle jaeltiin.

Tohtori perusteli syyttömyyttään taitavasti. Hän asetti todisteiden, nimettömän huumeluolan ja muutaman kappaleen Tohtorin setit- ja Tohtorin tiivis setti -nimisiä aineita, painoarvon kyseenalaiseksi. Alkoi näyttää siltä, että huumeparoni voittaisi oikeudenkäynnin - ei väkivalloin, vaan retoriikalla.

Lähes tunnin mittaisen väittelyn jälkeen seurasi osuus, jossa tuomiota ehdotettiin. SkyblockCampfire syytti TohtoriJ:tä huumeluolan rakentamisesta kaupungintalon alle perustuslakiin kirjattuna keskustan rakentamiseen liittyvänä rikoksena. Rangaistukseksi hän ehdotti julkista teloitusta. Päätöksen rangaistuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä tekisivät rakennusylipäällikkö, johtajiston edustaja ja kuningas.

Johtajistoa edustava Finlanddia pohti tilannetta pienen hetken, minkä jälkeen hän totesi hyväksyvänsä tuomion. Mr_Harikase sen sijaan pysyi pitkään hiljaa, eikä tuntunut olevan halukas hyväksymään julmaa tuomiota. Ratkaisu tuli yllättävältä taholta, kun kuningas Jussi88Takanasi vastoin kaikkia odotuksia sattui olemaan tuohon aikaan hereillä Discordissa. “Ehdottomasti kyllä”, vastasi hän polttavaan kysymykseen.

Kuolemantuomio oli annettu, ja se päätettiin panna toimeen välittömästi. SkyblockCampfire alkoi laskea kymmenestä alaspäin pidellen uudelleensyntymisankkurin laukaisevaa hehkukiveä kiinni Tohtorin alapuolelle sijoitetussa räjähteessä.

Laskun aikana kuitenkin tapahtui yksi niistä asioista, joita ei olisi saanut tapahtua: Tohtori pakeni! Finsane4000, jota SkyblockCampfire ei vieläkään ollut osannut yhdistää Tohtorin huumeporukan jäseneksi, oli huomaamatta ehtinyt rikkoa vankia loukussa pitävän lasin, ja nyt pakotie oli vapaa. Alkoi tulinen takaa-ajo. Huumeparoni juoksi halki Koivulandian katujen raivoisa takaa-ajajien joukko kintereillään. Adrenaliini virtasi Tohtorin suonissa. Voisiko hän pystyä livistämään? Ei. Se ei olisi mahdollista. Jahtaajat olivat liian nopeita. Ja vaikka Tohtori onnistuisikin hoitelemaan ankkureillaan muutamia heistä, kukistaisi ylivoima hänet helposti.

Kaikki vaihtoehdot johtivat kuolemaan. Ainoa mahdollisuus oli siis kuolla kunniakkaasti. Tohtori päätti, että hän veisi tuoreen perivihollisensa Skyn mukanaan.

Tohtori huusi antautuvansa. Viimeisenä toiveenaan hän pyysi sanoa SkyblockCampfirelle viimeiset sanat.

Sky teleportattiin etsintäretkiltään Porvarinkulmalle paikkaan, johon Tohtori oli piiritetty. Hetkeä ennen keskustelun alkua heitti Finlanddia Skylle kuolemattomuuden toteemin - ihan vain kaiken varalta.

Tohtori pyysi Skyn lähelleen. Luvattuja viimeisiä sanoja ei kuitenkaan koskaan kuultu, kun hän äkkiä asetti maahan uudelleensyntymisankkurin. Silloin tapahtui jotain odottamatonta: räjäyttäminen ei onnistunut, koska joku ehti claimata välissä tontin ankkurin päältä. Tästä turhautuneena muutti Tohtori suunnitelmaa. Hän räjäyttäisi sittenkin vain itsensä, eikä yrittäisi varmistaa Skyn kuolemaa. Siksi Finlanddian pieni toteemi riitti pelastamaan Skyn varmalta kuolemalta. Yksi välikohtauksen sivullisista seuraajista, Greydragon0111, ei ollut yhtä onnekas.

TohtoriJ:n kuolemaan päättyi pienestä kahvilasta lähtenyt suuri huumekriisi. Tohtorin testamentti löydettiin myöhemmin. Viimeistä toivetta kunnioittaen nimettiin johtajaksi hänen paikalleen vanha konkari Liukkonen8.

Katastrofin jälkeen Koivulandian poliisi alkoi suhtautua hyvin yleiseksi oikeudenkäyntien suosion myötä nousseeseen huumekauppaan äärimmäisen tiukasti. Tämä yhdistettynä kylän korkeimman hallinnon avoimeen kehotukseen lopettaa kaikki kauppa siirsi laittomat aineet pysyvästi osaksi historiaa. SkyblockCampfirekin tuhosi salaseuralleen keräämänsä varaston.

Luku 15: Taantuma

(9.-18.2.2023) Koivulandia oli vuoden 2022 joulukuun ja varsinkin vuoden 2023 tammikuun aikana ollut hyvin aktiivinen kylä. Monivaiheisen ja jännittävän huumekriisin päätyttyä TohtoriJ:n kuolemaan alkoi se kuitenkin kärsiä tehtävien puutteesta. Kylä oli toki vielä elinvoimainen, mutta kenelläkään ei ollut järkevää vastausta kysymykseen: Mitä seuraavaksi? Moni vanha legenda päätti siirtyä muille maille, ja alkoi hidas mutta vaarallinen kehitys kohti siihenastisen historian pahinta taantumaa.

Koivulandian rakennemuutokset

Helmikuuhun 2023 mennessä Herbacraftin Koivulandia oli jo aivan eri kylä kuin palvelimelle syntyessään. Tässä muutoksessa voidaan nähdä runsaasti hyviä ja huonoja puolia. Selvää kuitenkin on, että jotkin sen aiheuttamat seuraukset olivat omiaan ruokkimaan helmikuun neuvottomuutta.

Ehkäpä merkittävin rakennemuutos oli, ettei kylän yhteishenkeä tukevia kokouksia enää järjestetty kovinkaan usein. Aikaisemmin puhepainotteiset tilaisuudet olivat olleet Koivulandian yhteisötoiminnan keskeisintä sisältöä. Jossain vaiheessa kuitenkin suurin osa kokoustettavista asioista alkoi jo olla kokoustettu; ei enää tarvinnut järjestää erillisiä kokoontumisia uusien vaalien tai merkittävien tapahtumien vuoksi, koska kylän johdon valitsemiseksi oli jo olemassa toimivat järjestelmät ja Herbacraftissa yleisesti oli melko hiljaista. Joulu-Tammikuussa tätä tyhjyyttä paikkaamaan järjestettiin muutamia suuria juhlia. Huumekriisin alla Koivulandia kokoontui hetken aikaa oikeudenkäynteihin, mutta tämäkään ratkaisu ei osoittautunut kestäväksi.

Tammi-Helmikuun vaihteessa TohtoriJ aloitti kokonaan uuden kokoontumismuodon: Herbacraftin ulkopuoliset tapahtumat. Näissä tapahtumissa, joita myös Emppumc1, Naaliz ja Finlanddia järjestivät, heitettiin osallistujat erilliseen maailmaan, jossa kisailtiin esimerkiksi piiloksen ja kapteeni käskee -leikin muodossa.

Vaikka moni Koivulandialainen varmasti nautti perinteisistä peleistä, entistä interaktiivisemmalla yhteisötoiminnalla oli selkeä varjopuoli. Tapahtumat eivät olleet leimallisesti Koivulandialaisia: varsinkin TohtoriJ:n ajoittaiset kilpailut linkittyivät yhtä vahvasti Koivulandiaan ja aloittelevan YouTubettajan omaan yhteisöön, johon kuului esimerkiksi monia entisen Kuusilandian kansalaisia. Näin Koivulandialaisilla oli tapahtumia riittämiin, mutta nämä tapahtumat eivät tapahtuneet Koivulandiassa. Ne eivät siis palvelleet aikaisempien tapahtumien erästä tärkeää tehtävää, koivulandialaisen yhteishengen vaalimista.

Lyhtypuisto - uusi kaupunginosa

Helmikuuhun mennessä vastuu asuinpaikkojen osoittamisesta uusille kansalaisille oli suurimmilta osin siirtynyt sisäministeri SkyblockCampfirelta varasisäministeri Eloviinalle. Pääosin jo marras- joulukuussa tapahtunut muutos johtui siitä, ettei Skyn kiinnostus tavallista survival-pelailua kohtaan tuossa vaiheessa enää ollut kovin suurta. Suurimman osan ajastaan Koivulandian parissa hän helmikuun keskivaiheilla käytti kylän historian kirjoitteluun.

Eloviina ohjasi uusia kansalaisia eri paikkoihin kuin Sky aikoinaan. Rautatienvarren itäisille kulmille alkoi muodostua kokonaan uusi alue nimeltä Lyhtypuisto. Se sai nimensä lyhdyistä, joita pieniäkin asioita kunnioittava Eloviina sen pääteille runsaasti asetteli.

Lyhtypuiston asujaimistosta ei noussut suuria visionääreja tai mestareita, jotka olisivat luoneet sinne jotain harvinaisen hienoa. Tämän vuoksi Lyhtypuisto jäi melko tavanomaiseksi kaupunginosaksi, joka ei hyvästä kaupunkisuunnittelusta huolimatta noussut Shirakawan ja Jussinkylän kaltaisten taidonnäytteiden rinnalle.

Ehkäpä huomattavin maamerkki lyhtypuiston alueella muodostui PikkuDoggon sinne taiteilemista suurista ja keltaisista koristekumiankoista.

Finsanen toimet

Ei taantumakaudella pelkästään huonoja asioita tapahtunut. Itse kylässä toki oli hiljaista, mutta Discord eli vahvana aina edellä mainituista Minecraft-tapahtumista lähtien. Ehkäpä merkittävimmin tätä edesauttoi Finsane4000:n kunnostautuminen Koivulandian Discord-työmyyränä.

6.–10. Finsane järjesti suuren meemikilpailun Discordin lähetettyjen Koivulandia-aiheisten meemien pohjalta. Samantyyppinen kilpailu käytiin myös 20.-28.2, tuolla kertaa aiheenaan kuvat Koivulandiasta. 16.2. Finsane myös johti Koivulandian Discordin “kevätsiivousta”. Siinä luokittelua selkeytettiin, kanaville asetettiin miellyttävät hymiösymbolit ja käyttämättömiä kanavia siirrettiin arkistoon.

Finsane toimi aktiivisesti myös muissa Discordkylän toimissa. Hän keskusteli ahkerasti palvelimen tulevaisuudesta ja ongelmista muiden tuon ajan aktiivien kuten TohtoriJ:n, Eloviinan ja Captain_Omenan kanssa.

Uusia rakennuksia

Sadannen päivän juhlan jälkeen uudelleen käyttöön avattu Shirakawan kaupunginosa onnistui pitkäaikaisella valvonnalla säilyttämään itämaisen eksoottisen loistonsa tehokkaasti. Vaikka suuren päätornin rakentamisesta oli jo aikaa, monet yhä halusivat muuttaa Koivulandian japanialueelle. Jo aikaisemmin Koivulandian eteläisin alue laajeni etelään yhä enemmän, kun uudisraivaajat löysivät luonnonkauniin keskustan takaa hedelmällistä niittyä. Shirakawan uuden eteläsiiven merkittävin asuinrakennus oli Blade93:n ja Aksu217:n suuri ympyräkuoppa.

Rakennusylipäällikön roolista luopunut Liukkonen ei enää helmikuussa ollut Koivulandian toimissa yhtä lojaali Koivulandian patriootti kuin klassisempaa aikoina. Yllättäen hän kuitenkin päätti toisen jossain Koivulandian piirin laidalla kulkevan pelaajan, Joni123:n, kanssa rakentaa Koivulandian maaseudulle suuren kasinon. Kylän äärimmäisessä itälaidassa jossain Viinaniemen ja Peikonluolan lähistöllä yksin nököttävä valtava vaaleanruskea Caesar’s Palace jäi koreuteensa nähden varsin vähälle käytölle, todennäköisesti melko etäisen sijaintinsa vuoksi. Rakennusta voidaan hyvällä syyllä pitää Koivulandian lyhyen uhkapelikauden huipentumana.

Mr_Harikasen tauko

Koivulandian suhteellisen tuore rakennusylipäällikkö Mr_Harikase päätti 13.2. lopettaa toimintansa Koivulandiassa. Myöhemmin maaliskuussa hän kuitenkin tuli toisiin aatoksiin ja palasi takaisin. Mestarirakentaja ei kuitenkaan ollut nimittänyt itselleen seuraajaa tärkeässä tehtävässään. Tämä aiheutti päänvaivaa johtajiston kesken: Harikase oli hoitanut hommansa rakennusylipäällikkönä loistavasti, eikä selviä jatkajia ollut näköpiirissä.

Captain_Omena oli uuden johtajiston valinnasta lähtien kannattanut järjestäytymiskokouksen pitämistä. Tärkeän Koivulandialaisen spontaani lähtö antoi lauantain 18.2. neuvonpidolle selkeän ja tärkeän pääaiheen.

Pieniä tapahtumia

Koivulandian armeijan sisäinen keskustelu oli muodostanut suuren osan Discordin sisällöstä, muodostaen kuitenkin aivan oman maailmansa. Selkeyden vuoksi armeijan asiat päätettiin 15.2. siirtää omalle Discord-palvelimelleen. Muutos ei loppujen lopuksi ollut kovin radikaali, mutta auttoi jonkin verran esimerkiksi toiminta-aikojen välittämisessä ja armeijan arvojärjestyksen esillä pitämisessä.

Finlanddia oli luvannut, että jos hänet valitaan Koivulandian johtajistoon tammikuun vaaleissa, hän kartoittaa koko Koivulandian yhdelle suurelle kartalle. 52 neliömetrin installaatio valmistui Glacivien ja Suur-Myllyniityn kulmille 15.2. Valitettavasti se ei kuitenkaan kattanut aivan jokaista Koivulandian kulmaa, vaan Suur-Myllyniityn laajat alueet ja Caesar’s Palacen kasino jäivät kartan ulkopuolelle. Se myös vanheni nopeasti paikoista, jonne uutta rakennuskantaa yhä taantumasta huolimatta syntyi. Finlanddia myös perusti Koivulandialle Hay Day -kylän, jonne pari kaveria muutti.

Ilmassa leijuvat puut, satunnaisesti asetellut palikat ja vastaavat epäsiisteydet olivat olleet Herbacraftin Koivulandian ratkaisemattomia perusongelmia aina kylän syntyhetkistä asti.

17.2. Varasisäministeri Eloviinan johdolla koetettiin erikoista ratkaisua: kevättyöntekijöitä, jotka palkasta siistivät ympäristöä. Metodin avulla ei saavutettu mitään vallankumouksellista (arkistoihin on merkitty vain neljä tapausta, jossa joku osallistui työntekoon), mutta kokeilun kannattavuutta ei käy kiistäminen.

Illalla 17.2. Koivulandiassa teki lyhyen vierailun Preforian kylän muistava pelaaja nimeltä Kermah. Valitettavasti hän ei nauttinut Herbacraftin ominaisuuksista ja todennäköisesti jatkoi pelailua Realmissa, josta Koivulandian johtajat hänet löytämään sattuivat.

Osat vaihtuvat (ja Koivulandian yhdestoista kokous)

18.2. Kokoontuivat kaikki tuolloisen Koivulandian johtajat - SkyblockCampfire, Eloviina, Captain_Omena, TohtoriJ, Finlanddia, Blade93 ja Naaliz - Neuvottelusaliin armeijan tukikohdassa. Tulossa oli hyvin tärkeä kokous. Tunnelmaa synkensi se kaikkien tuntema tosiasia, ettei Koivulandian tie tulevaisuuteen näyttänyt selvältä.

Kokous alkoi katsauksella lakien nykytilaan. Monet johtajista toivoivat tuoreeseen vaalilakiin pieniä muutoksia; tammikuun-helmikuun vaalit olivat olleet aivan liian riitaisa tapahtuma, mihin esimerkiksi ehdokkuusoikeuden rajoittamisen Herbacraftin Koivulandialaisiin uskottiin auttavan. Captain_Omena kertoi sotilaslain olevan kehitteillä. Tehtävä oikeusprosessin muokkaamisesta toimivammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi asetettiin Eloviinalle.

Sitten päästiin päivän suureen aiheeseen: uuden rakennusylipäällikön valintaan. Potentiaalisiksi ehdokkaiksi tuumattiin ainakin S1me0nia ja J0ni123:a. Kumpikaan ei kuitenkaan tuntunut täydelliseltä vaihtoehdolta. S1me0n kyllä oli valtavan osaava rakentaja, mutta häntä ei näyttänyt kiinnostavan päällikölle tärkeä yhteisten projektien johtaminen.

J0ni123 oli helmikuun ensimmäisen päivän vaaleissa ehdokkaiksi asettuneista Mr_Harikasen jälkeen pätevin, mutta näytti kärsivän samoista puutteista kuin S1me0n. Tässä vaiheessa kokousta seurasi sen avainkäänne: sisäministeri SkyblockCampfire asettui kaikkien, osittain myös itsensä, yllätykseksi ehdolle tehtävään. Erikoiseen valintaan hän oli päätynyt, koska halusi kokeilla suuren rakennusprojektin johtamista. Kokouksessa hän perusteli vaihdoksen järkevyyttä muille vedoten omaan oimintahalukkuuteensa: kun rakennusylipäällikkö oikeasti tekee roolillaan jotain, kuten Harikase lyhyellä kaudellaan oli jo tehnyt, säilyy esimerkki myös tuleville päälliköille.

Kokous piti kuitenkin ongelmallisena valintaa siksi, että sen tullessa voimaan Skyllä olisi ikävällä tavalla kaksi ministerinpestiä kolmesta. Ratkaisuksi Sky itse ehdotti sisäministeriyden antamista Eloviinan haltuun. Tämä ratkaisu olisi oikeudenmukainen jo siksikin, että Eloviina todellisuudessa oli jo pitkään hoitanut sisäministerin tehtäviä, kuten asukaslistan päivittelyä ja timanttitavaroiden jakelua Minecraftkylässä. Ainoa asia, jonka Sky uudessa järjestelyssä todella menettäisi, olisi ylin valta sisäministerisektorin asioissa.

Preforian sisällissodasta perityt jyrkät konservatiiviperiaatteet saivat nyt kuitenkin väistyä konkreettisemman edun edessä.

Näin Herbacraftin Koivulandian toinen johtajakokous päätti yksimielisesti panna täytäntöön historiansa radikaaleimman vallanvaihdoksen. Kaiken lisäksi tuolloin jo kanonisesti kuollut TohtoriJ nimitti seuraajakseen Liukkonen8:n, joka näin sai takaisin äskettäin menettämässä roolin.

Kokouksen loppuolella pohdittiin vielä suhtautumista Koivulandian tuossa vaiheessa jo ilmiselvään epäaktiivistumiseen. Sky näki muutoksen peräti hyvänä: kylän korkeimman johdon työmäärä oli jo pitkään ollut jatkuvasta sähläyksestä johtuen liian korkeissa sfääreissä, mihin pieni rauhoittuminen varmasti auttaisi. Captain_Omena puolestaan toi esille ilmiön huonon puolen toteamalla, että epäaktiivisuus uhkasi hänen johtamansa armeijan toimintakykyä. Kyseessä ei siis missään nimessä yksiselitteinen ilmiö, eikä kenelläkään näyttänyt olevan selkeää toimintasuunnitelmaa sen suhteen.

Loppupäivän 18.2. Koivulandian johtajat käyttivät kahden keskisuuren tapahtuman, yhdennentoista yleisen kokouksen (jossa mitään merkillepantavaa ei sanottu) sekä J0ni123:n ja Conkun Kittyn Koivulinnalla juhlittujen varsin suosittujen häiden parissa. Käydessään viimein levolle pitkän päivän jälkeen kansalaiset varmaan miettivät kylänsä tulevaisuutta. Selvältä näytti, etteivät asiat olleet menossa hyvään suuntaan. Nyt oli kuitenkin tehty suuria päätöksiä. Voisivatko ne taittaa huolestuttavan taantumakehityksen uudeksi nousuksi? Aika yksin näyttäisi.

Luku 16: Kirkollisia toiveita

(19.2-17.3.2023) Hiljaisuus ja toimettomuus jatkoi syvenemistään Koivulandian mailla pitkälle maaliskuuhun. Kylä oli nyt jättänyt taakseen pitkän kultakauden. Monia kiinnosti enemmän Karupojan anarkistinen palvelin VeriSMP kuin vanha Herbacraftin selviytymispelimuoto. Sanomattakin selvää, ettei kokouksia ja juhlia juuri vietetty. Ei Koivulandia kuitenkaan vielä missään tapauksessa täysin kuolemassa ollut, ainakaan heti. Toiveita paremmastakin yhä oli. Koivulandian katedraali oli suuri, joskin epäonnistunut, yritys palauttaa vanhan megakylän elinvoima.

Kansallisia kulttuuriaarteita

Koivulandian kansallisrunona synnystään 9.1. asti toiminut Ode ad Koivulandia sai 23.2. viimein arvoisensa sävelmän. Suurella ilmoituksella koko kylä kutsuttiin yhtä aikaa kuulemaan Eloviinan mahtipontista sovitusta ja SkyblockCampfiren sävellystä klassiselle runoelmalle. Koivulandian kansallislaulun aseman tuo kappale hyvällä syyllä sai välittömästi.

Vielä samaan päivän iltana valmistui Herbacraftin Koivulandian historian, siis tämän teoksen, ensimmäinen versio. SkyblockCampfire oli uutterasti kirjoittanut ensimmäiset hieman alle 90 sivua, kylän synnystä TohtoriJ:n kuolemaan, enimmäkseen huumekriisin aikana. Teos sai runsain määrin kehuja monilta Koivulandian aktiiveilta, vaikkei jokainen sitä jaksanut heti kannesta kanteen lukea.

Koivulandian katedraali - historiallisen kokoluokan urakka

Kun historian kirjoittamisen työläs taakka oli rauennut SkyblockCampfiren harteilta, saattoi hän alkaa pohtia tarkemmin puolivahingossa hankkimaansa rakennusylipäällikön titteliä. Miten ihmeessä hänen sitä tulisi käyttää?

Sky muisti haaveilleensa Herbacraftin Koivulandian perustamisen aikoihin valtavan katedraalin rakennuttamisesta kylään. Unelma oli kuitenkin tuolloin siirretty jonnekin kaukaiseen tulevaisuuteen sen vaatiman valtavan työmäärän vuoksi.

Olisiko nyt hyvä aika aloittaa uuden kirkon rakentaminen? Ainakaan Kartsalan pyhättö ei karkeahkossa yksinkertaisuudessaan ollut suhteellisen usein järjestettäville häille ihanteellinen. Koivulandiassa oli myös käynnissä siitä erityinen aika, ettei minkäänlaisia päällekkäisiä suuria projekteja ollut käynnissä.

Sky kuulosteli Koivulandialaisten tunteita Discordin rakentajien osastolla. Tulokset olivat lupaavia. Useat rakentajat ilmoittivat olevansa kiinnostuneita toimimaan mukana rakennustöissä.

Näin hommat päätettiin aloittaa. Rakennuspaikaksi valikoitui kohtuullisen tasainen niitty Glaciviessä rautatien varrella. Katedraalista päätettiin tehdä hyvin suurikokoinen. Pituudessa se saavutti peräti 100 metrin rajan.

Aluksi Sky luonnosteli karkean perusmallin paperille. Siinä suorakulmiomallisen kirkon etupuolta hallitsi valtava kellotorni. Monet alkuvaiheen tekijöistä pitivät ensimmäistä piirrosta liian korkeana järkevään toteutukseen. Tämän vuoksi suunnitelmaa vielä muutettiin niin, että korkeuden ja pituuden suhde oli A4-arkissa esiintyvä kahden neliöjuuri. Samalla kellotornin tilalle tuli kaksi keskenään identtistä tornia.

Sky tiesi, ettei pääsisi ns. “oikean elämän” hiihtolomareissun vuoksi Herbacraftiin vähän yli viikkoon 4.3. lähtien, joten suunnittelupöydästä oli tarkoitus siirtyä työmaalle ennen tuota päivämäärää. Aluksi näytti siltä, että hän ehtisi delegoida tehtävät muille kyläläisille ennen tuota päivämäärää. Asia kuitenkin mutkistui nopeasti.

Vääntöä väripaletista

Kun kirkon kehikkoa pystyteltiin Glacivien suurelle niitylle, Megarapu liittyi yllättäen Eloviinan ja SkyblockCampfiren seuraan. Hän kiinnostui kovasti suuresta kirkkoprojektista. Uutinen oli loistava, sillä Rapu tunnettiin poikkeuksellisen hyvästä taidostaan yksityiskohtaisen rakentamisen saralla.

Päävastuu kirkon ulkokuoren, joka tuli rakentaa ennen sisätiloihin kajoamista, töiden organisoinnista annettiin Ravulle ja S1me0nille. Ideoinnissa mukana olivat myös vanhat aktiivipelaajat Eloviina ja Captain_Omena. Kun resursseistakaan vaikuttanut tulevan pulaa, näytti kaikki olevan pian valmista suuren rakennusurakan aloitteluun. Ikävä kyllä ongelmia oli tulossa.

Kun kirkon muodosta oli nopeasti päästy yksimielisyyteen, tuli keskustelun aiheeksi sen materiaali. Materiaalivaihtoehtoja oli karkeasti kolme: puu, kivi ja molempien yhdistelmä. Kokonaan puusta tehty kirkko toisi rakennelmaan orgaanisuutta ja mahdollistaisi koivuelementin käytön. Kivikirkko voisi olla karumman näköinen, mutta peittoaisi puisen vaihtoehdon historiallisuudessa ja todenmukaisuudessa. Puun ja kiven yhdistelmä taas oli muissa Minecraft-rakennuksissa taajaan käytetty materiaalivalinta, joka ehkä voisi yhdistellä kummankin toisen paletin hyviä ja huonoja puolia.

Ensimmäisen konkreettisen ehdotuksen tarjosi Megarapu. Hän oli koivua, tammea ja hiekkakiveä yhdistelemällä saanut aikaan vaalean puumallin. (5) Se ei kenenkään suunnittelijan mielestä ollut huonon näköinen, mutta täydellisenä sitä ei pidetty. Sky ainakin toivoi kirkolleen vielä hieman tummempaa värimaailmaa. Palettia ei kuitenkaan tyrmätty heti kättelyssä.

Useita erilaisia paletteja ehdoteltiin, mutta sopua ei oikein tuntunut löytyvän. Sky järjesti rakentajien kanavalla pienen suuntaa-antavan äänestyksen, jossa vaihtoehtoina olivat tumma ja vaalea kivi ja puu. Tumman puun (esim. 2) kansansuosio oli suurin, mutta kelvollista palettia sille ei Skyn yrityksistä huolimatta saatu luotua. Kiistely jatkui.

Skyn ja S1me0nin (4) koettaessa löytää kaikille sopivaa puuta ja kiveä yhdistävää palettia Omena yllättäen esitti oman ehdotuksensa. Keskiharmaa kivilajeja yhdistelevä paletti (1) edusti Eloviinan ja Omenan aikaisemmassa keskustelussa vähälle huomiolle jäänyttä kivikoulukuntaa. Se saavutti nopeasti riittävän hyväksynnän vaativimpienkin suunnittelijoiden joukossa. Näin oli kirkon väripaletti päivien väännön päätteeksi valittu, ja rakentaminen saatettiin oikeasti aloittaa.

Sky lähti lomalleen tyytyväisenä olettaen, että takaisin palatessaan näkisi jo kirkon ensimmäiset tornit. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun hän huomasi, ettei projekti ollut poissaoloviikon aikana edennyt millään tavalla. Syynä oli ilmeisesti ollut materiaalien puute, mutta myös Megaravun kiinnostuksen lopahtamisella oli osansa. Mestarirakentaja ei ollut tullut työmaalle rajoittamaan luovuuttaan särmikkään suunnitelman alle. Vastuu ulkokuoren pääsuunnittelusta palasi takaisin tuoreelle rakennusylipäällikölle.

Uusia kasvoja

Helmikuun loppupuolelta maaliskuun loppupuolelle sai Koivulandian Discord nähdä monien uusien ja vanhojen pelaajien liittymisen. Vaikka tammikuun alun pelaajavirrat olivat jo kaukana takanapäin, merkillepantaviakin uusia kansalaisia liittyi.

xPatukka liittyi Koivulandiaan helmi-maaliskuun vaihteessa aikeenaan auttaa satunnaisesti Herbacraftin pelaajista valitsemaansa Eloviinaa. Hän ei Discordissa paljoa viestitellyt, mutta kunnostautui vahvasti resurssien hankinnassa kylälle. Ahkera uurastaja toimi tärkeänä taustatukena monessa toimessa lahjoittamalla anteliaasti keräämäänsä tavaraa eteenpäin.

Samoihin aikoihin myös ikoninen duo Haamutohtori ja HepeMC saapui Koivulandiaan; Pelaamaan he kuitenkin pääsivät vasta hieman Discordiin saapumisensa jälkeen, kun heidän jäähynsä Herbacraftissa päättyivät. Nuorekas ruttolääkärikaksikko perusti oman pikkukylän, Ruttolan, mutta osallistui siitä huolimatta suurella, ehkä toisinaan hieman liiankin suurella, innolla Koivulandian armeijan harjoituksiin. Jo alusta lähtien Ruttolasta pohdittiin Koivulandian kolmatta provinssia, mutta liitos eteni hitaasti.

12.3. kello 22.39 monien kaipaama Mr_Harikase palasi takaisin Koivulandiaan oltuaan kuukauden verran teillä tietymättömillä. Nopeasti hän otti entisen roolinsa keskeisenä ja tärkeänä puuhamiehenä takaisin. Pidemmällä aikavälillä hän pyrki myös rakennusylipäällikkyytensä palauttamiseen seuraavissa vaaleissa. Jälleennäkemisen iloa ei ainakaan vähentänyt se, että Yksi Herbacraftin moderaattoreista, Sage, oli tuntia aikaisemmin tehnyt vastaavanlaisen paluun Koivulandian Discordiin.

Uusia jäseniä Discord-palvelimelle liittyi muutama melko maineikaskin. 16.3. YouTubettaja BonanzaFIN ilmeisesti melko lailla sattumalta löysi Koivulandian. Hän keskusteli palvelimella jonkin verran omaan YouTuben tekemiseen liittyvistä asioista, muttei löytänyt kiinnostusta osallistua hiljaisen kylän satunnaisiin toimiin. Suunnilleen samoin toimi myös pian Bonanzan jälkeen TohtoriJ:n palvelimen kautta liittynyt kaveri, jonka nimi jo saattoi joidenkin silmissä tuottaa Koivulandialle tiettyä meriittiä: Itse Kakkuh vieraili Koivulandian Discordissa muutamia kuukausia 18.3. lähtien.

Candylandian kriisi

26.2. Koivulandia oli osallisena pienessä ulkopoliittisessa kärjistymässä. Toinen kylän provinsseista, Tammilandia, halusi harjoitussotaa omalle armeijalleen. Siksi kylän johtaja Laterootti lähestyi erään aikakauden pikkukylistä, Candylandian, johtaja SuperN0vasia painokkaalla sodanjulistuksella. Aikeen harjoitussodasta SuperN0vas kuitenkin ymmärsi uhkaukseksi Candylandian olemassaoloa kohtaan koko Koivulandian taholta, mikä toi hänet kyselemään asiasta huolissaan Discordin pääkeskustelupalstalla.

Laterootti oli sovinnollisella päällä. Asia sovittiin nopeasti, eikä mitään suuria ongelmia syntynyt. Tammilandialaiset eivät saaneet harjoitussotaansa, mutta ainakin Herbacraftin rauhanaika sai jatkua.

Pieniä tapahtumia

Johtajistokokouksessa 18.2. Vaalilain uudistamiselle oli nähty tarvetta. SkyblockCampfire ajoi muokkaamansa uuden version läpi 3.3. Tärkeitä muutoksia oli kaksi: kampanjointivaihe lisättiin pakolliseksi ja äänestyskelpoisuutta rajoitettiin.

Sky myös taiteili maaliskuun alkupuolella lomansa ratoksi ensimmäiset kaupunginosien piirretyt vaakunat Jussinkylälle, Valistuslahdelle, Kartsalalle ja Kirvesniitylle. Samaan syssyyn syntyi Koivulandian virallinen vaakuna, joka ensimmäistä kertaa palveli tehtävässään ulkopoliittisessa kirjeessä, johon seuraavassa luvussa päästään.

Ravun rakennuskilpailu erosi suuresti ajan muista pikku tapahtumista, joissa yleensä taisteltiin, parkourattiin tai leikittiin piilosta. Melko hulppea 10 timanttipalikan pääpalkinto motivoi muutamia Koivulandian uneliaasta väestöstä koettamaan kykyjään toden teolla. Voittajaksi valikoitui lentokentän rakentanut Eloviina.

UrpoPahvin hautajaiset

Alkukauden merkkihenkilöihin kuulunut UrpoPahvi oli palannut tammikuun lopulla Koivulandiaan. Muun muassa avioiduttuaan ja erottuaan S1me0nin kanssa ja rakennettuaan hotellin Rautatienvarren etelälaitaan hänen kiinnostuksensa kylää kohtaan alkoi maaliskuussa loppua. 15.3. päättyi Urpopahvin toinen ansiokas kausi Koivulandian jäsenenä kauniisiin hautajaismenoihin.

Koivukylän uskollinen soturi haudattiin kalliohautaan Ragnarogin lähelle. Huhu kuitenkin kertoi, että Urpo_Pahvi olisi sieltä vielä kerran nouseva.

Eloviina Herbacraftin moderaattoriksi

Kerran Eloviina keksi, että voisi hakea Herbacraftin Moderaattoriksi. Hän täytti huolellisesti hakemuksen palvelimen verkkosivuilla ja alkoi pelailunsa lomassa kuulostella vastausta. Epätodennäköiseltä valinta kuitenkin tuntui: Herbacraft ei ollut ottanut uusia moderaattoreita pitkiin, pitkiin aikoihin.

Eräänä päivänä palvelimen järjestelmänvalvoja Tupe_2000 kuitenkin yllättäen lähestyi Eloviinaa. Ja niin käynnistyi hakuprosessi.

13.3. oli päivä, jolloin päätös moderaattoriksi asettamisesta melko todennäköisesti tehtäisiin. Haastattelun lähestyessä muutamia Koivulandialaisia kerääntyi Herbacraftin spawnin suuren talon pöytään odottamaan Eloviinan kanssa. Päätökseen kuitenkin vaadittiin kaikkien keskeisten ylläpitäjien kanta, eikä Tupea näkynyt mailla halmeilla.

Pitkän odottelun vauhdittamiseksi Koivulandialaiset menivät pelaamaan punkkasotaa. kesken ottelun se sitten tapahtui; kun peliä oli noin 27 minuuttia jäljellä, V.I.P-arvoa tarkoittava V Eloviinan nimen edessä vaihtui M:ksi. Koivulandialainen oli valittu Herbacraftin ylläpitäjien kunniakkaaseen joukkoon.

Punkkapelin päätyttyä survivaliin alkoi virrata runsaasti vanhaa legendaväkeä onnittelemaan yhteisön uutta tulokasta. Eduskuntatalolle yritettiin nopealla aikataululla järjestää juhlat, mikä sekä onnistui että ei onnistunut. Joka tapauksessa tuona iltana tunnelma Herbacraftin survivalissa oli katossa.

Myöhemmät tapahtumat osoittivat, ettei Eloviinan uusi rooli ollut Koivulandialle mikään pikkujuttu. Moderaattorina hän saattoi tehdä asioita, joita ei ennen ollut pystynyt tekemään; tällä menetelmällä valmistui myöhemmin Koivulandian metro. Samoin erityisesti ylläpidon aktiivisuus survivalissa kasvoi valtavasti. Moni muukin moderaattori nähtiin tulevina päivinä auttelemassa koivukylän asioissa; eikä sovi unohtaa, mikä rooli palvelimen ylläpidolla oli Koivulandian seuraavan aikakauden tapahtumakuluissa.

Ei ole lainkaan perusteeton väite, että Eloviina olisi Moderaattoriksi astuessaan kääntänyt Koivulandian vielä yhteen kauniiseen nousuun ennen vielä syvempää taantumaa, joka sitten johtui jo muustakin kuin silkasta mielenkiinnon puutteesta. Kuitenkin ennen kuin päästään maaliskuun lopun suuriin päiviin, on puhuttava hieman armeijasta ja kirkosta.

Armeijan kehitys

Muun Koivulandian myllertäessä oli armeija pysytellyt vakaana linjassaan: koulutusraporttiarkistosta käy ilmi, että harjoituksia oli tammikuusta lähtien järjestetty säännöllisesti. Vaikka kasvot rivissä usein vaihtuivat, kiinnosti sotilasura monia. Silloin tällöin tavattiin yli kymmenenkin sotilaan ryppäitä.

Captain_Omena ja Eloviina säilyttivät paikkansa armeijan johdossa. He pyrkivät hankkimaan uusia kouluttajia, jotta armeija voisi toimia myös silloin, kun he itse eivät sitä aktiivisesti käskeneet. SkyblockCampfirella ja Pandthorilla oli muutamia omia koulutuskertoja helmi-maaliskuun aikana.

Kun kirkon rakentaminen ei Megarapua maaliskuun alkupuolella innostanut, hän päätti pistää taitonsa käyttöön armeijan puolella. Armeijan tukikohtaan hän rakensi pastellinvärisen sotilaskoulun.

Tästä intoa saaneena Mr_Harikase pystytti koulun lähistölle oman Koivu Force -erikoisjoukkonsa päämajan. Hienoisen rakennusbuumin päätti Eloviinan suunnittelema uusi tupakasarmi. Rakennus- ja sisustustyöhön osallistui myös Eloviinan uusi moderaattoritoveri Juetue, ja muutamat muutkin ylläpitäjät seurasivat tapahtumia sivummalla.

Kirkko rakentuu hitaasti

Rakennusylipäällikkö SkyblockCampfire ei Megaravun luovuttua kirkon rakennustöistä 11.3. suinkaan vielä ollut heittämässä pillejä pussiin. Pienen loman päättymisen aikaan alkoi työmaalta kuulua vasaran kalketta ja työkoneiden melua, kun suuret seinät nousivat loistaviin korkeuksiinsa. Suureksi onneksi yksi mies ratkaisi jättiprojektin lähes rajattoman materiaalitarpeen kertaheitolla. xPatukka päätti tehdä todellisen urotyön ja keräsi Eloviinan varastoihin arkkukaupalla tarvittavia kivilajeja basaltista mukulakiveen. Niin kauan kuin mosaiikki-ikkunoita ei alettaisi sommitella, ajatustakaan ei Skyn tarvinnut uhrata palikoiden rajallisuudelle.

Vaikka moni oli kirkon vasta ollessa idea kertonut todennäköisesti olevansa valmiina uhraamaan sen eteen paljon aikaa, ei työmiehiä meinannut ilmoittautua paikalle. Jos heitä joskus ilmoittautuikin, he usein jättivät työnsä nopeasti. Tähän saattoi vaikuttaa niin Skyn puutteellinen opastus kuin myös tehtävän vaikeus: kirkko ei monimutkaisine ornamentteineen todellakaan ollut mikään helppo nakki. Sky joutui tekemään kaiken alkuvaiheen suunnittelutyön itse.

Vaikeuksista huolimatta katedraali nousi vähä vähältä Glacivien laakeille niityille. Pelaajat monilta puolilta Herbacraftia kävivät silloin tällöin katsomassa, kuinka koristeelliset harmaat tornit yksi kerrallaan nousivat korkeuksiin. Osallistuipa itse Kittyartistikin ohikulkumatkalla ollessaan Koivulandian suureen urakkaan laatoittamalla alustavasti lattiaa.

Skyn tärkeimpiä apureita alkuvaiheessa olivat Eloviina ja Varjojenvarjo, jotka rakensivat etenkin kirkon julkisivua. Myös esimerkiksi S1me0n ja Finlanddia hoitivat pienempiä tehtäviä.

Eräs viesti

Koivulandia oli Tohtorin kuolemasta lähtien viettänyt rauhallista kautta, jolla ei suurempaa sodankäyntiä tavattu. Kun Eloviinan moderaattorivalinta maaliskuun puolessavälissä aktivoi Herbacraftin ylläpitoa, alkoi uusi aikakausi tehdä tuloaan. Joku ehkä osasi tulkita merkkejä, mutta tuskin kukaan vielä tuolloin arvasi, mitä tuleva aika oli tuova. Kaikki kävi kuitenkin selväksi yhdessä hetkessä, yhden ainoan viestin myötä. Tuo viesti lähetettiin Koivulandian Discordin kertakäyttökanavalle #koivu-qnada 18.3. kello 9.17.

Maaliskuun kääntyessä jälkimmäiselle puoliskolleen Koivulandian johtajat tiesivät, ettei kylää ollut terveellistä pitää kovin toimettomana enää pidempään. Eloviina ehdotti, että johtajisto voisi järjestää kyselytunnin: Kansalaiset esittäisivät etukäteen kysymyksiä johtajille, joihin nämä sitten kaupungintalon salissa tulevana viikonloppuna 18.3. vastailisivat. Idea pantiin täytäntöön. Enimmäkseen kansalaisten esittämät kysymykset olivat melko tyypillisiä: “Millainen on Koivulandian tulevaisuus?” “Mp huumelore?” “Mp Minecraft?” Näiden perusviestien joukkoon ilmestyi kyselytuntipäivän aamuna Juetuen erityislaatuinen tiedustelu.

“Mitä jos haluan aloittaa sodan Koivulandian kanssa?”

Luku 17: Ongelma nimeltä Kontulantia

(18-27.3.2023) “Mitä jos haluan aloittaa sodan Koivulandian kanssa?” Näiden sanojen myötä päättyi se seesteinen mutta ikävystyttävä aika, jona sodan käsitekin tuntui kuuluvan jonnekin syvälle historian hämäriin. Seuraavien päivien aikana Koivulandian kansa sai jatkuvasti tuntea vieraan vallan vakoojain kylmän hengityksen niskavilloissaan.

Juetue ei viestillään ollut tarkoittanut haluavansa aloittaa täysimittaista sotaa; hän halusi vain tiedustella, miten sotilaallinen toiminta Herbacraftissa käytännöllisellä tasolla luonnistuisi. Ongelma oli vain, että Juetue tuohon aikaan sattui kuulumaan palvelimen suurimpaan nousevaan valtapeluriin: Kontulantian kylään.

Kontulantian synty

Kontulantia syntyi kuten luultavasti suurin osa kaikista Minecraftin kylistä, puolisattumalta. Myöhään illalla 12.3. Herbacraftin Moderaattorit MikkiHiiri135 ja Sagelel saivat idean perustaa oma alue jonnekin päin Herbacraftia. Tämä tapahtui hieman ennen Eloviinan moderaattoriksi valitsemista, mutta kahdella tapahtumalla ei tiettävästi ollut mitään ainakaan suoraa yhteyttä.

Hyytävän meren keskelle pystytetty Kontulantia oli ensi päivänä pieni ja karu paikka. Eloviina, SkyblockCampfire ja Daandanx päästettiin vieraisille muutaman ylläpitäjän uudelle asuinseudulle. Kevyessä rupattelussa heitettiin huulta muiden asioiden muassa Koivulandian ja Kontulantian välisestä sodasta. Harkitsemattomilla sanoilla saattoi olla kauaskantoisia seurauksia.

Kontulantia kasvoi kaikessa hiljaisuudessa. Mitään suurta kylää siitä ei tullut, mutta yhä useamman voimakkaan Moderaattorin liittyessä alkoi se saada käyttöönsä ennenkuulumattomia voimia. Vallankumouksellisen sotaviestin kirjoittaja, Juetue, oli Kontulantiaan ensimmäisenä päivänä liittyneitä kylän vakiokasvoja.

Kuumottava kyselytunti

Pian sotaviestin jälkeen Koivulandian armeijan johdon kesken alkoi raskas keskustelu. SkyblockCampfire kirjoitti ensimmäisestä käynnistään Kontulantiassa seikkaperäisen raportin, jossa korosti epätietoisuuttaan kylän nykytilasta. Kenraali Captain_Omena ilmaisi pelkonsa siitä, että Kontulantia potentiaalisessa suursodassa saattaisi käyttää mitä tahansa aseita.

18.00 Koitti kyselytunti. Paikalle kerääntyi paljon kansaa kaikilta puolilta Koivulandiaa kuulemaan, mitä vastauksia kylän kokeneet johtajat heidän kysymyksiinsä antaisivat. Vaikka kysymyksiä oli paljon, ei ollut vaikea arvata, mikä väkeä veti kokoussaliin tuona maaliskuun lopun tyynenä päivänä. Seitsemän aikoihin, kun suurin osa muusta oli saatu käsiteltyä, päästiin illan pääaiheeseen. Kysymys esitettiin kansalle, joka kohahti sen painosta. MikkiHiiri135 heitti yleisöstä huolestuttavan tarkennuksen: “Mitä teette, jos Kontulantia hyökkää Koivulandiaan?”

Tilanne muuttui nopeasti niin jännittyneeksi, että itse kysymykseen Koivulandian hermostuneet johtajat unohtivat vastata. Captain_Omena oli valmistellut huolellisen vastauksen, mutta oli joutunut poistumaan jonnekin ennen H-hetkeä. Toisaalta Mikkihiiren kommentti oli jo osoittanut, etteivät Kontulantialaiset olleet välttämättä kovin kiinnostuneita reilun sodan säännöistä. Eloviina kysyi Juetuelta ja Mikiltä, tulisiko Kontulantia sodassa käyttämään normaalisurvivalin rajoitteet ylittävää teknologiaa. Tähän reilun sodan ehtoon viholliskylän edustajat olivat myöntyväisiä lukuun ottamatta pikkiriikkistä poikkeusta: Mikkihiiren tarunhohtoista Excalibur-miekkaa. Kukaan ei tiennyt, millaista tuhovoimaa tuo kalpa voisi tositilanteessa saada aikaan.

Lyhyt mutta painavamerkityksinen sananvaihto päättyi yhteistyöhaluisen Juetuen tilannearvioon Kontulantian suunnitelmista: “Mitään virallista rooliahan minulla ei ole, enkä voi vastata siihen mitenkään fiksusti, joten sanone että me ehkä suunnittelemme jotain, ehkä emme.” Vaikka keskusteluyhteys Kontulantian kanssa siis oli hetkeksi saavutettu, ei Koivulandialaisten kokonaiskuva sodan uhasta ainakaan lainkaan selkiytynyt.

Kyselytunnin jälkeen hermostunut koivukansa sai levätä Blade93:n ja Poopypoop13:n häitä seuraten. Pelottavasta alustaan huolimatta päivä 18.3.2023 sai näin onnellisen lopun. Myöhempien päivien lopusta sen sijaan ei voitu olla niin varmoja. Koivulandia oli lähtenyt kyselytunnille sodan uhan varjossa ja palannut sieltä entistä suurempi uhka mukanaan.

Kannanottoja ja kuninkaallisia kirjeitä

Armeijan johto jatkoi neuvonpitoaan kokouksen jälkeen. Kenraali Captain_Omena ehdotti seuraavanlaista menettelyä: Ensiksi yritettäisiin hankkia yhteys Kontulantian johtoon ja kysyä, haluavatko Mikkihiiri135 ja Sagelel todella sotaa. Jos Kontulantia haluaisi taistella, heidän mieltään koetettaisiin vielä neuvotteluin muuttaa. Mikäli mikään ei tepsisi, koetettaisiin vielä neuvotella sodalle mahdollisimman inhimilliset säännöt. Kantansa pohjalta hän vielä kehotti erikseen Koivulandian Discordissa Kontulantiaa olemaan käyttämättä epäreiluja aseita ja Koivulandian sotilaita pysymään toistaiseksi rauhallisena.

Captain_Omenan oli tarkoitus lähestyä Kontulantian toista johtajaa Sageleliä henkilökohtaisesti, mutta hänellä ei ollut tämän Discord-käyttäjää. Siispä SkyblockCampfire sai vastuun lähettää viestin moderaattorille. Captain_Omenan tiedustelu kehystettiin valtiollisen, Koivulandian vaakunalla varustetun kirjeen muotoon:

“Iltaa ja anteeksi häiriö, olet ilmeisesti Kontulantian johtaja, tai muuten vain hyvin perillä heidän asioistaan? Minulle on nyt kulkeutunut vihjausta siitä, että teillä saattaisi olla jotain suunnitelmia Koivulandian suhteen. Haluaisinkin nyt tietää, mitä nämä suunnitelmat ovat? Aiotteko uhata Koivulandian turvallisuutta? Haluaisin mahdollisimman rehellisen vastauksen.

Jos haluat keskustella enemmänkin asiasta, niin olen laittanut sinulle kaveripyyntöä täällä Discordissa. Ota siis vaan yhteyttä, jos haluat, en pure.

Ystävällisin terveisin, Captain_Omena, Koivulandian armeijan komentaja.”

Vihreä sunnuntai

Kummallisia huhuja kierteli ympäri Herbacraftin maita 19.3.2023. Sanottiin, että itse valtakunnan hallitsija, suuri Herbalisti, mystisen Euroodin vaimo ja Koivulandian salaisen filosofiakerhon vihollinen numero yksi, olisi vierailulla avarilla maillaan. Jos tarinat pitivät paikkansa, ken tiesi - ehkäpä hänen kauan kaivattu armollinen majesteettinsa voisi suunnata hetkeksi juhlasaattueensa myös Koivulandian pieneen kylään?

SkyblockCampfire otti tehtäväkseen saattaa tuo unelma toteen. Hän hyppäsi survivaliin, jatkoi kirkkonsa rakentelua ja odotti. Ja toden totta - muutamien minuuttien kuluttua itse Herbalisti todella kuulutettiin saapuvaksi! Tuon yhden päivän ajaksi oli Sky valmis uhraamaan filosofiakerhonsakin periaatteet - olihan paljon tärkeämpää, että Kissajoen häiden suuri salaisuus ehkä viimein saisi ratkaisun.

Toivo ikiaikaisten mysteerien ratkeamisesta ei kuitenkaan ollut kovin suurta; Herbalisti oli kerran aikaisemminkin siunannut valtakuntaansa pidemmällä vierailulla, mutta viettänyt kaiken ajan ravintola Voidissa. Toivoa ei kuitenkaan auttanut heittää hukkaan. Sky esitti survivalin keskustelualustalla useita, useita perusteita, miksi Herbalistin pitäisi kunnioittaa Koivulandiaa vierailullaan. Muutamat paikalla olleista kyläläisistä auttoivat levittämään sanomaa.

Herbalisti vastasi Koivulandian kysymykseen täysin odottamattomalla tavalla. Hän ei jättänyt sitä huomiotta. Hän ei pahoitellen kiirettä todennut, ettei pääsisi tulemaan. Hän ei selittänyt, ettei haluaisi vierailla Koivulandiassa, koska tämä kannustaisi muitakin kyliä kinuamaan vastaavaa visiittiä. Hän ylisti Kontulantian mahtia.

Sky siirtyi Eloviinan kautta äkkiä Kontulantiaan. Harmaanvärinen merikylä oli viime näkemästä kasvanut hieman. Upouusien asuntojen välisillä asfalttiteillä kierteli useita moderaattoreita, joiden liitoksista viholliskylään ei Sky ollut ennen kuullut: JantsoP, FabianAdrian, Rosaela…

Ja hetken käveltyään huomasi Sky sen: Erään talon rakentamiseen syventyneen kaukaisen hahmon. Tuon hahmon nimikyltin vasemmassa reunassa loisti suuri vihreä kirjain H. Eikä tuo kirjain voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa.

Herbacraftin valtakunnan itsevaltias Herbalisti oli Kontulantian puolella. Uutinen oli valtava takaisku Koivulandialle. Kontulantia jo kyselytunnilla vaikuttanut Koivulandialle tasaveroiselta viholliselta - nyt se oli osoittanut vielä moninkertaisesti vahvemmaksi. Tilanne vain paheni pahenemistaan.

Sky teki sen, mihin tuossa ahtaassa tilanteessa kykeni: Kuvasi kaiken Kontulantiassa näkemänsä mahdollisimman tarkasti ja kirjoitti kaikesta erikoisraportin armeijan päällystölle.

Illemmalla sekä Sagelel että Mikkihiiri135 sattuivat olemaan paikalla. Captain_Omena järjesti kolmen hengen sotaneuvottelun. Kontulantialaisia eivät kenraalin huolet vain tuntuneet kiinnostavan.

Kontulantia kokoontuu

Illalla 19.3. Moni alkoi jo valmistautua taisteluun. Finlanddia ja Blade93 pohtivat erikoisjoukkojenkokoamista ja raskaan taistelukaluston käyttöä. Captain_Omena yritti uuden ilmoituksen voimin takoa kaikkien mieliin, että edelleen paras ratkaisu oli joka tapauksessa pysyä rauhallisena ja odottaa, mitä tuleman piti.

Sodan uhka tuli seuraavana päivänä lähemmäs kuin koskaan ennen. Kesken normaalien pelailujen Kontulantia päätti yhtäkkiä pitää kokoontumisen pitkälti Koivulandian tyyliin. Ja kokoontumisen sisältö - siitä jos mistä olisi kenen tahansa koivulandialaisen iho mennyt pahasti kananlihalle.

MikkiHiiri135: “Tosiaan, olen kuullut pahoja huhuja, että Koivulandia on hyökkäämässä MEIDÄN Kontulantiaan ja meidän on valmistauduttava.” Tupe_2000: “Hirveää. Oivoivoi.” MikkiHiiri135: “Kertokaa ideoita, joilla voisimme estää hyökkäyksen.” Sagelel: “Ydinkärjellä.” DaanDanx: “…Rauhanjulistuksella?” Piipendaali: “Sage, ei taida Minecraftissa sellaisia olla. Taitaisi koko serveri kyllä ydinkärjellä räjähtää ilmaan.” MikkiHiiri135: “Mutta tosiaan, ydinkärki voisi toimia.”

Moni kokouksen osallistuja reagoi tapahtumien kulkuun voimakkaasti. Kun idea ydinkärjestä otettiin esille, purskahti Koivulandian suurlähettiläs Eloviina itkuun; xProve suolisto päätti toimia autonomisesti. Keskustelu kuitenkin alkoi pian käydä melko sekavaksi, eikä selkeää linjaa tuntunut enää löytyvän.

MikkkiHiiri135: “Sage, mistä me saamme ydinkärjen?” Piipendaali: “Oivoi Mikki, sinäkin!” MikkiHiiri135: “Olen myös kuullut huhua, että Koivulandialla on ydinohjus.” xProve: “Meillä on ylipaino, eli ylivoima.” MikkiHiiri135: “Tosiaan, nyt meidän täytyy värvätä sotilaita.” Eloviina: “Kannatan ydinpummi-ehdotusta.” MikkiHiiri135: “Meillä on supersotilas, joka on todella valmis taistoon vaikka 10 000 000 sotilasta vastaan…”

Tässä vaiheessa DaanDanx käveli puhujankorokkeelle ja kuiskasi puheenjohtaja Mikkihiiren korvaan jotain. Tiedon saatuaan Mikki päätti lopettaa kokouksen siihen paikkaan. Varmaksi lopetuksen syytä ei tiedetä, mutta sen voi hyvin arvella liittyneen jollakin tavalla SkyblockCampfiren yllättävään saapumiseen kokouspaikalle.

Kolme pommia

MikkiHiiri135:n kovat väitteet ydinaseesta Koivulandiassa eivät olleet täysin perättömiä. Poopypoop13:n kellarista todella löytyi esine, joka muistutti kovasti joukkotuhoasetta. Kuitenkaan ei ollut mitään varmuutta siitä, mikä tuon aseen toimintakyky olisi - ainakaan sen armeijan johto ei ohjuksen olemassaolosta juuri tiennyt.

Kontulantiaan alkoi nopeasti rakentua monenlaista yhteiskunnallista palvelua pankista päiväkotiin. Keskustelun keskipisteeseen noussut ydinohjuskin todella luotiin Kontulantian alle muistuttamaan siitä, kuinka veitsenterällä kaikki nyt oli. Kenenkään yöunet tuskin 19.3. olivat rauhan täyttämiä. Yön aikana Koivulandian Kontulantian-suurlähetystö oli vuorattu hätänauhoilla, jotka huusivat räjäytysvaaraa. Joku oli käynyt asentamassa sinne suuren, mustan pommin, jonka räjähdysherkkyyttä tuskin kukaan uskalsi lähteä kokeilemaan. Kirjoitukset rakennuksen seinässä viestivät samoin kitkan kasvua. “Etniseltä taustalta täältä on täältä!” “Oletko koivun värinen? Mene kotio sit!” “Kohta lähtee ohjus, jos sinä et!”

Kahden Herbacraftin kohtaaminen

Illalla 21.3. vanhan Herbacraftin suuri valtias Herbalisti oli jälleen tavattavissa. Samoin olivat paikalla uuden Herbacraftin, nimittäin Koivulandialaisen sellaisen, keskeisimpiin vallanpitäjiin kuuluvat SkyblockCampfire, Eloviina ja Captain_Omena. Syntyneessä pitkässä ja vaikeassa keskustelussa tiivistyivät viimeisten kolmen päivän dramaattiset vaiheet.

Herbalisti: “Kontulantia on vähän niin kuin Suomi, ja Kontulantia kuin Venäjä.” SkyblockCampfire: “Koivulandia on kuin Saksa - suuri, mahtava, kulttuurillinen, joskus vähän innostuu mutta siitä ei puhuta. Milloin Kontulantian laukaukset?” Herbalisti: “Skyblock! Huomaa, että olette Venäjä. En uskalla päästää ketään tänne kylään, koska pelkään Koivulandian suurvaltaa. Ei yllätä, että Koivulandia on aloittanut sodan aikaisemminkin.” SkyblockCampfire (olettaen Herbalistin kommentissaan viitanneen muutaman minuutin sotaan): “Koivulandia ei aloittanut sitä, sen aloitti Shirakawa.” (Koivulandian armeijan sotilas) Kuolematonenkeli: “Mutta Koivulandian armeija on aina valmiina, jos te aloitatte sodan.” Herbalisti: “Kunhan vain ei sattuisi mitään. Koivulandian varjossa eläminen pelottaa.” Fatgamerturtles (tuntematon sivullinen): “Herba, mikä on se Koivulandia?” Herbalisti: “Se on pelottava suurvalta, joka uhkaa Kontulantiaa. Koivulandian suurvalta pelottaa mutta jos suinkin käy, niin pieni, mutta sisukas Kontulantia puolustaa kyllä, perhana!” MikkiHiiri135: “Pelottaa tämä Koivulandia. Varmaan pian työt lähtevät alta ja pankki kaatuu, jos se sota syttyy.” Herbalisti: “Kyllä se on niin, että 5 Kontulantialaista vastaa yhtä Koivulandialaista!”

Osoittautui, että Koivulandian näkökulma Kontulantiasta aggressiivisena sodanlietsojana ei ollut lainkaan yksiselitteinen. Toisellakin puolella ihmiset näyttivät toivovan hartaasti, että tuhoisa suursota saisi kaikesta huolimatta jäädä syttymättä. Kaiken lisäksi jokin kummallinen kohtalon oikku oli saanut Kontulantian uskomaan, että koko hirvittävän kriisin takana oli Koivulandia!

Tässä kohtaa keskusteluun liittyi kenraali Captain_Omena.

Captain_Omena: “Montako Kontulantialaisia on?” Herbalisti: “En ajatellut kertoa pienen pientä väkilukuamme teille venälä… Koivulandialaisille! Ette saa dataamme, saamari!” Captain_Omena: “Ymmärrättehän, että jos Kontulantialainen vastaa viittä Koivulandialaista, tarvitsette ainakin 16 sotilasta?” Herbalisti: “Miksi lietsot sotaa? Elämme rauhassa täällä. Pelottaa, että suurvalta hyökkää.” Captain_Omena: “En lietso sotaa, olen hämmentynyt syytöksistänne, joilla ei käsittääkseni ole perää. Mitä pahaa Koivulandia on teille oikein tehnyt? Mikäli se auttaa pelkotilaanne, suurvaltamme armeija on komennuksessani. En ole sodanhimoinen ihminen. Hyökkäystä ei tapahdu, ellette te itse hyökkää kimppuumme. Herbalisti: “Harmittaa, kun valehtelet.” Captain_Omena: “Valehtelen mistä? Siitä, kun kysyin, mitä Koivulandia on tehnyt?” Herbalisti: “Miksi puhut niin paljon sodasta, armeijasta ja sotilaista? Sotahullu!” Captain_Omena: “Olen komentaja, joten minun lienee pakko puhua armeijasta ja sotilaista.” Kuolematonenkeli: “Herba, Captain_Omena ei todellakaan ole mikään sotahullu.” Herbalisti: “Miksi valtio, joka ei halua sotia, tarvitsee komentajaa?” Captain_Omena: “Valtio tarvitsee komentajan nimenomaan estämään sotaa. Jos nyt kukaan ei johtaisi armeijaa, olisi mahdollista, että uhkauksenne olisivat jo aiheuttaneet suurempaa ongelmaa.” Herbalisti: “Selvä, mutta miksi uhkailette? Puhutte sodasta ja sen uhasta ja sillä lailla. Voitteko vain jättää meidät rauhaan?” Captain_Omena: “Ainoa uhkaus on, että jos Koivulandiaan hyökätään, aiomme sitä puolustaa. Sodasta ja sodan uhasta puhuminenhan nimenomaan on sodan estämistä?” Herbalisti: “Eli uhkailette.” Captain_Omena: “Kyllä, mutta vain sen verran kuin meidän on pakko. Haluaisin tietää, mitä nämä uhkauksemme ovat, niitä kun en ole itse kuullut.” Herbalisti: “Tässä on nyt semmoinen riski, että te tulette tekemään meidän pikkuisesta Kontulantiasta Koivulandian ja jos puolustamme, te luulette, että hyökkäämme, kun olemme Koivulandiassa. Koivulandian ristiretket täällä ovat jo alkaneet. Olemme jo nyt kaksipuinen kylä teidän takianne. Menkää pois propagandanne kanssa!”

Seuraavaksi puheeksi tuli Koivulandian suurlähetystöön asennettu pommi. Herbalisti esitti erikoisen teorian: hänen mukaansa räjähdekin oli jostain syystä Koivulandian omia tekosia!

Captain_Omena: “Entä miten kommentoitte Koivulandian suurlähetystöltä löytyviä pommeja ja kylttejä? Ovatko nämäkin vain ‘Kontulantian rauhallista yritystä elää rauhassa?” Herbalisti: “Teidän pommi ja teidän kyltit! Huijausta, vilunkipeliä ja propagandaa. Pommi ja kyltit ovat teidän maaperällänne!” Captain_Omena: “Miksi ihmeessä kirjoittelisimme suurlähetystöömme kylttejä, joissa lukee ‘Menkää pois’ ‘Avoimesti rasisti (koivuille)’ ja ‘Oletko koivun värinen? Mene kotio sit’ ? Tai miksi yrittäisimme räjäyttää pommeilla oman rauhaa tahtovan suurlähettiläämme?” Herbalisti: “Koska haluatte lietsoa valheellista vihaa välillemme. Miksi uhkaatte sodan uhalla, kun me vaan haluamme Wäkkärissä istua ja kaapungintaloa rakennutella? Aika hyvä yritys laitella itse tuollaisia kylttejä ja pommeja pikku kyläämme. Menkää pois ja viekää pommi, kyltit, lähetystötönö, valheet ja propaganda takaisin Koivulandiaan! Olette kuin venäjä: Uhkailette, pelottelette ja levitätte propagandaa kuin se olisi päivätyönne.” MikkiHiiri135: “Koivut pois Konnusta.” Kuolematonenkeli: “Päivätyömme on pitää Koivulandia hyvässä kunnossa!”

Captain_Omena oli tässä kohtaa saanut mielestään riittävästi tietoa ja vetäytyi hetkeksi kirjoittamaan raporttia.

Herbalisti: “Kontulantia vaatii rauhaa, eikä jaksa sotia! Ette tule.” MikkiHiiri135: “Koivut pois meidän Kontusta!” Herbalisti: “Miksi olitte, tulitte ja soditte?” SkyblockCampfire: “Arvon ruhtinatar, saanko kysyä, miksi olisimme pommittaneet omaa lähetystöämme?” Herbalisti: “Koska haluatte syyllistää meitä siitä pommista, vaikka kädenjäljestä näkee sen olevan teidän tekemänne.”

Herbalisti halusi romuttaa Koivulandian Kontulantian-suurlähetystön kaikkine ongelmineen. Siksi hän aloitti pommin purkamisen.

Herbalisti: “Puren pommia, pysykää poissa!” MikkiHiiri135: “Ei varmaan kannata purkaa suulla sitä…” Herbalisti: “Ensimmäinen johto purtu! Toinen johto purennassa.” Piipendaali: “Noniin, kohta räjähtää. Suojautukaa!” Herbalisti: “Tikittää… purtu! Olipa helppo purkaa tämä. Sain uutta informaatiota pommin alkuperästäkin. ” Karupoika: “Kenen pommi?” Herbalisti: “Pommi on peräisin… KOIVULANDIASTA!”

Näin pommi oli purettu mutta riita edelleen syvä. Yhä uusia hahmoja, muun muassa paikalle saapunut Eloviina, liittyi keskusteluun.

J0ni123: “Koivulandia on nykyään pelottava.” Herbalisti: “Pienen pieni Kontulantia koettaa vain elää rauhassa.” Kuolematonenkeli: “Herbalisti, ymmärrä, Koivulandia ei tahdo sotaa!” Herbalisti: “Mutta kun meidän vakoilijat ovat saaneet radiopuhelimillaan selville, että Koivulandia näkee sodan ainoana vaihtoehtona.” Eloviina: “Vale.” Kuolematonenkeli: “Koivulandia ei aloittaisi sotaa ilman mitään hyvin vakavaa syytä.” Captain_Omena: “Arvon aliupseerioppilas puhuu faktatietoa.” Herbalisti: “Kontulantia ei aloita sotaa mistään syystä. Mutta Koivulandia aloittaisi… sotaisalle maistuu.” Eloviina: “Ei aloittaisi.” Herbalisti: “Meillä on todisteet pommista myös! Siinä lukee, että se tuli teiltä.” Eloviina: “Miksi Koivulandialaiset laittaisivat omalle maaperälleen pommin?” Herbalisti: “Koska haluatte lavastaa meitin!”

Yön käydessä yhä lähemmäksi keskustelu pikkuhiljaa muuttui kadottaen keskeisen aiheensa. Lopulta se päättyi kokonaan itse suuren valtiaan poistuessa paikalta.

Kontulantian rauha

Kontulantia järjesti illan keskustelun jälkeen pienen neuvonpidon, joka koostaan ja vaatimattomista puitteistaan voidaan lukea yhdeksi koko Herbacraftin historian tärkeimmistä kokouksissa. Tapahtuman sisältö on ankaran salassapidon alaista ja osittain historian havinaan kadonnutta, joten tarkkaa kuvausta sen kulusta ei ole saatavilla.

Suurkokouksessa todettiin, ettei suuri sota kahden Herbacraftin pääkylän välillä auttaisi ketään, eikä kireää tilannetta turhaan kannattaisi pitää yllä. Siispä Kontulantian Kriisi päätettiin siltä istumalta lopettaa. Rauhansopimuksen tärkeitä arkkitehteja olivat Eloviina ja Juetue, joka oli viime päivinä käyttänyt aikaansa kysymyksensä aiheuttaman konfliktin tyynnyttelyyn.

Koska konflikti ei lopulta ollut ehtinyt yltyä kovin pahaksi ja varsinainen sotatila oli onnistuttu välttämään, kummankaan puolen rauhanehdot eivät olleet kovin raskauttavia. Kontulantia lupasi olla tulevaisuudessa uhkailematta muita kyliä sodan uhalla; Koivulandia teki tiettyjä muutoksia Discordinsa kanava-asetteluihin siinä toivossa, että tulevaisuuden vastaaviin kriiseihin ei reagoitaisi yhtä totaalisesti.

Näin päättyi piinallinen neljän päivän odottaminen yhden ainoan keskustelun takia. Kaikki vastakkainasettelut pommin alkuperästä sodan todelliseen aloittajaan hylättiin hetkessä yhteisen sovinnon vuoksi. Kontulantian rauha todella osoitti, mikä voima rakentavalla keskustelulla voi parhaimmillaan olla.

Kontulantialaisvakoojat

Kontulantian rauhan jälkeen Kontulantian pikku kylä alkoi pikkuhiljaa hävitä olemasta siihen luonnolliseen tapaan, jolla melkein kaikki pienet minecraftkylät pian syntynsä jälkeen katoavat tietymättömiin. Jälleen kerran osoitti historia, että vaikka joku valtakunta joskus saattoi hetkeksi nousta Koivulandian yläpuolelle, vuorten huipuilla käyvä tuuli sen pian murtaisi. Vaan sinivihreä lippu se yhä vaan liehui - ehkä puolitangossa, mutta liehuipa kuitenkin.

Kontulantian touhut eivät enää 21.3. jälkeen näkyneet Koivulandian arjessa kovin voimakkaasti. Ne ilmenivät ainoastaan vakoojien, kuten DaanDanxin ja Mikkihiiri135:n, ajoittaisina havaitsemisina. Vaikka Kontulantian joidenkin kansalaisten sotahalut olivat jo historiaa, halusi kylä edelleen pysyä perillä suurvallan tapahtumista.

Viimeinen suuri havaittu vakoiluoperaatio tapahtui 27.3. Tuolloin DaanDanx jäi kiinni armeijan suurharjoitusten laittomasta tarkkailusta. Vihulainen pääsi täpärästi karkuun, mutta tuskinpa hänen hankkimillaan tiedoilla kovin kamalia asioita tehtiin.

Muita tapahtumia Kontulantian kriisin ajoilta

Kun ulkomaan asioissa kuohui, Koivulandia pysytteli sisäisesti koko ajan sinä hiljaisena ja epäaktiivisena kylänä, mikä se oli ollut viimeisen vähän yli kuukauden. Muuta mainittavaa Kontulantian kriisin aikoina ei siis juurikaan tapahtunut.

Ainoan poikkeuksen sääntöön teki 24.3, jolloin Greydragon0111, Munkkiz ja Emppumc1 järjestivät peräti kaksi pientä tapahtumaa. Ensin päivällä paljon väkeä kerääntyi Munkkizin ja Greydragonin eläinnäyttelyyn lemmikkeineen. Illemmalla Emppumc1 piti pienet juhlat, joille vain Herbacraftissa VIP-arvolliset olivat tervetulleita.

Luku 18: Pohjoisen linna

(28.3.-14.4.2023) Historia, varsinkin Koivulandian historia, näyttää noudattavan sitä lainalaisuutta, että kun myrskyisisten aikojen aallokosta onnistuu selviämään, seuraa seesteisen poutasään aika. Näin kävi myös Koivulandian tapauksessa Kontulantian täysin yllättäen iskeneen kriisin takia. Poissa olivat pelko ja vihamielisyys - vallalla sovinto, uutta odottava kylä ja aktiivinen Herbacraftin ylläpito. Vaikka tänä huhtikuun alkupuolen keväisenä kautena ei tammikuun alun kulta-aika palannut, oli kaikki Koivulandiassa tuolloin paremmin kuin pitkään ennen ja jälkeen.

Tuolla lyhyellä huippukaudella saivat kolme Koivulandian pitkäaikaista työmyyrää, SkyblockCampfire, Eloviina ja Captain_Omena, kaikki palkinnon työstään. Yllätys, joka näistä Omenalle 13.4. koitti, ehkäpä ylitti riemullisuudessaan kaiken Koivulandiassa siihen asti koetun.

Koivulandian metro

Kun Eloviinasta oli tullut moderaattori, hän pystyi tarvittaessa ohittamaan tonttirajoitukset. Tämän kyvyn avulla hän pystyi viimein saavuttamaan erään Koivulandian pitkäaikaisimmista projekteista: Toimivan ja tehokkaan kuljetusreitin kylän toiselta laidalta toisella. Maaliskuun lopusta lähtien Koivulandian metro pystyi kuljettamaan kyläläisiä pohjoisen Ragnarogista etelän Shirakawaan hieman juoksuvauhtia hitaammin noin viidessä minuutissa. Sivupysäkkejä esimerkiksi keskustan kohdalla oli muutamia.

Maaliskuun-toukokuun vaalit

31.3. koitti jälleen se päivä, jolloin Koivulandian kansa kerääntyi Discordin ilmoituskanavalle päättämään kylälle uutta johtajistoa. Edellisenä päivänä oli rauhanomaisissa merkeissä käyty pientä kampanjointia. Kyseisen kerran uusi trendi olivat tyylikkäät vaalikuvat.

Ensi alkuun äänestyksessä kärkeen nousivat odotusten mukaisesti SkyblockCampfire, Eloviina, Captain_Omena ja Blade93. Bladen äänimäärä kasvoi kuitenkin huomattavasti hitaammin kuin kolmen muun kärkipaikan pitäjän.

Äänestyksessä yllättäen jokainen helmi-maaliskuun kaudella johtajistoon nousseista (Liukkonen8, Blade93, Naaliz ja Finlanddia) täpärästi hävisi ääntenlaskennassa. Ehkäpä tämä johtui menneen vaalikauden heikosta aktiivisuudesta: Harva näistä johtajista tuolloin oli kylän edessä kovin ankarasti päässyt päätöksiä tekemään. Toisaalta mistään kovin suuresta tämä tuskin kertoi; äänien menetys ei ollut olosuhteet huomioon ottaen mitenkään poikkeuksellisen suuri.

Täysinä ensikertalaisina johtajistoon nousivat nyt melko vanhat konkarit S1me0n, Munkki3000, Aksu217 ja Laterootti. Näistä Munkkiz ja Aksu217 saivat haalittua kasaan poikkeuksellisen suuren äänisaaliin nousten jopa Captain_Omenan ylitse. Munkki3000:n tehokkaana taustatukena toimi Koivulandiassakin kylän syntyhetkillä pelailleen S15u:n suuri palvelin Sipulicord, mikä selittänee paljon hänen menestystään. Aksu217:n sankan suosion salaisuutta sen sijaan voi vain arvailla.

Ministerien vaaleihin liittyi edelliskerrasta poiketen molempiin runsaasti jännitystä. Mr_Harikase haastoi SkyblockCampfiren paikan rakennusylipäällikkönä, ja Sky päätti itse kokeilla kilpaa sisäministeri Eloviinan kanssa. Sisäministerikilpaan sävyä toi ehdokkaiden lievä erimielisyys keskeneräisten ja rumien talojen kohtelua koskien. Suhteellisen suurin äänimäärin Harikase voitti takaisin rakennuspäällikön pestinsä ja Eloviina sai jatkaa vasta saamassaan pestissä. Sky ei ollut tappiosta millänsäkään; vanha veteraani oli vain iloinen päästessään raskaan vastuunsa taakasta.

Vaalien jälkeen hän haki Eloviinalta Valistuslahden Lordin tittelin, jossa aikoi piakkoin asettua viettämään rauhallisia eläkepäiviä Glacivien niityille.

SkyblockCampfiren ja Eloviinan syntymäpäivät

Koivulandian erästä suurta juhlapäivää, 20 vuotta täyttävän Eloviinan ja 18 vuotta täyttävän SkyblockCampfiren yhteisiä syntymäpäiviä oli valmisteltu jo maaliskuun alkupuolelta asti. Kahden suunnilleen samaan aikaan vuodesta syntyneen tärkeän henkilön merkkipäivää haluttiin juhlistaa asianmukaisesti. Siksi johtajisto oli jo etukäteen suunnitellut niitä varten yhdessä pelattavan Koivulandia-aiheisen Kahootin ja koristellut Mr_Harikasen vanhan tukikohdan juhlakuntoon.

iltapäivällä 1.4. koristi sitten Shirakawan toisena rakennetun talon sisäänkäyntiä pitkä parijono juhlakulkueen asetelmassa. Kellon lyödessä seitsemää kaksikko mukanaan kuningas Jussi88Takanasi lähti hitaasti marssimaan ilta-auringossa loistavaa jyrkkää puuportaikkoa ylös Juhlatalolle, jossa heidät ottivat vastaan portsarit Harikase ja Karupoika. Päivänsankarit asettuivat seisoskelemaan terassin eteen, jonne lahjojen tuojat muodostivat pitkän jonon.

Kun lahjat oli jaettu, sai ruokailu alkaa. Sen aikana juhlan järjestäjät kehottivat kaikkia siirtymään Discordin esityskanavalle, jossa kakun mutustelun lomassa voitaisiin hieman mitellä Koivulandia-tietämyksestä. Pelaajia oli niin paljon, että Kahoot jouduttiin vetämään peräti kolme kertaa. Voiton vei lopulta Captain_Omena, joka jollain ilveellä onnistui vastaamaan kaikkiin kysymyksiin oikein.

Syntymäpäivien ohjelma päättyi sitten siihen: juhlanjärjestäjät eivät voineet mitään tiukoille aikatauluille, joita juuri tuolle päivälle oli yllättävästä syystä monille ponnahtanut. Vieraita lyhyessä juhlassa kuitenkin kävi varsin kunnioitettava määrä, yhteensä ainakin yli 30 henkeä.

J0N7U vauhdittaa kirkon rakennustöitä

Koivulandian suuren katedraalin rakennustahti vauhdittui roimasti 3.4, kun ylioppilaskirjoitusten jälkeen takaisin Herbacraftiin palannut vanha rakentajalegenda J0N7U kääri hihat ja rupesi hommiin. Lähes kaikki ulkokuoren suunnitelmat olivat tuohon mennessä jo valmiita, mutta työtä oli silti vielä valtavan paljon, kun kaikki oli symmetrian mukaan kopioitava eri puolille kirkon pitkiä seiniä. Uutteralta J0N7Ulta kaikki onnistui kuitenkin varsin nopeaan tahtiin, eikä aikaakaan, kun kirkko jo lähes valmiina komeili.

Koko ajan tuli yhä lähemmäksi se aika, kun valtavan rakennuksen sisätilojen koristelu viimein voitaisiin aloittaa.

Linnan rakennustyöt

Koivulandian kirkko ei lainkaan ollut ainoa suuren luokan rakennusprojekti, joka Kontulantian kriisin jälkeisenä aikana pohjoisessa Koivulandiassa kukoisti. Eloviina ja rakennusylipäällikkyytensä takaisin hankkinut Mr_Harikase rautatien varrelle Ragnarogia vastapäätä suurta linnaa. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa linna, sillä sen oli palveltava Koivulandian rakastettua kenraalia.

Captain_Omena oli armeijan johtajana paiskinut hommia Koivulandiassa siihen malliin, ettei häneltä ollut liiennyt aikaa oman talon rakentamiseen. Oli jo pidempään ollut selvää, että toimistossaan asuva konkari ansaitsi parempaa. Eloviina ja Harikase päättivät ryhtyä työhön. Ensin he kysyivät Omenalta, millaista asuntoa hän haluaisi. Kenraali kertoi unelmoineensa historiallisesta kartanosta rauhallisella paikalla. Rakentajat päättivät, että tarkoitukseen sopisi parhaiten suuri linna.

Ja suuri linnasta todella tuli - pinta-alaltaan se taisi olla jopa koko Ragnarogia suurempi. Teksturoidut ja taitavasti muotoillut kivimuurit; pyöreät tornit, joissa taitavasti yhdisteltiin kivi- ja puuelementtejä; pittoreskit puutalot, joiden sisällä linnan kymmenet huoneet saattoivat eksyttää kokemattoman kulkijan. Kaikki tämä teki Pohjoisesta Captain_Omenan linnasta yhden Koivulandian ehdottomasti hienoimmista rakennuksista.

Kaiken lisäksi linna rakentui suorastaan silmissä. Eloviina ja Harikase paiskivat töitä apunaan ennätyksellinen määrä auttamaan pyydettyjä ohikulkijoita. Moni moderaattori ja merkittävä Koivulandialainenkin antoi linnalle oman, pienen tahi suuren, panoksensa: esimerkiksi Finsane4000 rakensi sinne kellarin.

Erikoinen kellari

Kuningas Jussi88Takanasi oli rauhallisella iltapäiväkävelyllä Koivulandian kaupungintalon lähellä, kun huomasi jotain kummaa. Pian hän löysi itsensä kummallisesta mustatiilisestä huoneesta. Yhdellä puolella pitkänmallista huonetta oli suuri ja tuhovoimainen räjähdevarasto. Toisella komeili timanttipalikkaseinällä seinällä kyltti: “MAAILMANVALLOITUS! Älä kerro kenellekään löytämästäsi huoneesta. Se voi olla viimeinen tekosi. TUHO koko Herbacraftille ja eläköön kuningatar!”

Asiasta syntyi keskustelu. Yhteisin tiedoin selvitettiin, että huone ilmeisesti liittyi maailmanvalloitukseen, jota Poopypoop13 oli jo pidempään, ainakin huumekriisin ajoilta, suunnitellut. Onneksi se löydettiin ennen kuin mitään pahaa ehti tapahtua. Toisaalta heräsi kysymys: oliko tällaisia maanalaisia asevarastoja lisää jossain?

Kirkon rakennusrahasto

Koivulandian suuri katedraali kaipasi toukokuun alussa rakentajia. SkyblockCampfire päätti kokeilla, auttaisiko asiaa, jos työläisille maksettaisiin palkkaa. Hän loi kolehtirahaston, johon lahjoitti syntymäpäivillä xPatukalta lahjaksi saamansa timantit. Nyt kuka tahansa saattoi antaa omista varoistaan pottiin, joka tulevaisuudessa jaettaisiin kirkon uusille rakentajille.

Kolehtirahasto epäonnistui lähes täydellisesti: yhtäkään uutta rakentajaa se ei työmaalle houkutellut. Kuitenkin se piti sisällään kuukauden lopulla paljon arvokasta tavaraa, tärkeimpänä yli 64 timanttipalikkaa. Rakentajilla oli siis käytössään tehokas työkalu porukaan mukaan motivoimiseksi tulevaisuuden varalle.

Kaiken lisäksi rahastoa ei lopulta edes tarvittu: J0N7U teki työtä sellaisella uutteruudella ja ammattitaidolla, että apukäsistä olisi melkeinpä ollut vain haittaa.

Vanhojen pelaajien huolenilmaus

Huhtikuun alkupuolella Koivulandian kunniaveteraaneista Finsane4000, Liukkonen8 ja jo kanonisesti kuollut TohtoriJ ilmaisivat huolensa kylän yleisestä kehityksestä. Tarkkaa ja yhtenäistä adressia he eivät pystyneet esittämään, mutta pienistä palasista koostuva viesti oli suhteellisen selkeä. Ongelmakohtia oli kolme: toukokuun Koivulandia oli riitaisampi, monimutkaisempi ja erityisesti totisempi kokonaisuus kuin aikaisemmin. Kritiikkiä totisuudesta tuli muun muassa armeijan toiminnalle ja historiankirjoitukselle.

Veteraanien huoli lienee ollut täysin aiheellista. Koivulandia oli eläväinen kylä, joka toukokuuhun mennessä oli muuttanut perusolemustaan jo moneen kertaan. Enää ei kylään joka päivä liittynyt keskimäärin kahta uutta jäsentä. Kokouksillekin, noille klassisen Koivulandian tärkeimmille tapahtumille, löydettiin enää ani harvoin aihetta.

Koivulandialaisten yleinen aktiivisuuskin oli huumekriisistä lähtien ollut alamaissa. Vakavan mielenilmauksen synkin vaihe oli TohtoriJ:n (joka kanonisesti oli jo kuollut) lähtö Koivulandian Discordista. Suhteellisen suurta päätöstä mies itse perusteli seuraavasti: “Lähden servulta, koska näen tämän palvelimen menneen hieman huonompaan suuntaan.

Ristiriidat muiden jäsenten kanssa aiheuttavat pelkästään draamaa, ja en halua sitä aloittaa. Toivon kuitenkin vielä jonain päivänä Koivulandian palaavan samanlaiseen toimintaan kuin ennen. Heippa kaverit!”

Suuri uutinen

Ikävän viestin tuomaa synkkää tunnelmaa piristi pian suuri uutinen. Herbacraft avaisi aivan lähipäivinä, 15.4., uuden pelimuodon nimeltä HcHc. Perusidea oli seuraava: jos pelaaja kuoli, hän ei päässyt välittömästi liittymään takaisin, vaan hänen tuli maksaa ensin tietty summa pelinsisäistä valuuttaa. Takaisinpääsyn vaikeus ja menetelmät, joilla rahaa voisi saada, eivät vielä olleet täysin selviä.

Koivulandian kannalta kiinnostavaa ei kuitenkaan ollut rikkaudessa kilpaileminen vaan mahdollisuudet, joita uusi pelimuoto tarjosi kylille. Siinä kylän pystyi virallisesti rekisteröimään koko palvelimen kattavalle listalle. Lisäksi tonttien suojaaminen oli mahdollista ainoastaan kylissä, mikä varmasti toimisi kannustimena uusille pelaajille.

HcHc jakoi heti syntyessään vahvasti mielipiteitä. Osa näki sen suurena mahdollisuutena, joka voisi jälleen nostaa Koivulandian entiseen loistoonsa. Moni kuitenkin katsoi, ettei jaksaisi pyöriä kahdessa kylässä yhtä aikaa. Eloviina esimerkiksi ilmoitti pian uutisen saavuttua, että tulisi tällä kertaa mieluummin palvelemaan ylläpidon kylää.

Tilanteessa oli selvää samankaltaisuutta siihen kertaan, kun Koivulandiassa oli pohdittu Preforiaan siirtymistä - sillä erotuksella vain, että nyt vaihtoehtoinen pelimuoto todella varmasti tulisi. Kuten arvata saattoi, HcHc:n synty todella suuresti vaikutti Koivulandian historiaan - ehkäpä vain hieman odottamattomalla tavalla.

Johtajiston kokous 13.4.

Koivulandian johtajistolla oli uudessa kokouksessa 13.4. paljon puhuttavaa. Tärkein aihe oli uusi pelimuoto, joka avautuisi peräti kahden päivän kuluttua. Nopean aikataulun vuoksi neljän päätösvaltainen enemmistö (SkyblockCampfire, Eloviina, Munkkiz ja Captain_Omena) saatiin vain juuri ja juuri kasaan. Karupoika ja Harikase vastasivat alemman johtajiston edustajillekin tärkeän asian vuoksi lähetettyyn kutsuun.

Linja, jonka johtajiston kokous otti HcHc:ta kohtaan, ei ollut innokkain mahdollinen. Koska johtajistosta juuri kenelläkään ei ollut kiinnostusta uuden suuren Koivulandian tyhjästä nostamiseen, päätettiin, että pääkylä pidettäisiin tulevaisuudessakin Survivalin puolella. Hchc:ssa sai pelailla, ken tahtoi, mutta uuden kylän aktiivisesta ylläpitämisestä ei kenenkään ainakaan toistaiseksi tarvitsisi ottaa suurta vastuuta.

Samoin kuin edellisessä kokouksessa melkein kaksi kuukautta sitten, myös nyt puhutti Koivulandian syventynyt epäaktiivisuus. Johtajat eivät nähneet tuolloisessa tilassa mitään järkyttävän suurta ongelmaa: Monien mukaan huoli oli vain väliaikaista. Tulevaisuus voisi hyvin tuoda tullessaan parempia aikoja. Sitä paitsi Koivulandia oli vakaana pysynyt pystyssä jo yli puoli vuotta Herbacraftissa - mihin se nyt yhtäkkiä kaatuisi?

Koivulandian kylä täyttäisi 18.4. 200 päivää. Myös tässä asiassa johtajistokokous otti vetäytyvän linjan: kaikilla oli juuri sillä hetkellä aivan riittävästi työtä omissa tehtävissään. Tapahtumien suhteen kauemmas tulevaisuuteen Captain_Omena ja muutamat muut innovoivat muun muassa armeijan lippujuhlaa ja jonkinlaista kevätjuhlaa.

Kun suuret kysymykset oli näin saatu pois alta, paukuteltiin käsitellyksi monia pienempiä ehdotuksia. Johtajat hyväksyivät vastalauseitta ainakin Yleinen 2 -kanavan lisäämisen Discordiin, kaikkien asuinalueiden vaakunoiminen tulevaisuudessa ja epäonnistuneen kirkkorahaston siirtämisen rakennusylipäällikön huostaan. Näin voitiin päättää Koivulandian johtajiston kolmas kokous ja ottaa vastaan jälleen uusi aikakausi - nimittäin HcHc:n aika.

Koivulandian oli jälleen jätettävä taakseen yksi vakauden aika ja asteltava pimeyteen, jossa mitkä tahansa vaarat ja aarteet saattoivat odottaa. Kukaan ei tiennyt, kuinka kylän uuden pelimuodon myötä kävisi. 15.4. tulisi varmuudella olemaan suuri päivä Koivulandian historiassa - mutta mitä tuolloin oikein tapahtuisi, sitä ei kukaan saattanut väittää tietävänsä.

Mutta asioiden edelle ei kannata tässä mennä. Auringonlasku ennen arvaamattomuuden yön laskeutumista on yhä näkemättä: se loi hämärtyvää valoaan linnaan, joka kaikessa hiljaisuudessa Captain_Omenan autuaasti tietämättä oli pohjoisen Koivulandian tasangoille noussut.

Pohjoisen linna

Aluksi Eloviina, Mr_Harikase, Munkkiz, Karupoika ja SkyblockCampfire johdattivat jännittyneen Captain_Omenan pikkuiselle multaluolalle kaupungintalon edessä. Parhaansa seurue yritti uskotella, että kaikki, koko kauan odotettu asunto, olisi tässä. Tähän Captain_Omena ei kuitenkaan Eloviinan ja Harikasen tuntien voinut mitenkään uskoa.

Jännitys kasvoi, kun Eloviina teleportaasi koko porukan Ragnarogiin. Viikinkikylästä lähti rautatieaseman käytössä oleva pimeä tunneli, jota seurue linnalle kulki. Kun pitkä kävely pimeässä viimein päättyi maalausmaiseen näkyyn valtavasta linnasta etupuolelta, Omena jähmettyi hetkeksi paikoilleen. Hän kiljui äänettömästi riemusta.

Kenraali oli muutaman kerran ehtinyt nähdä kuvia linnansa rakennustöistä, joiden perusteella hän oli osannut odottaa jotain tämän suuntaista. Linnakkeen koko kuitenkin löi hänet täysin ällikällä. Omien sanojensa mukaan Omena oli odottanut suunnilleen kymmenen kertaa pienempää kartanoa. Nyt hän sai linnan, jonka tasaveroiset kilpailijat mahtipontisuudessa koko Herbacraftin suurella maalla voitiin laskea yhden käden sormilla.

Seurasi iloinen ja kiitollisuudentäyteinen matka halki linnan kaikkien huoneiden. Aula, ruokasali, makuuhuone, viinikellari, sauna… kauniit huoneet vain seurasivat toinen toistaan, eikä loppua näyttänyt tulevan lainkaan. Kaikkein komein näytettävä oli kirjasto, jonka hyllyt jatkuivat ylöspäin silmänkantamattomiin. Ilahduttava oli myös seinä, jolle rakentajat olivat jättäneet kauniita sanoja Omenasta.

Omena oli hämmentynyt, järkyttynyt, liikuttunut ja iloinen samaan aikaan. Myöhemmässä kiitosviestissään hän kertoi, kuinka arvosti sanoin kuvaamattomasti jokaisen rakennustyöhön osallistuneen pientä ja suurta panosta. Loppupäivän hän vietti iloisempana kuin ihminen yleensä on. Koivulandian kenraali oli saanut ansaitsemansa asunnon ja paljon enemmän.

Luku 19: Punainen surma

(15.4.-4.5.2023) Herbacraftin uuden HcHc-pelimuodon oli alkuvaiheessa arveltu olevan kyläetuisuuksineen Koivulandialle lähtökohtaisesti hyvä asia, josta joku harva jopa saattoi povata kylän pelastajaa jo kroonistuneelta epäaktiivisuudelta. Todellisuus oli päinvastainen. HcHc osoittautui jo pian käynnistyttyään ehkä huonoimmaksi asiaksi, joka Koivulandialle oli tapahtunut sitten Preforian viimeisen huoltokatkon. Kun kaikki keskittyivät seuraavina viikkoina uuteen ja uljaaseen pelimuotoon, vanha kylä sai hyvästellä pitkäksi aikaa monia aktiivisiakin kansalaisiaan. Siirtokylän perustamista yritettiin, mutta hanke epäonnistui traagisella tavalla.

Ensimmäiset päivät

Jo varhain aamulla suuri kansanjoukko, johon kuului monia koivulandialaisia, kerääntyi uuden portaalin lähistölle odottamaan. Kuten paljon mainostetun pelimuodon tapauksessa saattoi odottaa, täyttyi se määräajan tullessa hyvin nopeasti.

Ensimmäisten joukossa paikalle päässyt S1me0n löysi aivan syntymäpisteen lähistöltä niityn, joka oli otollista aluetta kylän perustamiselle. Nopeasti hän perusti sinne Koivulandian, liitti mukaan muutamia johtajia ja alkoi laajentaa kylän alueita.

Kun suurin osa vanhoista kansalaisista liittyi mukaan, Koivulandia kasvoi muutamassa tunnissa koko pelimuodon suurimmaksi kyläksi. Myös uutta väkeä kylän luottohenkilöt Aksu217, Blade93 ja SkyblockCampfire ottivat vastaan urakalla. Väkimäärä kasvoi hyvin nopeasti, ja johdolla oli täysi työ tonttien jakamisessa kaikille halukkaille.

Ensimmäisen päivän kääntyessä iltaansa HcHc:n Koivulandia näytti selvästi paremmalta kuin mikä hyvänsä aikaisempi Koivu tuossa vaiheessa. Erityisesti S1me0n ja FragranceMan_ olivat panneet parastaan talojensa suhteen. Jyrkän, mereen viettävän kalliorinteen vieressä nousi jo lainehtiva vilja, joten ruoastakaan ei ollut puutetta.

Toisen päivän aamupuolella kylä saavutti 50 asukkaan rajapyykin; näin se oli kahdessa päivässä vain hieman liiotellusti sanottuna saavuttanut sen, mihin Preforian Koivulandialla oli mennyt melkein kaksi kuukautta. HcHc:n Koivulandian menestys näytti varmalta. Mikä todella enää voisi mennä pieleen?

Suuri hajaannus

Jo alkuvaiheessa muutamia aikaisemmin selkeästi koivulandialaisia muutti muihin kyliin. Finlanddia loi mieluummin vanhojen herbacraftilaislegendojen Huihai12:n, UnicornesMaxisin ja Megaravun kanssa pikkukylän nimeltä KoinejaKiitosRy; J0ni123, Liukkonen8 ja Finsane4000 muuttivat Kuusilandian porukan mukana Archodeukseen; Eloviina pelaili ylläpidon kanssa Hchc:n mahtavimmalla kylällä, Vaskivedellä; Monnifortuna perusti oman kylänsä, Vapaakaupungin, joka samoin oli menestyvä erittäin hyvin. Lisäksi todella monia rivikansalaisia oli jäseninä hajallaan kuka missäkin keskisuuressa tai pienessä kyläyhteisössä. HcHc:n Koivulandiaa pystyssä pitivät pääosin kylän sen aikaiset johtajat kuten S1me0n ja Munkkiz sekä entinen johtaja Blade93.

Noin viikon kuluttua pelimuodon avautumisesta tapahtui kuitenkin jotain vaikeasti käsitettävää. S1me0n ja muutama muu ilmeisesti kyllästyivät ajatukseen, että heidän täytyisi pelailla juuri Koivulandiassa.

Koitti kuitenkin ennennäkemättömän suuri hajaannus. Kenellekään ilmoittamatta poistuivat johtajat Munkki3000, S1me0n ja Aksu217 HcHc:n Koivulandiasta ja muuttivat Mr_Harikasen perustamaan Kitsukanaikiin. Samaan tapaan sinne lähtivät myös tuolloin tai myöhemmin Poopypoop13, Varjojenvarjo, Nelzuliini, Jurbedz, Blade93, Kuolematonenkeli ja Greydragon0111.

Historiankirjoitukseen keskittyneestä ja epäaktiivisesta SkyblockCampfiresta tuli vahingoitetun kylän pormestari - kylän, jonka jäsenmäärä pikemminkin laski kuin kasvoi. Vain muutama uskollinen pelaaja jäi ylläpitämään kituvaa siirtokylää, jonka johtajaa ei paikalle kuulunut juuri koskaan. Oli selvää, ettei HcHc:n Koivulandia ollut täyttänyt niitä suuria odotuksia, jotka sille oli asetettu.

Survivalin kohtalo

Kun HcHc Herbacraftiin saapui, palvelimen Selviytymispelimuoto hiljeni pitkäksi aikaa. Ensimmäistä kertaa ikiaikoihin saattoi olla niin, ettei juuri kukaan Koivulandialainen hiljaisimpina päivinä käväissyt kylässä. Koivulandia eli vakavassa horrostilassa - niin survivalissa kuin HcHc:ssakin.

Tämän hiljaisuuden mursivat ainoastaan ajoittaiset armeijan harjoitukset ja pienet aktivointiyritykset. Yleinen kokous järjestettiin 20.4, mutta vaikka aiheita oli riittämiin, harva jaksoi paikalla loppuun asti istua.

Captain_Omena järjesti Discrordissa piirrustuskilpailun, johon osallistujia ei juuri kuulunut. Ja hiljaiset päivät sen kuin seurasivat toistaan. Olisiko tämä nyt Herbacraftin historian suurimman kylän loppu?

Ei. Koivulandia ei ollut kuolemassa, ei ainakaan heti. Jos kokemus oli kylän jäsenille jotain opettanut, he tiesivät, että kaikella todennäköisyydellä kylä vielä tilanteen tullen tulisi nousemaan takaisin; useat spekuloivat, että kun alkuinnostus punaisen pelimuodon synnystä loppuisi, survival palaisi ennalleen.

SkyblockCampfire ei kuitenkaan jaksanut luottaa tulevaisuuteen. Kitsukanaikiin muuton tuottaman takaiskun hän oli hetken huumassa nähnyt kohtuuttoman suureksi, ja loppu näytti nyt siksi olevan lähellä. Hän ajatteli, että ajan johtajisto oli puhtaasti halutessaan pelata rennommin pettänyt Koivulandian kylän. Siksi hän nyt vaati kovia toimia.

Johtajiston kokous 3.5.

Mr_Harikase ilmoitti huhtikuun 20. päivän kokouksen jälkeen haluavansa erota rakennusylipäällikön tehtävästä ja vetäytyä lomalle Koivulandian toimista. Kovin tarkasti Harikase ei koskaan syitään avannut, mutta todennäköisimmin kaikki johtui henkilökohtaisesta kyllästymisestä. Samalla kertaa Harikase pohti myös Ragnarogin erottamista Koivulandiasta, muttei toteuttanut aiettaan. Kaikki olivat surullisia Harikasen lähdöstä. Shirakawan ja Ragnarogin vanha rakentaja oli monille tärkeä. Pintaan nousi myös käytännöllisempi kysymys: kenestä tulisi rakennusylipäällikkö rakennusylipäällikön paikalle?

Aihe oli monimutkainen ja vaati siksi perusteellista käsittelyä. Samaan aikaan oli selvää, ettei lyhyt ja harvamiehityksinen tilaisuus ennen HcHc:n syntyä tarjonnut minkäänlaista järjestäytymiskokousta Koivulandian nyt jo lähes puolet kaudestaan käyttäneelle johtajistolle. Päätettiin siis järjestää kokous. Johtajiston kokous 3.5, jonka paikaksi valikoitui Captain_Omenan uuden linnan ruokasali, vastasi sisältönsä ja lopullisen linjansa puolesta pitkälti helmikuun puolenvälin neuvonpitoa. Johtajat totesivat yksimielisesti, että Koivulandian tähti oli laskevassa liikkeessä: tällä kertaa ongelma ei kuitenkaan johtunut ensisijaisesti tekemisen puutteesta, vaan ulkopuolisesta uhasta. Ratkaisuja ei juuri ollut näkyvillä.

Tässä kohtaa SkyblockCampfire esitti radikaalin suunnitelmansa, jota kutsui toukokuun adressiksi: Kitsukanaikiin muuttaneet Munkki3000, S1me0n ja Aksu217 tuli poistaa johtajiston päätöksellä Koivulandian johtajistosta, ja korvata pätevämmiksi ja uskollisemmiksi katsotuilla ehdokkailla, kansan mielipidettä kysymättä. Kun kysymys näytti tilanteen huumassa olevan koko Koivulandian olemassaolosta, meritokratia nousi äkkiä demokratian ihanteen yläpuolelle.

“…etenkin näinä aikoina Koivulandia tarvitsee johtoa, joka pyrkii edistämään kylän etua toimimalla sen hyväksi HcHcssa, Survivalissa tai Discordissa.” Sky perusteli hurjan aloitteensa kirjallisessa versiossa. “Asianosaisilla henkilöillä ei minun ymmärtääkseni ole suurta kiinnostusta tehdä näin seuraavan kuukauden, joka vaalikautta on jäljellä, aikana. (…) Käsittääkseni yksikään asianosaisista ei ole tällä vaalikaudella esittänyt ideoita kylän elinvoiman parantamiseksi. Muutamilla muilla sen sijaan saattaisi olla hyviäkin ideoita, joita he johtajaksi päästessään voisivat toteuttaa.”

Lienee ollut myöhemmälle Koivulandialle suuri onni, että koko muu johtajisto tuolloin tyrmäsi SkyblockCampfiren ehdotuksen täysin yksimielisesti. Pitkän keskustelun lopputulos oli, että vaikka kylän nykytila oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen, ei ongelmaa ollut järkevää koettaa väkisin runnoa korjatuksi. Moni katsoi toiveikkaana kohti myöhempiä aikoja, kun alkuinnostus HcHc:n suhteen loppuisi ja kansa palaisi uudella innolla survivaliin. Eloviina myös nosti ensimmäistä kertaa esille valmistautumisen uuteen survivalin maailman tuhoamiseen ja uudelleenaloittamiseen, joka vaikutti olevan tulossa melko pian.

Polttava rakennusylipäällikkökysymys ratkaistiin samaan tapaan kuin helmikuun kokouksessa: vaihtamalla ministerinrooleja, tällä kertaa vain toisinpäin. Eloviina oli kyllästynyt monimutkaiseen ja vastuulliseen sisäministerin pestiin ja lahjoitti sen mielihyvin takaisin Skylle. Samalla hän itse otti ohjat käsiinsä rakennussektorilla - mikä jälkeenpäin katsoen oli parhaita valintoja, joita Koivulandiassa on koskaan tehty.

HcHc:n tarinan loppu

Toukokuun kokouksen jälkeen HcHc:n Koivulandiassa oli silloin tällöin vielä pientä liikehdintää, kun muutamat kylän jäsenistä tahoillaan pelimuotoa pelailivat. 4.5. siirtokunnan johtajaksi vaihtui Linna_GAMER, rikas ja muinaisina aikoina Saksan keisarikunnassakin asunut pelaaja, joka oli liittynyt Koivulandiaan muutamia päiviä ennen HcHc:n avautumista. HcHc:ssa hän oli onnistunut niittämään nimelleen runsaasti kunniaa, ja oli näin loistava kandidaatti kyseisen kunniapaikan haltijaksi.

Punainen pelimuoto kohtasi pian syntynsä jälkeen suuria ongelmia. Moni koki itseään toistavan pelaamisen tylsäksi, ja moderaattorit lakkasivat jossain kohtaa tekemästä viikoittaisia päivityksiä kaupan tuotteisiin. Ja kas kummaa, toukokuun lopun suuriin juhliin mennessä oli survival elpynyt entiselleen. Punaisen surman aika päättyi lopulta yllättävän nopeasti.

Luku 20: Moderni sukupolvi

(5.-30.5.2023) Koivulandian uusi nousu ei tapahtunut hetkessä. Tärkeä tekijä oli Eloviinan uudelleenaktivoituminen Koivulandiassa, kun HcHc:n paras kausi alkoi tehdä loppuaan: Uusi rakennusylipäällikkö näet tarttui toimeensa tarmolla, jota ei ennen ollut julkisen rakentamisen sektorilla nähty. Koivulandiaan myös liittyi paljon kokonaan uusia kansalaisia, jotka muodostivat oman sukupolvensa kylän historiassa.

Toukokuun lopun juhlissa Koivulandia oli jo elpynyt entiseen mahtiinsa. Vanhoja murheitatuskin enää muistettiin - etenkin koska suuri osa kansasta oli uutta.

Linna_GAMER, ItsLeev1, b4s1, Anterogamer99 ja Beartso - Nousevan Koivulandian soturit

Toukokuun aikana Koivulandiaan liittyi tai siellä enemmän aktivoitui useita nimekkäitä pelaajia. Erityisesti viisi nimeä nousee esille: Linna_GAMER, ItsLeev1, b4s1, Anterogamer99 ja Beartso. Kuten aikaisemmassa luvussa jo kerrottiin, oli Linna_GAMER liittynyt Koivulandiaan jo hiukan ennen HcHc:n alkua, mutta uusi pelimuoto oli vienyt hänet mennessään. Linna palasi kuitenkin HcHc:n hiljennyttyä Eloviinan tavoin Koivulandiaan. Rikas ja merkittävä pelaaja asettui pienen harhailun päätteeksi asumaan Koivulandian uudistuvaan satamaan, ja eleli niillä seuduilla pitkään ollen yleisesti pidetty hahmo.

ItsLeev1 liittyi Herbacraftiin 12.4, eksyi sattumalta Koivulandiaan ja jatkoi sillä tiellä. Hiljainen sielu asetti Koivulandian asuntonsa Glacivieen Captain_Omenan linnan viereen. Hän oli myöhemmin monessa rakennusprojektissa mukana ja muutenkin vaiteliaisuudestaan huolimatta hyvin aktiivinen kansalainen. Leevin erityisalaa oli pihojen ja muiden viheralueiden suunnittelu.

B4s1 muutti Koivulandiaan 14.5 Oltuaan pitkään epäaktiivinen Herbacraftissa. Tällä innovatiivisella nuorukaisella oli suuria suunnitelmia Koivulandian keskustan suhteen. b4s1n kyvyt pilvenpiirtäjien suunnittelijana puhkesivat Eloviinan ohjauksessa kukkaansa, ja hänestä kehkeytyi yksi Koivulandian erityislaatuisimpia rakentajia.

Anterogamer99 asettui asumaan Rautatienvarteen, jonne hankki varsin mukavan tukikohdan useine rakennuksineen. Vaikka hän oli nelikosta ehkä vähiten Koivulandian historian kulussa esillä ollut, ei hänenkään työnsä mitätöntä ollut: hän esimerkiksi rakensi Koivulandian suuren kirkon urut. Puhelias ja avulias työmyyrä Beartso oli löytänyt Koivulandian maille jo helmikuussa kaverinsa MR_Nikkezin kautta, mutta aloitti suuremmin vasta aivan toukokuun lopulla. Syynä tuolloin oli, että hän koki harmistusta saatuaan tietää suuren katedraalin rakennustöiden heikosta tilassa. Koivulandian suuren kirkon rakennustyössä Beartso kunnostautuikin erinomaisella tavalla.

Kaikki ei kuitenkaan tietysti rajoittunut pelkästään näihin heppuihin. Myös esimerkiksi joulukuussa Koivulandiaan muuttanut MR_Nikkez aktivoitui uudelleen ja teki tärkeää yleishyödyllistä työtä kansalaisavustajana

Viinaniemen alueen reformista kohti keskustaa

Työn määrä, jonka Eloviina päätti itselleen rakennusylipäällikkönä ottaa, oli valtava. Ensitöikseen hän aloitti oman kaupunginosansa Viinaniemen kulmilla suuren uudistuksen. Alueen ja sen läheisyyden maasto siistiytyi huomattavasti ja täyttyi silmää miellyttävillä puu-kivirakennuksilla.

Viinaniemen jälkeen Eloviina suuntasi Koivulandian ydinkeskustaan, pääosin Kartsalaan ja Jussinkylään. Siellä hän siisti paikkoja ja pystytti jo ennestään täydeksi luullulle keskialueelle suunnittelemiaan Keskieurooppalaistaloja; tyyli lie ollut Koivulandiassa täysin ennen kokematon. Taloihin sijoiteltiin muutamia asuntoja ja kaavailtiin myöhemmässä vaiheessa muun muassa norppalan lähetystöä.

Samaan aikaan Eloviinan ohjauksessa b4s1 alkoi rakentaa Kauppatorin alueelle ensimmäisiä pilvenpiirtäjiään. Moderni tyyli innosti monia, ja pian koko Kaupungintalon ennen niin tyhjä luoteispuoli oli kuin sinisten ikkunoiden lasimerta.

Aikakauden kolmas merkittävä tyyli Keskieurooppalaisen kaupunkiarkkitehtuurin ja pilvenpiirtäjien lisäksi oli luontoa mukaileva, internetin ohjevideoista paljon vaikutteita saanut maalaistyyli. Tätä edustavat muun muassa Huihai12:n talo Porvarinkulmalla, Greydragon0111:n asuntokokonaisuus Rautatienvarrella ja Anterogamer99:n tukikohta, joka saavutti peräti kaupunginosan aseman nimellä Tammi-India. Lienee mahdotonta sanoa, ovatko nämä kaikki tarkalleen juuri toukokuun tuotteita, koska historiallista aineistoa ei ole loputtomiin. Suunnilleen tuolle ajanjaksolle ne kuitenkin sijoittuvat, ja ovat siten hyviä esimerkkejä kyseisestä tyylistä.

Muita toukokuun ja hiukan aikaisemman kauden rakennusprojekteja

Eloviinan vauhti ei suinkaan pysähtynyt keskustan kohdalla. Toukokuun mittaan hän rakensi monia taloja ja remontoi Koivulandian vanhaa keskustan kirkkoa sekä Pätkis09:n taisteluareenaa. Armeijan alueelle syntyi ainakin salainen tunneliverkosto ja keskustan seutuville Koivulandian pankki, jonne kirkkorahaston kolehtirahat talletettiin. Rannikolle Eloviina pystytti kotoisan Kompasaunan, joka myöhemmin jostain syystä siirrettiin erään pilvenpiirtäjän katolle.

Erityisen merkittävä oli kuitenkin vanhan ja rähjäisen sataman uudistus; Koivulandian uudesta satamasta tuli yksi koko kaupungin parhaista alueista, johon rakennettiin myös metrolinja.

J0N7U oli kirkon seinien parissa jonkin aikaa työskenneltyään aloittanut suurimman oman rakennushankkeensa. Rhododendron satama oli työn alla pitkän aikaa valmistuen lopulta vasta kesäkuussa. Kyseessä oli meren keskellä nököttävä neljästä suuresta talosta koostuva pikkukaupuginosa, josta monet yksityiskohdat ja taitavasti käytetyt värit tekivät hyvin tyylikkään.

HcHc:n avautumisen tienoilla Tupe2000 oli kaikessa hiljaisuudessa tehnyt jotain vaikeasti uskottavaa: rakentanut Koivulandian rajaseuduille valtavan antiikin Rooman tyyliä jäljittelevän temppelin. Varsinkin sisältä mestariteos oli tyylikkyydessään ennennäkemätön. Näin Tupe liittyi Kittyartistin ja Frediii_:n seuraan Koivulandiaa rakentaneissa Herbacraftin ylläpitäjissä.

Koivulandian kirkon rakennustyöt olivat J0N7U:n jätettyä työmaan pitkän aikaa tauolla: Päärakentaja SkyblockCampfire kärsi vakavasta motivaatiopulasta, eikä hän sitä paitsi tiennyt sisustamisesta mitään. Pitkään hän ajatteli, että kirkkotyöt olisivat nyt mitä todennäköisimmin tässä.

Aivan toukokuun lopulta kaikki muuttui. Skyn kyseltyä rakentajia taas yhdellä ilmoituksella jotain alkoi tapahtua. Yhä useampi ilmoitti kiinnostuksestaan osallistua projektiin; kiinnostuneiden joukossa oli myös alkuvaiheen mestarirakentaja Megarapu. Kirkkoa alettiin viimeinkin rakentaa joukolla, ja hitaasti mutta varmasti suuri sali alkoi näyttää yhä paremmalta ja paremmalta. Suurimman työn lienee tehnyt juuri ensimmäistä kertaa Koivulandiaan tutustuva Beartso. Pitkälti hänen uutteran viikkoja kestävän ahkerointinsa ansiosta aivan liian pitkään työn alla olleen katedraalin viimeinen palikka lyötiin paikoilleen 3.7. Viimeistä sukupolvea uljaana johtanut rakentaja päätti työnsä kuuntelemalla tyhjässä kirkossa Koivulandian kansallislaulun.

Muita kirkon merkittäviä rakentajia kaudelta olivat suuren osan ikkunoista, ja ulkomaaston taiteillut ItsLeev1 sekä urut kyhännyt Anterogamer99.

Pienempiä tapahtumia

Toukokuun sydäntälämmittävimpiin hetkiin kuului xPeikon, Pretorian hyvässä ja pahassa Koivulandian piirissä pyörineen Preforian Järjestelmänvalvojan paluu. 19.5. hän liittyi takaisin Discordiin hieman mainostaakseen erästä roolipeliä. Hän kuitenkin päätti jäädä, ja asustelikin Jussi88Takanasin ja Wiinapeikon kera Toukokuun-Kesäkuun vaihteessa hetken kylässä. Talo nökötti erään kukkulan laella lähellä Captain_Omenan linnaa.

Ruttolan kylän tarina päättyi toukokuun lopussa, kun Haamutohtori saatuaan maastakarkotuksen Herbacraftin valtakunnasta julisti, että provinssi lopettaisi toimintansa. Ruttolan johtajat Haamu ja HepeMC lahjoittivat Koivulandialle runsain määrin resursseja ja kertomuksen kylänsä historiasta. Kuningas Jussi88Takanasi aateloi 27.6. valitsemansa joukon kansalaisia kuninkaan ritareiksi erityisistä ansioista. Valituiksi tulivat Captain_Omena, Eloviina, Kartsakartsa, SkyblockCampfire, Varjojenvarjo, Mr_Harikase ja xPeikko sekä xPeikon puoliso Wiinapeikko.

Koivulandian torijuhla

Samaan aikaan kun Koivulandian hiljainen tila alkoi osoittaa päättymisen merkkejä, Suomen maajoukkue kävi kovaa kamppailua jääkiekkokaukaloissa. Tässä nähtiin loistava paikka pienelle juhlalle. Koivulandian torijuhlat alkaisivat, kun Suomi joko voittaisi turnauksen tai tippuisi jatkosta.

Harvinaisen menestyksetön kilpailu päättyi maajoukkueen osalta puolivälieriin, mikä vakiinnutti juhlien ajankohdaksi 26.5. Tuon päivän iltana Koivulandia kokoontui jälleen yhteen - ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Väkeä oli vähemmän kuin yleensä, mutta se ei ketään haitannut: pääasia, että väkeä oli!

Kello 18.00 yli kymmenen hengen joukko istui kauniissa rivissä Koivulandian keskustorilla. Torijuhlat alkoivat puheilla, joita muutamat paikallaolijoista pitivät keskustan vanhan koivutalon katolta käsin.

Tämän jälkeen suuri osa koivukansasta kävi Finsanen kellariin kuuntelemaan musiikkia. Juhlat jatkuivat vielä pitkään, ja niiden aikana saunottiin tiettävästi ainakin kolmessa eri paikassa: eduskuntatalon takana, Eloviinan uudessa Kompasaunassa ja Sime0nin vanhan talon koreissa maanalaisissa huoneissa. Myös veteraanivieraita ilmestyi paikalle: loppuillan tienoilla piti kuningas Jussi88Takanasi oman pienen puheensa, ja itse Preforia-netissä taannoin rakentajanakin toiminut Scruncy-vanhus kunnioitti kylää läsnäolollaan!

Jo pieni itsenäisyyspäivän juhla näytti, että heikosta tilastaan huolimatta Koivulandia pystyisi yhä kokoontumaan yhteen. Ja vielä paremmin sen näyttivät jo seuraavana päivänä järjestetyt EmppuMc1:n syntymäpäiväjuhlat.

Empun syntymäpäivät

Kun Herbacraftin Koivulandian henkilöhistoriaa tarkastelee, Emppumc1 kuuluu koko kylän aktiivisimpiin ja persoonallisimpiin jäseniin. Hänen kaltaisensa henkilöt tuppaavat jäämään tässä historiankirjassa pienemmälle huomiolle kuin mitä he todella ansaitsisivat, koska toimivat enemmän tavallisen arjen rajatussa piirissä kuin säätelevät ylhäältä historian kulkua. Tämän vuoksi, vaikka tämä kirja ei Emppua kovin moneen otteeseen mainitse, hän oli silti hyvin pidetty mies kylän piirissä. Ja hänen melko pitkään valmistellut syntymäpäivänsä 27.5. olivat monelle tärkeitä.

Eloviina oli rakentanut juhlaa varten herkullisen kakkutalon. vieraita oli paljon - suunnilleen yhtä paljon kuin taannoisessa itsenäisyyspäivän juhlassa, Sekin järjestettiin samankaltaisen ajan keskellä

  • aikana, jona Koivulandia oli nousemassa ennennäkemättömästä taantumasta kohti parempia aikoja. Juhlatalon lisäksi Empun juhlia varten oli SkyblockCampfire rakentanut Ikonista koivumieltä esittävän valtavan patsaan Porvarinkulmalle.

Juhlissa saunottiin, puhuttiin ja tehtiin temppuja. Eniten aikaa kuitenkin kului Eloviinan lahjaan: Moneraattorivoimiensa avustamana hän järjesti pitkän ja monipuolisen taikuriesityksen juhlavieraille. HcHc ei lopullisesti tappanut Koivulandialaisuuden palavaa henkeä. Jälleen kerran kylä osoitti, että jäsentensä ystävyyden voimalla se pystyisi kestämään mitä tahansa.

Oli kuitenkin eräs, joka ei ollut Koivulandian ystäviä. Tuo eräs oli palannut haudastaan unohtamatta sitä vääryyttä, jonka uhriksi oli tuossa kylässä joutunut. Ja tuon erään nimi oli TohtoriJ.

Tohtorin paluu

Samaan aikaan kun Koivulandia teki paluuta entiseen asemaansa, Kuusilandian mailla Elifte päätti ryhtyä toimeen. Pitkään hän oli surrut rakkaan ystävänsä TohtoriJ:n traagista poismenoa Koivulandian huumekriisin lopussa.

Pohjoisnavan velho, Herbacraftin valtakunnan vahvin mies, tiesi hyvin, kuinka saisi ystävänsä vapaaksi. Kuitenkin hän samalla ymmärsi, ettei metodi olisi helppo: Kaukaisina aikoina keksitty ikiaikainen loitsu voisi vapauttaa ihmisen kuolleista, mutta vaatisi useilta loitsijoilta suuria uhrauksia.

Samoin Elifte tunsi Tohtorin epävakaan luonteen: kukaan ei voinut tietää, mitä hän saattaisi tehdä. Kuitenkin koko Kuusilandian kaipaus oli kasvanut niin suureksi, että Elifte viimein toukokuun lopulla taipui. Kuusilandian kansalaiset Liukkonen8 mukaan lukien sekä muutamat kylän piiriin liittyneet uudemmat jäsenet, heidän joukossaan J0ni123, kerääntyivät salaiseen paikkaan kaukana kaikesta. Mukana oli myös muutamia yksinään asustelevia, heidän joukossaan vanha Kissajokelaisveteraani Daandanx.

Se, mitä tuona hetkenä tapahtui, lie jäävä ikuiseksi mysteeriksi. Niin suuret taikavoimat liikkuivat tuon joukon piirissä, että kaikkien paikallaolijoiden kasvot runnoutuivat lähes muodottomiksi monen päivän ajaksi. Vaikea loitsu oli kuitenkin onnistunut: TohtoriJ:n pitkässä levossa laihaksi käynyt hahmo kaivoi itsensä esiin Porvarinkulmalaisen multakerroksen alta. Hetken Tohtori vaelteli aution Koivulandian seutuvilla suuren hämmennyksen vallassa.

Sitten hän muisti. Tämä oli se kylä, joka hänet oli hylännyt. Tämä oli se kylä, joka hänet, vahvimman sotureistaan, oli petollisuudella hautaan suistanut. Ja tälle kylälle hän kostaisi sen Kuusipuisen sotajoukon kanssa, jonka yhä tiesi hän olevan itselleen uskollinen.

Silmittömästä raivostaan huolimatta pieni sovinnollisuuden pilkahdus kuitenkin hiipi Tohtorin mieleen. Jos Koivulandia ottaisi hänet ilolla takaisin vastaan. Jos hän pääsisi taas papiksi, lääkäriksi, ja - mikä tärkeintä johtajaksi, hän olisi valmis antamaan anteeksi kaiken. Muulloin koko kylä saisi tuhoutua.

Tohtori palasi Koivulandian Discordiin 26.5. Tulevat vaalit olivat ratkaiseva paljon.

Luku 21: SOTA

(31.5.2023) Kuten edellisen luvun lopussa jo todettiinkin, toukokuun lopun johtajistovaaleihin liittyi voimakkaita jännitteitä. Ensinnäkin näytti hyvin todennäköiseltä, että koko Herbacraftin survival kohtaisi loppunsa tulevien kahden kuukauden kuluessa: nykyisillä pelaajilla ei ollut pääsyä hienoihin ominaisuuksiin, joita Minecraftin uusin päivitys oli tuonut tullessaan. Tulossa saattoi siis suurella todennäköisyydellä olla kaikkien aikojen suurimman Koivulandian väistämätön loppu, jolloin pätevän ja aktiivisen johtajiston merkitys korostuisi.

Vaaleissa oli myös ainakin kaksi mustaa hevosta: TohtoriJ ja harvinaisella pätevyydellä kampanjoinut xPeikko. Ensimmäisen ehdokkaan todellista merkitystä kukaan ei kuitenkaan voinut tietää - ei ennen vaalipäivän iltaa.

Koivulandian johtajistoäänetys 31.5.

Toukokuun nousukiito saavutti maksimiarvonsa kuukauden viimeisenä päivänä, kun kaikki kansa jo perinteeksi käyneeseen tyyliin kerääntyi Discordin ilmoituskanavalle antamaan äänensä. Kuten jo monta kertaa tässä kirjassa on todettu, kuluneet kaksi kuukautta olivat olleet Koivulandialle hyvin haastavia, eikä pienin syy tähän ollut aktiivisen johtajiston puute. Pystyisikö uusi porukka kylän johtoportaassa nousemaan vanhan ylitse?

Jännitystä kasvattivat mainiot vaalipuheet, joita monet kymmenistä ehdokkaista olivat edellisenä päivänä pitäneet. Etenkin TohtoriJ:n tuolloinen puhe on kulmakarvoja nostattava. “Olen rehellisesti huolissani Koivun tämänhetkisestä tilanteesta. Pelaajia häipyy enemmän ja enemmän eikä Koivussa oikeastaan ole enää mitään uutta ja mullistavaa, joka toisi enemmän pelaajia sinne.” hän julisti. Vaalilupauksiin kuului toimivan erikoisjoukon perustaminen ja tapahtumien järjestäminen.

Ensimmäisten äänien nopeasti saavuttua yllättäviä nimiä nousi pintaan. Pitkään epäaktiivinen Finlanddia sai kaikkien yllätykseksi suuren äänisaaliin. Vielä suurempi yllätyskärkinimi oli kaikkien tuntema ilkikurinen kiusantekijä Huihai12, jolla hädin tuskin oli Koivulandian kansalaisuus. Myös hiljainen J0N7U, joka uskollisesti oli pyrkinyt johtajistoon aina marraskuulta lähtien, näytti olevan varsin vahvoilla. xPeikko ja Tohtori eivät olleet aivan kärkisijoilla, mutta paikka johtajistossa ei heidänkään osaltaan ollut kaukana.

Kun vaaleja oli käyty noin seitsemän tuntia, tilanne oli muuttunut, mutta harva asia oli vielä selvää. Tuolloisella tuloksella johtajistoon olivat menossa ainakin SkyblockCampfire, Eloviina, Captain_Omena, Blade93, Munkki3000 ja Finlanddia. Osalla näistä ääniero muihin ehdokkaisiin oli kuitenkin vielä niin pieni, että muutoksia saattaisi tapahtua. Seitsemänneksi eniten ääniä saaneita oli viimeisessä johtajapaikassa sen sijaan kiinni peräti kolme: Huihai, J0N7U ja Tohtori. xPeikon tilanne alkoi tuossa vaiheessa näyttää jo toivottomalta, mutta mies itse otti tappionsa kevyesti: hän oli iloinen, että oli ylipäänsä saavuttanut huomattavan määrän ääniä.

Vaihtelua seitsemännen paikan laitamilla tapahtui vielä runsaasti. Ensin Tohtori saavutti yhden äänen johdon, mutta kun kävi ilmi, että Conkku oli Koivulandian ulkopuolella äänestänyt häntä, palasi tasatilanne. Monien pienten vaihteluiden jälkeen tilanne vakiintui viimein paikoilleen. Viimeisen sijan kolmikosta voittajaksi selviytyi J0N7U.

Koivulandialaiset olivat iloisia J0N7Un pääsystä johtajistoon: vanhalla konkarilla varmasti riitti pätevyyttä tehtäväänsä. Muutenkin Koivulandian tuore johtajisto koostui aikaisempaa paljon vahvemmin kokeneista ja pätevistä veteraaneista. Kyseistä johtajistoa voidaan hyvällä syyllä pitää koko silloisen Koivulandian historian ylivoimaisesti parhaana. Jokainen sen jäsen tuli osoittamaan ainakin riittävää aktiivisuutta, ja tulevan kauden keskustelut pienistäkin aiheista venyttivät pitkiksi ja syvällisiksi.

Harmi vain, ettei Tohtori ollut tervetullut pitoihin.

Kasvottomat miehet

SkyblockCampfirelle 31.5. oli ollut iloinen päivä. Vaalit olivat sujuneet hyvin, ja tulos vaikutti mitä parhaimmalta. Samalla eräs vanha Kissajokelaislegenda, Apinakapina nimeltään, oli pitkän kamppailun jälkeen onnistunut saamaan takaisin vanhan käyttäjänsä ja palaamaan Minecraftiin. Hänelle Sky oli mielihyvin esitellyt Koivulandian seutuja.

Esittelyn aikana Herbacraftin pelaajalistalle alkoi ilmestyä vanhoja Kuusilandialaisia. Kaikki vaikutti päällepäin vain erikoiselta yhteensattumalta. Ehkä jotain oli tekeillä, mutta varmaankaan se ei liittynyt Koivulandiaan.

Sitten, kellon ollessa noin varttia vaille seitsemän, joku pyysi Skytä saapumaan keskustaan. Ja mitä keskustassa odottikaan.

Seitsemän miestä piiritti Skyn nopeasti. Kaikilla oli kädessä uhkaavasti ladattu varsijousi. Yhdelläkään miehistä ei ollut kasvoja. Nimet olivat Daandanx, J0ni123, Elifte, TohtoriJ, Havunen, Conkku ja ItzNotTUPPUZ.

“Moi” tervehtivät uhkaavat soturit yhdestä suusta. “Mitäs haluatte?” Sai Sky peloltaan sanotuksi.

Tähän vastasi Tohtori: “Tämä on sotaa.”

“SOTA! SOTA! SOTA!” kaikuivat Kuusilandialaisten huudot keskustorilta. Eloviinakin saapui torille, ja miehet piirittivät vuorostaan hänet. Koivulandian-Kuusilandian toinen sota oli alkanut, eikä se tällä kertaa loppuisi aivan heti.

Kuusilandian joukot

Huomattuaan vaalitappion olevan lähellä TohtoriJ oli kävellyt pitkän matkan takaisin toiseen maahansa Kuusilandiaan. Siellä hän oli välittömästi ottanut yhteyden kaupungin johtajaan Elifteen ja esittänyt sodan olevan välttämätön.

Jotain tällaista Elifte oli alun perin pelännytkin. Hän ei todellakaan ollut halunnut sotaa. Toisaalta vielä vähemmän hän oli halunnut suututtaa Tohtorin: kuinka paljon tuhoa tuo lähes hänen veroisensa soturi voisikaan saada aikaan?

Niinpä Elifte oli kutsunut uskolliset joukkonsa kohti sotatannerta. Monet kylän laitamilla pyörineet, myös Koivulandialle ennen niin uskollinen J0ni123, olivat liittyneet mukaan. Itse DaanDanxin oli onnistuttu houkuttelemaan joukon matkaan. Vanha veteraani tunsi tyynessä sydämessään vihaa Koivulandiaa vastaan - kylää, joka oli muuttanut Herbacraftin valtakunnan hänelle tuntemattomaksi paikaksi. Hän koetti pysytellä tilanteessa neutraalina, mutta vaikutti olevan selvästi enemmän Kuusilandian kuin Koivulandian puolella.

Niin oli suuri sotajoukko marssinut Koivulandian torille valmiina taisteluun. Tohtori oli valmis menemään loppuun asti ja hävittämään koko suuren Koivulandian kaupungin Herbacraftin valtakunnan kamaralta.

Maanalaisia yhteenottoja

Koivulandian armeijan ylin komentaja Captain_Omena saapui paikalle välittömästi SkyblockCampfiren annettua hänelle pikaisen tilanneraportin. Väkeä niin Koivulandian kuin Kuusilandiankin puolella näytti olevan paikalla paljon (jopa Herbalisti oli jostain syystä paikalla), eikä kukaan tuntunut tietävän, missä mentiin. Kenraali käski kaikki koivulandialaiset armeijan bunkkeriin turvaan hyökkääjiltä. Pienen aseellisen välikohtauksen jälkeen koko kansa oli saatu turvaan, ja tilanteen käsittely voitiin aloittaa.

Jurbez: “Omppu, onhan kaikki täällä turvassa?” Captain_Omena: “Teknisesti kyllä, ellei täällä ole niin kutsuttuja pettureita.” SkyblockCampfire: “Kuulemani mukaan he pitävät keskustaa hallussaan. Tai ainakin J0N7Un Starbucksia.” Megarapu: ”Pitää miettiä liikkeet tarkkaan. Niillä niskureilla on varmasti äärikristalleja.” SkyblockCampfire: “Jep, kristallit hieman karmivat.”

Kaikkien tunnustama perusasia oli, että Kuusilandialaiset hallitsivat Koivulandian keskustaa, eikä sen takaisinvaltaaminen olisi helppoa. Parhaaksi vaihtoehdoksi nähtiin siksi jonkinlainen taktinen vastahyökkäys vihollisen omalle maaperälle.

Captain_Omena: “Eli onko Elolla tai jollain pääsy Kuusilandiantukikohtaan?” Eloviina: “En pääse Kuusilandiaan. Se vaatii sen, että minun pitäisi teleportata moderaattorioikeuksilla johonkuhun.” Captain_Omena: “Liukkonen ilmeisesti on Kuusilandian puolella? …”

Keskustelu tauottui nopeasti, kun Daandanx oli jollain ilveellä löytänyt tien bunkkeriin. Aluksi kaikki säikähtivät hänen tuloaan, mutta hän poistuikin vapaaehtoisesti: Ilmeisesti Daandanx ei halunnut jäädä Koivulandialaisten panttivangiksi. Tilanne oli nyt kuitenkin se, että Kuusilandialaiset saisivat nopeasti tietää koko Koivulandian olinpaikan.

Ei ole täysin selvää, mitä kautta koko Kuusilandian joukko yhtäkkiä bunkkeriin hyppäsi, mutta äkkiä se oli ääriään myöten täynnä väkeä. Nyt vasta koivulandialaiset saattoivat nähdä, keitä kaikkia heidän vastassaan oli.

Sotajoukko ei todellakaan ollut pieni. Liukkonen8 oli viime kuukausina kääntynyt niin voimakkaasti Kuusilandian suuntaan, että hänen puolenvalintansa oli suurimmalle osalle murheellinen itsestäänselvyys. Finsanen, Koivulandian uutteran ja uskollisen kansalaisen aina Preforian kaukaisilta ajoilta asti, valinta sen sijaan yllätti suuresti useita. Jopa Apinakapina oli liittynyt ystävänsä DaanDanxin seuraksi pimeälle puolelle.

Aseellista selkkausta ei tuosta välikohtauksesta vielä kuitenkaan kehkeytynyt. Ehkäpä se johtui siitä, että kuusilandialaiset eivät uskaltaneet aloittaa ammuskelua tiiviissä bunkkerissa, jossa voisivat vahingoittaa toisiaan. Ehkäpä he eivät vain vielä olleet täysin varmoja, miten heidän kannattaisi menetellä, ja odottivat Tohtorin käskyä. Joka tapauksessa kaikki koivulandialaiset pääsivät livistämään pakoon ahtaasta kuolemanloukusta. Seuraavaksi kohteeksi Omena määräsi syrjäisen linnansa.

Tiedustelua ja Arkistojen kaivelua

Captain_Omena oli arvioinut linnansa olevan turvallisin paikka epävarmassa tilanteessa. Ensinnäkin Tohtori ja Elifte tuskin arvaisivat katsoa ensiksi juuri sieltä. Toiseksi linnaa olisi helppo puolustaa hyökkäyksen sattuessa.

Omena suljetti oven ja määräsi Koivulandialaiset hajalleen ympäri linnaa. Suurin osa sotilaista sai tehtäväkseen vartioida linnaa eri puolilta ja ilmoittaa, mikäli vihollinen yrittäisi jotain. Samalla kaikki keskustelivat kiivaasti siitä, mikä olisi seuraava siirto.

Korkeista upseereista Eloviina ja SkyblockCampfire käskettiin etsimään Kuusilandian tukikohdan koordinaatteja. Sky kaiveli linnan kirjastossa kuumeisesti läpi menneinä kuukausina ottamiaan kuvia, kun Eloviina koetti keksiä muita keinoja löytää ne. Hänen onnistui saada Storkbones paljastamaan paikan sijainti. Stork kuitenkin antoi tahallaan väärät koordinaatit lähettäen näin Eloviinan turhalle matkalle.

Samaan aikaan Omena kokosi pienen tiedustelujoukon, johon kuuluivat ainakin sotilaat Leksa990, Phone_Killer, Kuolematonenkeli ja Puhalluskukka. Varovasti joukko eteni kohti armeijan tukikohtaa. Tarkoitus oli vallata armeijan tukikohta takaisin viholliselta.

Kun tiedustelijat viimein saapuivat paikalle, he kohtasivat jotain outoa: ketään ei näkynyt mailla halmeilla! Tärkeimpiin rakennuksiin tehdyn varovaisen tarkastuksen jälkeen selvisi, että kaikki olivat poistuneet armeijan alueelta. Vihollinen näytti tehneen virheen luopumalla taktisesta alueesta ilman minkäänlaista taistelua.

Tästä ei kuitenkaan ollut paljon lohtua, kun kukaan ei tiennyt, missä kuusilandialaiset oikein liikkuivat.

DaanDanxin kaappi

SkyblockCampfire luuli, että Kuusilandian joukko olisi tekemässä tukikohtaa vanhaan Kontulantiaan. Niinpä hän kiirehti viipymättä paikalle lähellä asuvan Piipendaalin kautta. Kontulantia oli kuitenkin täysin autio.

Samaan aikaan Koivulandiassa armeija alkoi varmistua siitä, ettei yksikään vihollisen sotilas ollut jäänyt kylän alueelle vartioimaan. Tilanne siellä alkoi siis olla rauhallinen. Sotilaat istuivat odottamaan, että joku löytäisi Kuusilandian tukikohdan.

Kuusilandiaa koivulandialaiset eivät kuitenkaan koskaan onnistuneet löytämään. Sky paikansi muutamia vihollisia DaanDanxin suurelle tukikohdalle lähellä Herbacraftin keskusaluetta. Daandanx päästi Skyn paikalle vakoilemaan ihmeen helposti.

Totta kai päästi, sillä kyseessä oli ansa.

Muutaman minuutin kuluttua saapumisestaan Sky löysi itsensä pimeästä komerosta. Kuusilandia oli saanut arvokkaan panttivangin.

Taistelu

Koivulandian suuri armeija onnistui pääsemään DaanDanxin tukikohdan luo vahingoitta. Se kerääntyi läheiselle maantielle odottamaan. Eloviina seikkaili edelleen harharetkillään jossain Storkbonesin valekoordinaattien lähellä, ja ilman häntä ei mihinkään radikaaliin kannattaisi ryhtyä.

Saapuessaan paikalle Eloviina tiesi välittömästi, mitä tehdä. Hän kaivoi panttivankitalon seinään reiän, josta SkyblockCampfire saattoi juuri ja juuri hivuttautua vapaaksi. Panttivanki oli siis vapaa.

Ikävä kyllä samalla oli koko Kuusilandian armeija ehtinyt paikalle. Kaksi Herbacraftin suurinta sotajoukkoa oli nyt vieretysten avoimella maalla samaan tapaan kuin lokakuussa. Tällä kertaa kumpikin oli vieläpä huomattavasti paremmin varustautunut. Oli siis ilmiselvää, että taistelu alkaisi.*** 225 *** Herbacraftin historian suurin kaupunkitaistelu käytiin sarjana pieniä ja suuria yhteenottoja kaoottisessa, kaikkien suunnitelmien vastaisessa järjestyksessä. Netheriittimiekat viuhuivat vinhasti, kun molempien puolten panssaroidut soturit kävivät toistensa kimppuun. Muutamat antoivat taiston tiimellyksessä jopa henkensä.

Sekasorron päätteeksi olivat Koivulandialaiset jääneet tappiollisiksi. Kuusilandian armeija oli yksinkertaisesti ylivoimainen: lähes kaikki sen sotilaat olivat runsaan harjoittelun koulimia sotureita keskimääräisen koivulandialaisen ollessa vain rauhaa rakastava peruskansalainen miekka kädessä. Raaka voima otti osavoiton älyn valosta.

31.5. oli päivä, jona Koivulandian-Kuusilandian toinen sota alkoi. 31.5. ei kuitenkaan ollut päivä, jolloin se päättyi.

Luku 22: Norppia ja vihollisuuksia

(1.6.-4.7.2023) Kesäkuu oli Koivulandiassa tasaista ja jännitteistä aikaa, jona erityisesti kokouksia järjestettiin poikkeuksellisen paljon. Kuusilandian vastainen sota jatkui halki koko ajan, muttei juuri heijastunut kummankaan osapuolen arkeen. Molemmat kylät odottelivat poteroissaan, mitä tuleman piti.

Samalla Herbacraftin maalle nousi yllättäen myös kolmas sotilaallinen mahti. Norppalan ruhtinas VilhoWasTaken herätti pienen mutta vanhan ja sitkeän kylänsä pitkältä talvihorrokselta 10.6. Heikkoudestaan verrattuna molempiin suurkyliin huolimatta Norppala oli aikakaudella varsin suuressa roolissa myös Koivulandian kannalta.

Taistelun jälkipuinnit

Kuusilandian sota hiljeni suurimmilta osin ensimmäisen suurtaistelun jälkeen. Tapaus oli kuitenkin ollut niin merkittävä, että siihen liittyvää puintia etenkin seuraavana päivän oli havaittavissa monilla puolilla Koivulandiaa. Strateginen spekulointi jatkui monilla keskustelukanavilla pitkään taistelun jälkeen. Jopa kuningas Jussi88Takanasi otti tilanteeseen kantaa väittämällä kuusilandialaisten menneen liian pitkälle ja uhkailemalla näitä ikuisilla porttikielloilla Koivulandiaan.

Myös teknisiä uutuuksia otettiin käyttöön. Megarapu, joka äskettäin oli hävinnyt rakennusylipäällikkövaalit Eloviinaa vastaan, kehitteli keskustaan hälytysjärjestelmän. Ministerin toimistosta nappia painamalla aktivoituva systeemi pistäisi sireenit ulvomaan ympäri koivukylän keskustaa, jos tarve tulisi.

Yllättäen pitkään hiljainen Saksan keisarikunta päätti aamulla 1.6. avata sotatarvikevarastonsa Koivulandian käyttöön.

Kahden kylän historian vuoksi ongelmallisia suhteita tämä ystävällismielinen ele helpotti. Samalla keisari Mafiapeikko alkoi pohtia Koivulandiaan liittymistä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.

Kuusilandian suuri haaste

Kuusilandia oli voittanut ensimmäisen taistelun. Asia oli kaikille Koivulandian armeijassa harmillisen selvää, vaikka asiasta ei yritetty liiaksi puhua. Vihollisen joukot olivat olleet täysin ylivoimaisia. Jos he hyökkäisivät Koivulandiaa vastaan tulevaisuudessakin sen kaltaisella voimalla, lopputulos olisi aivan yhtä selvä.

Seuraavana päivänä Kuusilandian sotajoukko hyökkäsi kaupungintalolle. Se halusi uutta taistelua näyttääkseen, kuinka voittamaton oli. Koivulandia vastasi tähän kuitenkin kummallisella tavalla: ei mitenkään. Koivulandialaista ei juuri tavattu estämässä suuren sotajoukon kulkua.

Koivulandian johto oli tehnyt edellisen illan taisteluista tärkeitä johtopäätöksiä. Vihollisen yllättävä poistuminen Koivulandiasta vailla järkevää syytä ilmaisi, ettei Kuusilandian sotajoukko ollut ehtinyt tai halunnut kehittää järkevää strategiaa; se luotti puhtaasti ylivertaiseen voimaansa. Ilman selkeää suunnitelmaa se ei voisi hyötyä edes keskustan hallussapidosta millään lailla. mahdollisuudet tuhotöihin olivat mitättömät: Herbacraftin valtakunnan vanhimmat perusloitsut turvasivat sen, ettei ihmisten kotien alueella päässyt mellastamaan kukaan muu kuin kodin omistaja itse. Nämä loitsut olivat niin vahvoja, ettei itse Eliftellä ollut voimaa niiden ylitse.

Merkityksetön sodan alku ei silti ollut ollut. Moni tärkeä Koivulandian merkkimies oli eilen valinnut väärän puolen, joten kaikki heidän erityisasemansa Koivulandiassa oli pakko mitätöidä vakoilun välttämiseksi. Koivulandia joutui riitoihin oman entisen kansanosansa kanssa.

Koivulandian infrastruktuurityöryhmä

Ministerinvaalien tulos oli ennalta-arvattava: SkyblockCampfire ja Eloviina voittivat vähäisen määrän haastajia moninkertaisella äänten enemmistöllä. Kylän suurilla sektoreilla vaalit eivät siis tuottaneet suuria muutoksia. Siksi Eloviina pystyi käynnistämään siihen asti ehkä suurimman projektinsa: Koivulandian infrastruktuurityöryhmän.

Ryhmään Eloviina liitti luotettavimmat rakentajansa ja suunnittelijansa; ensimmäisinä suljettuun ryhmään päästettiin Jussi88Takanasi, J0N7U, Blade93, Captain_Omena, SkyblockCampfire, S1me0n, Finlanddia, Anterogamer99, Patkis09 ja Mr_Harikase. Uusia jäseniä lisäiltiin aina silloin tällöin, mutta projektin annettiin pysyä tavalliselta kansalta salassa.

Infrastruktuurityöryhmän tarkoitus ei ollut suunnitella aikansa Koivulandian rakennuspuolta, vaan se tähtäsi pidemmälle. Eloviinan spekulaation mukaan Herbacraftin survivalin ja samalla Koivulandian tarina saattaisi loppua melko pian, vaikkei hän moderaattoriasemastaan huolimatta mitään varmaa tiennytkään. Tästä valtavasta muutoksesta selvitäkseen kylä tarvitsi selkeän suunnitelman tulevaisuuden varalle.

Työryhmän palvelimelle alettiin suurella porukalla suunnitella uuden Koivulandian tärkeitä julkisia rakennuksia kaupungintalosta rautatieasemaan sekä pohtia muita keskustan rakentamiseen liittyviä seikkoja. Kuukausien ajaksi keskitti lähes koko Koivulandian rakennussektori voimansa tähän ennennäkemättömän suureen urakkaan.

Jussin kesämökki

Kesäkuun alku oli niitä harvoja jaksoja, jolloin kuningas Jussi88Takanasi vielä ehti kylässään vierailemaan. Aina uutteran Eloviinan avustuksella hän pystytti itselleen kodikkaan kesämökin Koivulandiaa rajaavan meren vastarannalle. Tässä mökissä Jussi suunnitteli järjestävänsä yllätysjuhlat Elolle. Ikävä kyllä juhlista ei koskaan tullut mitään.

Koivulandian neljästoista kokous

Yksi Herbacraftin Koivulandian suurimmista ongelmista oli, että perinteisille kokouksille harvemmin löydettiin aihetta. Siksi toisinaan pienikin asia, jonka käsittelyyn ei välttämättä olisi vaadittu koko kylän kattavaa pitkää istuntoa, johti kokoukseen. Näin kävi etenkin Mooliitin tapauksessa.

Jo pitkän aikaa oli moni pohtinut, miksi Koivulandian keskustassa kaikki toimi niin hitaalla. Illalla 2.6. Eloviina suoritti pieniä testejä. Hänen löydöksensä oli, että historian mittaan suorastaan luonnottoman korkeaksi noussut asukaskyltti (joka sanaa “monoliitti” koskevan kirjoitusvirheen myötä sai nimen “Mooliitti ”) oli syynä suurelle osalle lagia.

Ongelma vaikutti yksinkertaiselta, mutta oli tarkemmin katsotun yllättävän vaikea. Asukaskyltti oli seisonut paikoillaan keskellä Koivulandian kylän vilkkainta keskusta aivan ensimmäisistä päivästä lähtien, joten sillä oli jo itsessään suuri arvo, tunnearvosta puhumattakaan. Samalla se kuitenkin aiheutti typerryttävän suuria käytännöllisiä ongelmia, jotka pahenivat koko ajan uusien kansalaisten myötä. Tässä tilanteessa SkyblockCampfire sai idean kokouksesta, ja päiväksi valittiin 5.6.

Kokouksessa esitettiin monipuolisesti näkemyksiä aiheesta. Eloviina ehdotti, että kyltti siirrettäisiin rautatien varteen kauas keskustasta. Patkis09:n mukaan kyltti tulisi muuntaa kopioitaviksi kirjasiksi. Finlanddia pohti, että jos kyltti siirrettäisiin, se voitaisiin tuoda takaisin survivalin lopun ollessa aivan tuntuvilla. Tällöin lopullisessa Koivulandian versiossa kyltti olisi sille luonnollisesti kuuluvalla paikalla.

Eloviinan ehdotusta ei vastustanut juuri kukaan, ja se hyväksyttiin yksimielisesti parhaana vaihtoehtona. Finlanddian käsittelemä kysymys herätti jonkin verran keskustelua, mutta asia päätettiin siirtää myöhemmin päätettäväksi. Pätkiksen vetoomus ilmeisesti sivuutettiin.

5.6. kello 20.48 oli se koskettava minuutti, jonka aikana Eloviina siirsi Koivulandiaa kauan palvelleen kyltin maaseudun rauhaan. Paikalla oli paljon väkeä Herbacraftin Koivulandian kaikilta aikakausilta. Heistä tuskin kukaan kuitenkaan oli elänyt aikana, jona Mooliitti ei ollut hallinnut keskustaa. Mutta niin muuttuivat ajat, ja vanha sai väistyä uuden tieltä.

Vaan toisinaan noudatti historia oudompia lainalaisuuksia, joiden vallassa palasi jotain vanhaa takaisin kamppailemaan tilasta uuden kanssa. Norppalan uudelleensyntyminen alkoi vain kuusi päivää mooliittikokouksen jälkeen.

Historiankirjoista palaava kylä

Norppala ei ollut mikään uusi keksintö. Kertoman mukaan se perustettiin jo vuonna 2020 monia kuukausia aiemmin kuin itse Preforian Koivulandia. Kylä oli pieni mutta sitkeä. Se oli kokenut historiansa varrella ehkä enemmän sotia, enemmän kaatumisia ja enemmän vaivalloisia nousuja kuin yksikään Herbacraftin kylä. Silti se yhä jaksoi 10.6.2023 aloittaa uuden yrityksen maineikkaan ja kokeneen johtajansa VilhoWasTakenin ohjauksessa.

Kylänä Norppala oli erityyppinen kuin Koivulandia. Ensinnäkään se ei aktiivisesti hankkinut uusia jäseniä, mikä tosin saattoi johtua vain pelaajien puutteesta Herbacraftissa. Toiseksi se otti kaikki toimensa, pienetkin, hyvin vakavasti. Metsäpaloista ja taisteluista hirviöiden kanssa esimerkiksi kerrottiin usein suurimmalla ilmoituskanavalla. Kylässä oli myös muun muassa oikeuslaitos ja rikosrekisteri.

Pari kertaa aikaisemminkin Norppalan suunnalta Koivulandian vallalla ollessa oli jotain pientä kuulunut. Vilho oli liittynyt Koivulandian Discordiin diplomaattina jo lokakuun lopussa yrittäen tuolloin nostaa kyläänsä uuteen kukoistukseen melko heikolla menestyksellä. Koska Emppumc1 oli entinen Norppalalainen, hänen syntymäpäiviensä yhteydessä jonkinlaista museota oli Koivulandiaan mietitty. Suunnitelma ei koskaan ollut ottanut tuulta alleen.

Nyt koulujen kesälomat kuitenkin olivat alkaneet, ja kaikilla oli enemmän ylimääräistä aikaa. Siispä uusi aikakausi päätettiin Norppalassa panna alulle.

Pyörät alkoivat jälleen pyöriä. Kylän kartta päivitettiin ajan tasalle; metsäpaljona torjuttiin ja sotkeentuneita paikkoja siivoiltiin; ja mikä tärkeintä, kuukausia työn alla ollut N.O.R.P.P.A.-hotelli, Norppalan helmi, saatettiin viimein valmiiksi.

Yhteistyö palvelimen suurimman kylän kanssa alkoi lähes välittömästi. Koivulandian johtohenkilöille myönnettiin N.O.R.P.P.A.-hotellissa omia suurlähetystöjä. Myös Koivulandiassa sijaitsevaa Norppalan-lähetystöä pohdittiin, mutta suunnitelma pääsi unohtumaan. Kaksi kylää elivät ensimmäiset yhteisen olemassaolonsa päivät rauhassa ja sopusoinnussa. Ei kuitenkaan kestänyt pitkään, kun kylien välejä hiertämään syntyi varsin sekava tapahtumien sarja.

Kesäkuun neljännentoista konfliktit

Aamupäivällä 14.6. Koivulandian kansalainen Vexstraxs00 levitti tietoa, että jotain oli tekeillä survivalissa. Asia liittyi EmppuMc:hen, mutta tapauksen yksityiskohdista oli vaikea saada selvää. Ilmeisesti Norppalan johtaja VilhoWasTaken oli kaapattu. Lisäksi joku uhkasi Koivulandiaa tuholla.

On edelleen epäselvää, mitä kaikkea tuona kummallisena päivänä tapahtui, vaikka tietoa päivän mittaan tuli Norppalan suunnalta lisää. Ilmeisesti jossakin vaiheessa EmppuMc1 mahdollisesti jonkun avustamana oli kidnapannut Vilhon tuntemattomasta syystä. Tilanne oli päättynyt rauhanneuvotteluun, josta Emppu oli näyttävästi äärihelmellä poistunut. Pian tämän jälkeen norppalalainen, jota kutsuttiin Playeriksi, oli uhkaillut Koivulandiaa, koska koivu ei puuna ollut hänen mieleensä. Koivulandialla hän taisi kuitenkin viitata EmpuMc1:n silloiseen nimeen. Pelokas ja vainoharhainen Emppu lymyili henkensä vuoksi maanalaisessa jäätunnelissa, kunnes Norppalan väki sai tämänkin konfliktin soviteltua.

Kuusilandiankin porukka sattui olemaan 14.6. sotatoimissaan tavallista aktiivisempi. Illalla vihollinen teki iskun Shirakawaan.

Sen seurauksena muutamia Koivulandian nuorempia jäseniä halvaantui pahoin. Päivällä puolueettomuudessaan hieman horjuva Daandanx kävi syvällisen keskustelun tuohon aikaan rauhaan diplomatian keinoin pyrkineen SkyblockCampfiren kanssa:

SkyblockCampfire: “…ajattelin kysyä, onko sinulla mitään tietoa tämän mielettömän sodan motiiveista. Useita ihmisiä kuolee, mutta minkä tähden!” Daandanx: “Kuolema on hauska konsepti. Annamme ihmisten kokea tämän konseptin.” SkyblockCampfire: “Mutta… entä jos ihmiset eivät halua kokea tuota konseptia?” Daandanx: “En minä verojakaan halua maksaa. Joskus on yhteisen hyvän takia pakko tehdä asioita.” SkyblockCampfire: “Yhteisen hyvän… meitähän on enemmän! Kai meidän etumme enemmän painaa kuin teidän?” Daandanx: “Valta-asemallisesti ei. Te olette ne miljoonat, jotka äänestivät Käärijän voittoon. Me olemme ne 10 tuomaria, jotka toivat Loreenille voiton.” SkyblockCampfire: “Mutta… tuohan on aivan hirveä ajatus! Mitä kaikkea voikaan oikeuttaa tuon pohjalta? Daandanx: “Oikeutamme mitä haluamme, ja jos sinulla on jotain sitä vastaan… kaappi kutsuu.” SkyblockCampfire: “Ja sitä paitsi, mihin kuvittelemanne valta-asema oikein perustuu?” Daandanx: “Olemme Sky veteraaneja. Olemme voimakkaita. Olemme kokeneet asioita, joita te ette edes osaa käsittää. Me tiedämme, mikä on parhaaksi.”*** 232 *** SkyblockCampfire: “Parhaaksi… kenelle? Pienelle ydinporukallenneko muka? Tälle valtakunnalle se ei ainakaan parasta ole, luulette mitä tahdotte. Koivulandia tuo tänne vakautta ja vaurautta, teidän valtanne vain sekasortoa ja barbaarista luonnontilaa. Vanhuus ei selvästikään tässä tapauksessa tuo viisautta. Viisaus on sitä, että pystyy käsittämään koko maailman kokonaisuutena. Ja kun sen käsittää kokonaisuutena, ymmärtää, että yhden pienen joukon etu voi olla kaikkien muiden tappiona jotain tyhmintä kuviteltavaa.” Daandanx: “Selvä. Ei tämä mikään päiväkodin lorutuokio ole. Käytähän maalaisjärkeä. Tämä on sotaa, viisaus ei ole kaikkea. Oletko valmis käyttämään nyrkkejäsi suusi sijasta? Et, koska et päihittäisi meitä. Joten alistu.” SkyblockCampfire: “Noh, mikäli järkipuhe ei auta, on mentävä omaltakin puolelta koviin keinoihin. Oletko kuullut sinisistä hepuista, joiden nimen edessä on M-kirjain?” Daandanx: “Toki. Lemppari sarja lapsuudessani, Murffit.” SkyblockCampfire: Voitte tappaa meidät. Voitte valloittaa kaupunkimme. Mutta jos alatte millään lailla haittaamaan normaalia toimintaamme, siis saamaan voittoja, nuo miehet astuvat puolellemme. He ovat tämän unohdetun maan vartijoita. Heidän mahtinsa ulottuu jokaisen pelaajan yläpuolelle. Kerran kuvittelin voivani voittaa heidät - epäonnistuin surkeasti.” Daandanx: “Sama pätee teihin. Jos vielä maatani räjäyttelette, tulee seurauksia.” SkyblockCampfire: “Me emme räjäytelleet maatasi. Itse te kimppuumme hyökkäsitte.” Daandanx: “Noh, mikäs on suunnitelmasi tästä eteenpäin? Kiinnostaa kuulla.” SkyblockCampfire: “Olen vain sotamies, joten minun on mahdotonta tehdä päätöksiä koko kyläni puolesta. Rauhaan kuitenkin pyrin - sellaiseen, joka ei meitä nöyryytä ja anna aihetta uuteen sotaan.” Daandanx: “Voimme antaa rauhan. Voimme pitää teidän kylänne ja kansanne haavoittumattomina. Mutta emme anna teidän vapautua nöyryydestä. Emme teidän suurten armeijanne nolosta häviöstä meidän pientä ryhmäämme vastaan. SkyblockCampfire: “Koivulandiamme tappio edellisessä taistelussa ei ollut nöyrä. Teidän supersotilaidenne elämän ainoa sisältö tuntuu olleen sotataitojen kehittäminen, kun me olemme yrittäneet luoda yhteiskuntia ja rauhaa. Sitä paitsi taistelu oli suunnilleen tasaväkinen. Teillä taisi olla jopa paremmat varusteet.” Daandanx: ”Meitä eivät nuo kiinnosta. Hävisitte. Voitimme. Loppu.”

Vakoilu Koivulandian-Kuusilandian sodassa

Koivulandian-Kuusilandian toisessa sodassa vakoilua, tai ainakin sen yrityksiä, tiedetään tapahtuneen molemmin puolin asemasotavaiheen aikana. Kummallakin puolella vakoilun muodot olivat melko ennalta-arvaamattomia.

Kuusilandialaisista J0ni123 yritti soluttautua Koivulandian armeijaan vaihtamalla Discord- ja Minecraftnimeään ja esiintymällä uutena Herbacraftilaisena. Finlanddian tarkkaavaisuuden vuoksi huijaus huomattiin melko lailla heti, eikä vahinkoa siksi ehtinyt tapahtua.

Koivulandialaisista Blade93:lla oli pääsy yhdelle Kuusilandian porukan yksityisistä Discord- palvelimista, Korvatunturi Communityyn, ja sattumalta juuri hänet oli äskettäin äänestetty takaisin Koivulandian johtajistoon. Blade lähetteli muille johtajille sodan mittaan arkisten keskustelujen lomasta tärkeää informaatiota. Operaatio pidettiin täysin salassa: kuusilandialaiset tuskin edes huomasivat Bladen jääneen palvelimelle.

Koivulandian viidestoista kokous ja Norppalan liitto

Levottomuudet norppalalaisten kanssa olivat herättäneet koivulandialaisissa huolta. Kylän johtaja VilhoWasTaken ei ollut kuitenkaan ollut ollut niitä lietsomassa, vaan oli ottanut sovittelevan roolin ja mallikkaasti ratkonut riitaisuudet. Myöhemmän riitelyn estämiseksi hän toivoi “sotilaallista ja taloudellista” liittoa Koivulandian kanssa. Kuten aikaisemminkin tällaisten liittokuntien kohdalla, asian käsittelemiseksi järjestettiin kokous.

Ennen 20.6. kokousta Kenraali Captain_Omena kävi Norppalan johtajan kanssa pitkän keskustelun samaan tapaan kuin oli aikaisemmin toiminut esimerkiksi Saksan Keisarikunnan epäonnistuneessa tapauksessa. Siispä he myös aloittivat kokouksen kertomalla vuorotellen keskusteluistaan. Kumpikin puolustusvoimain johtaja oli sitä mieltä, että liiton hyödyt ylittäisivät sen haitat. Vilho visioi esimerkiksi yhteisiä sotaharjoituksia ja korosti, että molemminpuolinen hyökkäämättömyyssopimus saattaisi lopettaa kesäkuun neljännentoista kaltaiset ikävät välikohtaukset.

Captain_Omenakin näki liiton molempia osapuolia hyödyttävänä asiana. Norppalan pienuudesta johtuva kylän äkkiarvaamattomuus herätti hänessä hieman huolta, mutta hän silti näki liiton parempana kuin liittoutumattomuuden.

Seuraavassa puheenvuorossaan Vilho väitti, että Norppalan käyttämä äänestysjärjestelmä ainakin hidastaisi suuria päätöksiä huomattavasti. Samalla hän nosti esille toiveen siitä, että liitto kohtelisi molempia kyliä tasaveroisesti eikä tekisi Norppalasta Koivulandian alamaista. Tähän kaikki toki suostuivat ilomielin.

Kommentoitavaa ei juuri ollut, ja niin ratifioitiin Norppalan ja Koivulandian talous- ja sotilasliitto. Tulevina päivinä liiton talouspuoli pääsi jäämään taka-alalle, mutta sotilaallisten neuvottelujen helpottamiseksi luotiin oma neuvottelukanava. Lisäksi kylien välinen hyökkäämättömyys oli tullut jäädäkseen, eikä suoraa uhkaa Norppalan suunnalta enää tavattu. Tämä rauhoitti monia.

Kokouksen lopulla käsittelyyn nousi vielä apulaisjohtajiston merkitys. Ajan kuluessa Koivulandian johtajiston rooli oli paisunut samalla, kun apulaisjohtajat olivat menettäneet asemaansa. Kokouksessa päätettiin, että uusien apulaisjohtajien nimittäminen tulisi aloittaa myös muiden kuin vaaleissa johtajistosta pudonneiden osalta. Samoin kehotettiin siirtämään johtajiston keskustelua yhä enemmän myös apulaisjohtajistolle.

Johtajiston kyselytunti 27.6.

27.6. Koivulandian johtajisto piti pitkään valmistellun kyselytunnin. Tunnin aikana johtajat ottivat kantaa muutamiin ajankohtaisiin kysymyksiin, mutta enimmäkseen kyse oli rennosta rupattelusta.

Kyselytunnin, jonka varsinaisesta aiheesta ei ole paljon kerrottavaa, aikana kuitenkin tapahtui kummia. Kesken kaikkea hälinää MR_Nikkez ja Beartso, uhrasivat oikean elämän rahaa lahjoittaakseen SkyblockCampfirelle Herbacraftin V.I.P-roolin. Suuret suosionosoitukset eivät päättyneet siihen, kun jo kohta teki Eloviina samanlaisen taloudellisen päätöksen ostamalla Vipin Captain_Omenalle.

Koivulandia ja Tubucraft

1.7. Suomen Minecraft-maailmaan syntyi uusi Tubaajan johtama palvelin nimeltä Zer0.fi. Aikaisemmalla nimellään Tubun johtamaa palvelinta kuitenkin kutsuttiin yleisesti yhä Tubucraftiksi.

SkyblockCampfire muisti, kuinka oli ennen Herbacraftin valitsemista miettinyt Tubucraftia mahdollisena Koivulandian palvelimena. Tubucraft myös vaikutti omistajansa vuoksi palvelimelta, joka saattaisi sopia Koivulandialle hyvin. Siksipä hän alkoi pohtia, pitäisikö kylän tehdä jotain uudella palvelimella. Asiasta käytiin jonkin verran niin julkista kuin johtajiston keskeistäkin keskustelua. Hetken Sky jopa pohti kokousta. Lopulta suunnitelmat kuitenkin jäivät, kun palvelin ei näyttänyt tarjoavan Koivulandialle sopivaa pelimuotoa.

Emppumc1 itse asiassa ehti perustaan Tubucraftin survivaliin Koivulandian lyhyeksi aikaa. Hän kuitenkin joutui vaihtamaan kylänsä nimen Ruusulandiaksi, koska Koivulandian ei haluttu leviävän hallitsemattomasti Herbacraftin ulkopuolella.

Pieniä tapahtumia

Kuusilandian sota ei ollut Koivulandian epäaktiivisimpia aikoja. Tuolla kaudella tehtiin monia pieniä ja suuria asioita. Varsinkin Koivulandian lakeja mietittiin uuden johtajiston voimin paljon. Sotilaslain prototyyppi valmistui ja Eloviina aloitti rakennuslain muokkaamisen. Lisäksi perustuslakiuudistuksen tarpeellisuutta ja yksityiskohtia pohdittiin laajasti.

13.6. Koivulandiaan nimettiin useita uusia asuinalueita. Näihin kuuluivat Eloviinan rakentaman uuden sataman kattava Varjosatama, Tupe2000:n Roomalaistemppelin ympärille kehittynyt Pantheonia ja S1me0nin suurta tornia ympäröivä Juustopiha. Samassa satsissa Sky päivitti Koivulandian suurta karttaa.

17.6. Valmistui Koivulandian välikauden historia, jonka SkyblockCampfire oli kirjoittanut lähes kokonaan yhdessä illassa. Siitä kuitenkin uupui Jussi88Takanasin kuvaus vanhan Herbacraftin Koivulandian ajoista.

Vaikka rakennussektorin päätyöt kaudella olivat infrastruktuurityöryhmän parissa, ei se jäänyt varsinaisen Koivulandian puolella toimettomaksi. Kaupungintalon yläpuolelle rakennettiin suuri Jussipatsas harmaasta kivestä. Kirkon valmistuttua lähes kaikki rakentajat olivat hetken ajan luomassa sen ympärille eleganttia vanhaakaupunkia.

Luku 23: Rauha

(5.-14.7.2023) Kuusilandian sota oli heinäkuun alusta jatkunut tapahtumattomana jo niin pitkään, että moni luultavasti arveli sen kestävän loputtomiin. Kaikkien suureksi yllätykseksi rauha oli kuitenkin tulossa - kaunis ja sovinnollinen rauha, joka huipentui suureen hääjuhlaan. Tuossa juhlassa kaikki, niin Koivulandiasta kuin Kuusilandiastakin, riemuitsivat yhtenä iloisena joukkona.

Monia ikuisia kuiluja julma sota oli kuitenkin jättänyt, ja sen seurauksena moni erkaantui Koivulandiasta kohti Kuusilandiaa. Rauha ei myöskään tullut ilmaiseksi, vaan vaati vielä yhden taistelun.

Norppalan romahdus

Pikkumyy926 oli arvaamaton anarkisti, joka oli aiheuttanut ties mitä konfliktia halki Herbacraftin historian. Loppuvuodesta 2022 hän kysyi Koivulandian armeijalta, haluaisiko tämä liittyä sotaan Herbalistia vastaan; huhtikuussa Pikkumyy asensi pommin eduskuntatalon ovelle. Norppalaan muutettuaan Pikkumyy oli kuitenkin asettunut aloilleen ja muutamia oudompia ulostuloja lukuun ottamatta näytti rauhoittuneen aatteissaan. Arvaamattomuus kuitenkin oli säilynyt.

Kesäkuun-heinäkuun taitteessa Pikkumyy kyseli sekä Norppalan että Koivulandian lupia vakoiluoperaatiolle Kuusilandiaan. Molempien kylien edustajat hyväksyivät varauksella hänen suunnitelmansa: tiedustelutieto Kuusilandian touhuista kelpasi varsin hyvin epävarmassa tilanteessa, eikä kukaan uskonut Pikkumyyn pystyvän aiheuttamaan suuria vahinkoja edes silloin, jos operaatio epäonnistuisi pahasti.

Mutta ihmeitäkin tapahtuu silloin tällöin. Eivätkä ihmeet ole aina miellyttäviä. Kuusilandiassa sattui olemaan paljon ihmisiä paikalla, ja Pikkumyy jäi kiinni itse teossa. Kuusilandia päätti kostaa vakoilun. Kun Pikkumyy palasi kyläänsä, hän kohtasi kaaosta ja paikasta toiseen hyppiviä Kuusilandialaisia. Niinpä hän teki ainoan asian, joka siinä tilanteessa hänen mieleensä tuli. Pikkumyy avasi Koivulandian armeijan pääkeskustelupalstan. “Norppalassa on sota! Kuusilandia hyökkää!”

Norppalan-Kuusilandian sota

N.O.R.P.P.A.-hotellin katolla kävi hyytävän kylmä tuuli, kun VilhoWasTaken saatteli SkyblockCampfiren pääkallonpaikalle. Vastassa oli TohtoriJ täydessä sotavarustuksessa. Kohta avuksi kiipesi koko suurilukuinen hyökkäysjoukko. Noin tunnin kuluttua Pikkumyy926:n ilmoituksesta Norppala oli täysin Kuusilandialaisten käsissä. Hätäinen ilmoitus oli herättänyt suurta huomiota todennäköisesti vain ruokkien Kuusilandian hyökkäysintoa. Norppala oli ollut mahtavalle armeijalle helppo miehittävä. Ainoa tapa, jolla Norppalan armeija tilanteeseen pystyi vaikuttamaan, oli rauhallisuuden teeskentely: kuusilandialaiset todennäköisemmin lähtisivät pois, jos kohtaisivat pelkkää välinpitämättömyyttä. Siihen tosiasiaan, että kylän alueella edelleen pyöri joukko hampaisiin asti aseistautuneita supersotilaita, oli kuitenkin vaikea vaikuttaa. Norppala oli eskalaation sattuessa nopeasti tiedottanut, ettei Koivulandialta vaadittu sotilaallisia toimia. SkyblockCampfire oli kuitenkin päättänyt saapua VilhoWasTakenin rinnalle rauhaa sanoin edistämään. Tohtorin hyytävä tuijotus ei lainkaan helpottanut diplomaattien vaikeaa tehtävää. Kummaltakin vaadittiin nyt vähintäänkin yhtä jäätävää rohkeutta. .*** 238 *** SkyblockCampfire: ”Koivulandia ei Norppalan käskystä tähän taisteluun osallistu, mutta suosittelen teitä olemaan varuillanne. Suurin osa sinisistä ja pinkeistä vartijoista nukkuu ikiunta, mutta ette tiedäkään, kuinka suuri heidän voimansa tarpeen tullen on.” TohtoriJ: “Hyvä, mutta emme ole sinne [Koivulandiaan] hyökkäämässäkään. Tämä on pelkästään Kuusen ja Norppalan välinen konflikti. Sinisillä ja pinkeillä vartijoilla on pelkästään komennot. Eivät ne mitään sotilaallista meitä vastaan osaa tehdä.” VilhoWasTaken: “Heippa, menen porealtaaseen. Ja tämä ei edes ole konflikti, jos me ei tulkita sitä, millään lailla edistetä sitä tai edes taistella. Kuusilandialaiset! Minulla on poreallas täällä alla. Tulkaa jos haluatte.” Tässä kohtaa diplomaatit ja Kuusilandian joukot alkoivat pikkuhiljaa siirtyä porealtaaseen. Ystävällinen ele rentoutti tunnelmaa hieman, mutta vain hieman. SkyblockCampfire: “Joka tapauksessa en näe, mitä voitte voittaa tässä sodassa?” VilhoWasTaken: “En minäkään.” SkyblockCampfire: “Kummatkin kylät on suojattu ikiaikaisilla loitsuilla.” VilhoWasTaken: “Tai maagisella kultalapiolla.” SkyblockCampfire: “maaginen Fabianin kultalapio estää teitä. Kuinka ajattelitte kieltää sen?” Sitten tapahtui jotain yllättävää. Tohtori katkaisi diplomaattien puheen, koska hänellä oli ehdotus. TohtoriJ: “Skyblock. Haluatko tietää, miten saatte ikirauhan?” SkyblockCampfire: “Kyllä, mikäpä ettei. Tosin taidan jo arvella, etteivät ehtonne ole parhaita.” TohtoriJ: “Ehtomme on. Minut Koivulandian papiksi. Se on ainut ehto.” Tohtorin ehto oli suorastaan naurettavan pieni, eikä lainkaan sopinut esimerkiksi DaanDanxin taannoisiin puheisiin nöyryyden vaatimuksesta. Papin rooli oli pieni ja lähes merkityksetön ammatti Koivulandiassa, jonka omistaja pystyi vihkimään pareja kirkossa. Jos rauha saavutettaisiin vain sen hinnalla, olisi sopimus todellakin ottamisen arvoinen. Keskustelu jatkui. Pikkumyy926: “Olen sotilas. Puolustan Norppalaa keinolla millä hyvänsä. Mitä ne [kuusilandialaiset] tekee täällä?” VilhoWasTaken: “Nämä ovat hotellin rauhanneuvottelut.” TohtoriJ: “Minut Koivulandian papiksi. Se on ainut ehto. Minua ei kiinnosta jos et pidä siitä. Se on ainut ehto.” SkyblockCampfire: Kenraali on tulossa. Hän päättäköön asian. SkyblockCampfire hälytti Koivulandian kenraali Captain_Omenan paikalle. Lopullinen rauha saattoi olla tulossa hyvinkin nopeasti. Samalla keskustelun huomattiin kääntyneen Norppalan asioista Koivulandian asioihin.*** 239 *** Pikkumyy926: ”Häipykää, älkääkä tulko takaisin.” VilhoWasTaken: ”Sähän sanoit, että tämä ”konflikti” olisi Norppalan ja Kuusilandian välillä? Tässähän nyt otetaan Koivulandiaa mukaan. Niin miksi Koivulandia liittyy tähän? TohtoriJ: “Norppala itse repi Koivulandian suurhenkilön paikalle, joten omapa on syy.” VilhoWasTaken: “Eli onko repiminen sinusta sitä, jos hän itse haluaa tulla paikalle?” TohtoriJ: “Mietin asiaa, enkä halua enää papiksi. Olen liian hyvä työhön ja haluan nähdä, kuinka noviisi Koivun nykyinen pappi on. Mielenkiinto loppui ajat sitten. Täälläkin vain yksi, joka suostui kuolemaan taistelussa. ** Muut vain juoksivat karkuun. ” Tohtori veti väläyttämänsä rauhansopimuksen pois kuvioista. Keskustelu kääntyi pikkuhiljaa takaisin käsillä olevaan tilanteeseen. VilhoWasTaken: “Onko taistelussa kuolemista se, että saisitte täyden vallan meidän yli? Mehän tiedämme, että te voittaisitte.” TohtoriJ: “Niin, ja meille informoitiin, että Norppala on julistanut sodan.” SkyblockCampfire: “Muinaiset loitsut, jotka kaukaisina Kissajoen aikoina tätä maata suojaamaan tehtiin, pyrkivät estämään juuri brutaalin sodankäynnin. Me emme halua jatkaa kostonkierrettä.” VilhoWasTaken: “Me emme ole julistaneet sotaa.” Eloviina: “Pikkumyy926 julisti.” VilhoWasTaken: “Jos minä en edes ole tiennyt, että Captain_Norppala on julistanut sodan, niin onko myös vain rauha ilman ehtoja ok? Mitä haluat rauhanneuvotteluissa, jos et suostu lähtemään?” Elifte: “Millonkas me sanottiin, että ei voida lähteä?” Seurasi yllättävä käänne. Selvisi, että Kuusilandialaiset itsekään eivät olleet Norppalassa pahaa pahuuttaan - näytti siltä, että kyse oli vain väärinkäsityksestä! Kuusilandian joukot alkoivat yksi kerrallaan poistua paikalta, kun Vilho tarjosi heille hieman ruokaa. Lopulta N.O.R.P.P.A. -hotellin katto oli tyhjä Kuusilandian sotaväestä - yhtä miestä lukuun ottamatta. Tohtorilla oli vielä jotain sanottavaa. TohtoriJ: “Minulla on vielä yksi ehto.” VilhoWasTaken: “?” TohtoriJ: “Vilho, tule ylös.” VilhoWasTaken: “Minulla on vielä yksi ehto. Jos hyppään katolta, saanko rauhan?” TohtoriJ: “Hyökkäysoperaatio loppuu vasta, kun sen aloittaja saa siitä rangaistuksen. Täten—” Pikkumyy926…” VilhoWasTaken: “Tohtori. Annoimme jo rangaistuksen.”*** 240 *** TohtoriJ: “…Hyppää katolta alas ja sota on ohi. Armorit ja toteemi pois.” Elifte: “Tohtori, nyt pois sieltä kiitos!” Norppalan tilanne oli jo melkein ratkennut, mutta Tohtori ei ollut tyytyväinen. Hän ei ollut poistumasta Norppalasta tyhjin käsin. Hän vaati kostoa. Hän vaati mieletöntä uhria. Kaikki tiesivät, että pudotus olisi varmuudella tappava. VilhoWasTaken: “Eli minkäänlaisia toimia Kuusilandiaa vastaan hän ei saa tehdä - onko tämä tarpeeksi? Me sovimme sen jo. Ja jos hän tekee, niin Norppala ei ole vastuussa. Miltä kuulostaa?” TohtoriJ: “Pikkumyy926 hyppää katolta alas ilman toteemia ja armoreita, niin Norppalan operaatio on ohi.” SkyblockCampfire: “Aarh.” VilhoWasTaken: “Tohtori?” TohtoriJ: “Ei veteen. Ei… veteen.” Pikkumyy926: “Aa okei. Hyppään katolta.” VilhoWasTaken: “Ahaa, pitääkö hypätä ei-veteen?” TohtoriJ: “Älä yritä näsäviisastella.” VilhoWasTaken: “Aika Hypätä.”

Surullisena VilhoWasTaken hyvästeli urhoollisen kylätoverinsa. Pikkumyy hyppäsi. Hän kuitenkin tähtäsi veteen ja pelastui.

VilhoWasTaken: “Ok, rauha sovittu.” TohtoriJ: “Pikkumyy tänne ylös. Eli sota jatkuu. Pikkumyy926 hyppää alas ilman armoreita ja toteemeja, eikä veteen, niin sota on ohi.”

Asiasta kiisteltiin vielä jonkun aikaa, mutta lopulta Pikkumyyn nähtiin putoavan kohti varmaa kuolemaa. Vasta silloin poistui viimeinen Kuusilandialainen, ja lyhyt Kuusilandian-Norppalan sota tuli päätökseensä.

Yleisessä keskustelussa koko juttu pantiin Pikkumyyn syyksi. Kuitenkaan tuo Norppalan vakooja ei ollut tehnyt muuta kuin ilmoittanut näkemästään kokemuksensa mukaan. Toki hänen viestinsä tilanteeseen nähden yliampuvana eskaloi konfliktin, mutta silti lienee heinäkuun viidennen sodalle turha etsiä syyllisiä. Kolmen vahvan kylän väliset jännitteet odottivat purkautumistaan, eikä yhtäkkisen sodan todennäköisyys missään vaiheessa ollut pieni. Kuusilandialaisten asenteissa oli kuitenkin tapahtunut selkeä muutos. Enää he eivät halunneet sotaa vain sodan takia; Norppalan offensiivi lienee luonnollisinta nähdä ylimitoitettuna vastareaktiota koetun hyökkäyksen jälkeen. Tohtorin vihjailut rauhasta kertoivat, että jotain hyvää saattoi olla piakkoin tulossa.

Tohtorin suunnitelmat

Toukokuun loppupuolella TohtoriJ oli alkanut käsikirjoittaa uutta YouTube-videosarjaa. Videot kävisivät läpi Koivulandian historiaa elävöittäen sitä suurella määrällä fiktiivistä ainesta. Tohtori suunnitteli julkaisevansa sarjasta useita kausia, joissa jokainen sisältäisi 8–20 jaksoa. Nyt oli siis kyseessä mittasuhteissaan jokin aivan muu kuin marraskuun häävideo.

Lupa Koivulandian kylältä totta kai tarvittiin sarjan tekoon. Aluksi moni johtajista vaikutti skeptiseltä muun muassa peläten koko asian olevan vain vakoiluyritys. Mielipiteet alkoivat kuitenkin muuttua, kun lisää tietoa ja jopa valmiita pätkiä Tohtorin videoista tuotiin nähtäville. Lopullisessa äänestyksessä sarjalle lähes yksimielisesti annettiin lupa, kunhan vain kaikilta siinä esiintyviltä mahdollisuuksien mukaan vielä erikseen varmistettaisiin halukkuus.

Tämän lisäksi Tohtori pyysi vielä toista asiaa: lupaa päästä Koivulandian Discordiin, mikä auttaisi tiedon etsinnässä. Hänet oli erinäisten sotatapahtumien takia potkittu sieltä kauan aikaa sitten. Aiheesta käytiin yhtä perinpohjainen keskustelu kuin itse sarjasta, koska viimeaikaiset tapahtumat Norppalan suunnalla eivät luvanneet hyvää. Lupa kuitenkin myönnettiin, ja 8.7.2023 Tohtori palasi jälleen kerran takaisin Koivulandian tärkeimmälle keskustelufoorumille.

Rauhansopimus

“Minun puolesta sota voidaan perua”, lausui TohtoriJ 9.7 kello 11.50 Koivulandian Discordissa. Hän oli ilmoituskanavalle vilkaistuaan huomannut, että suuri katedraali avattaisiin käyttöön vain alle viikon päästä, ja nähnyt tilaisuuden loistavaksi itsensä ja Finsane4000:n häille. Kun käynnissä oleva sota oli tulla esteeksi, Tohtori oli päättänyt lopettaa kaiken.

Päätös sodan lopettamisesta oli muhinut Tohtorin mielessä jo pitkään. Kostonhimon voimallinen tunne oli ajan myötä antanut tilaa järkeilylle: vaikka Koivulandia hänet helmikuussa oli hylännyt ja surmannut, ei kosto auttanut ketään mitenkään. Sitä paitsi Kuusilandian ikävä maine seurasi Tohtoria yllättäviinkin paikkoihin.

Kun Captain_Omenaa odoteltiin rauhanneuvotteluihin, Tohtori piti Koivulandian nuorille sotilasalokkaille oppituntia taistelutaidosta. Uskollisina sotilaat kuuntelivat miestä, joka oli hetki sitten ollut heidän vihollisensa numero yksi. Sovinnon voima on voittamaton.

Armeijan neuvotteluhuoneella kauan kaivattu sopimus sitten laadittiin. Tohtori esitti pappisroolinsa lisäksi vielä kahta asiaa: kun Liukkonen8, Finsane4000 ja J0ni123 olivat saaneet täydet Koivulandian kansalaisoikeudet ja vanhan sairaalaprojektin lähistölle oli annettu rakentaa muistomerkki, koivulandialaiset ja kuusilandialaiset voisivat lakata tappamasta toisiaan. Kaikki johtajat suostuivat sopimukseen ilomielin.

Koivulandia sai jälleen elää vailla pelkoa tulevasta. Yhteyttä Kuusilandian kanssa rauha ei kuitenkaan onnistunut tuomaan. Kuusilandian sodan monet vaiheet olivat särkeneet luottamussiteitä suurten Koivulandialaisten välillä, eikä paluuta entiseen sopusointuun lähitulevaisuudessa ollut.

9.7. ei kuitenkaan ollut päivä, jona Koivulandian-Kuusilandian tuhoja tuli muistella. Aika oli iloita ja riemuita. Koittanut oli rauhan suloinen aika.

DiplexGoatin sota

Ensimmäisen tapaan myös toista Kuusilandian sotaa seurasi melko naurettava jälkinäytös. Kaksi Herbacraftin ikonista sankaria, Huihai12 ja Storkbones, väittivät DiplexGoat40649:n aloittaneen sodan Koivulandiaa vastaan. He itse olivat kuulemma liittyneet tämän toistaiseksi melko tuntemattoman hahmon joukkoihin.

Sota päättyi kolme minuuttia alkamisensa jälkeen, kun DiplexGoat livisti paikalta. Edelleenkään kukaan ei tiedä, mitä hän oikeastaan sanoi tai teki.

Kirkon avajaisjuhla ja Tohtorin häät

Koivulandian suuri kirkko oli määrätty vihittäväksi käyttöön 14.7. Päivä ei ollut mitenkään täydellinen, koska moni nimekäskin kansalainen oli ilmoittanut, ettei pääsisi paikalle. Kesken kesälomaa oli kuitenkin vaikea löytää aikaa, joka kaikille sopisi.

Ennen juhlia katedraalista jääneet rakennustarpeet oli sijoitettu pieneen varastoon rakennuksen vasemmalla laidalla. Sinne ItsLeev1 ja Beartso olivat myös tuoneet lahjaksi pääarkkitehti SkyblockCampfirelle täydellisen panssarivarustuksen, parhaat työkalut ja liitosiivet.

Hieman ennen kello kuutta kirkossa odottanut juhlaväki sitten kokoontui ulkopuolelle viralliseen avajaisseremoniaan. Virren 584 raikuessa Sky julisti Koivulandian kirkon avatuksi. Väki kulkeutui istumaan paikoilleen, ja kaunis juhla saattoi alkaa.

Aluksi Sky piti pitkän ja juhlavan puheen saarnastuolin reunalla istuen. Aluksi hän kävi päällisin puolin läpi kirkon kivisen tien. Loppupuolella huomion kohteeksi tuli Koivulandian tapahtunut uusi nousu. Skyn peloista huolimatta kylä ei ollut kuihtunut olemattomiin huhtikuun punaisen surman myötä. Erityisen kiitollinen hän oli sille uudelle sukupolvelle, josta tätä koivulandialaisuuden riemuvoittoa eniten saattoi kiittää.

“ItsLeev1, Beartso, b4s1, Linna_GAMER ja muut, työnne tämän kylän puolesta ei ole ollut turhaa. Kaikista vaikeuksista huolimatta ne monet valoisat ennustukset, joihin en aina jaksanut uskoa, ovat käyneet toteen… Vaikka ajat muuttuvat, perustuslain pykälä 8.3. ei muutu: ’Kenellä tahansa, joka ei ole rikkonut Koivulandian lakia, on oikeus saada Koivulandian kansalaisen asema.’ Koivulandia on kansansa näköinen kylä, johon jokainen on tervetullut. Nyt, ennen ja toivottavasti myös tulevaisuudessa.”

Puhetta seurasi kirkkotyöhön osallistuneiden palkitseminen mitalein. Aplodeille ei meinannut tulla loppua, kun yksi koivulandialainen toisensa jälkeen sai nousta lavalle noutamaan palkintoaan. Beartsolle, J0N7Ulle ja xPatukalle myönnettiin vielä kunniamitalin päälle erikoismitalit suuresta panoksesta.

Sitten olikin illan pääohjelmannumeron aika. TohtoriJ astui alttarille uuden puolisonsa Finsane4000:n kanssa. Koivulandialaiset, kuusilandialaiset, norppalalaiset, pikkukylien asukkaat ja kaiken nähnyt konkari Daandanx seurasivat kaikki sulassa sovussa, kun Herbacraftin valtakunnan merkittävimpiin kuuluva vihkipari liitettiin ikuisesti yhteen.

Seuraavaksi vuorossa olivat Laterootin puhe sekä Emppumc1:n ja Linna_GAMERin häät. Juhlat alkoivat kuitenkin tässä kohtaa mennä vähän sekaviksi, joten ne tapahtuivat oudolla tavalla yhtä aikaa. Laterootin kirkon tukikohdalleen aiheuttamaa haittaa valitteleva puhe tapahtui hääparin odottaessa alttarilla. Toisten häiden jälkeen kirkko pistettiin suosiolla kiinni. Kansa seurasi nyt Tohtoria Finsanen kellariin viettämään häiden jatkoja.

Herbacraftin ylläpitokin oli ottanut kirkkojuhlien ajankohdan huomioon. Kyseessä sattui olemaan myös HcHc:n viimeinen päivä ennen sulkeutumista. MikkiHiiri135 oli suunnitellut järjestävänsä kierroksia Vaskiveden mahtavaan ylläpitokylään samaan aikaan avajaisten kanssa. Ajankohtaa kuitenkin siirrettiin myöhemmälle. Ele osoitti, ettei Koivulandia enää ollut mikään tuntematon kyläpahanen, vaan sillä aidosti oli vaikutusvaltaa Herbacraftin asioissa.

Kohti uutta aikaa

Iltapäivällä 14.7. sitten sulkeutui kaikesta epäaktiivisuudestaan huolimatta loistokas HcHc MikkiHiiri135:n pitkän ja kaihoisan katseen saattelemana. Näin tuo päivä heinäkuun keskivaiheilla lopetti vielä toisen aikakauden; ensimmäinen nyt päättyvä aikakausi oli loppunut rauhansopimukseen jo muutamaa päivää aiemmin, mutta päättyminen sai nyt avioliiton kautta vielä itselleen symbolista vahvistusta. Uusi aika oli todella koittamassa mutta millainen aika? Siitä ei kukaan osannut sanoa mitään.

Ainakin survivalin loppuminen näytti olevan lähempänä kuin koskaan.

Luku 24: Hiljainen Koivulandia

(15.7.-1.9.2023) Kuusilandian sodan päätyttyä onnellisesti rauhaisa apatia valtasi Koivulandian maat. Kaikki oli tehty, kaikki rakennettu, kaikki nähty ja kaikki koettu. Rauha oli viimein saapunut Herbacraftin valtakuntaan - rauha, joka enää ei murtuisi. Ei ennen koko tuon kauniin maan lopullista tuhoa, joka jo näytti olevan niin lähellä.

Survivalin kauan odotettu resetti

Jo touko-kesäkuun vaaleissa Herbacraftin survivalin ja sitä myötä Koivulandian oli uumoiltu päättyvän hyvin piakkoin. Kaikki kuitenkin viivästyi viivästymistään, eikä mitään viestiä ylläpidon suunnalta kuulunut. 19.6. ajankohdaksi oli ilmoitettu “myöhemmin kesällä”, mikä ei tietenkään antanut kovin tarkkaa määritelmää.

Kaikki tiesivät, että loppu olisi nyt lähellä. Tämän takia juuri kukaan ei enää aloitellut sen suurempia projekteja. Kun kaikki saattoi parin päivän kuluttua olla ohi, kylän jäsenet puuhastelivat lähinnä rentojen touhujen parissa.

Viimeisiä merkittävämpiä rakennuksia

ItsLeev1 ei todellakaan ollut lopettanut Herbacraftin pelaamista pian liittymisensä jälkeen. Pitkien pelituntiensa aikana hän Eloviinan ja muiden kanssa rakenteli monenlaista. Erityisen näyttävä oli Kuolemattomanenkelin kanssa Glacivien pohjoiselle tunturille, yhteen koko Koivulandian pohjoisimmasta kolmista, luotu aistikas minigolfparatiisi. Myös keskustan tuntuville porvarinkulmaan rakennettiin golfrata hieman ennen Koivun Päivää, johon päästään myöhemmin.

Ensiksi mainitun minigolfkentän naapuriin tuona aikana jo hyvin epäaktiivinen SkyblockCampfire rakensi viimeisen talonsa. Suurehkon huvilan hän pyrki rakentamaan kreikkalais-roomalaisten ihanteiden mukaisesti.

Rakennuksen yhdelletoista huoneelle oli määritelty tarkasti merkitykset antiikkisia nimiä unohtamatta, mutta rakennus jäi lopulta sisustamatta ja tyhjilleen.

Liukkonen8 yllätti eräänä päivänä monia ilmoittamalla rakentaneensa armeijan alueen lähelle Tankkirantaan näköalatornin. Epäilyksiä Kuusilandian tulevasta sotasuunnitelmasta virisi hieman. Tornin siirtämistä ehdotettiin, mutta se sai jäädä.

Perustuslakiuudistus ja heinä-elokuun vaalit

Koivulandian viimeiset suuret vaalit järjestettiin lakien määräämällä tavalla 31.7.–2.8. - vaalien tiedettiin olevan viimeiset, koska Eloviina oli spekuloinut survivalin päättymisen tulevalla vaalikaudella olevan lähes varmaa. Vaaleista riippui siis jälleen kerran paljon.

Muutamaa päivää aikaisemmin Koivulandian perustuslakia oli uudistettu tavalla, joka omalta osaltaan teki vaaleista poikkeukselliset. Pitkään oli pohdittu johtajien määrän kasvattamista, etenkin kun suuri osa johtajistosta toimi samalla aikaa myös ministeritehtävissä. Johtajien enimmäismäärää korotettiin pitkän keskustelun päätteeksi seitsemästä yhdeksään samalla, kun pienempiä uudistuksia toteutettiin. Esimerkiksi rakennusjohtajan rooli kirjattiin perustuslakiin ja Herbacraftin sääntöjen kanssa yhteensopimaton pykälä, joka salli kuninkaan toteuttaman voimankäytön, poistettiin.

Oli lähes varmaa, että heinä-elokuun vaaleissa Koivulandian uusilla jäsenillä oli etulyöntiasema. Näin kävikin: aggressiivisen mainonnan ja tiukan vaalipäivän jälkeen valituista yhdeksästä johtajasta kolme, ItsLeev1, Linna_GAMER ja MR_Nikkez, edustivat voimakkaasti sukupolvista tuoreinta. Finlanddia, Blade93, Eloviina, SkyblockCampfire ja Captain_Omena saivat jatkaa tehtävissään. Uutena johtajistoon nousi vanhemmista kansalaisista Mr_Harikase. Ministerivaalissa voittajiksi selviytyivät taas kerran tutut nimet SkyblockCampfire ja Eloviina.

Vaalien päätteeksi päätettiin äänestää Koivulandialle vielä toinen virallinen pappi. Mr_Harikase peittosi muut ehdokkaat ylivoimaisesti.

Pieniä tapahtumia

Survival-pelimuodon loppua odotteleva Koivulandia ei kuollut yhtä voimakkaasti kuin HcHc:n johdosta muutamia kuukausia aikaisemmin, vaan moni pelaaja jatkoi yhä rennontyyppistä pelailuaan kylän tiimoilla. Erityisesti EmppuMc1 ehti kunnostautumaan viimeisen varsinaisen uuden asuinalueen, Hörhölän, rakentelijana. Viimeinen pieni muuttoaalto Koivulandiaan tapahtui tuon koillisen alueen puitteissa.

Mr_Harikase toimi lopulta johtajana vain alle yhden vaalikauden: jo pian vaalivoiton jälkeen hän ilmoitti, että lopettaa tehtävässään. Seuraajakseen hän ilmoitti Munkki3000:n, joka näin palasi johtajistoon.

30.7. alkaen Eloviina alkoi nostaa Koivulandian hiljaiseksi käynyttä Koivulandian armeijaa uudelleen. Elokuusta tuli yksi armeijan parhaista kuukausista aktiivisuuden puolesta. TohtoriJ ilmoitti Koivulandiasarjansa olevan tulossa julkisesti 31.8 valmiin teaserin myötä. Julkaisupäivämäärä ja sarjan lopullinen jäivät kuitenkin mysteereiksi, jotka vasta kaukainen tulevaisuus ratkaisisi.

Teaser-ilmoitusta seuraavana päivänä myös toinen suuri asia tuotiin julki: Koivun päivä 2.9.2023. Moni johtaja oli suunnitellut leppoista syysjuhlaa huolellisesti. Eikä juhlan jälkeen kestänyt kuin kaksi päivää, kun suuri ja monen jo vuodenvaihteessa odottama ilmoitus viimein saapui.

Luku 25: Juhlallinen loppu

(2.-11.9.2023) 4.9. Herbacraftin järjestelmänvalvoja FabianAdrian ilmoitti Herbacraftin toisen survivalin päättyvän 11.9.2023 ennen kello kuutta. Koivulandialle tämä tiesi kolmannen ja toistaiseksi ylivoimaisesti suurimman aikakauden vääjäämätöntä loppua. Enää ei vanhan kylän uudistaminen, sen päälle rakentaminen olisi mahdollista: kaiken tuli alkaa jälleen alusta.

Mitään huolta ei kuitenkaan ollut aistittavissa; päinvastoin koko Koivulandian kylä katsoi toiveikkaana kohti valoisaa tulevaisuutta. Kuukausien yhteiselo oli tuonut ennen niin pienelle ja mitättömälle yhteisölle vankkumattoman muistajien joukon, jonka pitkistä riveistä väkeä varmasti palailisi aina silloin tällöin vanhan kylän toimia tarkastelemaan. Puhumattakaan siitä isänmaataan rakastavasta ydinporukasta, joka kyläänsä tavalla tai toisella tukisi ja kantaisi kenties aikojen loppuun saakka. Tällä kertaa siihen kuuluisi muitankin kuin Jussi88Takanasi ja SkyblockCampfire.

Sitä paitsi Herbacraftin suuren Koivulandian tarina oli tullut kauniilla tavalla tiensä päähän. Kaiken oli tuo kylä nähnyt, kaikki taistelut taistellut ja kaikki voittopalkinnot saavuttanut. Ainoa, mikä täydellisen kylän tarinasta enää puuttui, oli asianmukainen lopetus - ja juhlallinen sellainen. Koivulandia saisi kokoontua vielä viimeisen kerran.

Koivun päivä 2.9.

Eloviina tiesi 2.9., että survivalin päättyminen olisi aivan kulman takana. Koivun päivän juhlat järjestettiinkin osittain niitä varten, jotka eivät paljon puhuttuun varsinaiseen lopetusjuhlaan pääsisi - tai jos sitä ei voitaisi järjestää. Juhlissa ainakin kuunneltiin kuningas Jussi88Takanasin puhetta, etsittiin aarteita, pelattiin minigolfia, veneiltiin kilpaa (Kuningas voitti) ja lepäiltiin paljussa. Erityisesti ilotulitus juhlien yhteydessä oli vallan näyttävä. Koivun päivän juhlat olivat kokonaisuudessaan varsin onnistuneet: historiallisia sattumuksia ei juuri ollut, mutta väkeä oli paikalla kiitettävä määrä ja moni varmasti nautti rennommasta tapahtumasta.

Koivulandian kuudestoista kokous ja suuri loppujuhla

Tuskin kukaan halusi, että viimeinen päivä 11.9. koittaisi vailla sen kummempia menoja. Siksi SkyblockCampfire, Herbacraftin suuren Koivulandian perustaja ja yksi tärkeimmistä johtohahmoista, organisoi sunnuntaille 10.9. vielä viimeisen juhlan. Se tulisi olemaan viimeinen suuri tapahtuma tuossa mahtavassa kylässä, joten panostaa siihen sai paljon.

Jo muutamia tunteja FabianAdrianin ilmoituksen jälkeen oli Sky julkaissut Google forms-lomakkeen, jonka kautta Koivulandian väki saattoi äänestää juhlassa jaettaville loppupalkinnoille saajia. Palkinnot olivat pitkälti samoja kuin joulukuun gaalassa taannoin sillä erotuksella, että tuolla kertaa jaettiin lisäksi muutamia koko Herbacraftia koskevia arvomerkkejä: näitä olivat muiden muassa vuoden ylläpitäjä ja vuoden herbacraftilainen. Yhteensä ääniä tuli 29.

kello 19.00 Koivulandia oli vielä viimeisen kerran kokoontunut kaupungintalon aulaan. Asema, jonka tuo kylä yhdentoista kuukauden ajalla oli saavuttanut, näkyi jo pelaajamäärissä: kun palvelimella tuohon aikaan tyypillisesti pelaili vain alle kymmenen henkeä kerrallaan, pelaajaluku alkoi juhlan alun tienoilla hipoa viittäkymmentä.

Kaikki sai alkaa Koivulandian, ehkä koko Herbacraftin survivalin suurimmalla yhteiskuvalla. DaanDanxin, tuon Herbacraftin ehkä kokeneimman veteraanin nappaamaan otokseen tallennettiin peräti 30 Koivulandialaista. Kaikkia oli kuvan tarkoituksia varten kehotettu pukeutumaan kansallispukuun, mikä materiaalien saatavuus huomioiden onnistuikin varsin kiitettävällä tavalla.

Juhlapuheiden sarjan aloitti Jussi88Takanasi, Koivulandian kuningas ennen, silloin ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Lyhyessä puheessaan hän painotti Koivulandian pitkää historiaa ja uskoi, että kylä voisi jatkaa olemassaoloaan vielä kauas tulevaisuuteen. Eloviina kiitteli pikaisesti kirjoittamassaan puheessa kovasti kaikkia. SkyblockCampfire ylisti Koivulandian historiaa, maisemia ja kansalaisia. Tulevaisuuden hän näki mahdollisuutena samalla haikaillen vanhaa.

Captain_Omena ei vain pitänyt puhetta, vaan myös jakoi Koivulandian ritarikunnan kunniamerkkejä valituille. Puheessa suurimmat kiitokset kohdistuivat kansalaisiin, joihin hänellä oli ollut ilo tutustua. Ritarikunnan mitaleita, armeijan toiminnasta myönnettyjä kunnianosoituksia oli kolmea tasoa. Alimman tason merkin saivat Phone_Killer, Juetue ja Finlanddia. toisen tason merkin saajia olivat SkyblockCampfire ja Kuolematonenkeli. Korkein ensimmäisen tason merkki myönnettiin vain Eloviinalle.

Myös entinen rakennusylipäällikkö Liukkonen8 käytti lyhyen kiitospuheenvuoron. Palkintoja jaettiin juhlan varrella paljon. Kauden rakentajaksi valittiin niukasti ItsLeev1, jonka uuttera työ oli vakuuttanut monia; kauden sotilaan palkinto olisi mennyt Captain_Omenalle, mutta hän päätti armeijan johtajana luovuttaa sen toiseksi eniten ääniä hankkineelle Kuolemattomalle-enkelille; kauden johtajaksi valikoitui pienen taiston päätteeksi SkyblockCampfire; kansalaisavustajapalkinnon saavutti Beartso täysin ansaitusti; kauden kunniajäsenen tittelin Sky luovutti peräti kolmelle äänestyksessä tasoihin tulleelle: Finlanddialle, Beartolle ja Haamutohtorille; kauden aktiivisimmaksi äänestettiin ItsLeev1 ja kauden kuninkaaksi luonnolliseksi Jussi88Takanasi; koivulandialaisten enemmistö valitsi vuoden koivulandialaiseksi SkyblockCampfiren.

Seuraavat palkinnot jaettiin kaikkien Herbacraftilaisten osalta kansallisuuteen katsomatta. Huumelore ja Kuusilandian toinen sota olivat monitulkintaisia ajanjaksoja, mutta TohtoriJ:n asema vuoden pahiksena oli niiden kautta taattu; Kauden skinivelhoiksi kansa valitsi vain kahdella äänellä Laterootin ja TohtoriJ:n; Liukkonen8 ei ollut ainakaan suurinta osaa ajasta koko Herbacraftin rikkain, mutta rahankäyttötapansa vuoksi ansaitsi kauden porvarin palkinnon; kauden rakentajaksi valittiin hieman yllättävästi Eloviina, mutta saman henkilön valinta kauden ylläpitäjäksi ei ollut Elon suuret ansiot tuntien lainkaan yllätys; kauden diplomaatiksi valittiin SkyblockCampfire.

Kauden Herbacraftilaisen kaikkein merkittävin palkinto meni pelaajalle, joka on tässä historiassa jäänyt varsin vähälle huomiolle. Piipendaali oli yksinään asusteleva, rauhallinen rakentaja, jonka Herbacraftissa kulkija saattoi pelaajaluettelosta usein tavata. Hän ei ottanut juuri koskaan osaa poliittisiin konflikteihin, mutta saattoi käydä palvelimen varttuneemman pelaajakunnan kesken ajoittain syvällisiinkin keskusteluihin.

“Kiitos kaikille äänestäjille. En olisi odottanut tällaista ollenkaan. Olen aina yrittänyt olla se mukava tyyppi täällä. Vaikka se Piipsun takapirupahis välillä valtaakin mielen. :) kiitoksia paljon.” Kuului Piipendaalin kiitospuhe.

Kun puheet oli pidetty ja palkinnot jaettu, seurasi vielä Teemmuplaysin lyhyt puheenvuoro, jossa hän kertoi kokemuksistaan Koivulandian uudempana kansalaisena. tämän jälkeen juhlat alkoivat käydä sekaviksi. Haamutohtori ja HepeMC säätivät puhujanpöntön luona jotain, josta harva aluksi sai selvää. Pian kaikki kuitenkin selkeni: he halusivat häitä! Nopeasti jäljellä ollut juhlaväki siirtyi Koivulandian suurelle kirkolle.

Herbacraftin Koivulandia oli käynyt läpi vaikeita vaiheita: sotia, oikeudenkäyntejä, poliittisia kriisejä ja ahdistavaa hiljaisuutta. Siksi oli kaunista, että sen viimeinen merkkitapahtuma sai olla se kenties kaikista tapahtumista kaunein: häät. HepeMC ja Haamutohtori astuivat avioon vain alle 24 tuntia ennen koko Herbacraftin toisen survivalin sulkeutumista. Niin ihanalla tavalla päättyi Koivulandian kuudestoista kokous Herbacraftissa.

Vanhan loppu - ja uuden alku

Juhlan jälkeen Koivukansa suuntasi eri teille. Osa kävi saunomaan S1me0nin talolle vielä viimeisen kerran, osa hyvästelemään Captain_Omenan rakasta kaukoputkea. Toiset pelasivat survivalia aina sen sulkeutumiseen asti kello neljän tienoilla maanantaina, toiset lopettivat tarinansa jo etuajassa hyppäämällä kaupungintalon katolta varmaan kuolemaan, jolla ei enää ollut mitään merkitystä. Millään ei enää ollut.

Minä, SkyblockCampfire, näin tuona sunnuntaina rakkaan kyläni viimeisen kerran. Toki Koivulandia perustettiin välittömästi uudelleen uuteen survivaliin sen tullessa julki: keskustaa alettiin suunnitella uuden ja paremman kaavan avulla, porukkaa oli heti alusta mukana valtava määrä ja moni asia, kuten armeija ja perustuslaissa määritellyt roolit omistajineen, päätettiin pitää entisellään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut enää se sama Koivulandia, joka vaikutti Herbacraftin toisessa survivalissa. Se edelleen niin uskomaton ilmiö, joka inspiroi minua kirjoittamaan tämän kirjan.

Tulevaisuudessa Koivulandia tulee jatkamaan olemassaoloaan ja olen varma, että useimmat asiat pysyvät samoina vielä pitkään. On kuitenkin lähestulkoon sula mahdottomuus, että se tulisi enää koskaan nousemaan siihen mahtiin, jonka se Herbacraftin toisella kaudella kukkeimmillaan saavutti. Siksi päättyköön nyt Koivulandian historian pääteksti tähän.

Voi olla, että joskus kirjoitan historiaa myös kylän myöhemmistä vaiheista - mutta ne ovatkin sitten jatko-osia ensimmäiselle ja klassiselle Koivulandian historialle. Sille, jota me suurimmat veteraanit muistamme niin kauan, kuin muisti vain päässämme pelaa. Enkä nyt viittaa vain tähän kirjaan.