Luku 1: Alussa olivat Preforia, metsä - ja Jussi
(12.-14.10.2020) Koivulandia syntyi suunnilleen vuoden 2020 lokakuun alussa, joskin tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää aineiston puutteen vuoksi. Kylän perusti Jussi88Takanasi palvelimelle nimeltä Preforia.
Preforia.net
Preforia oli pieni palvelin, joka oli luotu Zounaakseksi kutsutun Minecraft-YouTubettajan mukaan, ja pyöri tämän mediapersoonan suosion ja kiinnostuksen varassa. Pelaajia muutamia kuukausia pystyssä olleella palvelimella oli suhteellisen paljon; parhaalla kaudella lukemat jatkuvasti ylsivät suunnilleen nykyisen Herbacraftin tasolle.
Palvelimella oli kaksi omistajaa; Zounaas ja xPeikko. Pelimuotoja oli aluksi vain yksi: Tavallinen survival vailla sen suurempia modifikaatioita. Jo tämä kuitenkin olemassaolollaan riitti osoittamaan, millaisiin saavutuksiin into luoda jotain suurta voi johtaa pieniä Minecraft-pelaajia.
Koivulandian synty
Koivulandia syntyi, kun Jussi88Takanasi jonkin aikaa palvelimella muuten pelailtuaan päätti perustaa kylän. On olemassa videomateriaalia, josta voidaan nähdä Jussin pelailleen Preforiassa jo kauan ennen Koivulandian perustamista. Monet yksityiskohdat Koivulandian perustamisesta ovat osin hämärän peitossa, koska niin harva oli tapausta todistamassa.
Ensimmäinen rakennus Koivulandiassa oli mullasta tehty suoja, jonka Jussi teki itselleen yön hirmuja vastaan metsässä seikkaillessaan. Paikalle hän oli todennäköisesti saapunut spawnilta - olihan Preforian Koivulandiasta vain hyvin lyhyt kävelymatka kaikkien pelaajien syntymäpisteeseen.
Idea uuden kylän perustamiseen syntyi Jussin havaitessa maaston sille soveliaaksi. Hän kirjoitti chattiin “haluaako kukaan perustaa kanssani kylää?” Kimmo_Kipp suostui, ja loppu on historiaa.
Kaikki oli aloitettava tyhjästä; tietenkään Koivulandia ei heti syntyessään ollut sellainen metropoli, joka siitä ajan mittaan oli tuleva. Alkuvaiheessa talot rakennettiin lähes poikkeuksetta yksinomaan koivulankuista, eikä muotoilussakaan ollut kehumista. Tähän kohtaan lienee hyvä siteerata Zounaasta videossa, johon pääsemme myöhemmin: “…Tämäkin näyttää erittäin keskeneräiseltä, kun katselee - en kyllä ihmettele, jos on toissa päivänä perustettu. Pervolandia on kuitenkin jo kaksi viikkoa olemassa ollut. Todella keskeneräinen, täällä ei paljon nyt nähtävää ole tällä tavalla alkuun. Aika simppeleitä taloja, joissa ei ole mitään muuta kuin vain puuta… Hyvät pohjat hienolle kylälle, muurit ja kyltti ja kaikki.”
Muut merkittävät kylät palvelimella
Kun Koivulandia luotiin, oli kamppailu palvelimen parhaasta kylästä käynnissä. Nousevan Indian voittoisa nousu Pervolandiaa, Preforian alkukauden jättiläistä, vastaan oli alkanut. Asukaslukunsa puolesta Koivulandia pystyi kilpailemaan näiden titaanien kanssa vasta paljon myöhemmin, näyttävyyden ja siisteyden puolesta ei ehkä koskaan.
Pervolandia oli suuri, ylläpitojohtoinen kylä, josta moni alkukauden taitava rakentaja löysi kotinsa. Kylän alueelle rakentamiseen vaadittiin lupa johdolta, mikä teki rakennuskannasta keskivertokylään verrattuna siistiä ja näyttävää. Vielä jyrkemmän linjan otti samoin ylläpitojohtoinen India, jonne rakentaminen oli niin valvottua, että kylään lopulta tehtiin vain muutamia taloja, niistäkin suurin osa todennäköisesti yksinomaan rakentaja Nutuun luomia. India säilyi elinvoimaisena kylänä huomattavasti pidempään kuin Pervolandia, vaikka sen asukasluku oli loppuun asti hyvin pieni.
Rakennuslupien myöntämisen osalta Koivulandia erosi näistä kahdesta ylläpitokylästä kuin päivä yöstä. Sen tunnusomainen piirre on kylän synnystä aina kirjoittamishetkeen asti ollut jokaisen oikeus liittyä ja asettua asumaan hyvin vapaasti. Koivulandian ja ylläpidon kylien välille ei syntynytkään juuri konfliktia, koska ne olivat jo perustavalla tasolla hyvin erityyppisiä.
Koivulandian ensimmäiset jäsenet
Ei ole mitään säilynyttä tilastoa siitä, missä järjestyksessä tietyt henkilöt liittyivät Koivulandiaan. Samoin on mahdotonta luetella jokaista kylään liittynyttä jäsentä asemasta riippumatta. Tämä teos kertookin henkilökuvauksissaan vai niistä jäsenistä, joiden rooli Koivulandian historiassa on ollut poikkeuksellinen. Järjestys pyritään pitämään kronologisena sikäli kun on mahdollista.
Kuten jo aikaisemmin mainittiin, Koivulandian ensimmäinen jäsen oli Kimmo_Kipp. Erikoista on, ettei Kimmo ottanut kylässä itselleen kovinkaan suurta roolia. Ehkäpä tämä johtui siitä, että hän uuden pelimuodon Wastelandsin avauduttua keskittyi sen pelaamiseen survivalin kustannuksella, mikä vieraannutti perustajajäsentä kylästään.
Hyvin varhaisessa vaiheessa Koivulandiaan liittyi myös Preforian ja välikauden ajan Jussin jälkeen toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö, kuninkaan silloinen vaimo RcCreepper. Suuresta aktiivisuudestaan palvelimella huolimatta tämä hiljainen tyttö käytti valtaansa säästeliäästi ja oli vain vähän äänessä. Siksi Rc valtavan korkeasta asemastaan huolimatta vaikutti lopulta vain vähän siihen, mihin suuntaan Koivulandia kuukausien kuluessa kehittyi.
Aivan ensimmäisiin jäseniin lukeutui myös eräs, jonka koko tarina kuuluu edelleen Koivulandian ratkaisemattomiin mysteereihin. Rahka_Matoa harva tunsi, mutta moni huomasi raunion, joka hänen arvoituksellisesta tarinastaan yksin oli merkiksi jäänyt: Todennäköisesti aikaisemmin Kimmo_kippille kuuluneen puolittain hajotetun talon, jonka tontilla oli hänen nimensä. Mikä sai Rahkamadon katkeroitumaan siinä määrin, että hän ryhtyi grieffaamaan?
Kun luetellaan Koivulandian varhaisjäseniä, joiden myöhempi vaikutus kylän kehitykselle on ollut suuri, nousee yksi ylitse muiden: SkyblockCampfire. Hän liittyi kylään muutamia päiviä myöhemmin kuin Rahka_Mato, Kimmo_Kipp tai RcCreepper, eikä hän arvoasteikossa kohonnut yhtä korkealle kuin Rc. Hän kuitenkin teki asian, joka tulisi nostamaan Koivulandialaisen kulttuurin kaikkia Preforian pikkukyliä ainakin yhden asteen korkeammalle tasolle; rakensi Koivulandian ensimmäisen kaupungintalon.
Tämä tyylillisesti keskinkertainen yritelmä ei kuitenkaan ollut ainoa asia nostamassa pienen kylän tunnettuutta Preforian sisällä yhä ylemmäs. Uljainta nousukautta, jonka Koivulandia koskaan on kokenut, edesauttoivat myös palvelimen ylläpito ja itse pääjehu, suuri tubettaja Zounaas. Samoin oli suuri vaikutus sillä innolla, jolla niin moni Koivulandian ensimmäinen asukas noina varhaisina päivinä osallistui osaltaan suureen projektiin.
Luku 2: Suuret päivät
(15.-17.10.2020) Toisena päivänä liittymisensä jälkeen ja rakennettuaan kummallisen lasuriittikulmaisen neliötalon, joka pitkään oli Koivulandian vanhin pystyssä oleva rakennus, ryhtyi SkyblockCampfire toimeen. Aluksi hän rakensi automaattisen viljafarmin, mistä hyvästä Jussi88Takanasi nimitti hänet kylän ensimmäiseksi uudeksi johtajaksi. Sitten alkoi ankara työ kaupungintalon kimpussa.
Ensimmäiset rakennukset
Vanhan Koivulandian alkuaikoina kylään nopeaan tahtiin rakennettiin monia ikonisia rakennuksia, jotka kestivät hyvin aikaa. Tärkein oli kaupungintalo. Se oli pienen kylän aloitusprojektiksi massiivinen rakennus, jonka suorakulmaisesta perusmallista lähti neljä niin ikään suorakulmaista uloketta, kaksi kummallekin puolelle. Seinät oli tehty kivestä, kulmat tammien rungosta ja 45 asteen kulmassa kohoava katto koivuportaista.
Kaupungintalo valmistui todennäköisesti iltapäivällä 17.10, vaikka tarkkaa tietoa on mahdotonta saada. Projekti ei ollut yksin SkyblockCampfiren, vaan tukijoita ja resurssien lahjoittajia oli paljon. Tärkeimpinä voitaneen mainita Lumikalo, yksi ensimmäisistä, ellei ensimmäinen Koivulandian kunniajäsen sekä Kartsakartsa ja Kurkicraft, joihin pääsemme myöhemmin tässä luvussa.
Kaupungintalo tarjosi kylän jäsenistölle monenlaisia palveluita. Tärkein oli tietenkin kokoussali, jossa monista tärkeistä asioista päätettiin. Salin lisäksi talosta löytyi ainakin suhteellisen ahkerassa käytössä ollut työpaja, käytännössä unohdettu varasto, kylän symbolinen johtaja Koivujen Ylikeisari sekä myöhemmin Koivulandian kartta.
Merkittävät rakennukset eivät todellakaan rajoittuneet tähän. Alusta asti Koivulandian erittäin tärkeä symboli on ollut sen legendaarinen koivupölkyistä tehty nimikyltti - itse asiassa niin legendaarinen, että se vielä Herbacraftissakin seisoi paraatipaikalla järvenrannan läheisen kukkulan yläpuolella. Kylttiä on uudistettu Preforian Koivulandiassa todennäköisesti Aa_Poron toimesta.
Kolmas alkukauden pitkälle tulevaisuuteen arvostettu rakennus oli vankila; tämä Jussin rakennus oli ainakin suurelle osalle Koivulandiaa niin tärkeä, että säilytettiin sisätilojensa osalta ennallaan kellarina, kun JasperJoohan myöhemmin rakensi paikalle uudemman ja hienomman vankilan.
Mainitsematta ei voi jättää kylttiä keskellä kylää, Koivulandian sydäntä. Herbacraftin ja Preforian kylteillä oli paljon samaa, mutta myös paljon eroa: Kumpikin oli tehty hyvin varhaisessa vaiheessa, Preforian kyltti jo ennen kylän virallista perustamista nimenvalinnan myötä 13.10. Samoin kummankin tärkein tehtävä oli viestittää jäsenten nimiä ja määrää. Preforialainen oli kuitenkin huomattavasti kompaktimpi, eikä siitä useimmiten saanut selville yksittäisten kyläläisten asemia. Se myös toimi ilmoitustauluna muun muassa uusille kokouksille.
Suurin osa ensimmäisinä päivinä rakennetuista asuinrakennuksista valitettavasti tuhoutui jossain kohtaa, kun keskustaa pyrittiin siistimään. Loppujen lopuksi jäljelle jäivät vain AarneIson ja Kimmo_Kippin asunnot.
Zounaaksen vierailu Koivulandiassa 15.10.
Ensimmäinen merkittävä Koivulandian maininta tapahtui Zounaaksen videolla “Teidän Hienoimmat Kylät!” 15.10.2020. Videossaan tubettaja vieraili eri kylissä, joihin myös Koivulandia sattui lukeutumaan. Hän antoi näille kouluarvosanat; silloisen Koivulandian numero oli 6.
Huonosta arvostelusta huolimatta tämä todennäköisesti SkyblockCampfiren pikkuveljen ehdotuksesta syntynyt video nosti hyvin vahvasti Koivulandian asemaa. sen merkitys kylän kasvulle ei ole yksiselitteinen; joidenkin mukaan kylä pystyi kasvamaan niin suureksi pääasiassa videon vuoksi, joidenkin mukaan tämä johtui enemmän kylän ylläpidon aktiivisuuden kaltaisista asioista. Nopea nousu Herbacraftissa viittaa jälkimmäiseen.
Zounaaksen arvostellessa kyliä Preforian chatissa kuohui. SkyblockCampfiren aikaisemmin tekemää viljafarmia oli tallottu ja varastettu, ja moni Koivulandialainen huusi ylläpitoa kovaan ääneen paikalle. Ikävä kyllä melko koominen välikohtaus ei päässyt tallentumaan videolle, koska siinä Preforian keskustelupalstalle lähetetyt viestit eivät näkyneet kunnolla.
Jos tarkempi syventyminen Koivulandian historiaan kiinnostaa, Zounaaksen videoon kannattaa tutustua. Sen tarjoama materiaali antaa ehkä parhaan saatavilla olevan kuvan kylän historiallisen kauden ulkonäöstä.
Ylläpidon vierailu Koivulandiassa 17.10
17.10.2020 Tapahtui Zounaaksen videon ohella toinen merkittävä kunnianosoitus Koivulandialle palvelimen ylläpidon puolelta. Useat ylläpitäjät toverinaan Herra_A_Mies olivat huomanneet Koivulandialaisten hyvän yhteishengen (ja aggressiivisen isojen kirjainten käytön) ja päättivät mennä vähän pelleilemään nousevan kylän keskustaan.
Kello 22.09 ladattiin Preforian Discordiin ensimmäinen kuva, jossa SakkeYT, xPeikko ja xAgeh istuvat vastavalmistuneen kaupungintalon kokoussalin penkeillä. Tätä seurasi KOIVULANDIA KOKOONTUU-huuto, ikoninen kokoukset aloittanut huudahdus, sekä lisää kuvia. Pysyvimmän jälkensä ylläpitäjät jättivät Koivulandian vankilan rikosrekisteriin, jossa heidän suorittamansa vääryydet komeilivat aina palvelimen sulkemiseen saakka.
Tapahtuma ei ollut merkittävä ainoastaan nostaessaan Koivulandian tunnettuutta, vaan myös aloittaessaan pitkän ja hedelmällisen ystävyyssuhteen Koivulandian ja Preforian ylläpidon välillä. Lähes jokainen moderaattori, rakentaja ja admin vieraili Koivulandiassa jossakin vaiheessa.
Pitkäaikaisjäsenet Kartsakartsa, Kurkicraft, AarneIso ja Osipzinaali
Koivulandian alussa ollessa ei erilaisia rooleja ollut paljolti. Arvoasteikossa nousuun oli vain kaksi tietä: Jonkin hienon tai tärkeän rakennuksen luominen ja tavaran lahjoittaminen kylän hyväksi. Näitä tekivät Kartsa, Kurki ja Aarne.
Osipzinaali, joka alkuvaiheessa pelasi SkyblockCampfiren käyttäjällä vuoroin tämän kanssa, vietti Koivulandiassa runsaasti aikaa erityisesti kavereidensa Opmacin ja Dnt_Ebrunon kanssa. Hänen merkittävin saavutuksensa oli hotel Koivu, josta moni koivulandialainen löysi itselleen vuokrakodin. Vastaavaa toimintaa Herbacraftin puolella harjoittivat ainakin Urpo_Pahvi ja Daddula.
AarneIso oli yksi Koivulandian ensimmäisistä jäsenistä, ja sen ehkä ensimmäinen, joskaan ei aktiivisin, rakentaja. Hänen kukkulan laelle keskelle kylää rakentamansa pieni mutta kodikas tammimökki oli pitkään kylänsä kruununjalokivi tyylikkyytensä ja näkyvän sijaintinsa vuoksi. Myöhemmin Aarne rakensi myös elegantin saunan talonsa läheiselle rannalle. Se ei Aarnelle tyypillisestä kodikkaasta luonnollisuudestaan huolimatta koskaan pystynyt kilpailemaan Jussin rakentamaa ikonista pikku saunamökkiä vastaan.
Kurkicraft oli kylään liittyessään yksi merkittävimmistä ja aktiivisimmista jäsenistä. Hän puuhaili kylässä kaikkea vähän siellä täällä. Hän ei koskaan saavuttanut korkeimpia asemia kuten Johtajan tai Rakennusmestarin statusta, mutta oli merkittävä jäsen yhtä kaikki.
Kurki lopetti aktiivisen pelaamisen Preforiassa saatuaan paikan SlinkonCraftin ylläpidossa. Hän on myöhemmin vieraillut kylässä silloin tällöin niin Preforian kuin Herbacraftinkin puolella.
Kartsakartsa on ehdottomasti yksi merkittävimmistä Koivulandian varhaisista kehittäjistä. Hän tarjosi vanhan kaupungintalon rakentamisessa suurinta apua SkyblockCampfirelle: kaikki rakennuksen sisustamiseen käytetty tumma tammipuu on peräisin juuri Kartsalta; hän loi Koivulandiaan lumoushuoneen ja rakensi itselleen tyylikkään talon keskelle kylää.
Kartsa muistetaan erityisesti Koivulandian suurena bilemiehenä. Herbacraftin puolellekin hän rakensi baarin paraatipaikalle uuden kaupungintalon oikealle puolelle. Koivulandian Discord musiikkibotteineen oli myös alun perin Kartsan luomus, vaikka sitä myöhempinä aikoina muokkasivat monet muutkin tekijät.
Luku 3: Vaikeuksien aika
(18.-26.10.2020) Ylläpidon ja Zounaaksen tunnustettua vierailullaan uuden kylän mahtia Koivulandian erityisasema Preforiassa alkoi pikkuhiljaa vakiintua - kyettiinpä aikakaudella käymään pienimuotoista depattia siitäkin, oliko Koivulandia kenties kylänä “parempi” kuin India tai Pervolandia sen rakennusten omaperäisyyden vuoksi. Pian kuitenkin kävi selväksi, ettei nousu tulisi sujumaan täysin ongelmitta.
Wastelands
Heti seuraavana päivänä ylläpidon käynnin jälkeen Preforiaan aukesi uusi pelimuoto, Wastelands. Tässä astetta anarkistisemmassa pelimuodossa Koivulandian toiminta havaittiin mahdottomaksi. Pelimuoto oli alusta loppuun hyvin suosittu, mikä vaikeutti Koivulandian kehitystä: Kun suuri osa pelaajista pelasi Wastelandsia, oli mahdollisia uusia jäseniä vähemmän kuin ennen. Samoin moni vanha Koivulandialainen, merkittävimpänä Kimmo_Kipp, siirtyi pelaamaan Wastelandsia.
Tapaus Pelikone
Muutamia päiviä Wastelandsin avautumisen jälkeen Koivulandiaan ilmestyi muutamia pelaajia kryptisin nimin: kkPelikone7, kkPelikone8, kkPelikone9 jne. Näistä pelaajista osa alkoi rikkomaan paikkoja, kuten hautoja vankilan lähellä.
Pelikoneita yritettiin laittaa vankilaan heidän tuhotessa kylän claimaamattomia alueita yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta palvelimen ylläpito päätti estää näiden kavereiden pääsyn palvelimelle.
Pelikoneet kohdistivat aikanaan Koivulandiaan sen koko siihenastisen historian suurimman grieffiaallon. Kuten aiemmin Rahkamadon tapauksessa, on tässäkin epäselvää, mikä nämä pelaajat sai toimimaan epärehellisesti.
Hyökkäys Preforiaa vastaan
20.11. koko Preforia kuohui: Eräs nimeltä mainitsematon Motimaan ylläpitäjä oli ilmeisesti kateudesta nousevaa palvelinta kohtaan päättänyt pistää sen alas käynnistämällä häikäilemättömän DDoS-hyökkäyksen.
Hyökkäyksen takia ei Preforiaan hetkeen päässyt, mikä luonnollisesti hieman kismitti useita Koivulandian jäseniä. Serveri ei onneksi ollut alhaalla pitkään, ja jo pian pääsivät ahkerat Koivulandialaiset jatkamaan töitään ja huvejaan Preforian jo siinä vaiheessa suurimmassa kylässä.
Kananugetti22:n erikoinen asema
Maininnan tähän kirjaan ansainnee Preforian pitkäaikainen pelaaja Kananugetti22, jonka suhde Koivulandiaan oli hyvin mielenkiintoinen.
Hän oli ilmeisesti ollut grieffaamassa Koivulandiaa jo hieman ennen Zounaaksen vierailua kylässä; kun Zounaas saapuu kylään, käydään (myöhemmin tarpeettomuuttaan puretussa) ladossa kiivasta keskustelua hänen tekemistään grieffeistä. Tässä keskustelussa ainakin Jussi asettui kiivaasti Kananugettia vastaan ja vaati tämän julistamista lainsuojattomasti. Näin toimittiinkin.
Myöhemmin kuitenkin Kananugetti jatkoi pelailuaan Koivulandian piiristä häädöstään huolimatta. Toiminta, jota hän kylässä harjoitti, oli varsin rauhanomaista ja normaalia. Tuon päivän jälkeen ei hänen tiedetä grieffanneen kylästä palikkaakaan.
Kananugetti22 on eriskummallisen asemansa takia uniikki luku Koivulandian historiassa. Hän on, ja todennäköisesti tulee olemaankin, kylän ainoa paperiton.
Muu pikkurikollisuus
Silloinkin kun ei Koivulandiassa Pelikoneiden kaltaisia suurhäirikköjä riehunut, ilkivaltaa tapahtui. Kylästä oli jatkuvasti poisteltava milloin millaisiakin multatorneja maisemaa pilaamasta. Moderaattorien kyvystä toimia järjestyksen palauttamiseksi ja claimisysteemin yleisestä käytöstä oli onneksi suuri apu.
Luku 4: Metrolla eteenpäin
(27.10.-7.11.2020) Vaikeat ajat Koivulandiassa päättyivät onneksi nopeasti, ja kylä jäi aika lailla paikoilleen. Uusia pelaajia liittyi mukaan vanhojen lopettaessa. Kylän ydinporukka, Jussi88Takanasi, SkyblockCampfire, RcCreepper, Kurkicraft ja Kartsakartsa, kuitenkin jatkoi pelailujaan kuten aina ennenkin.
Myrskyisien kausien välimaastossa erityisesti Koivulandian suhde Preforian ylläpitoon kehittyi. Tämän merkittävin tuotos oli, että kahden suurimman kylän, pelaajajohtoisen Koivulandian ja ylläpitojohtoisen Indian, välille solmittiin eräs erittäin merkittävä sopimus.
Koivulandian Discord
Koivulandian tärkein viestintäväline, oma Discord-palvelin, perustettiin 27.10. Keskustelu palvelimella on ollut ajoittain hyvinkin aktiivista. Discord toimi Koivulandian keskeisimpänä tiedotusalustana tuosta päivästä lähtien kauas, kauas tulevaisuuteen.
Kansallispuku
Koivulandian kansallispuku luotiin 30.10.2020. Ensimmäisinä puvun ottivat käyttöön Jussi88Takanasi, SkyblockCampfire, Kurkicraft ja Kartsakartsa.
Puvun muodostavat koivulaudan värinen takki, valkoinen kauluspaita, punainen pitsihuivi ja tummat liituraitahousut. Päässään kansallispuvun käyttäjä kantaa kultakruunua, jota päässä pitelee muinaissuomalaistyylinen huppu. Lisäksi pukuun kuuluvat kultaiset olkaimet, ruskeat nahkakengät sekä takin selkämykseen ommeltu symboli, lähes aina Suomen lipun sininen risti.
Koivupuku on halki vuosien säilyttänyt essentiaalisen asemansa koivulandialaisessa kulttuurissa. Kuten aina ennenkin, voi myös nykyisin merkittävä Koivulandialainen osoittaa patrioottisuuttaan pukeutumalla kansallispukuun erityisesti arvokkaissa tilaisuuksissa.
Ylläpidon koivufiilit Nutuu ja xPeikko
Kuten jo luvussa 2 mainittiin, oli Preforian ylläpito koko Koivulandian historian ajan kylän kanssa aktiivisissa ja veljellisissä väleissä. Suhteen tärkeimmät osanottajat, Nutuu ja xPeikko, ehdottomasti ansaitsevat erityismaininnan tässä kirjassa.
Kumpikin oli ollut mukana ylläpidon ensimmäisellä retkellä uuteen koivukylään. Indialainen Nutuu oli sitten avoimesti asettunut Discordissa Koivulandian puolelle Pervolandiaa vastaan, mikä teki tuosta rakentajasta koivulandialaisten suosikin. Nutuu on tiettävästi ylläpidon jäsenistä tehnyt eniten vierailuja Koivulandiaan.
Myös xPeikko, Preforia.netin toinen omistaja, vieraili usein Koivulandian alueella. Hän oli myös Koivulandian ja Indian välisen metrosopimuksen isä.
Suuri sopimus
Ennen lokakuun päättymistä ehti Koivulandiassa tapahtua vielä yksi suuri käänne. Nutuu ja xPeikko tulivat vierailulle Koivulandiaan. Kyläily sujui tavanomaiseen tyyliin, kunnes xPeikko ehdotti SkyblockCampfirelle metroyhteyden perustamista Koivulandian ja Indian välille.
Tuohon aikaan India oli jo kevyesti mennyt ohi aktiivisuuden puutteeseen kuolleesta Pervolandiasta palvelimen komeimpana kylänä. Tarjous oli siis hyvin merkittävä.
Projekti on koko Koivulandian siihenastisen historian suurin: Tarvittiin näyttävät asemat molempiin kyliin ja yli 10 000 palikkaa pitkä, veneellä kuljettava jäätie. Ehkä tämän takia työtä ei koskaan saatu täysin valmiiksi; Preforian sulkeutuessa SkyblockCampfiren suunnittelema, adminien jättikokoisilla kuvilla koristeltu Koivulandian puolen asema oli valmis ja jäätiekin käyttökelpoinen- mutta ei aivan loppuun asti. Ei projektia kuitenkaan voi täysin tuloksettomaksi kutsua- syntyihän sen ohessa Koivulandian kauppa, suuren Kiitovilees-nimisen insinöörin mestariteos.
Kiitovilees ja Aa_Poro - keski-Preforiankauden suurmiehet
Rautatieaseman rakennustöiden aikaan oli moni Koivulandiassa ennen pelannut jäsen jo päättänyt taipaleensa kylän vehreillä nurmilla. Koivulandia tarvitsi vahvistuksia. Niitä se saikin - taitavampia kuin koskaan ennen.
Aa_PoRo oli alun perin johtohenkilöitä toisessa kylässä, Taikamaassa. Jossakin vaiheessa hän kuitenkin huomasi Koivulandian tarjoavan parempia mahdollisuuksia, ja päätti liittyä kylään. Poron huoliteltu talo erottui edukseen kansanluonnettaan kuvastavan koivukylän rakennuskannassa. Myöhemmin tuon talon rakennuspaikan tienoille kehittyi kokonainen Koivulandian rakentajaeliitin asuinalue.
Kiitovilees aloitti myös toimintansa Koivulandiassa rakentamalla kauniin talon - itse asiassa niin kauniin, että vain hyvin harvan Herbacraftissa rakennetun asunnon voi sanoa pääsevän edes lähelle sen tasoa. Miehen suurin saavutus ei kuitenkaan ollut tämä paraatipaikalla Koivulandian kyltin vieressä sijainnut rakennus, vaan hänen suunnittelemansa automaattinen myyntikone.
Laitteen toimintamekanismi oli hyvin yksinkertainen; sen alla olevaan suppiloon syötettiin maksu, yleensä tietty määrä timantteja, minkä jälkeen käyttäjä sai haluamansa tavaran. Laite oli kuitenkin vallankumouksellinen Preforiassa, jossa tällaista punakivitaituruutta harvemmin tavattiin. Rautatieaseman yhteyteen rakennettu kauppakeskus, jossa konetta käytettiin, oli valmistuttuaan pelaajien suuren ihailun ja shoppailuinnon kohteena.
Kiitovilees ja Aa_Poro olivat aikansa Koivulandian nousevia tähtiä ja saavuttivat kumpikin lopulta johtajan aseman, joka siihen aikaan oli arvoasteikossa vielä nykyistäkin korkeammalla. Valitettavasti molemmat myös jättivät Koivulandian myöhemmin; Kiito päästyään Preforian ylläpitoon, Poro vaihdettuaan maisemaa muuten vaan. Olisi ollut ilo nähdä, mitä he kylään jäädessään vielä olisivat voineet saada aikaan.
Rakennuksia rauhan ajalta
Metroaseman kanssa samalle aikakaudelle mahtuu monen Preforian Koivulandian tärkeän maamerkin ja julkisen rakennuksen synty. Tärkeimmiksi näistä voitaisiin lukea Nuutti-patsas, hautausmaa, myöhemmin vähälle käytölle jäänyt mutta yhtä kaikki mainio palkintotalo ja sauna.
Nuutti-patsas oli SkyblockCampfiren torille kaupungintalon eteen kyhäämä jättiveistos, joka esitti Koivulandian varhaista tukijaa, rakentaja Nutuuta. Hautausmaalle taas pystytettiin risti aktiivisen pelaamisen lopettaneille koivulandialaisille ja ylläpitäjille. Ristejä syntyi useita.
Palkintotalo oli tarkoitettu rakennukseksi, jonne pistettäisiin esittelyyn kaikki Koivulandian kansalaisten saamat palkinnot. Idea talon rakentamiseen saatiin, kun kuningas Jussi voitti eräässä kilpailussa Event-arvon. Palkintotaloa oli rakentamassa ennennäkemätön määrä väkeä; todennäköisesti ainakin Kurkicraft, Aa_PoRo, Kartsakartsa ja SkyblockCampfire osallisuivat työhön.
Suurinta merkitystä palkintotalo sai erilaisten avajaisjuhlien yhteydessä. Sen omat avajaiset olivat juhlavat; raketteja ammuttiin, musiikki soi ja yksi puhekin pidettiin. Mahdollisesti myös ylläpitoa oli paikalla. SkyblockCampfiren Koivupalikan näköiseksi luodun talon avajaisissa harvoin palvelimella pelaamassa nähty koodari L1ski lahjoitti Koivulandialle smaragdin, joka arvokkaana muistoesineenä säilöttiin palkintotalon seinälle talteen.
Selvästi kaikkein merkittävin aikakauden rakennuksista metroasemaa lukuun ottamatta oli sauna. Tämä Jussin luoma pikku pirtti ei ollut ulkonäöltään hääppöinen, mikä ei kuitenkaan lainkaan estänyt sen aktiivista käyttöä; tuon pikku mökin kyhäämisestä lähtien jokaisen suuremman juhlatilaisuuteen kuului pakollisena osana käynti saunassa.
Metroaikakaudella Koivulandiaa rakennettiin yhä suuremmaksi, aivan kuten aikaisemminkin oli tehty. Alusta asti oli Koivulandiassa vallinnut se kirjoittamaton sääntö, että kun joku rakentaa talon järkevälle paikalle, ei tämän talon purkaminen käy laatuun. Pian tuli kuitenkin käymään selväksi, etteivät kaikki olleet valmiita nielemään kyseistä väitettä. Alun perin viattomasta halusta siistiä turhat grieffit Koivulandian alueelta syntyi konflikti, jota parhaiten kuvannee termi Koivulandian sisällissota.
Luku 5: Koivulandian sisällissota
(8.11.-5.12.2020) 8.11. Kello 14.30 Kirjoitti Kiitovilees Koivulandian Discordin ideointia varten tarkoitetulle kanavalle seuraavan yksinkertaisen viestin: “Projekti Koivulandian siistiminen.” Myöhemmin rakentaja selitti, että tarkoituksena oli poistaa kaikki turhat, sinne tänne lojumaan jääneet palikkaläjät, kuten grieffit ja keskeneräiset talot, joista kukaan ei välittänyt. Tämä aluksi viattomana siivousprojektina käynnistynyt.
suuroperaatio johti syystä tai toisesta ennennäkemättömään tapahtumasarjaan, jossa lopulta vastakkain ajautuivat Jussi88Takanasin ja SkyblockCampfiren, kuninkaan ja hänen ehkä ahkerimman palvelijansa, näkökannat.
Ennen tilanteen eskaloitumista
Aluksi Preforian chatissa aiheesta keskustelivat Kiitovilees, SkyblockCampfire ja Kurkicraft.
Kiito ja Kurki puhuivat aluksi rauhalliseen sävyyn yleishyödyllisestä grieffien poistamisesta. Vanhentuneiden muurien korvaamista pohdittiin. Sky suhtautui uudistajien ajatuksiin myötämielisesti.
Merkittävä käänne tapahtui, kun alettiin puhua siitä, miten uudistuneessa Koivulandiassa estettäisiin grieffien ja keskeneräisten talojen synty. Tähän suuri visionääri Kiitovilees ehdotti, että lupia asettua Koivulandiaan asumaan tai rakentaa sinne pitäisi rajoittaa tulevaisuudessa, jotta kylän laajeneminen sujuisi kivuitta. Idea kuulosti Skyn korvaan alkuvaiheessa hyvältä - olihan Koivulandia jo suuri, tehdään siitä nyt kaunis!
Kun toiminnan mielekkyydestä oli kolmen keskustelijan välillä saavutettu yhteisymmärrys vastalauseitta, alkoivat Kurki ja Kiito visioida käytännön toimia. Kylään perustettaisiin hakemusjärjestelmä, jossa jäsennyyteen, rakennuslupaan tai uuteen rooliin pyrkijän tulisi saada hyväksyntä kylän johdolta. Aluksi hakemuksia hyväksymään oikeutettiin Kurkicraft ja Aa_PoRo.
Nopean pohdinnan epäaktiivisten jäsenten poistamisesta jäsenlistalta, jota Skyn selkeän vastustuksen vuoksi ei toteutettu, jälkeen siirryttiin keskustelun ehkä kaikkein keskeisimpään vaiheeseen; tässä lausutut merkittävät kommentit muokkaamattoman kielen kera:
Kurkicraft: ”Mut jos semmoset poistais jotka tekkee vaan turhia kivi torneja”
SkyblockCampfire: ”Grieffaajat ja random tornien rakentajat ulos ei muita sanon ite”
Kiitovilees: “Jep eikö meillä ole täysi oikeus poistella kaikki turhat jutut kylän alueelta mitä on unclaimattuja?”
SkyblockCampfire: “Mutta ei lähdetä taloja poistelee ilman lupia”
Kiitovilees: “Eikö ees sellasia cobblestone neliöitä jossa ei ole edes chestiä sisällä”
Kiitovilees: “Sen takia tätä siistimistä ehdotan kun varmaan modit sekä India ja muut kaupungit tekee mieluummin yhteistyötä siistin kylän kanssa ku ihan grieffatun ja sekalaisen”
Jo tästä varhaisesta suunnitteluvaiheen keskustelusta käy ilmi se merkittävä vastakkainasettelu, joka myöhemmin eskaloi koko tilanteen. Kiito haluaa uudistaa kylää vieden sitä kohti Indian kaltaista, siistiä ja tyylikästä asuinpaikkaa, jonka harvat asukkaat rakentaisivat yksinomaan kauniilla ja alueeseen sopivalla tyylillä. Sky on idealle skeptinen, muttei vielä tässä kohtaa asetu sitä vastaan yhtä jyrkästi kuin myöhemmissä vaiheissa.
Keskusteluista ja toimista, joilla suurta siivousoperaatiota kehiteltiin Minecraftin puolella ei ole jäänyt luotettavaa näyttöä. Varma on ainoastaan merkittävä keskustelu, joka käytiin SkyblockCampfiren ja Aa_PoRon välillä ennen kuin käytännössä mitään oli tehty. Siinä Sky vielä tarkensi ehtoja, joiden toteutuessa hän tällaiseen operaatioon suostuisi. Tärkein ehto, joka ilmaistiin, oli ettei hänen vanhaa taloaan, koko kylän tiettävästi vanhinta rakennusta, missään tapauksessa purettaisi. Käytännössä tämän rikkominen käynnisti Koivulandian sisällissodan.
SkyblockCampfiren kolme ehtoa
Kun ensimmäiset talot ja grieffit oli moderaattoriavusteisesti purettu, ei Koivulandia ollut entisensä; yleinen sekasotku oli voitettu ja erityisesti keskustan alueella oli valtavasti tilaa. Samalla oli kuitenkin moni Koivulandian tärkeä osa puretun asunnon muodossa hävinnyt ikiajoiksi.
Nähtyään ensimmäisen raivausaallon tuloksen marssi SkyblockCampfire vihoissaan Discordiin kertomaan mielipiteensä. Hän ilmaisi antaneensa purkajille, joiden joukkoon itse ei metrokiireiden vuoksi kuulunut, kolme ehtoa; muurin purkamatta jättämisen eräästä kohdasta, kylän keskellä sijainneen antiikkisen kuutiotalon säästämisen ja kaikkien, myös hylättyjen asuinrakennusten koskemattomuuden, mikäli näiden omistajilta ei oltu saatu lupia. Kaikkia näitä sääntöjä oli rikottu, ensimmäistä ja toista kokonaisuudessaan, kolmatta raivaustöiden massiivisuudesta päätellen ainakin osittain.
Hetken riita kuohui äärimmillään. Suuroperaation pääarkkitehti Kiitovilees ja sitä nyt jyrkästi vastustamaan ruvennut SkyblockCampfire laukoivat mitä terävimpiä kommentteja toistensa suuntaan. Oli syntynyt kaksi merkittävää ja selvästi toisistaan eroavaa poliittista näkemystä Koivulandian tulevaisuudesta: Progressiivinen ja konservatiivinen, Indialainen ja Vanhakoivulandialainen, kehitystä ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia korostava.
Riidan pisti poikki Jussi88Takanasi sanoessaan seis kaikelle keskustelulle. Yllättäen tämä toimi. Osapuolet löysivät yhteisymmärryksen; purkutöitä keskustan lähiseuduilla jatkettiin, mutta kylän vasen laita sai jäädä rauhaan. Sisällissodan kovimmat tyrskyt olivat tässä kohtaa jo ohi, vaikka se vielä kerran ehti roihahtaa ilmiliekkeihin.
Vankilan rikkominen
Pahinta raivausaaltoa seurasi rauhallisempi vaihe, jossa kylää kehitettiin KiitoVileesin visioimaan suuntaan huomattavasti hallittavampaan tahtiin. Yksi ylilyönti kuitenkin ehdittiin vielä tehdä; Koivulandian vanhan vankilan rikkominen.
SkyblockCampfire oli tästä Jussin tekemästä valinnasta raivoissaan. Tässä kohtaa Koivulandian historiaa kahden merkkihenkilön, kuninkaan ja ensimmäisen johtajan, välit olivat huonoimmillaan.
Tilanne onneksi rauhoittui täydellisesti hyvin pian, kun vankila päätettiin moderaattioriavusteisesti palauttaa. Myöhemmin melko alkukantaisen vankilan päälle rakennettiin uudempi ja tyylikkäämpi versio JasperJoohanin toimesta vanhan osan ylläpidon kirjoittamine viesteineen säilyessä kellarina.
Näin oli Koivulandian historian ainoa suuri konflikti johdon välillä päättynyt. Järisyttävä tapahtumasarja ei tietenkään jäänyt seuraamuksitta. Myöhemmin myös Herbacraftissa on toimittu tavalla, jolla on pyritty ehkäisemään vastaavia tilanteita tulevaisuudessa.
Jälkiseuraukset
Sisällissodan jälkeinen Preforian Koivulandia oli muuttunut kylä. Se oli jaettu kahteen alueeseen joista toinen, keskusta, sijaitsi nimikyltin oikealla puolella ja toinen, esikaupunki, vasemmalla. Esikaupunki jäi kehittymättä paikoilleen Koivulandian riehakkaan menneisyyden muistomerkkinä, kun keskusta laajeni vielä hieman; sinne talonsa rakensivat tulevaisuudessa parin muun muiden ohella ainakin JasperJoohan ja Mysteerimies. Ennen sisällissotaa sinne olivat rakentaneet ainakin Aa_PoRo ja Kiitovilees.
Ketä tahansa ei enää päästetty Koivulandiaan. Liittyä saivat aiemmin mainitun hakemuksen avulla vain riittävän taitavilta vaikuttavat pelaajat. Tämä vaikutti kylään suunnitellusti, ja loppuvaiheessa Koivulandiaan liittyi muutamia palvelimella ennestään tunnettuja pelaajia.
Hakemusprosessi jäi käyttöön Preforian Koivulandian loppuajoiksi. Se oli uusien, aiemmasta poiketen yksinomaan rikkaiden ja lahjakkaiden jäsenten kylään liittämiselle kaksiteräinen miekka: Toisaalta se teki kylästä huomattavasti houkuttelevamman paikan asua, toisaalta varmasti raastoi monen hermoja byrokraattisine kiemuroineen.
On vaikeaa sanoa, miten uusi hakemussysteemi olisi kestänyt aikaa, jos Preforia olisi pysynyt pystyssä kauemminkin kuin kolme kuukautta. Kun SkyblockCampfire perusti Koivulandian Herbacraftiin, ei systeemiä palautettu. Itse asiassa sen käyttöönotto estettiin perustuslain kera.
Opitun sovellus Herbacraftissa
Herbacraftin Koivulandian ensimmäisen koivun kaatoi SkyblockCampfire, sisällissodan suuri vastarannankiiski. Vanha veteraani ajatteli, että sisällissodassa kovalla hinnalla opittuja asioita tulisi soveltaa uudessa maassa. Moni kohta jo hieman aiemmin välikauden lopussa kirjoitetussa Koivulandian Perustuslaissa viittasi juuri tähän.
Tuolloisen perustuslain kohdassa “rakentaminen Koivulandiassa” todetaan, että kaupunki jaetaan keskustaan ja esikaupunkiin, kuten Preforiassa myöhemmin toimittiin. Tämän säädöksen perimmäinen tarkoitus oli välttää kaupungin keskustan raivaustarvetta mahdollisimman pitkälle. Säädöstä ei kuitenkaan oltu onnistuttu noudattamaan täydellisesti.
Kaikki perustuslaissa säädetty ei kuitenkaan pyrkinyt viemään Koivulandiaa sisällissodan jälkeiseen suuntaan. Kohdassa “luokittelemattomia säädöksiä” on seuraava pykälä: “Kenellä tahansa, joka ei ole rikkonut Koivulandian lakia vastaan, on oikeus halutessaan saada Koivulandian kansalaisen asema.” Samoin ilmoitetaan edellä mainitussa rakentamista käsittelevässä osiossa, että “Esikaupunkialueelle tulee jokaisella Koivulandian kansalaisella olla oikeus rakentaa asuntonsa riippumatta talon ulkonäöstä. Sisäministerillä on oikeus säädellä talojen sijaintia ja kokoa, kunhan antaa jokaiselle vähintään sadan palikan kokoisen tontin.” Näiden lainausten puitteissa oli hakemusjärjestelmää kylään liittymiseksi Herbacraftissa byrokraattisesti mahdotonta luoda joutumatta konfliktiin perustuslain, korkeimman auktoriteetin kanssa.
Luku 6: Koivulandian imperialistiset sodat
(6.-20.12.2020) Vaikka rauha sisällissodassa saavutettiin, jäi Koivulandian kansan lepo tällä kertaa lyhyeksi. ensimmäinen sodan merkki oli Koivulandian Discordin nimen muuttaminen muotoon “Galaktinen Imperiumi (Koivulandia)” 15.11. Tapahtua kuitenkin alkoi vasta paljon myöhemmin, Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.
Tapahtumia sotien välillä
Kahden sodan välisenä aikana oli Koivulandian luisuminen kohti epäaktiivisuutta alkamassa.
Tämän pitkähkön ajanjakson keskeisimmät tapahtumat olivat Jimbonator12:n ja Saippuasedan liittyminen kylään sekä yleistalon rakentaminen. Kaudella rakennusprojektien etenemine ja uusien jäsenten liittymistä tapahtui yhä harvemmin.
Jimbo oli yksi niistä harvoista, joilla aikanaan oli etuoikeus asua Indiassa. Hän oli pelaillut palvelimella sen alkuajoista asti, ilmeisesti suhteellisen aktiivisestikin. Enimmän osan ajastaan oli hän viettänyt yksin kodikkaassa maanalaisessa luolassaan, jota merkittävä ylläpitäjä Quqpup yhdessä kohtaa kehui koko Preforian hienoimmin sisustetuksi paikaksi.
Jimbonator ei osallistunut kylän rakennustoimiin niin kuin lähes kaikki muut Preforiankauden vähänkin merkittävät pelaajat, vaan käytti aikaansa mieluummin seikkailuun ja matkailuun. Valitettavasti Jimbonatorin tarina oli varsin lyhyt; jo jäsenyytensä kolmantena päivänä menetti hän kaikki tavaransa taistelussa näivettäjää vastaan ja luovutti. Pelailua rentoon tyyliinsä tämä maanläheinen kaveri onneksi jatkoi Herbacraftissa hetken aikaa; johtajanpaikkansakin Pätkis09:lle hän luovutti mielihyvin ollessaan jo ennestään haluton hoitamaan tätä tehtävää.
Toinen pitkäaikainen nyt kylään liittyvä Preforialainen oli Saippuaseta. Hän oli johtanut omaa kyläänsä, jonka menestys ei ollut yltänyt Koivulandian tasolle. Tuo kylä kuitenkin muistettiin kyseisen mestarin rakentamasta loistojahdista. Jotain sen tyylistä Saippuasedan Koivulandiaan toivottiin rakentavan, mutta toive ei valitettavasti toteutunut.
Aitoip ei ollut pelaillut Preforiassa yhtä kauaa kuin Saippuaseta tai Jimbo, mutta taitavan pelaamisensa vuoksi oli varmasti rikkaampi kuin nämä molemmat yhteensä. Marraskuun loppuvaiheilla hän pohdiskeli vakavasti Koivulandiaan liittymistä. Parhaassa tapauksessa olisi hänestä voinut tulla myöhemmän Liukkosen kaltainen mesenaattihahmo, mutta kuten myöhemmin tullaan huomaamaan, kääntyi Aitoip pian voimalla Koivulandiaa vastaan sen historian ensimmäisenä oikeasti mahtavana vihollisena.
Yleistalo rakennettiin vanhan vankilan päälle paraatipaikalle Koivulandian keskustaan. Projektia johti JasperJoohan, rakentaja ja myöhempi johtaja, jonka tärkeisiin ansioihin kuulunee myös SkyblockCampfiren koivupalikkatalon sisustaminen. Rakennukseen kuului ainakin joukko uudenlaisia vankisellejä ja kylänjohtajan huone. Talon viimeinen yksityiskohta, suuri Jussi-patsas, viimeisteltiin 3.12.
Jussin suunnitelmat
Samaa aikaan muiden tapahtumien kanssa oli kuningas Jussi88Takanasi ottanut itselleen ylevän tavoitteen; Koivulandian elintilan laajentamisen. Vuoden 2020 viimeisten kuukausien aikana oli hän yrittänyt ainakin rajojen laajentamista varsinaisessa kylässä, siirtokylä Koivu kakkosen perustamista ja toiminnan levittämistä muille palvelimille, myös silloiseen Herbacraftiin. Mikään näistä ei ollut tuottanut merkittäviä tuloksia.
Nyt oli aika toimia, ja rajusti. 5.12. Itsenäisyyspäivän aattona ilmoitti Jussi johtajien chatissa Discordin puolella käskyn 66 otettavan käyttöön huomenissa, ja Preforian muita kyliä alettaisiin valloittaa. Tämän sanottuaan jakeli kuningas johtajistolleen sota-asuja voimallisen retoriikan saattelemana.
Osipzinaali asettui vastahankaan. Tätä ei Jussi suvainnut, alentaen johtajan joksikin aikaa tavalliseksi kansalaiseksi. Viimeistään tässä kohtaa kaikille alkoi olla selvää, että Jussi oli tosissaan.
Suuret itsenäisyyspäiväjuhlat
Kuudes joulukuuta kello 18.00 oli karnevaalihenki Koivulandiassa korkeimmillaan. porukkaa oli paikalla enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin; lähteistä käy ilmi ainakin kymmenen henkilön paikallaolo. Jopa palvelimella pelaamisen jokin aika sitten lopettanut Kurkicraft kunnioitti kylää vierailullaan.
Jussi aloitti juhlan pitämällä lyhyen puheen. Siinä ilmaistiin, että juhlintaa saisi jatkaa niin kauan kuin hän olisi poissa; kun hän palaisi, tapahtuisi jotain suurta.
Juhlat olivat mahtavat; raketteja ammuttiin, saunassa käytiin ja raketteja ammuttiin saunassa. Kaiken aurinkoisen ilon ylle kuitenkin uhkaavana leijaili synkkä pilvi. Tuo pilvi oli Jussin tahto.
Kun kuningas sitten palasi, oli hänen ulkomuotonsa muuttunut. Poissa olivat iloinen ilme ja korea Koivulandia-asu. Mies, jota kyläläiset tuijottivat, ei ollut hyväntahtoinen isähahmo. Hän oli julma keisari, joka tahtoi näyttää imperiuminsa naapurivalloille mahtinsa.
Suuri imperialistinen sota
Ensimmäisenä Koivulandian galaktinen imperiumi näytti mahtinsa läheisessä pikkukylässä, jonne armeija kulki jalan. Asuintaloja hajotettiin ja grieffattiin, kaikki sytytettiin palamaan. Tuhon kruunasi Nutuun luoma, hornapahkasta ja tulesta syntynyt Koivulandia-nimikyltin kammottava versio.
Hyökkäyksiä jatkettiin moniin, moniin kyliin ylläpidon sulkiessa silmänsä - Nutuun osittain jopa tukiessa väkivaltaisuuksia. Tarkoista tapahtumista on säilynyt kovin vähän tietoa, eikä puutteellistenkaan lähdeaineistojen ja aikalaiskuvausten löytäminen ole helppoa. Sanottakoon siis vain, että useita pieniä kyliä ja muita toimintakeskuksia tuhottiin.
Julma sota toi Koivulandialle Preforiassa entistäkin enemmän kunniaa; kylä ei ollut enää palvelimen isoin ja melkein vanhin, vaan myös sen suurin ja ainoa geopoliittinen mahti. Mikään ei asettunut Koivulandian tielle - ehkä juuri tämän takia rauha suuressa imperialistisessa sodassa saavutettiin jo parissa päivässä. Tarkoista alueluovutuksista ei ole tietoa.
#Tuho koivulle 2020 - Aitoipin sota
Koivulandian imperialistinen sota todisti, että sodankäynti oli kuihtuvan Preforian mailla mahdollista. Tämä varmasti myötävaikutti Aitoipinkin kantoihin, vaikka näiden kahden suuren sodan välille on mahdotonta vetää yksiselitteistä syy-seuraus-suhdetta. Kyse oli enemmänkin palvelimen mahtavimman yksittäisen pelaajan radikaalista, suorastaan järjenvastaisesta päätöksestä.
Itse asiassa Aitoipin sota näyttää lähdeaineiston valossa alkaneen kunnolla jo hieman ennen Suurta imperialistista sotaa. Aikajärjestys ei näin ollen ole tässä täydellinen. Tarkkoja päivämääriä on joillekin tapahtumille vaikea määrittää, jos muistot niistä eivät saa tuekseen mitään konkreettista lähdeaineistoa. Joka tapauksessa selvää on, että suurin osa Aitoipin sodasta käytiin Imperialistisen sodan melskeen jo hiljennyttyä.
Ensimmäisessä vaiheessa vyöryi Koivulandiaan vihollisen johtama bottilauma, joka huusi tuhoa Koivulandialle. Tähän uhattomaan huuteluun paikalla ollut SkyblockCampfire keksi nokkelan vastauksen pyytäessään näitä tekemään Koivulandian jäsennyyshakemuksen. Bottien ylitsepursuavat lupaukset esimerkiksi kymmenkerroksisen talon rakentamisesta olivat varsin hupaisaa luettavaa niin Minecraftissa kuin Koivulandian Discordissakin. Kaikkein hauskinta oli, että nämä hakemukset meinasivat päästä läpi.
Toisen hyökkäyksen Aitoip aloitti näyttävästi ilmaisemalla Preforian chatissa vihansa Koivulandiaa kohtaan. Korkealle kaikkien nähtäville kirjoitti hän hornapahkakirjaimin, samoin kuin imperialistisessa sodassa oli tehty, lyhyen sotaisan viestinsä; #tuhokoivulle2020. Samana päivänä yritti Aitoip toteuttaa Koivulandiassa myös raidia, mikä epäonnistui kylänjäsenten onnistuessa vangitsemaan hyökkäysaallon viimeisen soturin.
Koivulandia suhtautui vihollisensa toimiin aluksi passiivisesti, mutta aktiivisuus alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Vastahyökkäystäkin suunniteltiin. Discord raikui sotahuudoista, ja 18.12. oli Koivulandian suuren vastahyökkäyksen määrä tapahtua.
Vastahyökkäys kyllä tapahtui - mutta sen koko oli aivan eri asia. Siinä kaksi Koivulandian soturia juoksenteli ympäri Aitoipin kotisaarta sirotellen Koivulandialaista propagandaa sinne tänne. Tämän Aitoip myöhemmin kosti kaivamalla Koivulandian keskustaan valtavan kuopan, johon vahingossa putoajat olivat kuoleman omia.
Tähän Aitoipin sota sitten oikeastaan päättyikin - kesken, ikävä kyllä. Syy sotatoimien päättymiselle ei siis ollut jommankumman puolen antautuminen, vaan sen jatkamisen mahdottomuus - Aitoip karkotettiin Preforiasta. Sama kohtalo oli valitettavasti hyvin pian korjaava koko pelaajapulaan kuolevan Preforia.netin.
Luku 7: Viimeiset vaiheet ja Preforian loppu
(21.12.2020-9.1.2021) Kun Zounaas xPeikon ja muun ylläpidon kanssa oli perustanut Preforian, palvelin oli kohonnut nopeasti pelaajamäärissä Suomen huipulle. Hyvä tahti jatkui niin kauan kuin tubettaja palvelimelta sisältöä tuotti; videoita hän teki järjestämistään kilpailullisista tapahtumista ja pelailusta ensin survivalissa, sitten Wastelandsissa.
Kun Zounaaksen mielenkiinto alkoi siirtyä toisiin asioihin, jäi palvelin hitaaseen näivettymistilaan, kun pelaamisen lopetti yhä useampi yhä harvemman liittyessä tilalle. Lopulta Preforia, edelleen melko aktiivinen Koivulandia mukanaan, pistettiin kiinni määrättömän pitkälle tauolle.
Koivulandian suuri hotelli
21.12. Esitti Jussi88Takanasin idean rakentaa silloin jo melko epäaktiiviseen Koivulandiaan suuri hotelli. Tätä projektia hän kuvaili isoimmaksi ja hienoimmaksi päivitykseksi, jonka kylä oli pitkiin aikoihin nähnyt.
Hanke sai vahvaa pontta alleen, kun siihen aikaan moderaattoriksi korotettu Nutuu päätti ottaa homman hoitaakseen. Näinä aikoina alkoi hän lähentyä Koivulandiaa muutenkin enemmän kuin koskaan ennen - suunnittelipa jopa talon rakentamistakin sinne Preforian ainoana ylläpitäjänä. Kiinnostusta uuteen nousuun tämän suurprojektin kautta ilmeni myös SkyblockCampfirella, siinä kohtaa ainakin osittain muualle muuttaneella Aa_PoRolla ja Osipzinaalilla.
Projekti oli tarkoitus aloittaa vuodenvaihteen jälkeen. Millainen siitä olisi tullut, sitä emme koskaan saa tietää Preforian sulkeuduttua salaperäisesti 28.12. avautumatta enää koskaan.
Viimeinen huoltokatko
Päivämäärälle 29.12. Oli Jussi88Takanasi suunnitellut suuren kokouksen. Se, mistä kokouksessa tällöin olisi puhuttu, on täysi mysteeri vielä tänäkin päivänä, se kun ei koskaan päässyt toteutumaan - Preforia sulkeutui jonkinlaiselle huoltokatkolle juuri tuona päivänä. Kun tietää mitä tuleman piti, ovat Koivulandialaisten kommentit tuolta ajalta traagista luettavaa.
Lopullinen, paljon spekuloitu tieto palvelimen sulkeutuessa tuli sen toiselta omistajalta, xPeikolta 10.1.2020. Viestissä suurimmaksi syyksi sulkemispäätökselle todettiin se, ettei maksavaa palvelinta kannattanut turhan takia pyörittää - eihän siellä ollut tapahtunut mitään kovin merkittävää yli kuukauteen. Isossa kuvassa valinnan ymmärtää, vaikka pienelle Koivulandian kylälle oli se pahin kuviteltavissa oleva isku.
Viimeiset viestit
Kaksi Preforian Koivulandian historian suurinta, alusta loppuun kylän mukana pelannutta merkkimiestä, Jussi88Takanasi ja SkyblockCampfire, ilmaisivat kumpikin tunteikkaan viestinsä kylän jäsenistölle Discordissa pahimpaan mahdolliseen aikaan, kylän uuden nousun aluillaan ollessa, tapahtuneesta suuresta onnettomuudesta. Kannat olivat tuolloin hyvin erilaisia, ja kuvastavat hyvin kahta asennetta, joiden välillä Koivulandia taisteli välikauden aikana ennen uutta nousuaan Herbacraftissa - siitäkin huolimatta, että niin Skyn kun Jussinkin kannat henkilöinä edustivat milloin kumpaakin, usein molempia yhtäaikaisesti.
Viisi päivää sulun tapahtumisesta kirjoitti Jussi seuraavaa: “Lopetan, koska Preforia ei koskaan tule palaamaan, eikä mikään muukaan. Ja jos niin tapahtuu, voitte invaa mut takaisin.” Viestistä näkyy pessimistinen asenne; kaikki on nyt lopussa, nyt on aika luopua, aika jättää Koivulandia lämpimänä muistona historiaan.
SkyblockCampfire otti tilanteeseen erilaisen näkökannan: “Koivulandia on nyt virallisesti Preforian osalta tauolla. Kuitenkin, jos Preforia vielä joku päivä nousee serverinä, me nousemme sen mukana!” Tässä asenne on jo huomattavasti optimistisempi; joudumme nyt jättämään Koivulandian sikseen. On kuitenkin mahdollista, että jonakin päivänä vielä palaamme.
Kirjoittaessani tämän kirjan rivejä kyseinen paluu on tapahtunut. Mutta ei muodossa, jota Sky tässä kohtaa pohti. Ensin oli tehtävä eräs keskeinen oivallus; Koivulandia ei ole millään tavalla Preforiaan sidonnainen käsite. Koivulandialaisuus aatteena, siihen liittyvät veljellisyys, ahkeruus ja kaikenlaisen uuden ja uskomattoman tavoittelu ovat hedelmällisiä lähtökohtia ei vain Zounaaksen palvelimen vaan kaikkien suomalaisten palvelinten suurimittaisessa sosiaalisessa toiminnassa.
Tämän huomion tekeminen synnytti monta pientä tarinaa (JH-craft, Herbacraftin vanha tallennus ja Saunamaa muutamia mainitakseni) ja sen yhden suuren: Vuoden 2022 Herbacraftin, jota sinäkin, rakas lukijani, varmaankin tällä hetkellä pelailet. Eikä näiden tarinoiden syntyä tarvinnut odotella kauaakaan, kuten käy ilmi vain vähän yli yhdeksän tuntia Preforian virallisesta sulkeutumisesta Koivulandian Discordiin lähetetystä viestistä: “Ketä kiinnostas perustaa Koivukultti kuningaskuntaan?”
Koivulandia